Anna-Livia

Kärjistäenhän voisi myös alkaa ajatella syntymäpäivistä, että miksi onnitella jotakuta siitä että henkilön äiti ja isä sattui panemaan tiettynä päivänä, jonka tuloksena kyseinen henkilö sitten putkahti maailmaan n. 9 kk myöhemmin. Alunperin kahdenvälisestä asiasta siinäkin on kyse Kyllähän avioliitossakin on kyse kahden ihmisenvälisestä lupauksesta tai sopimuksesta. Ei monikaan varmaan odota kaikkien puolituttujen tai kokonaan ventovieraiden ihmisten onnittelevan syntymäpäivästä/kihlauksesta/häistä jne, mutta oudompaa se on jos läheinen ihminen jättää onnittelematta ilmeisen tarkoituksellisesti.

Me pussailtiin aika monta kertaa sponttaanisti ennen ja jälkeen sormusten vaihdon ja muistaakseni varmaan sormusten vaihdonkin aikana. Ei kyllä paljoa tullut ajateltua, että mikä olisi ennemmän tai vähemmän sopiva hetki. Eli arvelisin, että kukin pari voi tehdä niin kuin sillä hetkellä sopivalta tuntuu

Morsmaikkuli, mä olin viime kesänä sekä kampauksessa että meikissä Tukkateekissä ja olin todella tyytyväinen lopputulokseen. Sari laittoi tosiaan sekä mun hiukset ja meikin ja annoin aika vapaat kädet hänelle, mitä nyt aluksi linjasin vähän suuntaa kertomalla, mitä en halua. Koemeikissä tai kampauksessa en käynyt ja silti Sari teki todella upean kampauksen mun hiuksiin ilman kiirehtimistä tai muita hankaluuksia. Mulla on pitkät ja todella paksut ja raskaat hiukset, joiden laittoon tarvittavan ajan useat tutummatkin kampaajat ovat arvioineet alakanttiin joka kerta. Suosittelen kyllä todella lämpimästi.

Velmu: kyllähän noille kursseille melko paljon väkeä hakee. Mieheni kävi täällä Tampereella työkkärin tarjoamat suomen kielen alkeis- ja jatkokurssit. Muistaakseni alkeiskurssille haki n. 100 henkeä ja 14 heitä varmaankin valittiin. Valinnat tapahtuivat haastattelun perusteella, eli haastateltavan motivaatio opiskella suomea ratkaisi aika paljon. Luulisin, että muina kriteereinä tarkasteltiin henkilön työllistymismahdollisuuksia Suomessa, sekä sitä onko kyseessä pitkäaikaisesti Suomeen asettumassa oleva henkilö. Periaatteessa kaikkien kurssille päässeiden henkilöiden piti siis olla todella motivoituneita opiskeluun, mutta ainakaan mieheni ryhmän kohdalla ei näin ollut ihan kaikkien kurssilaisten kanssa jo ihan jo alusta asti. Joka tapauksessa työkkärin järjestämät kurssit osoittautuivat erinomaisiksi ja mieheni oppi todella paljon suomea ja pärjää todella luontevasti arkisissa tilanteissa ja on nyt työssä, jossa hän pääasiallisesti käyttää suomea. Työpaikan hän itse asiassa sai jatkokurssin työharjoittelun kautta. Hän kävi eräässä yrityksessä kysymässä mahdollisuutta harjoitteluun, jonka jälkeen hänellä oli kunnon työhaastattelu kokonaan suomeksi (mistä hän oli jo niin ylpeä, että se tuntui jo suurelta voitolta vaikkei harjoittelupaikkaa olisikaan saanut). Hän tosiaan sai paikan ja harjoittelu meni sen verran mukavasti, että hän jatkoi osa-aikaisena kielikurssin loppuun ja sen jälkeen tehtiin vakituinen työsopimus. Hienoa tässä työpaikan saannissa on se, että vaikka miehelläni onkin runsaasti itse-opittua tietoa alalta, hänellä ei ole koulutusta tältä alalta. Kyse on alasta, johon hän halusi tulevaisuudessa siirtyä, mutta emm olisi arvanneet tämän olevan mahdollista täällä Suomessa ilman alan koulutusta, hänen kotimaassaan Irlannissa kyllä. Noista työkkärin kursseista ja suomen kielen opiskelusta yleensä: Nuo kurssit alkavat muistaakseni tammikuusa ja syyskuussa, ainakin täällä Tampereella. Hakea pitää kyllä aika lailla ennakkoon. Meillä asiaa auttoi se, että mieheni oli jo ennen Suomeen muuttoa päättänyt jäädä vuodeksi työttömäksi ihan vaan päästäkseen kursseille ja oppiakseen kielen kunnolla. Monet tuntemamme ulkomaalaiset, jotka ovat asuneet Suomessa usean vuoden ovatkin sanoneet, että katuvat nyt sitä, että eivät tehneet samalla tavalla. Vaatihan se meiltä toki etukäteissuunnittelua ja säästämistä (emme sitä paitsi ole kovin järjestelmällisiä ihmisiä) ja kurssit olivat todella työllistäviä ja välillä raivostuttaviakin, mutta lopputuloksena kuitenkin on nyt sitten sujuva suomi. Jatkokurssin lopussa kurssilaiset tekivät virallisen YKI-kokeen, josta mieheni sai tuloksen 4 (asteikko on 1-6, joista 6 on niin täydellinen suomi, että en varmaan itse saisi sitä). 3 tarvitaan kansalaisuuteen ja 4 suomalaisessa yliopistossa suomen kielellä tehtävän tutkinnon opiskeluun. Mieheni on opiskellut koulussa saksaa, ranskaa ja latinaa, ja kuulemma varsinkin latinan opiskelu on suomen opiskelussa auttanut todella paljon. Samoin ilmeisesti musikaalinen korva... Kaikkien nöiden kurssien jälkeen hänestä on tullut varsinainen suomen kielen intolia ja hän pitää kieltämme hyvin kauniina ja leegomaisen loogisena, joskin monimutkaisena. Tulipa tekstiä. Yhteenvetona haluan kai sanoa, että on meilläkin ollut lukuisia turhautumisen hetkiä ja englantia puhumme pääasiassa kotona edelleenkin (minusta on todella outoa puhua suomea hänelle kaikkien näiden vuosien jälkeen). Suomen kielen kuitenkin voi oppia, vaikka hammastenkiristelyä, etukäteissuunnittelua ja kovaa työtähän se vaatii.

Minusta on hyvä, että olet jutellut asiasta siskojesi kanssa ja kannattaa jatkaa samalla keskustelevalla linjalla. Mieleeni muistuu, kun itse 16-vuotiaana olin aikeissa laittaa äidinäitini hautajaisiin todella räikeän violetit pitkävartiset maihinnousukengät. Minulla oli silloin teininä kova tarve pukeutua erikoisesti, eikä mieleeni vaan tullut, että jonkun mielestä asusteeni olisi jotenkin epäsopiva, kun se ei omasta mielestänikään sellainen ollut. Äitini huomautti asiasta ja soveimme etten tule hautajaisiin näillä kengillä. Mielestäni jonkin asteinen persoonallisesta tyylistä tinkiminen tai persoonallisen pukeutumisen mukauttaminen tilanteeseen sopivaksi ei ole pois henkilöltä, oli kyseessä minkäikäinen ihminen tahansa.

Me olemme lähdössä Mauritiukselle viikoksi. Halusimme maahan, jossa kumpikaan meistä ei ole ennen ollut. Saamme lomaa vain viikon verran, joten Mauritiuksen +2h aikaero tuntui ihanteelliselta pitkän lennon jälkeen. Ei pitäisi mennä koko viikkoa toipumiseen. Lisäksi pääsemme lähtemään lomalle vasta marraskuussa, päivälleen 3kk häiden jälkeen, ja kun lämpimään haluamme niin "piti" valita kaukokohde. Mauritiuksen maine paratiisimaisena saarena, häämatkalaisille sopivana kohteena, matkajärjestelyen helppous ja erityisesti maan ruokakulttuuri kaikki vaikuttivat valintaamme.

Menemme naimisiin elokuussa ja mieleinen sormus löytyi sattumalta joulukuussa. Sitä ennen olinkin jo pelännyt etten varmaan ikinä löydä sellaista, josta pitäisin kun en ole noista sormuksista pahemmin piitannut ja muutenkin olen vähän turhan nirso.

Meillä ei ollut harkinnassa, kun perisuomalainen sukunimeni kuulostaisi todlla oudolta mieheni (ulkomaalainen) etunimen kanssa. Jos sukunimeni olisi hiukan "neutraalimpi" niin en ihmettelisi vaikka mieheni olisi ehdottanut, että hän ottaa sen. Minusta on mukavaa, että meillä on sama sukunimi, mutta mikään välttämättömyys se ei kuitenkaan koskaan ole minulle ollut. Kaksoisnimeä en ole koskaan harkinnut, koska oma sukunimeni on jo rasittavan pitkä, ja sitäpaitsi meidän sukunimien yhdistelmä ei olisi kovin kaunis. Miehen sukunimi on lyhyempi ja kaunis. Outoahan se on, kun nimi muuttuu vaikka en koskaan oikeastaan ole omasta sukunimestäni pitänyt.