tatu

tatun viesti jatkuu: osa 5/ 5 eli kanttori... Olin sokissa! Pyysin sulhasta neuvotteluun toiseen huoneeseen. Sanoin, ettei tuollaista soittajaa voi ottaa pilaamaan meidän hääpäiväämme. Mutta ei sitä voinut sanoa suoraan päin naamaa... Ja häihimme oli aikaa vain kaksi viikkoa! Jippii, ollaanko ilman elävän musiikin soittajaa koko häät? Kanttorin kanssa sovimme sitten, että tapaamme hääpäivänä ja hän soittaa kaikki musiikit. Seuraavana aamuna soitin kotikuntani kanttorille. Hän ei voinut tulla soittamaan, koska oli vapaalla ja ei tuntenut marsseja kovinkaan hyvin. Silloin tältä tytöltä pääsi ensimmäinen ja miltei ainoaksi jäänyt itku kolmen kuukauden häävalmistelujen takia! Siis tämä kanttori tulisi soittamaan ja pilaisi meidän vihkimisemme! No, hätähän ei ollut tämännäköinen. Viidessä minuutissa ryhdistäydyin ja kokosin itseni. Marssit olivat meillä cd:llä. Päätin, että ne soitetaan cd:ltä ja kanttori saa soittaa virret, jos osaa. Lupasin itselleni, että mikäli hän soittaisi täysin virheitä täynnä olevaa säestystä, kehottaisin kanttoria poistumaan ja heti! Soitin kanttorille ja sanoin, ettei koesoitto ollut sitä mitä odotin ja että soittaisimme marssit levyltä. Kanttori tähän " Niin, kuulostaahan se paljon mahtavammalta soitettuna levyltä!"Hän ei varmasti tajunnut itse lainkaan sitä, että hän teki soitoissaan ihan tolkuttomasti virheitä. Musiikkiasia on kuitenkin vihkimisessä tärkeää, onhan se ainutlaatuinen tilanne, eikä tuollaista kukaan halunne pilaamaan iloa! Loppujen lopuksi musiikkiasiat häissämme menivät hyvin. Kanttori teki vain pari virhettä virsiä soittaessaan. Ja levyiltä soitetut marssit soivat upeasti ja arvatkaa mitä- nolla virhettä! Loppujohtopäätöksenä oli, että kyseessä oli sairaseläkkeellä oleva ihminen..... Tässäpä nämä valitukset, kylläpä helpotti! Ja oppia ikä kaikki, eikö niin, kanssakulkijat!!!??

tatun viesti jatkuu: osa 4/5 Kanttorin mokailu jatkuu: 2. Kanttori toi mukanaan 13- vuotiaan tyttärensä, joka soitti toiseen marssiin viuluosuuden. Kun marssi oli soitettu(lähes virheettömästi), äiti sanoi tyttärelleen" Ai niin, et vikaan tulla soittamaan silloin hääpäivänä". Tytär kysyi todella hämmästyneen näköisenä" Äiti, mitä minulla silloin on?" Kanttori vastasi" Sinulla on silloin samaan aikaan soittotunti ja et voi olla siitä pois, koska sinulla on konsertti edessä". Tytär istui äitiään katsoen, suurin piirtein suu auki, ja eikä osannut sanoa enää sanaakaan. ...Kysymys kuuluu, eikö 13- vuotias tiennyt muka omasta soittotunnistaan tuona hääpäivänä? ??? Epäilenpä, taisi äidin kateus nousta esille, sillä tytär soitti viulua kauniisti ja virheettömästi. Ehkäpä oli paha, että tällöin kanttorin omat virheet tulivat selvästi kuultaville..Hämmästyin, sillä viikko aiemmin kanttori oli sanonut puhelimessa, että hyvä kun alkuperäinen hääpäivämme siirtyi viikolla eteenpäin, sillä alkuperäisen aikana tytär oli matkoilla eikä olisi viulua voinut soittaa! No, eipä voinut nytkään, vaikka päivä olikin siirtynyt. :-/Pyysin sitten, että kanttori soittaisi marssin, niinkuin se hääpäivänä kuultaisiin. Hän soitti, lähes ilman virheitä. 3. Pyysin kanttoria soittamaan kolme toivomaamme virttä. Kanttori sanoi " Ei minulla ole niiden nuotteja mukana". Siis koesoittotilanne ja kanttori ei ole ottanut nuotteja mukaansa!? > Oliko ammattimaista toimintaa? No, eipä ollut, ei siltä kuulostanut! >:(Olisin itkenyt, jos ei olisi niin paljon naurattanut sisäisesti! Juhlapaikasta löytyi yhden virren nuotit ja kanttori soitti yhden säkeistön. Kahden muun virren saveltä kanttori tapaili ulkomuistista jonkun verran. ...viesti jatkuu...

...viesti jatkuu: osa 3/5 Eli tatu jatkaa! 8. Kaikki nuo seitsemän edeltävää juttua eivät ole mitään verrattuna tähän seuraavaan! Eli kanttorin saaminen oli ikävämpi juttu, mutta onneksi näin jälkeenpäin kaikki meni kuitenkin hyvin. Tuolloin ei vain naurattanut, ei sitten yhtään! Juhlapaikan emäntä kertoi, että paikkakunnalla olisi kanttori, joka on ollut sairaseläkkeellä, mutta olisi käytettävissä soittajaksi. Kyseessä oli n. 50- vuotias nainen. Otin häneen yhteyttä ja kerroin, että meillä olisi soitettavana sähköpianolla kaksi marssia sekä kolme virttä häissämme. Marssit olivat tuntemattomat kanttorille ja lähetin hänelle nuotit. Soitin väliaikatietoja harjoittelusta pariin otteeseen ja lopulta sovimme koesoiton juhlapaikalle kaksi viikkoa ennen häitämme. Koesoitto oli järkytys minulle! >:(Kun näin ihmisen, jo ulkonäkö ja käytös (mm. iloton vaisu olemus)herättivät epäilyksen, joka varmistui koesoittoa sulhasen kanssa kuunnellessamme. Koesoitto oli sovittu meidän tahdostamme siksi, että saisimme kuulla marssit ja virret kokonaisuudessaan soitettuina niin kuin ne hääpäivänä soitettaisiin. Mutta, mutta kanttorin mokat olivat siis seuraavat: 1. Kanttori kysyi millä nopeudella toinen marssi soitettiin. Meillä oli marssi cd: llä ja soitimme sen. Kanttori kauhistelee" Minä olen opetellut soittamaan marssin paljon nopeammalla tempolla! Voi ei!" Kysymys mielissämme oli tässä vaiheessa, eikö nuoteissa kerrota, miten kappale soitetaan? Musiikkia en itse soita, enkä ymmärrä nuoteista mitään, olen vain ollut tuollaisessa luulossa... Kanttori sitten "harjoitteli" edessämme marssin soittamisen hitaammin..Soitti sitten marssin toisen kerran ja se vasta oli kuultavaa: seitsemän selvästi kuultavaa virhettä yhden marssin aikana! Kyllä tuntui pahalta! Kanttorilla oli ollut kuukausi aikaa harjoitella, me hääparina kuvittelimme, että kanttori olisi soittanut marssin ainakin lähes virheettömästi jo koesoitossa. Paraskommentti kanttorilta oli hänen lopetettuaan soittonsa: " Lupaan harjoitella". Siis lupaa harjoitella, kun soittamisen piti olla jo kaikin puolin valmista? Ja häihin oli aikaa enää kaksi viikkoa... :'( ...juttu jatkuu...

...viesti jatkuu osa 2/5 Eli tatu jatkaa! 4. Juhlapaikan järjestelyt oli suunniteltu niin, että edellisenä iltana olisin itse käynyt viemässä kaikki koristeet, tarvikkeet, kukat ym. ja järjerstellyt vihkisalin, juhlatuvan, makuukamarin, rantasaunan ja takkahuoneen meille hääparille. Ei onnistunut, sillä juhlapaikan isäntäpari oli unohtanut sanoa venäläiselle matkanjärjestäjälleen, että on tuommoiset häät tuossa tammikuussa. Eli edelliset vieraat olivat lähdössä pois juhlapaikasta hääpäivän aamuna klo 10 ja meidän vihki- ja hääjuhlamme alkaisi klo 16. No, ei mitään hätää näin jälkeenpäin nähtynä, vein kamat paikalle edellisenä iltana ja emäntä ja isäntä apulaisineen laittoivat kaiken kuntoon ja kaikki oli niin kuin sovittiinkin etukäteen. Mutta pienoista stressiä tuli kyllä, kun ei tiennyt onko kaikki niin kuin pitäisi... Kiitimme emäntää kyllä miljoonin kiitoksin, kun kaikki oli niin hyvin hoidettu sitten kireästä aikataulusta huolimatta! 5. Morsiamen hiuskoristeruusujen ja sulhsen vieheen piti olla samanlaiset. Vaan eivätpä olleetkaan. Oli hääkampaukseen meno ja hain kolme hiuskoristeruusua kukkakaupasta. Ovella huomasin, että nämä ruusut olivatkin avustajien hiusruusujen värisiä. Ei hätää, sain kolme oikeanväristä parissa minuutissa. Samassa huomasin, että vieheetkin olivat erilaiset kuin piti olla ! Sulhasen viehe oli oikea, mutta kaksi avustajien viehettä olivatkin samanlaiset sulhasen vieheen kanssa, vaikka piti olla erilaiset. No eipä muuta, kuin nopea vaihto. Todella onni onnettomuudessa, että noita kaikkia ruusuja oli vielä jäljellä kukkakaupassa, olisi voinut käydä toisinkin. Asiallista ja hyvää palvelua tuli noista erhdyksistä huolimatta ja asiaa auttoi sekin, etten morsiamena ollut kuitenkaan tuli pyllyn alla eli oli aikaa noihin korjauksiin! Samoin morsiuskimpussa alunperin piti olla kolmenvärisiä ruusuja, mutta ei saanut kuin kahdenvärisiä. Tämä ei haitannut mitään, saattoi olla pikemminkin parempi koko kimpun ja kokonaisuuden kannalta. 6. Sormuksia sai korjailla ihan urakalla. Ensin kaiverrus meni uusiksi, kun vihkipäivä siirtyikin viikolla eteenpäin. Ei hätää, hyvin onnistui, vaikka lisähintaa (25 e) tulikin. Sitten morsiamen sormus oli liian iso. Pienennys häiden jälkeen maksoi 22 e. 7. Juhlapaikan koristeeksi ovien ympärille ja pöytiin piti tulla lastusatiininauhastatehtyjä ruusukkeita kiinnitettynä tylliharsoon. Morsianpa sitten ruusukkeita näperteli iltapuhteinaan...Tuli aika kiinnittää ruusukkeet tylliharsoon. Ei, ei tullut mitään kiinnittämisestä, ei saanut kiinnitettyä nätisti...Vähän harmitti, kun oli tullut aikaa kulutettua turhaan. Tylliharsot tulivat sitten pöytiin ilman ruusukkeita, ympärillä alkuperäiseen suunnitelmaankin kuulunutta helminauhaa. Kauniitahan niistä tuli silti! Onneksi ruusukkeita saatiin käytetyksi auton koristeluun, ettei ihan täysin turha askartelua sitten ollutkaan! ...viesti jatkuu...

Viesti 1/5 Tatu täs hei! Häistä on vain vähän aikaa, joten tuoreesta muistista on hyvä kirjoitella. Sorry, olen monisanainen, joten laitan tätä asiaa moneen peräkkäiseen viestiin... Eli asioita, jotka eivät menneet putkeen häiden valmistelussa tai joiden eteen piti tehdä enemmän työtä.. 1. Sulhasen äiti ja sisar ulkomailla hääpäivänä. Päivän siirto onnistui viikolla eteenpäin (vihki- ja juhlapaikka, tuomari, pappi, kanttori, kaikki vieraat) ja sulhasen äiti pääsi osallistumaan häihimme 2. Siviilivihkijää ei saatu juhlapaikalle 70 km: n päähän kahdesta maistraatista eikä yhdestä käräjäoikeudesta. Neljännestä paikasta, toisesta käräjäoikeudesta onnistuttiin saamaan tuomari vihkijäksi. 3. Syntymäkotikunnan pappini ei ollut halukas avioliittomme siunaajaksi 50 km: n päähän. Suoraan hän ei voinut sitä puhelimessa sanoa, erilaisia kiertoilmaisuja sitävastoin tuntui riittävän. Eli pappi kertoi " Joudun ottamaan matkakorvauksia 20 e, koska siunaaminen olisi oman seurakunnan ulkopuolista toimintaa". Tähän olimme suostuvaisia ilomielin. Sitten pappi kertoi " Avioliiton siunaamista ei tarvita siviilivihkimisen lisäksi". Kerroin, että halusimme siunaamisen, koska minä kuulun kirkkoon ja pidän sitä tärkeänä ja se on tärkeää myös läheisilleni. No, kolmas selitys " Nykyisessä kotikunnassasi on hyviä pappeja". Kerroin, että varmasti on, mutta en tunne ketään heistä ja olisin halunnut pain, jonka tunsin mm. hänen siunatessaan mummoni ja ukkini haudan lepoon muutaman viime vuoden sisällä. Lopulta pappi suostui ja päivästä sovittiin. Yön yli nukuttuani ja sulhasen kanssa keskusteltuani tajusin, ettei em. pappi todellakaan kokenut kunnia- asiakseen tulla avioliittoamme siunaamaan, ei vain voinut sitä suoraan sanoa. No, seuraavana aamuna kysyin nykyisen kotikuntani pappia siunaajaksi ja hän suostui heti, asiallisesti ja ystävällisesti. Laiton viestiä eka papille, ettemme häntä tarvitse. Eipä kuulunut mitään sieltäpäin. Eli olipa helpotus papille, kun ei tarvinnut nähdä vaivaa meidän eteemme. Tästä opin sen, ettei nuo papitkaan aina niin mukavia ihmisiä ole...ja en tule tarvitsemaan tuota pappia missään muodossa koskaan tulevaisuudessakaan. Se on varma, ettei hän tule siunaamaan äitiäni ja isääni elämän päättyessä eikä ketään muutakaan, jos minä vain voin vaikuttaa siihen. Olisiko papin suhtautumiseen vaikuttanut myös se, ettei mieheni kuulu kirkkoon ? Voiko pappi valita työtehtävänsä? Ainakin tämä pappi voi! Asia jatkuu seuraavassa viestissä....