Meidät vihittiin aikanaan entisen kotipaikkakuntamme kirkossa. Vihkimisvaiheessa olimme kuitenkin jo asuneet hyvän aikaa muualla eli ulkopaikkakuntalaisia. Ei mullut tullut edes mieleen, että kirkko olisi voinut maksaa jotain... ???
Olemme silloin Egyptissä. Ihan kiva matkustaa ekana hääpäivänä, koska emme käyneet häämatkalla. Odottelenkin jo kovasti matkaa, koska siihen on enää aika kuukausi.
Me nukuimme veljeni asunnolla sohvalla. Sohva on aika epamukava ja minulla oli viela papiljotit paassa joten uni jai vahan vahemmalle. Luulen, etta olisin nukkunut ihan hyvin jos olosuhteet olisivat olleet suotuisammat.
Ei kyynelehtiminen tuota ongelmia. Voihan piilareiden kanssa uidakin ja silloinhan ne joutuvat tekemisiiin huomattavasti suurempienkin vesimassojen kanssa.