Myria

Allekirjoittanut on juuri lähdössä häihin vieraaksi mustissa vaatteissa ja valkoisissa asusteissa. Olen myöskin mustiinpukeutuja, ja muuhun väriin pukeutuminen tuntuisi melko teennäiseltä. Olen pukeutunut juhlavasti meikkiä ja tukkaa myöten, enkä tingi omasta tyylistäni. Tuskin morsian huonoa tykkää. Kun olen loppuvuodesta kaasona, minulla nimenomaan on mustat vaatteet. Myös punainen oli vaihtoehto, mutta koska sain valita, valitsin tietysti mustan. Olen ollut kaasona kahdesti aiemmin; mustassa (tarkistin morsiamelta että on ok, ja oli: morsian itse pukeutui siniseen) ja myös violetissa asussa, koska morsian toivoi etten pukeutuisi mustaan. Se oli ihan ok. Violetti on mulle vähän niinkuin värien musta. Eli meinaan sanoa, että kaikki on ok, jos hääparille on ok.

^Muutamat polttarit järjestäneenä, se on kyllä ollut todella se vaikein osuus, löytää se päivä/ ilta/ yö, joka sopii jokaiselle polttarivieraalle. Ihmisillä on oma elämänsä, kaikilla eri elämäntilanteet ja niin edelleen. Joten en yhtään ihmettele, että ollaan vastahankaisia vaihtamaan jo järjestettyä päivää. Jospa polttarit saisivat (tai siis saivat, täähän meni jo) mielen paremmaksi, sitä vartenhan ne ovat. Ja muuten, vanhan suomalaisen perinteen mukaan morsiamen tulikin itkeä ennen häitä, se tarkoitti, ettei rouvana tarvinnut kyyneliä vuodattaa.. Miten meni?

^Toihan ei vaadi häitä, vaan avioliiton. Tai ymmärsin kysymyksestä, että miksi juuri _häät_ ovat tärkeät, eli ne juhlat. Ja omasta puolestani vastaan, että koska häät toimivat rituaalisena siirtymisenä avioliittoon, ja koska rakkautensa on mukava jakaa läheistensä kanssa.

Onko kenelläkään kokemuksia kyseisestä kaupasta? (http://www.vbridal.com) En netistä löytänyt kokemuksia.

Mutta jos olisin maannut sulhasen kanssa, punainenhan olisi nimenomaan perusteltu värivalinta.

Ei sitä mitenkään ilmaista, se on ns. yleistä tietoa. En tiedä miltä aikakaudelta (aika tuoretta varmasti, eiväthän perinteiset häävärit ylipäätäänkään kovin vanhoja ole) tämä ajatus on. Ja tottakai pukeutuminen ja värit ovat kulttuurikohtaisia, kaikki on, Tämä on myös varmasti jopa paikkakuntakohtaista, ja maalla enemmän voimissaan kuin kaupungissa, luulenpa. Tuskin morsian vetäisi pultteja sen enempää punaisesta, valkoisesta kuin mustastakaan mekosta - eli joku vetää ja joku ei.

Hmm, pakko vastata tähän, koska kukaan muu ei ole maininnut - mutta minulle on aina opetettu, että naisen ei ole sopivaa pukeutua häissä valkoiseen (koska se on morsiamen väri), mustaan (koska se on suruväri) eikä punaiseen (se vihjaa, että olet maannut sulhasen kanssa), Eihän näitä kaikki noudata, eikä tarvitsekaan. Olen itsekin pukeutunut häissä mustaan (olin kaaso), tarkistin vain asian ookouden morsiusparilta. Nyt olen kaasona häissä, joissa mikään edellämainituista väreistä ei juuri mainitsemistani syistä käy.

Kaikesta sitä sota saadaankin aikaiseksi. Meikistä, sen määrästä tai täydestä meikittömyydestä ei ilman kontekstia voi sanoa yhtään mitään. Siihen vaikuttaa puku, kampaus, vihkimisen ja bileiden puitteet ja yleinen luonne (suureelliset kermakakkuhäät tuomiokirkossa vs. hippihäät pellavamekossa paljasjaloin metsässä). Lisäksi ihmisiä on vaan erinäköisiä. Meillä on eri piirteet, eri värit ja eri habitus. Tiedän ihmisiä, jotka näyttävät aika harmailta ihan aina, enkä osaa heitä kalliisiin satiiniunelmiin ja kiharapilviin kuvitellakaan, häissäänkään. Tärkeää on siis nimenomaan omannäköisyys tässäkin, tietysti. Kokonaisuus ratkaisee, kuten täällä muutama onkin jo sanonut. Morsiamen ulkonäkökokonaisuuteen kuuluvat vaatetus, kasvot ja hiukset. Kun ne eivät riitele keskenään, kumpaankaan suuntaan, homma on hoidossa.

Me huijasimme morsianta ihan kuus-nolla. Eräs polttariporukkamme jäsen oli sopinut kahvittelut ja häämekkoshoppailut (itselleen siis) morsiamen kanssa polttaripäiväksi, joten näin tiesimme, ettei hänellä olisi muuta menoa silloin. Pari viikkoa ennen H-hetkeä kaasona kyselin häneltä mukamas pahoitellen ja epätoivoisena, että emme ole saaneet sovittua päivämäärää millään tarpeeksi ajoissa erilaisista elämäntilanteista johtuen, ja että eihän hänellä vain ole mitään viimeiselle viikonlopulle ennen häitä (eli tuolloin polttarit oikeasti olisivat olleet jo viikko sitten). Kuulosti vähän pettyneeltä ja sanoi että ei ole mitään, käy polttarit silloin. Polttariviikolla manasin kellarin vesivahinkoa, ja pyysin josko morsian ehtisi auttamaan lauantaina (siis oikeana polttaripäivänään), ja hän oli todella pahoillaan, että ei ehtisi auttamaan, kun on jo sopinut menoa (siis se kaverin kanssa kahvittelu ja häämekkoshoppailu. Totesin, että ok, ei se mitään, saan kyllä jonkun jeesimään. Voi sitä valheiden verkkoa. Loppujen lopuksi kaappasimme yllättyneen morsiamen häämekkokaupan sovituskopissa koko porukka lymyten. Piti ensimmäiseksi pyytää anteeksi valehteluani..

Ehdoton ei mulle olisi.. Ööhm. Nolaaminen sen monissa muodoissaan. Kuitenkin esimerkiksi kortsujen tai pusujen myyminen ei minusta niin hirveän noloa ole. En mä nyt sitä välttämättä TOIVOKAAN, mutta se ei herätä kovinkaan suuria tunteita puolesta eikä vastaan. Ja jos mua puetaan johonkin asuun, se on hankalampi juttu.. Tietyistä syistä olen aika tarkka siitä.

Mepäs hommattiin omalle morseille molemmat. Tai no se on vähän liioitellusti ilmaistu.. Meillä oli miestaikuri, joka heitti vähän kaksimielistäkin läppää välillä, ja sitten lähdettiin (nais)strippibaariin, jossa tavattiin myös sulhasen polttariporukka. Oli kivaa näin yhdistää bileet, ja sulhanen ja morsian olivat selvästi iloiset nähdessään toisensa. Ei tähän strippariasiaan tarvitse liittää sen enempiä tunteita. Jos ei tykkää, se on fine. Jos tykkää, sekin on fine. Kunhan parisuhde skulaa.

Minä järkkäsin vastikään polttarit, joihin osallistui 8+morsian, ja hinta oli 50e per nuppi. Lisäksi pari ystävää, jotka eivät päässeet osallistumaan, halusivat osallistua morsiamen päivään lahjoittamalla 30e per nuppi. Minusta se oli oikein kaunis ele, ja tuli kyllä tarpeeseen. Ruuat tehtiin nyyttäriperiaatteella ja jokainen osallistui niihin siten kuin aikaa oli ja raha riitti (ruuat eivät sisältyneet polttareiden hintaan). Pari toimi kuskina omasta pussistaan (ajeltiin noin 20+km porukalla). Itselläni rahaa polttareihin paloi varmasti satanen ja ylikin, mutta ystävä ja juhlat olivat helpostikin sen arvoiset. <3 Kukaan ei valittanut hinnasta, ja minusta tuo onkin oikein hyvä summa polttareihin. Jokainen vieras myös osallistui aktiviteetteihin, eikä vain morsianta palluteltu, vaikka toki hän ekstraa tietenkin saikin.

Heh. Voi kuule polttariporukat olla tosi kieroja. Itse olin juuri kaasona, ja olin yhteydessä morsiamen työpaikkaan ja tietysti sulhaseen (sulhanenkaan ei tiennyt polttareiden ajankohtaa). Tiesin morsiamen työvuorot, harrastusajankohdat ja sukulaisten tapaamiset, ja niillä morsianta säikyttelinkin. Punoimme muiden polttarivieraiden kanssa pienen valheiden verkon, joka upposi morsiameen kuin veitsi voihin - saatiin kaapattua polttareihin täysin yllättynyt, onnellinen ja lähellä kyyneliä oleva morsei. Ja kyllä, TIESIMME ettei morsiamella ole sille päivälle mitään sen kummempaa aikataulutettuna; olen aika sherlock. Että sinuna en olisi huolissani. Tosi tyhmää olisi järkätä polttareita "sokkona", siis tietämättä mrosiamen aikatauluista.

En kyllä oikiastaan yhtään ymmärrä, miksi tämä olisi ongelma. Korkeintaan hyvä juttu, pääsette saamaan näkökulmaa häiden organisoinnista juuri sopivalla aikavälillä omiinne.

Ketkäs niitä sitten käy katsomassa, elleivät miehet?

Toivottavasti et alttaria pitkin kävele kuitenkaan. No joo, sori.

Varmaan juuri tämän takia vastaanotto on ollut "laimea". Jos jo kihloissa on, niin ei liene naimisiinmeno suuri yllätys?

Sitä vaan tulin mainitsemaan, että kun monet on sanoneet että juridisesti lasten on parempi syntyä avioliittoon... Ainoa homma, mikä meillä avoliitossa syntyneen lapsen vanhemmilla erosi avioparien jutuista, oli isyydentunnustus. Ja se nyt ei kovin rasittavaa ollut. Senkun käytiin paperit allekirjoittamassa. Lapsellahan on vanhempiinsa aivan samanlainen juridinen suhde, olivat vanhemmat sitten naimisissa tai ei.

Ja jos ei mene naimisiin, sittenkö ei eroa? En ymmärrä miten tuolla asialla pelottelu auttaa ketään, tolla vois perustella sitäkin, ettei koskaan kenenkään kanssa kannata alkaa edes yrittämään seurustelua, ei se kestä kumminkaan. Että en mä nyt tiedä, jos pariskunta on ja elää yhdessä, että onko se niin eri asia erota avio- kuin avoliitosta, se ero kyllä tulee jos on tullakseen, naimisissa or not.

Totta.

meillä juuri tuo, että järjestyksen ei ole niin väliä. lapsen asema on muuten juridisesti aivan sama, ollaan sitten aviossa tai eijoten tuo lause ei pidä paikkaansa. puolisoiden asema sen sijaan ei ole sama, siksi myös juridiset syyt painavat; mutta vaikkeivät painaisikaan, menisimme todennäköisesti silti naimisiin. miksemme menisi?

Pakko tulla höpisemään, mun vanhemmat menivät salaa naimisiin, todistajina eräs tuttavaperhe, joka oletettavasti oli hälytetty paikalle samana päivänä tai edellisenä, koska porukat olivat kihloissakin vain muistaakseni kaksi päivää. Pikkusisko oli silloin äitin massussa. Ihan kirkossa he menivät, alttarilla pimeään talvisaikaan, pappikin oli tuttu. Kaikki ei tästä toimintatavasta tykänneet, mutta olivathan nuo asuneetkin jo pari vuotta yhdessä, joten ei hirmuinen yllätys pitänyt olla. Mutta että salaa naimisiin ei välttämättä tarkoita maistraattia tai edes sakastia, mikään ei estä käyttämästä koko suurta kirkonsalia, jos näin tahtoo. Itse saatamme hyvinkin karata myös..