Jump to content
Naimisiin.info

Jenkka0072

Aktiivijäsen
  • Viestit

    10
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Jenkka0072 kaikki viestit

  1. Meidän häät rakennetaan vaaleanvihreän (lime/omena/sammal/ym.) ympärille. Lisätään siihen sopivasti korostusta muista väreistä, luultavasti ruskeasta ja valkoisesta. Vaadittava glitteri - jos sellaista sattuu sitten virallisena päivänä olemaankaan - tulee hopeasta. Sopii maanläheisiin häihimme ja on oma lempivärini (joka näkyy mm. pukeutumisessa, hevoseni varusteissa, lapsen vaatteissa, miehen vaatteissa ja asunnon sisustuksessa, noin muunmuassa.).
  2. Aika kuolleen oloinen topikki jo, mutta olenpas silti ajatellut käyttäväni myös tämän idean häissäni. Pinterestistä olen kollannut miljoonia erilaisia postilaatikoita, mutta en ole vielä jämähtänyt mihinkään tietyn tyyppiseen. Tämä on vain ideana niin ihana ja poistaa selvää stressiä kaasolta/bestmanilta, kun ei tarvitse vahtia kirjeitä, vaan voi vain kuljettaa onnittelujen jälkeen postilaatikon hääparin autoon lukkojen taakse.
  3. Meidän perhe ei oo ihan niin inostunut tulevista häistä, kuin itse (ja sulhokin alkaa jo vähän olla!). Yritin innoissani kertoa vanhemmilleni, kuinka nyt on juhlapaikan lisäksi myös valokuvaaja varattu, johon isäni totesi että: "Siihen on vielä niin pitkä aika että te ehditte vielä erota ennen sitä." Sanoi varmasti läpällään, mutta kyllähän tuosta toteamuksesta nyt vähän maku jäi suuhun. Ollaan kuitenkin oltu sulhon kanssa yhdessä häävuotena 13 vuotta, joista kihloissa 10 vuotta... Luulisi faijaltakin jo vähän uskoa riittävän tähän suhteeseen, yhteinen omistusasunto ja lapsi ja kaikkea. Huhhuh.
  4. Ups, meillä hääpäivä 1.8.2020 ja paikka varattiin jo viime vuonna. Ja hyvä että varattiin, meidän alkyperäinen päivämäärä oli jo ehtinyt mennä. :-D
  5. Kyllä meille tulee avioehto ainakin perintöön ja sen kuoleman varalle. Vaikka ei aiotakaan erota koskaan (sydämiä, sydämiä) niin kuolema on väistämätön.
  6. Meillä päivä elokuussa 2020, mutta sais tulla jo. Odottavan aika on niin pitkä.
  7. Tämä ongelma meilläkin. Mun elämäntapa (hevoset ja koirat) tulee näkymään koristeluissa paljonkin, mutta en vieläkään tiedä miten tuoda miehen harrastusta mukaan. (mies vapaaottelee, olisi halunnut hääpaikalle kisahäkin jossa vieraat pääsisi mätkimään toisiaan. En jostain.syystä innostunut ideasta.)
  8. Innostuin häistä ja niiden suunnittelusta viime vuoden tammikuussa. Ja naimisiin ollaan menossa 2020... Odottavan aika on pitkä! :-D
  9. Meillä tulee väriteema näkymään niin selvästi häissämme että olen valmistautunut maksamaan kaasojen mekot ja bestmanien asusteet (en pukuja, ne toivon jo löytyvän varastosta :-D). Samoin kukat, tukat ja meikit tulee tarjottua, mutta ne onkin varmaan ainoa "kaasoilulahja" mitä tulevat saamaan. :-D
  10. Jenkka0072

    Elokuu 2020

    Täällä sama päivä aloittajan kanssa, eli 1.8.2020 mennään naimisiin. :-D
×
×
  • Create New...