chutney

Nimiasiat on kyllä mahdottoman monimutkaisia. Me mietimme - enemmän vitsin asteella tosin - että olisimme ottaneet kokonaan uuden nimen molemmille, mutta olis ollut vähän turhaa kikkailua.. Päädyin ottamaan bulgarialaisen mieheni nimen. Slaavilaisessa nimistössähän naisen sukunimeen liitetään a-pääte, joten Suomessa kyllä tuottaa vähän sekaannuksia, että meillä ei olekaan sama nimi, vaikka toki Bulgariassa kaikki ymmärtävät sen samaksi nimeksi. Halusin kuitenkin sen lisäkirjaimen sinne, anoin sitä erikseen, koska menimme Suomessa naimisiin ja tarvitaan jonkinlainen poikkeuslupa että nimi voi olla eri muodossa kuin miehen nimi. Varsinkin jos tietää naimisiin mentyään asuvansa vähän siellä täällä, joutuu kyllä varautumaan siihen, että aina jossain päin joutuu tankkaamaan ja tarkistelemaan, että oma nimi on oikein. No, mulla on kyllä ollut hankaluuksia Bulgariassa jopa tällä nykyisellä sukunimelläni, koska he eivät ymmärrä ollenkaan tätä suomalaista kahden etunimen käytäntöä. "Mikä ihmeen nimi tuo tuossa keskellä on?" Tajuavat varmaan että ei se oikein näytä isältä perityltä... Täällä se keskimmäinen nimi kun on aina muotoa "matinpoika" tai "matintytär" eli jos perheen isän nimi olisi Mihail Pavlov nin tytär voisi olla Albena Mihailova Pavlova ja poika Krasimir Mihailov Pavlov. Ja kun minun nimeni on nyt muotoa Anna Margit Pavlova niin se ei oikein mene jakeluun... Ehkä tuosta johtuen mun bulgarialaisessa pankkikortissa lukee vaan Anna Margit Eli kun sillä maksaa kaupassa, parasta muistaa allekirjoittaa vaan ekalla ja tokalla nimellä

Päivitänpä tänne, että nyt on ollut sormessa hopeinen kihla valkokultaisen (rodinoimattoman) vihkin rinnalla puolisen vuotta ja kovin tyytyväinen olen ollut! En tietenkään tiedä miten ajan saatossa hopea kuluu toisen sormuksen rinnalla, mutta kosketuspinta on korkeuserosta johtuen aika pieni. Valitsin kihlasormukseen taotun pinnan, joten se on valmiiksi "lommoinen" ja epätasainen - ja kimaltaa kauniisti Sormuksissa on siis sekä värieroa että pintakäsittelyeroa (valkokultavihki on "naarmutettu" karkeaksi mattapinnaksi), mutta toimii mielestäni yhteen oikein kivasti. Kiviä ei ole kummassakaan, ovat tarpeeksi koristeelliset ilmankin. Kuvat sormuksista löytyy täältä

Meillä oli marraskuussa kuvaamassa Studio LiikKuvan Maria Grönroos ja olimme kyllä lopputulokseen tyytyväisiä. Miljöössä otetuissa potrettikuvissa oli paljon hyviä otoksia ja hämärässä kirkossa ikuistettu vihkiminen oli kyllä ehdottomasti järkevää antaa ammattilaisen hoidettavaksi. Vihkimisessä otettuihin kuviin meillä on oikeudet, joten linkin takana jotakin: http://picasaweb.google.bg/theycallmehedar...ey=BAMHyutcflw# Suurin osa kuvista siis Grönroosin käsialaa, muut merkitty. Potrettikuvia voin vilauttaa jos yv:llä pyytää.

Kampaus 40€ (ilman varsinaista koekampausta). Taitaa olla joku kanta-asiakasalennus tuossa... Meikki 60€ mutta hintaan sisältyi tuolla summalla Make up Storen meikkejä

Tämä pitsipuku minulla oli päällä 29.11. Täällä myös yksi kuva puvusta tositoimissa

Tässä mun vähän epätyypillinen yhdistelmä: Kihla taottua hopeaa, rodinoimaton valkokultavihki naarmutetulla pinnalla. Kihlassa oli alunperin kivi, mutta istutus petti, joten teetimme vanhasta sormuksesta uuden kivettömän version kultasepällä.

Mä päädyin käyttämään yksinkertaisesti puvun väriin sopivaa kevyttä shaalia, jonka saan kiedottua hartioille. Tai vaihtoehtoisesti laitan ohuemman suuren pitsihuivin moninkerroin jos ei ole mahdottoman kylmä.

Tässä kuva painovalmiista kutsukortin kannesta. Kutsun lay-out siis sulhasen käsialaa. Kortti aukeaa oikealta sivulta, sisäpuolella teksti kahdella kielellä rinnakkain samaan tapaan kuin tuo kannen maininta "Kutsu". Nuo yläreunan raidat jatkuvat myös sisäsivuilla ja takakannessa. Kuvan meidän käsistä otti eräs ystävä. Tausta vaan fiksattiin mustaksi.

Kuljetin hääpukuni Bulgariasta Suomeen isossa paperikassissa. Puku siis ensin muovisessa pukupussissa, sitten hääpukuliikkeen isossa muovikassissa ja vielä paperikassissa jossa kunnolliset nyörikahvat. Pukuni ei tosin ole mikään kovin muhkea ja laajahelmainen vaan kapeampaa mallia. Luotin siihen, että päästävät mut läpi tällaisen käsimatkatavaran kanssa ja että koneesta löytyy paikka sille. Turvatarkastuksessa kukaan ei huomauttanut mitään ja kummallakin lennolla bisnesluokan naulakon lattialta löytyi kassille sopiva paikka. Lentoemännät suhtautuivat ihan ystävällisesti kun kerroin että kassissa on hääpuku. Joulukuussa vien puvun takaisin kun muutamme sinne ja jotkut kakkosjuhlatkin ehkä saattaa olla tiedossa. Katsotaan meneekö kaikki yhtä hyvin!

Bulgariassa sileät vihkisormukset molemmilla ovat yleensä ne ainoat. Kihlasormuksia ei käytetä, ei edes naisella. Vaikuttaa siltä, että ei ole niin väliä, onko vihkisormus oikeassa vai vasemmassa nimettömässä. Käytännöt vaihtelee... Meillä on tällainen "amerikkalainen" tapa käytössä eli yhdistelmä suomalaista ja bulgarialaista: Mulla on kivellinen kihlasormus, miehellä ei kihlaa. Vihkisormukset tulee olemaan sileät.

Meillä tulee hääpäivään mennessä kertyneeksi yhdessäoloa vuosi ja 2 kuukautta. Kyllä se varmaan niin on, että ikä ja vanhat kokemukset tekevät tehtävänsä: Kun tietää mitä haluaa (ja etenkin mitä EI halua), ei tarvitse kovin pitkää tuumausaikaa saadakseen vastauksen siihen haluaako toisen kanssa elämän jakaa vai ei. Mies kosi ensimmäisen kerran toisena päivänä siitä kun tavattiin joten alusta asti oli tunne siitä että "tässä tämä nyt on". Virallisesti mentiin kuitenkin kihloihin 7 kuukauden seurustelun jälkeen, koska haluttiin vielä molemmat tahoillamme varmistua siitä että tiedämme mitä olemme tekemässä. Nyt ollaan siis kihloissa oltu 4 kuukautta ja 3 kuukauden päästä ollaan jo naimisissa

Meillä molemmilla toinen kierros, mutta silti halutaan kaavaan "kunnes kuolema erottaa" koska sillä mielellä tässä toisillemme lupaudutaan.

Vastasi "muu tunne", koska päällimmäisenä oli hämmennys ja yllättyneisyys. Toisella aivopuoliskolla ajattelin, että olenko ihan varmasti ehtinyt miettiä tämän asian valmiiksi ja "mitä ihmettä muut sanovat, kun ollaan seurusteltu vasta niin vähän aikaa". Vastasin kyllä myöntävästi, mutta koska sulhanen aisti tulevina päivinä minussa pientä levottomuutta, ehdotti että mietitään vielä muutama kuukausi, ennen kuin pujotetaan se vastaanottamani sormus sormeeni. Hyvä niin, sain aikaa peilata tunteitani ja samalla annettiin läheisille aikaa tottua ajatukseen siitä, että ollaan ihan tosissaan. Heille olisi varsinkin ollut shokki niin nopea toiminta! Ensimmäinen kosinta oli sitten vielä asia erikseen... melkein ensimmäisinä seurustelupäivinä, joten eihän sitä vielä voinut ihan vakavasti ottaa.. Siihen vastasin, että ellei yllätyksiä tule, vahvasti näyttää siltä että saat varautua sormuksen ostoon

Mulla ei periaatteessa ole kovin paljon väliä, missä vihkiminen tapahtuu. Yksi vaihtoehto on koko ajan ollut maistraatti tai sitten juhlapaikka. Alusta asti on kuitenkin ollut selvää, että siviilivihkiminen ei ole paras tai meidän näköisin juttu ja tulisi joka tapauksessa täydentymään avioliiton siunauksella - kirkossa tai jossain muualla. Toisin sanoen tärkeää meille on, että lupaudumme toisillemme myös Jumalan edessä ja että yhdessä meille tärkeiden ihmisten kanssa olemme pyytämässä siunausta liitollemme ja otamme meille molemmille rakkaimman henkilön eli Jumalan osaksi perhettämme ja liittoamme. Haluamme aloittaa yhteisen matkamme "kolmisin" ei "kaksin" Siksi mielummin vihkiminenkin kristillisenä tapahtumana, jos mahdollista - ja saimme sen järjestymään vaikka valtionkirkkoon emme kuulukaan. Paikka sinänsä ei siis ole merkityksellinen. Päädyimme kuitenkin kirkkoon kun se helposti järjestyi ja puitteiltaan siellä on helpompi (etenkin talvisaikaan) järjestää vihkiminen, verrattuna esimerkiksi juhlapaikkaan jossa ei ole niin suurta yhtenäistä tilaa.

Ostan kaiketi kahdelle kaasolleni webbikamerat Olenhan muuttamassa vuodeksi ulkomaille heti häiden jälkeen ja kaasot (sisko ja bestis) miettivät jo nyt että miten saattavat mut päästää silmistään Kolmas kaaso on ollut harkinnassa Bulgariasta, mutta nyt näyttää siltä, että hänen rahatilanteensa ei anna myöden lähteä Suomeen.. Mietin että olisiko sen verran rahaa investoida että voisi lahjana maksaa hänen matkoistaan ainakin suuren osan. Siskokaaso on varautunut hänet majoittamaan, että siitä ei tule kustannuksia.

Meille avioliitto on ainoa yhteiselämän muoto, joten naimisiin menon syyt ovat koko lailla samat kuin miksi ihmiset nyt ylipäätänsäkin parisuhteessa elävät Eli haluamme elää elämämme yhdessä perheenä, jakaa keskenämme elämän arjen ja kaikki parisuhteeseen kuuluvat ulottuvuudet.

Minusta kosinta on on yksinkertaisesti tuo kysymys "menetkö kanssani naimisiin/tuletko vaimokseni/miehekseni?" ja sellaisenaan romanttinen mahtava rakkauden ja sitoutumishalun osoitus ilman mitään rituaaleja ta "seremonioita".. Ja kun kosintaan vastaa "kyllä" niin silloinhan ollaan kihlauduttu=sovittu naimisiin menemisestä. Eli ei se periaatteessa ulkoisesti ole sen kummempi asia Tokihan kihlausta voi sitten juhlistaa kahden kesken tai isommalla porukalla jos niin haluaa, vaikka romanttisella illallisella. Itse kosintatilanne ei kuitenkaan tuota minusta vaadi ollenkaan. Meillä ensimmäinen kosinta tuli täysin yllättäen kun ensimmäisellä tutustumismatkallani miehen kotimaassa mies yhtäkkiä aamulla kysyi "Will you marry me?" Aivan täydellinen kosinta hyvin arkisissa ympyröissä mies aamutakissa istumassa sänkyni laidalla. Mutta en ollut vielä valmis vastaamaan kysymykseen vaan pyysin miettimisaikaa. Kosinta sormuksen kanssa tuli 3 kuukautta myöhemmin - sitä osasin jo odottaa, koska sormuksen hankinnasta alettiin jo puhua hiljalleen. Ensimmäinen kosinta kai "meni pieleen" siiä, että en ollut vielä valmis vastaamaan. Toinen kosinta taas siinä mielessä, että miehen käsitys kihlasormuksesta oli vähän erilainen kuin mulla (erityisesti materiaalin ja kestävyyden kannalta). Mutta sormus on niin kerta kaikkisen kaunis ja mun näköinen (ja prikuulleen sopivan kokoinen), että en halua sitä mihinkään vaihtaa. Ostetaan uusi sitten jos hajoaa

Tämäntapaista pehmeää "french twistiä" lähdetään hakemaan:

Meillä tulee häiden aikaan ikää olemaan 33 ja 38. Molemmille avioliitto on toinen, mutta emme sen vuoksi karsi pois mitään sellaista, joka muuten tuntuu omalta. Tai no, voi olla että hunnun olisin ottanut jos olisin ekaa kertaa alttarille astelemassa. Ja kenties isä olisi saattanut, nyt kävelemme kaksin koko kirkon käytävän. Eli meidän tapauksessa uskoisin, että juuri ikä on tehnyt sen, että olemme karsineet perinteistä kaiken sellaisen, jota emme koe tarpeelliseksi oman tai muiden juhlatunnelman kannalta. Ehkä se on myös sitä, kuten joku sanoi, että on löytänyt enemmän omaa tyyliään. Nykyään ei kyllä ole ollenkaan "vanha" naimisiinmenijä jos on vähän päälle 30. Melkein tuntuu olevan tavallisempaa. Mutta ymmärrän alkuperäistä siinä, että oma maku on vaan ehkä muuttunut, eikä koe omikseen enää niitä prinsessaunelmia, joista joskus ehkä haaveili. Ehkä kallistuu enemmän sinne kuningattaren puolelle Itsekin vierastaisin ajatusta pukeutua laajahelmaiseen prinsessamekkoon (vaikka hyvältä näyttikin kun kokeilin). Valitsin siis pukuni morsiuspukuvalikoimasta, mutta kapealinjaisen enkä aivan valkoista. Laahuksen kun irrottaa, voin käyttää sitä myöhemminkin isoissa juhlissa, jos sellaisia vastaan tulee. (En sentään kenenkään häissä kuitenkaan )

Mies (bulgarialainen) ei vielä asu Suomessa mutta on käynyt täällä 3 kertaa - puhtaus, siisteys - maltillinen liikennekulttuuri - ihmiset lämpimiä, eivätkä ollenkaan niin pidättyväisiä kuin annetaan ymmärtää - kumpuileva maaseutu ja metsät - muotoilu, arkkitehtuuri, design (Täällä on kaikki niin KAUNISTA, alkaen kattiloista aina talojen sopusuhtaisuuteen saakka!) - kirjastolaitos (siis miten voi olla iso kirjasto joka pienessä kylässä!!) - vanhustenhuolto - silli - punajuurisalaatti - rock/metalli - polkupyörät (Bulgariassa yleensä vain lapset pyöräilee lähiöissä, kaupunkeja ei suunniteltu kevyelle liikenteelle)

Meillä on päävärinä luonnonvalkoinen / shampanja. Lisänä pronssia (eli ruskeaa) ja tehosteena vielä vanhanvihreää ja ripaus hennon vaaleanpunertavaa.

Meille tulee myös viinipullot, jotka samalla kynttilänjalkoja. Kirkasta lasia, liimataan niihin seepianväriset valokuvat, joissa pöytien nimikointi.

Meillä on samanlainen tilanne kuin Pupunurkalla. Yhteinen kieli sulhasen kanssa on englanti, minä en puhu bulgariaa ja mies ei puhu suomea. Suurin osa vieraista on suomalaisia, mutta joukossa myös bulgarialaisia. Melkein kaikki vieraat tosin ymmärtävät englantia kansallisuudesta huolimatta, mutta olisihan se hassua häät juhlia englanniksi kun enemmistön kieli kuitenkin on suomi... Enpä tiedä miten tämä junaillaan! Pitää ehkä tulkata suomesta englanniksi ajoittain niille, jotka suomea eivät ymmärrä ja vastaavasti englannista suomeksi niille suomalaisille, joiden englanninkielentaito ei ole kovin vahva (kuten isovanhempani). Ongelmia tulee sitten jos bulgarialaisten vieraiden joukossa on sellaisia, jotka englantia eivät ymmärrä. Silloin on luotettava siihen, että seurueesta joku voi tulkata englannista. En usko että kukaan pitää puheita bulgariaksi. Jos niin kävisi niin sitten olisi tulkkauksen englanniksi riitettävä. Bulgaria-suomi-bulgaria -tulkkaus ei siis ole mahdollinen... Huh. Onpa kimuranttia.