Rosado

Mä mietin juuri tuota, että onko minun oikein tuntea oloni _nöyryytetyksi_ mutta sitä se on! Sellaiselta se tuntuu, ja siksi peruin sen typerän matkan, vaikka olisin halunnut lähteä. En oikein tiedä mitä tehdä tälle tilanteelle. Miksi sitä kihlautumista pitää pimittää, jos kuitenkin ollaan edetty jo siihen, että ollaan ostettu asunto, auto ja koira yhdessä? Vietämme aikaa perheidemme kesken, teemme tulevaisuuden suunnitelmia kummankin perheen kanssa ja olemme rakentaneet elämän yhdessä. Harmittaa, että tästä on tullut tälläinen kriisi. Tässä vaiheessa pitäisi olla onnellinen ja turvallinen olo. Nyt on vain hämmentynyt ja ns. huijattu fiilis.

Hei kaikille! Olen tässä vuoden verran käynyt lukemassa teidän keskusteluja, ja nyt tuntui aika kypsältä liittyä Eli vähän taustaa: olemme 3kymppinen pari, olemme seurustelleet n. 3 vuotta ja ostimme viime vuonna asunnon yhdessä. Alusta asti tein miehelle selväksi, että naimisiin haluan ja varsinkin ennen kuin ostamme asunnon. Asunnon osto kuitenkin tuli aika nopeasti ja joustin tässä (niin kuin kaikessa), enkä vaatinut miestä heti vihille. Meille on alkanut tulla naimisiin menosta jo iso ongelma, enkä oikein tiedä mitä tehdä asialle. Mies aloitti n. 2 vuotta sitten puhumaan kihlauksesta; "olisiko kiva jos kosisin sinua tässä" "millaisen sormuksen haluat" jne. Katsottiin häämatkoja ja hääpaikkoja paljonkin ja sovittiin, että lähdemme honeymoonille malediiveille. No tästä innostuneena mies alkoi suunnitella matkaa sinne. Varasimme lennot, hotellit, kaikki ja tajusin jossain vaiheessa (kun innostuin), ettei mies kyllä sitä ennen kosi, eikä siellä myöskään. Sain tästä varmistuksen mieheltäkin. Siinä vaiheessa aloin jo kihistä raivosta. Peruin matkan (en halunnut siellä olla surullinen) ja käskin miestä lopettamaan nämä typerät hääpuheet, ennen kuin on tosissaan, kun ei aio asialle tehdä yhtään mitään. Nyt on tästä mennyt se muutama vuosi ja huomaan ettemme ole päässeet lähellekään kihlausta. Kovasti tulevaisuudesta puhutaan, uutta asuntoa mietitään ja elämässä ns, mennään eteenpäin, mutta silti se kihlaus on täysin poissuljettu. Eilen kävimme keskustelua ja mies ihmetteli miksi minun pitää saada "kaikki nyt heti". Mutta onko se niin? Onko se liikaa vaadittua, että tässä ns. vakavassa suhteessa, sopisimme päivän? Se voi olla parin vuoden päähän, ei heti huomenna, mutta miksei sitä voi sopia? Mies ihmetteli myös, että jos eroamme, en saa uutta miestä kuitenkaan heti menemään kanssani naimisiiin. Mutta eihän siitä ole kyse todellakaan! Olen alkanut näkemään koko tilanteen jotenkin niin älyttömänä ja tiedän että jos "pakotan" miehen tähän kaikkeen, ei hän sormusta edes kehtaisi pitää. Mitä tälläisessä tilanteessa pitää tehdä? Mies haluaa olla kanssani, olemme vakiintuneet, mutta.. Onko se liikaa minulta odottaa sitoutumista tässä vaiheessa? Häitä en edes halua, sen olen sanonut, haluan vain virallistaa tämän. Pelottaa myös se että jos mies kuolee, eikä minulla ole oikeutta meidän yhteiseen asuntoon.. Olen muuten "kosinut" miestä jo monta kertaa, mutta näitä hän ei ota edes vakavissaan, kuulemma miehen pitää kosia. HUOH. En haluaisi erota, mutta en halua elää tälläisessä missä ei mennä eteenpäin samaa tahtia.