Nightfall

Miehelläni on bestman, mutta minulle ei tule kaasoa, koska en koe sellaista mihinkään tarvitsevani. Perinteisiä polttareitakaan kun minulle ei - omasta tahdostani! - tule. Eikä muuten edes hääkimppua, joten eipä ole ongelmaa senkään kanssa ;D

Ilmoittaudunpa täälläkin Eli yksi Tampesteri-morsian lisää, meidät vihitään Treen maistraatissa pe 17.11. EDIT: Juhlimme sitten seuraavana päivänä eli la 18.11. Pirkanmiesten pirtillä.

Tarkennan sen verran omaa kommenttiani, että ei mua ainakaan häiritse yhtään, jos jollakulla on kallis sormus, miksi häiritsisi? OMA valintahan se on (tai ainakin pitäisi olla). Mutta se sen sijaan alkaa häiritä, että nämä ihmiset toitottavat nettipalstoilla ja muuallakin, miten "kyllähän sitä nyt sormukseen pitää panostaa" tai että "kyllä on outoa, että pukuun tai elektroniikkaan kyllä pistetään rahaa, mutta sormus on sitten halpa" tai jopa "kyllä se jo kertoo jotain sulhasesta ja koko suhteestakin, jossei hän halua morsiamensa sormukseen rahaa laittaa". Varsinkin tuo viimeinen kommentti on mielestäni jo todella törkeä, ja kyllä, sellaiseenkin (ei ehkä ihan noilla sanoilla, mutta ajatus 100% sama) olen tällä palstalla törmännyt. Ja ei, kyse ei ole epävarmuudesta, olen vain sitä mieltä, ettei kenelläkään ole oikeutta tuollaisin sanoin toisten valintoja arvostella, tässäkään kohtaa. All in all olen sitä mieltä, että ylipäätäänkin kaikkinainen arvostelu ja kilpaileminen on tyhmää, mitä tulee sormuksiin. Toiset tykkäävät kallimmista ja näyttävistä, toiset taas yksinkertaisemmista ja edullisemmista. Joten peace vaan, right?

No onpahan taas ollut mielipiteitä joillakuilla tässä ketjussa... Mitä väliä, siis oikeasti MITÄ VÄLIÄ sillä on, paljonko se sormus maksaa? Miksi ihmeessä vihkisormukseen pitäisi panostaa hulluna rahaa, jos sellainen ei omaan tyyliin (ja budjettiin) sovi? Itse olen täysin samaa mieltä, kuin eräs aikaisempi kirjoittaja: koska vihkisormusta on tarkoitus pitää päivittäin, niin arjessa kuin juhlassakin, valitsen itse mieluummin yksinkertaisemman ja ns. "eleettömän" sormuksen - ja sen yyberhiaanon ja katseetkääntävän juhlasormuksen voin ostaa sitten ihan erikseen, jos niin haluan. Kukin tyylillään ofkoos, mutta mielestäni on todella mautonta tulla arvostelemaan tyyliin "miten ihmeessä te voitte laittaa rahaa kodinelektroniikkaan, mutta vihkisormus on sitten noin halpa???" Uskokaa nyt hyvät morsiot, että toisille se sormus on ihan oikeasti pelkkä rinkula sormessa.

Koska en usko kristillisen kirkon (enkä minkään muunkaan kirkon, olen ateisti/agnostikko) oppeihin, ja sulhasella on ihan sama tilanne. Kristinusko ei siis merkitse meille yhtikäs mitään, joten emme myöskään halua mitään siihen viittaavaa häihimme.

^ jep, varsinkaan, kun kaikki eivät edes halua sitä kihlasormusta Morsian2010:n kommentti oli varmaankin sarkasmia? Olihan...?

No ei kyllä puhuttu, paitsi että saatoin jossain sivulauseessa mainita, etten oikein välittäisi mistään hämmentävistä spektaakkeleista kosinnan yhteydessä ... eikä sellaisia sitten tullutkaan (mieheni tuntien ihme olisi ollutkin, jos olisi tullut...), kyllä se ns. arkiromantiikka vaan on parasta!

Näinpä juuri minäkin asian näen. "Opi eilisestä, valmistaudu tulevaan, mutta elä tänään". Vai miten se nyt menikään Pioneer53:lla myös hyvä pointti siitä, että menneiden muistelua voi tapahtua (ja tapahtuukin) paljon myös ilman kuvien katselua...

:-? No esimerkiksi sellaista, että vaikkapa muuton tai siivouksen yhteydessä pysähdytään hetkeksi lehteilemään valokuva-albumeja läpi. Tai vaikka joskus ihan ilman syytäkin. Emt, tässä on nyt varmaankin kyseessä jokin perustavaa laatua oleva erilaisuus katsantokannassa, mutta meilläpäin on aina ollut tapana silloin tällöin katsella valokuvia ihan ns. huvin vuoksi, ilman mitään sen ihmeempiä taka-ajatuksia tai kaihoiluja.

Ei, ei tuntuisi. Outoa ja surullista olisi minusta pikemminkin, jos nykyinen mieheni ei ennen minun tapaamistani olisi koskaan ollut vielä onnellinen elämässään ja kokenut mieleenjäävän ihania hetkiä (olemme 30+ikäisiä molemmat). Tosin, nyt kun oikein aloin asiaa ajatella, niin harvemmin itsekään edellisten suhteideni hyviä hetkiä muistelemalla muistelen, mutta jos sellainen mieleen tulee, niin en kyllä ko. muistoa poiskaan aja, se on osa minua ja minun menneisyyttäni. Ja valokuviakin joskus katselen, en nyt mitenkään kaihoillen tms., mutta jos esim. vastaan tulee minun ja exän hääkuva, voin kyllä ajatella tyyliin "se oli ihana päivä" tms. EDIT: Itse näen asian niin, että on ihan vissi ero, muisteleeko menneitä vaikka valokuviakin selaillen ns. neutraalisti, mutta kuitenkin onnelliset ja iloiset muistot tunnistaen ja tunnustaen, vaiko todellakin huokaillen ja kaihoten. (Euroopan epäselvin selitys, mutta ehkäpä ymmärsitte, mitä ajan takaa...)

Näin juuri. Olen itse ollut kertaalleen aiemmin naimisissa, enkä todellakaan hyväksyisi sitä, että nykyinen sulho vaatisi minua heittämäät kaikki vanhat hääkuvat tms. pois, koska sehän kertoisi siitä, että hän ei hyväksyisi minun menneisyyttäni eikä näin ollen myöskään minua ihmisenä täysin (koska menneisyyshän minusta on tehnyt sen ihmisen, joka olen nykyään). EDIT: Häälahjoja minulla ei ole (yhtä mukia lukuunottamatta), koska jätin omasta tahdostani kaiken saamamme exälleni, kun erosimme. Häävideo löytyy vanhemmiltani, ja sen he varmasti tulevat säilyttämään, enkä näe siinäkään (eikä mieskään) mitään pahaa.

Veikkaisinpa, että tällainen tulee meillekin. Tuo aikaisempi ehdotus vapaaehtoisen eläkevakuutuksen maksamisesta lapsia kotona hoitavalle puolisolle oli hyvä pointti [smiley=thumbsup.gif]

Maistraattiin ja sen jälkeiselle ravintolaillalliselle laitan pikkumustatyylisen, ihan ns. tavallisen juhlamekon, ja tehosteeksi kullanvärisen huivin. Seuraavan päivän juhliin sitten vihreä iltapukutyyppinen puku ja samainen kullanvärinen huivi.

Tuota... anteeksi nyt tämä vastahankaisuus ja ikävä asenne, mutta ihan rehellisesti en kyllä oikein enää ymmärrä sitä, että kaasoja/best maneja on kolme, jopa neljä Jokainen tyylillään ja sitä rataa ja näin, mutta miksi ihmeessä kaason/best manin roolista on tullut jokin kaveruuden syvyyden mittari? Miksi kaverit pitää "palkita" kaason/best manin nimikkeellä, mikseivät he voi juhlia häitä ihan ilman mitään ihmeempiä "arvonimiä"? :-? Ja itse kysymykseen: sulhaselle tulee yksi best man, minulle ei todennäköisesti kaasoa ollenkaan.

Itse maksamme, joka ikisen sentin ja euron. Kokonaisbudjetti heilunee jossain 3000-3500 euron vaiheilla, sisältäen aivan kaiken.

Sulhasen puolelta saattaa tulla pari sellaista sukulaista, joita en ole aikaisemmin tavannut, mutta kaikki muut kutsutut tunnen ja vieläpä hyvin.

Lain silmissä toki näin onkin, mutta luulisinpa (en jaksanut selata ketjua taaksepäin, jotan pahoittelen, jos veikkaus meni pieleen), että Saaruskainen tarkoitti, että avioliiton aikana omaisuus mielletään yhteiseksi ts. vaikka nyt minä tämän kahvinkeittimen ostankin ja sinä taas digiboksin, niin kyllä se ovat silti meidän yhteisiämme molemmat, ja yhdessä niitä käytetään. Btw. ei kai se omaisuus yhteiseksi erotilanteessakaan muutu? Ymmärtääkseni tällöin syntyy avio-oikeus toisen puolison omaisuuteen, mikä taas on ihan eri asia, kuin omaisuuden yhteiseksi muuttuminen.

No niin. Teimme laskelmia Hotellin Urun ja Ravintola Pellavan tarjousten pohjalta ja tulimme siihen tulokseen, että yritämme sittenkin vielä etsiä sellaista tilaa, johon saisi itse vielä ruoat ja juomat. Mikä mahtaa olla Pispalan Haulitehtaan hintapolitiikka tällä hetkellä, ainakin nettisivujen perusteella näytti kivalta paikalta, ja plussaa olisi ehdottomasti se, että hintaan sisältyy täydellinen astiasto? EDIT: Entäs Finlaysonin palatsi, laskeskelin tuossa vähän ja sekään ei välttämättä mahdottoman kalliiksi tulisi? Kun eivät ilmeisesti peri tilavuokraa ollenkaan?

^ Jep, tarkoitin siis toki fiksua avioehtoa, jolla suljetaan pois esim. perinnöt, toisen osapuolen yritys, ennen avioliittoa hankittu isompi omaisuus kuten omistusasunto jne.

Näin myös meillä, eikä asiasta ole tarvinnut edes keskustella, kun se oli alunperinkin molemmille selvä juttu. En voi kyllä muuta kuin ihmetellen päätäni pyöritellä näille "avioehto on epäluottamuslause" ja "kun me ei IKINÄ tulla eroamaan niin ei me sellaista tarvita" -jutuille. Jokainenhan toki tekee kuten parhaaksi näkee, mutta oletteko tulleet koskaan ajatelleeksi, että varmasti valtaosa eroavista - joita on btw. Suomessa PALJON vuosittain, ei nyt ihan 50% kylläkään, mutta paljon kumminkin - lienee myös ajatellut juuri näin? Että me menemme naimisiin IKIAJOIKSI ? Puhumattakaan sitten siitä, että - kaikella kunnioituksella - MILLÄÄN ei voi etukäteen tietää/aavistaa, miten puoliso erotilanteessa käyttäytyisi (viittaan tällä siis näihin "jos nyt ero tulisi, niin kyllä me pystyttäisiin jakamaan omaisuus sovussa" -kommentteihin). Olen tämän jo parissa ketjussa aikaisemminkin sanonut: kyynikoksi ei ole tarvis kenenkään ryhtyä, mutta terve realismi sen sijaan on suositeltavaa ihan jokaiselle sen onnenhuumankin keskellä. Ettei sitten tule itkua ja hammastenkiristystä joskus myöhemmin.

Mjaa-a... Kuten sanoin, ko. asia ei kyllä mielestäni tuolle papille pätkääkään kuulunut, ja hänen äänensävynsä oli tosiaankin erittäin alentuva ja arvosteleva tyyliin "lopetapas nyt tyttö tuommoiset Helsinki-hömpötykset ja palaa kiltisti kotiin miehesi luo". Ja ei, en ylireagoi yhtään. Ehkä eri ihmiset sitten harrastavat erilaista small talkia, mutta itse en kyllä voisi kuvitella laukovani mitään vastaavaa "kevyen kenttäjutustelun" merkeissä. :

OT: Kun itse olimme useampi vuosi sitten ex-mieheni kanssa silloisen kaveripariskuntamme lapsen kummeina (kuuluin siis silloin vielä kirkkoon ja erosin samalla, kun avioliitostakin erosin), lapsen kastava pappi kysyi meiltä kotiseurakunnat - kuten tietenkin tapana on - ja kuultuaan, että minun kotiseurakuntani oli Kallion srk Helsingissä (nämä ristiäiset tapahtuivat Jyväskylän seudulla, jossa myös mieheni asui), alkoi hän kysellä, että no mitäs siellä Helsingissä on, että siellä pitää asua. : Tähän minä sitten, että olen siellä töissä. No pappipa jatkoi, että no eikös niitä töitä nyt täältäkin löytyisi ja minkäs tähden sitä nyt siellä Helsingissä asti pitää jne., että etkös nyt vaan muuttaisi kilttinä vaimona takaisin tänne missä miehesikin asuu. > Ikäänkuin asia olisi hänelle pätkääkään kuulunut, ja kyllä vaan vieläkin pistää vihaksi tuommoinen, varsinkaan kun JKL:stä EI ollut minulle töitä löytynyt, yrittämisestä huolimatta. >

Ensimmäistä liittoani solmittaessa liityin kirkkoon, koska exälle (ja ex-anopille... :) siviilivihkiminen ei missään vaiheessa ollut vaihtoehto, vaikkei hän uskonnollinen ollutkaan. Ja koska minä olin silloin nuorempi ja epävarmempi kuin nyt, niin myönnyin - mitä olen jälkeenpäin hieman harmitellut. Noh, se on nyt mennyttä, ja enää en moiseen sortuisi, vaan siviilisti mennään.

Tätä ei ole suunnattun henk.koht. kellekään tähän ketjuun kirjoittaneelle, mutta muistetaanhan nyt kuitenkin, että se, ettei ihminen kuulu luterilaiseen (tai johonkin muuhun kristilliseen) kirkkoon, ei vielä välttämättä tee hänestä ateistia. http://fi.wikipedia.org/wiki/Ateisti

Isot kiitokset Fredrikalle Kuulostaa kyllä hyvältä, ja tosiaankin tuo sijainti on Pellavan kohdalla iso bonus. Eikä hintakaan kauhistuta Meille tosin vieraita tulee vain se viitisenkymmentä, mutta tuskinpa tilavuokra silloinkaan pilviin nousee. Pyysimmekin jo mailitse tarjouksen Pellavasta, kun vielä ehtisi paneutua siihen...