hNade

Riippuu todella paljon tämän miehen taustasta ja kulttuurista, eli mikään ei ole automaattisesti oikein/"väärin". Uskoisin kuitenkin, kuten Yvorykin sanoi, että jos on menossa naimisiin muunmaalaisen kanssa muualla kuin omassa kotimaassaan, niin ymmärtää erittäin hyvin, että täällä kulttuuri ja tavat ovat erilaisia, ja vanhoillisempikin hyväksyy esimerkiksi kättelyn, sillä se kuuluu täällä asiaan. Riippuu tietysti miehestä, kuten sanoin. Mikäli hän on jostain "tiukemmin" uskonnollisesta maasta ja vaikkapa maaseudulta, eikä ole asunut täällä Suomessa pidempään voi olla ettei hän ole tottunut kättelemään naisia, jolloin hän varmasti osoittaa sen sinulle (esimerkiksi laittaa käden rinnalleen sinulle ojentamisen sijaan), mutta maallistuneempaa muslimimiestä (esim. Turkista/Egyptistä tai länsimaalaistuneemmasta suurkaupungista kotoisin olevaa koittaisin kyllä normaalisti kätellä. Tarkkaile tilannetta ja käyttäydy niin, että itsekin tunnet olosi mukavaksi. Muslimienkin keskuudessa sallitaan "etikettivirheitä", etenkin ei-muslimeilta. Olen tavannut useampia vanhoillisemmin islamia seuraavia miehiä, jotka eivät kättelisi vastakkaista sukupuolta olevaa musliminaista, mutta kyllä sujuvasti länsimaalaista naista, koska tietävät ettei se näille naisille ole tungettelevaa/kiellettyä.

Otin ulkomaalaisen mieheni sukunimen, se oli minusta kauniimpi kuin omani - vaikka sitä saa jatkuvasti Suomessa tavailla (ja silti menee aina väärin). Kaksoisnimi ei ollut koskaan vaihtoehtona, se olisi minusta kuulostanut ihan älyttömältä kun on samoja kirjaimia molemmissa. Mies ei myöskään olisi voinut kuvitella ottavansa minun nimeni tai kaksoisnimen (ei ole edes mahdollista siellä mistä hän tulee).

Turkissa hääperinteitä on aivan laidasta laitaan riippuen siitä, onko kyseessä kaupunkilaishäät vai kylähäät, kurdialueilla vietettävät häät vai turkkilaisissa osissa vietettävät, kovin uskonnollinen ja vanhoillinen perhe, vaiko länsimaistunut ja liberaalimpi kyseessä jne... Varsinkin kurdialuen kylissä vietetään edelleen perinteisiä kaksipäivisiä häitä, joihin osallistuu koko kylä. Ensimmäisenä päivänä vietetään hennailta, jolloin sekä morsiammelle että sulhaselle laitetaan hennaväriä käsiin naisten tanssiessa ympärillä. Tätä juhlaa varten morsiamella on yllään joko perinteinen kurdilainen juhlapuku tai nykyaikaisempi iltapuku (ei kuitenkaan valkoinen). Koko ilta vietetään sitten perinteisiä tanssia tanssien ja musiikkia kuunnellen. Seuraavana päivänä on sitten varsinainen hääjuhla. Koko hääväelle tarjotaan yleensä syötävää, mutta alkoholilla ei ole mitään osuutta häissä. Tämäkin päivä vietetään tanssien ja iloiten, mutta yleensä hääpari istuu suurimman osan ajasta erillisessä pöydässä, eikä varsinkaan morsian paljonkaan osallistu tansseihin. Itse naimisiinmeno on koruton ja virallinen paperinallekirjoitus, tai vaihtoehtoisesti moskeijassa pikaisesti imaamin edessä suoritettava toimitus. Hääjuhlan jälkeen nuoripari lähtee yleensä ensimmäistä kertaa yhdessä uuteen kotiinsa, joka on laitettu valmiiksi heitä varten koko perheen voimin. Muualla kuin maaseudulla häitä vietetään erillisissä häänviettopaikoissa (Dügün salonu) joita löytyy melkeinpä joka korttelista. Hajaseuduilla niitä on bensa-asemien ja levähdyspaikkojen yhteydessä. Sinne tuodaan sitten yleensä omat ruuat, tai vuokrataan pitopalvelu, sekä tietysti hääbändi - elävä musiikki on erittäin tärkeässä asemassa. Vanhoillisemmilla alueilla morsiamen puku on hyvinkin peittävä, kun taas muualla on ihan samantyyppinen vaatetus kun meillä täälläkin. Yleisesti kuitenkin häämuoti on kermakakkumaisempaa kuin mihin me olemme tottuneet. Omaa hääpukuani (joka oli kirjailtu, laahuksellinen ja omasta mielestäni jo hieman liiankin koristeellinen) pidettiin (joskus ei niinkään hienotunteisesti) kovin arkisena ja ihmeteltiin miksi ihmeessä en ollut valinnut röyhelömäisempää... Kukkakimppu koostuu valkoisista kangas/muovikukista joihin on usein kiinnitetty paljon sinisiä silmiä onnea tuomaan. Aitoja kukkia ei juurikaan käytetä. Yleensä hääparille annetaan lahjaksi molempien vaatteisiin kiinnitettäviä kultakolikoita tai morsiamen käsivarteen pujotettavia kultarenkaita. Nämä kultakorut menevät sitten juhlan jälkeen kylmästi kultakauppaan rahaksi vaihdettaviksi, sillä niiden tarkoitus on antaa nuorelle parille rahallista tukea elämänsä alkuun. Sulhasen perhe perinteisesti ostaa morsiamelle kalliin kultakorusetin (kaulakoru ja rannerengas) jota morsian häissään käyttää, mutta joka menee sitten pankin tallelokeroon tai patjan sisään pahan päivän varalle. Itse sain vääntää pitkään anopin ja appiukon kanssa ettei minulle ostettaisi mitään 22 karaattista (näin ne yleensä ovat, sillä eivät ole tarkoitettuja varsinaiseen käyttöön) kamalan kallista ja painavaa rusettista telaketjua, sillä en halunnut heidän pistävän rahojaan sellaiseen, jolla en oikeasti tee yhtään mitään (meillä oli kuitenkin jo yhteinen elämä alkanut, ja taloudellinenkin puoli ihan kunnossa...). Valitsin sitten viimein siromman (ja paljon halvemman, vaikka kallis olikin) korusetin, jota voin oikeasti käyttää. Appikset ymmärsivät kyllä asian kun heille sen selitimme miehen kanssa, mutta taisivat kuitenkin hääjuhlissa hieman hävetä sukulaisten edessä että jotkut saattoivat miettiä miten heillä ei ollut varaa ostaa morsiamelle "kunnon korut"... Kaiken kaikkiaan häät ovat siellä erittäin suuri juttu ja näytön paikka hääparin vanhemmille. Niihin uppoaa paljon rahaa ja niitä valmistellaan hartaasti koko suvun voimin. Morsiamella ei aina ole niinkään sanavaltaa näissä järjestelyissä, vaan on enemmänkin "esittelykappaleena" (en tarkoita tätä näin negatiivisesti, kuin se kuulostaa, en vaan löydä oikeaa sanaa). Oli se kyllä näin suomitytön silmin aika seikkailu, välillä raivoangsti-itku kurkussa ja välillä onnenkyyneleet silmissä. Toivottavasti Surpsilla tulee olemaan onnistuneet häät, oli niissä sitten millaisia perinteisiä elementtejä tahansa!

^*LÄÄÄÄH* Tuo on kyllä kaunein ikinä näkemäni sormus! Sulla on selvästi fiksu mies

Minä ihan aidosti suosittelisin toista kohdetta häämatkalle. Olen itse siellä asunut, ja siellä myös hääni viettänyt, ja nyt kun aika on hieman kullannut muistot niin pystyin jo varaamaan meille matkan sinne tammikuuksi kavereita moikkaamaan - vielä jonkin aikaa sitten en uskonut pystyväni siihen... Olen joskus kirjoittanutkin tuohon alakerran matkailupalstan "kamalin matkakohde"-ketjuun pidemmän sepustuksen, joten en viitsi vuodattaa samaa tekstiä moneen paikkaan, mutta fiilikseni kyseisestä maasta pähkinänkuoressa: On varmasti ihan mielenkiintoinen paikka esim. viikon pakettimatkalle historiansa takia (tosin Sissen kuvaus "rupisesta" arkitehtuurista pitää täysin paikkansa), mutta en kyllä riskeeraisi häämatkaani menemällä tuonne järjettömän töykeiden ihmisten luvattuun maahan. Ihan varmuuden vuoksi, jos päätätte kuitenkin sinne lähteä ( ), pikkumaasta löytyy tasan neljä "häämatkatasoista" hotellia (jotka tosin ovat aika kovahintaisiakin): The Grand Hotel Excelsior, The Westin Dragonara Resort Hotel, Hotel Phoenicia ja Hilton. Loput hotellit ovat laidasta laitaan X-Ö -luokkaa ja täynnä brittejä. (Niitä äänekkäitä.) Hintataso on kova, ruoka esim. laatuunsa nähden todella kallista.

Uskallankohan tähän edes vastata Kihloihin mentiin 25. syyskuuta 2006, viisi päivää tapaamisemme jälkeen. Yhteen muutettiin muutama päivä sen jälkeen (hieman olosuhteiden pakosta kun mieheltä meni kämppä alta). Hääpäivänä oli vajaat 6 kuukautta yhdessäoloa takana, nyt lähipäivinä tulee kaksi vuotta täyteen. Kummastelua on riittänyt, mutta itselleni - kuten miehellekin - oli alusta saakka täysin varmaa, että tässä on henkilö jonka kanssa haluan istua kiikkustuolissa sitten joskus. "Huumaa" ei minusta siinä sanan merkityksessä koskaan edes alussa ollut, lähinnä vaan sitä mukavaa arkea ja kahden elämän "päivittäistä yhteensovittamista". Tähän mennessä olemme ehtineet asua kahdessa maassa, viettää paljon aikaa kolmannessa, käydä sillä "parisuhdetta raastavalla" pakettimatkalla, kokea toisen vakava sairaus ja leikkaus, saada "lapsettomuustuomio", selvitä sekä rahaongelmista, työttömyydestä, vaikean työpaikan tuomasta stressistä että läheisen kuolemasta yhdessä. Minkään tapahtuman aikana/jälkeen ei ole käynyt edes mielessä että voisi jatkaa ilman toista. Meillä on siis ollut ongelmia - paljonkin. Olemme tapelleet enemmän kuin tarpeeksi monesta asiasta, joissa näkemyksemme on täysin erilainen. Minusta se asian ydin kuitenkin on siinä, miten kumppanistaan ajattelee. Minä tiedän, että tässä on henkilö jota rakastan ja kunnioitan, jonka kanssa voin puhua ongelmistani, jolle voin turvallisin mielin huutaa, raivota ja näyttää pahimmat puoleni, jolle voin valittaa minua ärsyttävistä asioista, jota voin aamulla suudella pesemättä hampaitani, ja jonka mielestä olen haluttava myös ilman meikkiä kotilumput päällä. Minä tiedän myös että hän ajattelee minusta samoin. Jotkut saavuttavat nämä asiat kymmenessä kuukaudessa, jotkut kymmenessä vuodessa. Aika ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole muuta kuin aikaa - se ei yksinään tee huonosta suhteesta hyvää tai hyvästä huonoa.

Kiitos, ihan itse kehittelin ne pienessä kyynisessä mielessäni. Lukaisin tekstini uudelleen, ja mielestäni siinä ainoastaan asetin kyseenalaiseksi jenkkifirm...anteeksi Yhdysvaltalaisen yrityksen tuotteen eettisyyttä verrattuna suomalaiseen lähituotteeseen. Hölynpöly-sanaa käytin siksi, että netissä tunnetusti liikkuu erittäin paljon hölynpölyä. Sanojeni takana seison edelleen, enkä mielestäni huudellut sen kummemmin kuin kukaan muu keskustelija. Lähdekritiikkiä hieman kyllä peräänkuuluttaisin, mutta ehkä tuotteen eettisyyden/ekologisuuden tosiaan pystyy vedenpitävästi varmistamaan "nettiä kaivamalla" ja netissä toimivan ulkomaalaisen yrityksen omien mainosten perusteella. Hyvä niin.

Ja kuinka ekologisia tai eettisiä tuon kyseisen yrityksen suosimat synteettiset timantit loppujen lopuksi ovat? Sivujen mukaan niiden tuottamiseen kuluu "hyvin vähän" energiaa, plaaplaa. Hmm... Kuka ne valmistaa ja missä olosuhteissa? Onko eettisempää/ekologisempaa käyttää synteettistä, ainoastaan koruteollisuutta/Juuri Sinun Koruasi varten valmistettua synteettistä kiveä kuin maailmassa "jo olemassa olevaa" kiveä esim vanhasta korusta? Kyllä, timanttikauppa on maailmalla raakaa, mutta jo kerran jollekulle korussa myydyt timantit eivät ainakaan sen jälkeen uusiokäytössä enää maailmaa kuormita/kenenkään elämää riistä. Kunnollisten työehtosopimusten alaisuudessa työskentelevän henkilön käsityönä uusiotavarasta tekemää korua ei minkään jenkkifirman hölynpölytavara eettisyydessä voita. Ainoa ero on, että sen jenkkifirman mainokset kuulostavat ah niin ihanan trendikkään maailmaapelastavilta. Muoks. Typo.

Kutsu saa olla vapaamuotoinen, tai voit täyttää esim. tältä sivulta löytyvän valmiin pohjan. Katso kohta "Minkälainen kutsun tulee olla".

Täältä löytyy kurdi

Ei tietenkään. Kaasoiluhan on mitä virallisin osa seremoniaa, eikä kukaan saa toimia kaasona ilman kirkkoherrainviraston myöntämää kaasolisenssiä, jota täytyy hakea hyvissä ajoin ennen häitä. Kaasolisenssin vaatimuksiin kuuluvat myös täysraittius ja heteroseksuaalisuus, mutta tärkein vaatimus luonnollisesti on, että on morsianta ainakin 30 % rumempi. ...anteeksi. Ei ollut tarkoitus.

Ja vielä yksi...

Täytyy tämän ketjun faneille suositella käyntiä turkkilaisessa pukuliikkeessä Sieltä löytyvät juuri nämä kermakakku-puhvihihat-pinkit tekokukat-hörsellyskoltut... ilman sellaista ei pääse hyviin naimisiin Minun kirjailtua, a-linjaista, laahuksellista pukua hämmästeltiin kun se oli niin "tyhjä, steriili ja tylsä" Ehdotettiin vaihtamaan tuollaiseen karkkiksen postaaman tyyliseen, mutta sähkönpinkkinä versiona...nam. Meikkikin (olin mielestän tehnyt aika sotamaalauksen) oli "hääpäivälle ihan riittämätön", minulla kun ei sinistä luomiväriä ollut, eikä vaaleanpunaisia läikkiä poskilla, tai edes valkoista glitteriä luomien alla. Yrittivät sitten lisäillä siihen sitä, tätä ja tuota, mutta kaikelle tuli kyllä tiukka ei... Anoppi siitten pelasti minut helvetissä palamiselta ostamalla iiiihanan ( ) valkoisen glitter-tekokukkakimpun... Sori OT, tuli vaan tästä ketjusta hyvät muistot mieleen Ja esimerkkikuva:

Tjohoo Fian, hur går det med gatuköket? ...nä men på allvar, hur gick bröllopet?

Hih, olin unohtanut tämän ketjun tyystin, mutta yhtäkkiä sattui silmään taas Ihana nähdä, että tänne on kerääntynyt näinkin monta kaksi-/monikielistä morsmaikkua. Onnea teille kaikille, elämässä täytyy olla hieman haastetta ettei käy jokapäiväinen talsiminen tylsäksi. Itse olen vihdoin oppinut puhumaan ja ymmärtämään mieheni toista kieltä sujuvasti, joten nyt on vain yksi jäljellä. Hän taas kiroilee (pilke silmäkulmassa tietysti) että pitikin prkl naida toinen kaksikielinen kun elämä parisuhteessa kahden kulttuurin välimaastossa on muutenkin välillä hankalaa. Noh, hyvin on kaikki sujunut, ukko aloittaa suomen ja ruotsin opiskelut vakavasti syksyllä (ruotsia osaakin jo jonkun verran). Olen alusta alkaen ollut ehdoton siinä, että molempien molempia kieliä täytyy osata, ainakin sen verran että pärjää arjessa... ihan myös tulevien lapsienkin takia...