kookkos

Voi että, tämä palstakin on jäänyt aivan unholaan. Luulin että itselläni sattuu ja tapahtuu, mutta niin näköjään täälläkin! Lämpöisiä ajatuksia sinulle Miamor Täällä on tosiaan tultu kosituksi, ja olen aivan pyörällä päästäni edelleen! Tilanne oli juuri kuten toivoin, intiimi ja vain me kaksi, rauhallinen, rakastunut tunnelma ja kauniit sanat polvistumisineen... Olen niin onnellinen! Kuten joku totesikin, minulla oli tästä jo tietyllä lailla varmuus, kun olemme avoimesti mieheni kanssa puhuneet että molemmat tähtäämme samaan, mutta kyllä tuntuu hyvältä ja yllättikin. Paljon tsemppiä kaikille odottelijoille ja kiitoksia omaa odottelua myötäeläneille, on tämä mahtava palsta purkaa asioita!

Itse olen miettinyt samaa, sillä haaveilemme miehen kanssa hyvin rennoista ja "kevyistä" häistä. Pohdimme vain, aiheuttaako sellainen menettely vieraissa paljon hämmennystä ja närää, kun tuntuu että häissä olisi aina oltava sama kaava... Toki teemme kuten itse lystäämme, mutta pelottaa juurikin tuollaiset aloittajan esittelemät skenaariot, joissa vieraat eivät noudata antamiamme ohjeita tai toiveitamme. Minusta se on aivan kummallista, sillä itse kyllä pyrin toteuttamaan hääparin toiveet pilkulleen, enkä sooloilemaan omiani - onhan kyseessä sentään hääparin onnenpäivä.Itse olen miettinyt samaa, sillä haaveilemme miehen kanssa hyvin rennoista ja "kevyistä" häistä. Pohdimme vain, aiheuttaako sellainen menettely vieraissa paljon hämmennystä ja närää, kun tuntuu että häissä olisi aina oltava sama kaava... Toki teemme kuten itse lystäämme, mutta pelottaa juurikin tuollaiset aloittajan esittelemät skenaariot, joissa vieraat eivät noudata antamiamme ohjeita tai toiveitamme. Minusta se on aivan kummallista, sillä itse kyllä pyrin toteuttamaan hääparin toiveet pilkulleen, enkä sooloilemaan omiani - onhan kyseessä sentään hääparin onnenpäivä.

Itselleni vasta kihloista haaveilevana tämähän ei ole vielä ajankohtaista, mutta kovin on kaksijakoiset ajatukset... Toisaalta tiedän, että isälleni tämä olisi hyvin tärkeää, sillä olen aina ollut oikea isäntyttö. Itse vain en ollenkaan allekirjoita tuollaista saattamista, kun en aivan nuorikaan ole. Haluan aivan omin jaloin siirtyä avioliittoon ja tasavertaisena mieheni kanssa, enkä olla luovutettavana. Ei tunnu itselle lainkaan luontevalta, mutta katsotaan, löytyisikö jonkinlainen kompromissi, kun asia tulee ajankohtaiseksi.

Aika harvoissa, mutta nyt alkaa kenties olla se hetki, kun omat ystävät alkavat rynniä alttarille ja kutsuja sadella postiluukusta. Viime kesänä meni kaksi ystävääni naimisiin, ensi kesäksi tiedossa jo ainakin yhdet... Lisäksi vuosien varrella vierailtu ehkä noin viisissä sukulaisten häissä ja muutamissa muissa. Sukuni on melko vakavanpuoleinen, ja moni on mennyt naimisiin ilman juhlia lainkaan! Harmi, sillä ovathan ne aina hyviä tilaisuuksia tavata kauempiakin sukulaisia ja tietysti juhlia aiheista parhainta, rakkautta Mieluusti ottaisin vastaan enemmänkin hääkutsuja!

Äh Tauriel, onpa kurjaa! Matkaasi tuolla kihlautumis-keskusteluiden puolella seuranneena olisin kyllä suonut mukavamman vastaanoton teidän kihloille! Omat vanhempasihan kuitenkin vaikuttivat lopulta ilahtuneilta, kun kahvitkin järjestivät? Ehkä nuo tönköt alkukommentit olivat vain jonkinlaista alkujärkytystä, onhan se vanhemmillekin pieni virstanpylväs ja "kriisi" elämässä, kun oma lapsi menee kihloihin. Kaikkea hyvää järjestelyihin, appivanhempien mielipiteisiin ei voi vaikuttaa mutta tärkeintähän on rakkaus

Oi ihanaa, onnea Ewy! Ja tervetuloa Sipsetti ja lindalauriina, kiva ettei tarvitse ihan yksin jäädä tänne odottelemaan, kun osa keskustelijoista on (luonnollisesti) päässyt kihloihin tai naimisiin asti jo... Minulla ja miehelläni on mennyt viime aikoina aivan erityisen hyvin ja romantiikkaa on riittänyt, joten kihlaushaaveetkin ovat taas vaihteeksi nostaneet päätään! Syksyn kiireissä asia jäi aivan taka-alalle, mutta nyt paljon laatuaikaa vietettyämme on ollut myös muutamia erityisen kutkuttavia keskusteluja kummankin osapuolen häähaaveista ja mielipiteistä erinäisiin yksityiskohtiin. On jo kuukauden ajan ollut erityisen kuumotteleva tunne, että kosinta saattaa olla lähellä! Toivon tietysti, että se tulisi sieltä mahdollisimman nopeasti, mutta toisaalta tämä tunnekin on aivan mahtavan ihanan kutkuttava Kunhan en päädy odottelemaan seuraavaa kokonaista vuotta, siinä vaiheessa tunne tuskin olisi enää yhtä innostunut Onnellista aikaahan tämä odottelukin on, pitäisi muistaa nauttia tästäkin. Mitä muiden joulun ja vuoden vaihteen suunitelmiin kuuluu? Itse en usko kihloja niinä päivinä vielä saavani, sillä olemme puhuneet, ettemme sotke muita juhlapäiviä omiimme. Toisaalta olen myös toivonut yllätystä, joten sillä mies kyllä pääsisi yllättämään toden teolla! Elättelen kuitenkin toiveita että alkuvuodesta saisin kuulla sen ihanan kysymyksen.

Hei vain Mikaela- Voi vitsit, mullekin kelpaisi edes joku aikaraja... Jos tuossa alkukesästä olinkin vielä ihan rauhallinen kihlojen suhteen, nyt en enää todellakaan! Minne se zen hävisi kun sitä tarvittaisiin?! Varmaan näihin aatoksiin liittyy juurikin tämä kesäajan vitsaus, jatkuvat kihlaus- ja hääpostaukset somessa Mäkin haluan! Onneksi mieskin varmasti, mutta eikö sitä toimintaa nyt voisi nopeuttaa? Pari kertaa jo tälläkin viikolla ajatellut, että nyt se tapahtuu, mut aina väärä hälytys... Huoh. Asiaa ei myöskään auta sukulaiset, jotka on ensimmäistä kertaa alkaneet utelemaan meidän tulevaisuuden suunnitelmista. Juuri kun ajattelin, että ovatkin olleet ihmeen hiljaa. Älkää nyt pelästyttäkö mun miestä, että joskus päästään vielä naimisiinkin! Mies kun on sen verran itsepäistä sorttia, ettei varmana tee kuten vanhempansa ehdottelevat, kun haluaa luoda omat polkunsa. Ymmärrän, että haluaa pitää kosinnan omana juttunaan, mutta toivon ettei nyt venytä maailman tappiin asti!

Tästä tulikin mieleeni... Miten te kaikki muut hoidatte nämä häiden kimppujen heitot? Vaikka ei siinä pitäisi olla mitään noloa, silti minusta noista tilanteista kehkeytyy melko vaivaannuttavia seurusteleville ja (ympäristönkin mielestä mahdollisesti) pian kihlautuville pareille... Itselläkin kahdet kaverihäät kesällä tiedossa, ja mietin, olenko kauhea tylsimys, jos en osallistu ollenkaan tuohon heittelyyn. Aiemmat kokemukset on sen verran ärsyttäviä (vaikkakaan tuskin sellaiseksi tarkoitettuja), että ei tee mieli Olen vähän ujo persoona, ja vieläkin ahdistaa, kun edellisissä kaverihäissä minut oikein näyttävästi raahattiin mukaan riviin, ja kun kimpun nappasikin sulhasen alaikäinen pikkusisko, alkoi hirveä naureskelu siitä, että "nyt saakin kookkos vielä odotella, heh"... Joo, vitsi, mutta kun asia on itselle tärkeä, ei tunnu mukavalta. Varsinkaan kun sinne minut muiden toimesta haluttiin patsastelemaan, vieläpä aika vähäväkiseen naimattomien joukkoon Aargh!

Hurjasti onnea käivärä, ihanaa! Ja tsemppiä kaikille lopuille kihlausta odotteleville, onpas täällä mielialat monella ikävän matalalla. Täälläkin on kevät vaihtunut kesäksi ilman sen kummempaa edistystä. Merkkipäiviä ja romanttisia reissuja on ollut, mutta sormusta tai kysymystä ei ilmaantunut Toisaalta kevät on ollut molemmille niin kamalan kiireinen, etten edes itse ole ehtinyt miettiä kosintaa saati analysoida tilanteita täällä! Ehkä kesän myötä sitten... Toisaalta tällä hetkellä en edes mieti asiaa kovin aktiivisesti, yllättävää kyllä. Keväällä olin aivan malttamaton, mutta nyt olen osin jopa tyytyväinen, ettei kosintaa ole vielä tullut! Toki edelleen sitä odotan ja tilanteen tullessa olen huippuonnellinen, mutta nyt olen löytänyt jonkin hyvän mielentilan: kaikki tapahtuu kyllä, nyt keskitytään elämään tässä hetkessä, joka ei hassumpi ole sekään. Jääpä aikaa säästää sit rahaakin häihin (Mutta olisihan se kesäkosinta ihana... )

Itse olen perheeni vanhin, mutta en usko pikkuveljelläni ottavan paineita minun kihlautumisistani - eipä tuolla ole vielä pysyvämpää tyttöystävää näkynyt, mitä kosaistakaan Mutta minua ei häiritsisi ainakaan ajatuksen tasolla, jos velipoika menisi ja kihlautuisi ennen minua. Asia voisi olla eri, jos minulla olisi sisko(ja). Olen ainakin huomaavinani ystävieni ja heidän siskojensa välillä kilpa-asetelmaa kihlojen, naimisiinmenojen, lasten- ja talohankintojen kanssa... Tuntuu huvittavalta, että jota kuta häiritsisi toisen elämän erilainen tahti, mutta perhetilanteita on niin monenlaisia. Eräskin ystäväni murtui aivan täysin, kun pikkusiskonsa kihlautui poikaystävänsä kanssa, eikä tuo vanhempi sisko ole vielä päässyt luomaan yhtään pidempiaikaista suhdetta. Ehkä kyse onkin ennemmin katkeruudesta/kateudesta, kuin varsinaisesta nokkimisjärjestyksestä... En usko että ystävänikään olisi ottanut asiaan itseensä, jos hänellä olisi tasapainoinen parisuhde.

Hei vaan kaikille, Jo pidemmän aikaa olen tätäkin palstaa seuraillut, ja nyt yksinään kuumottelu vaihtui sitten vihdoin nimimerkin luomiseen. Ollaan mieheni kanssa seurusteltu nyt puolitoista vuotta. Jollekin kuulostaa ehkä lyhyeltä ajalta, mutta olemme naimisiinmenosta ja kihloista puhuneet jo pidemmän aikaa. Kumpikin haluaa naimisiin, ja kenties vanhanaikaisina, mieluiten pikemmin kuin myöhemmin, kun alkaa ikäkin lähestyä kolmeakymppiä Oikeastaan vuosipäivästämme asti olen odotellut kosintaa, sillä mies on selväsanaisesti ilmoittanut haluavansa itse kosia, ja suht pian. Kun se ei kuitenkaan vuosipäivänä tapahtunut, olen saanut hermoilla jokaisena kuukausipäivänä sekä puolitoistavuotispäivänämme... Hienoja tilaisuuksia olisi kyllä ollut, mutta aika ei miehen mielestä ole vielä ilmeisesti kypsä... Vaikka tässä ei vuosikausia olla odoteltukaan, en millään malttaisi odottaa sitä kysymystä ja yhteisen elämän alkamista virallisesti! Seuraava todennäköinen kosimisajankohta voisi olla syntymäpäiväni loppukeväästä, mutta sitä en kyllä toivoisi, tuollaiset juhlapäivät pysykööt ominaan. En tosin kosinnasta kieltäytyisi! Onneksi en ole ainoa tässä odotuksen täyttämässä arjessa, tuntuu ihan höperöltä stressata tästä asiasta. Kyllä se tapahtuu sitten kun aika on oikea, eikös niin?? Ärsyttää vain, miksi mies meni möläyttämään kosinta-aikeistaan niin ajoissa, kun nyt ei meinaa enää löytää itsehillintää odotteluun. Voi myös olla että innokkailla kysymyksilläni viime kesänä saatoin työntää kosinta-ajankohtaa kauemmas, sillä mies vaikutti siltä, kuin olisi "jäänyt kiinni" yllätyksen valmistelusta... Mutta eihän kosinta mikään yllätys minulle olisi vaikka se tapahtuisi kuinka pian, kun on sen itse ottanut useasti puheeksi! Aurinkoista kevätmieltä kaikille palstalaisille, onpa kivaa päästä purkamaan näitäkin ajatuksia jonnekin tästäkin aiheesta!