Itse vastustan ajatusta kirkkoon liittymisestä (ja eroamista samantien kun avioliitossa ollaan) vain sillä verukkeella että saadaan häille hienot puitteet. Vihkitilaisuus on jumalanpalvelus, lupaus avioliitosta annetaan Jumalan kasvojen ja kyseisen seurakunnan läsnä ollessa. En voi ymmärtää miten joku kirkkoon kuulumaton tai pikemminkin ei-uskova voi tällaisen lupauksen antaa ja vaan ja ainoastaan hienojen puitteiden takia. Suorastaan pöyristyttävää, mutta tätähän tapahtuu. Jotenkin surullista että kirkkoa materiaalistetaan niin paljon. Sen sijaan parisuhde on kahden kauppa. Jos toinen parista uskoo ja tuntee että tämän lupauksen haluaa nimenomaan antaa Jlan kasvojen edessä, on mielestäni melko hienoa jos toinen on valmis antamaan tämän mahdollisuuden toiselle osapuolelle. Toisaalta myös avioliiton siunauskin voisi mielestäni tällöin toimia. Suuri osa uskonnollisuudesta Suomessa on ns. tapauskonnollisuutta, ja aika harva omaa uskontoaan tuntuu enää tarkemmin pohtivan. Kirkosta erotaan helposti (ei siitä aikaakaan ole kun ateismi oli nuorten keskuudessa eräänlainen muoti-ilmiö, tai ainakin vaikutti siltä) ja samoin siinä pysytäänkin melko helposti vaikka ei uskonnolla olisikaan minkäänlaista sijaa omassa elämässä. Mikäli minusta nyt pappi muutaman vuoden kuluttua tulee, tulen kieltäytymään sellaisten parien vihkimisestä joilla ainoana tavoitteena on vain ja ainoastaan hienot puitteet vihkimiselle (tällaisessa tapauksessa toivon heidän etsivän jonkun toisen papin vihkijäksi). Ei lut.vihkikaavasta voi tehdä täysin jumalatonta ja se ei ole tarkoituskaan, ainakaan minun mielestäni. Sen sijaan toki sitä hengellisyyttä voi olla korostamatta liikaa, mikäli esimerkiksi toinen osapuoli ei koe Jlaa kovin merkittäväksi.