Jadine

Vihkiminen jännitti, mutta itse hääjuhlassa olin yllättävänkin rento.

Tällä hetkellä tuntuu, että olen suorastaan allerginen kaikelle häihin liittyvälle. Niin ihana päivä kuin se olikin, niin minulla on edelleen sellainen olo, että haluan ottaa etäisyyttä koko aiheeseen. Mutta voi olla, että kunhan omista häistä on vähän enemmän aikaa, saatan taas katsoa hääohjelmia.

Ajattelin etukäteen, että varmaan pidän hössötystä jälkikäteen turhana, mutta kyllä se oli kaiken sen vaivan arvoista. Se oli niin täydellinen päivä. Olisin tosin voinut stressata paljon vähemmän, jos olisin saanut kaiken tehtyä vähän aiemmin. Viime hetkille jäi ihan liikaa tekemistä.

Todella huonosti. En meinannut millään saada unta ja heräsin jo varmaan aamuneljältä enkä saanut enää sen jälkeen nukuttua. Kävin niin ylikierroksilla, ettei nukkumisesta tullut mitään.

Meillä appiukko häipyi juhlista kesken kaiken hotellihuoneeseensa ja lähti seuraavana päivänä sanomatta sanaakaan kenellekään. Emme ole kuulleet hänestä edelleenkään mitään, vaikka häistä on jo yli kaksi kuukautta, enkä edelleenkään tiedä, mistä hän suuttui.

Vietimme päivän osin huvilalla, jossa nukuimme sekä hääyön että sitä seuraavan yön ja jossa sulhon kaverit myös yöpyivät, ja osan päivästä olimme minun vanhempieni luona saksalaisvieraiden kanssa ja veimme vieraita myös junalle/bussille. Avasimme myös häälahjat ja luimme kortit.

Yllätyin siitä, miten hyvin asiat menivät omalla painollaan. Varsinkin äitini ja kaaso huolehtivat asioista niin hyvin, että jopa sellaiset asiat hoituivat, joista en ollut muistanut heille sanoa. Meidän ei tarvinnut kuin olla ja nauttia. Olin myös yllättynyt juhlan rennosta tunnelmasta. Meidän suvussa on ollut vähän jäykkiä häitä, mutta meidän häät olivat ihan erilaiset. Vieraat jopa tanssivat koko illan, mitä en olisi ikinä uskonut. Lisäksi olin yllättynyt siitä, miten hyvin saksalainen anoppi viihtyi Suomessa. Hän oli etukäteen valittanut kuukausikaupalla, että onko meidän pakko pitää häät niin kaukana, mutta hänpä ihastui Suomeen niin, että suunnittelee jo uutta reissua.

Meillä oli lihapullia, karjalanpiirakoita, salaattia sekä muun ruoan jämät. Emme olleet varanneet iltapalaa kuin 2/3 porukasta, mutta loppujen lopuksi kaikki olivat vielä iltapala-aikaan paikalla. Onneksi ruoka kuitenkin riitti.

Toimivat: - Drinkkiliput. Jokainen sai mieleistään juomista ja meidän maksettavaksemme tuli vain kohtuullinen määrä. Loppujen lopuksi kyllä juuri kukaan ei itse ostanut juomia, sillä olimme printanneet kavereille vähän ylimääräisiä drinkkilippuja. Yllätyksekseni myös lapset (jotka saivat kukin yhden lipun) olivat todella innoissaan drinkkilipuista ja kävivät oikein ylpeinä ostamassa omat juomansa lipuillaan. - Vieraskirja, johon otettiin vieraista polaroid-kuvat ja he saivat kirjoittaa meille avioliittoneuvoja. Kirja on ihan mahtavaa luettavaa jälkikäteen! - Piñata lapsille oli oikein suosittu ja lapset odottivat sitä kovasti. - Rento ja meidän näköinen ohjelma. Ketään ei nolattu tai pakotettu ja ohjelmaa oli juuri sopivasti. - Salatehtävät olivat tosi suosittuja ja olivat osaltaan tekemässä rentoa tunnelmaa. Turhat: - Soittolistat. Olin tehnyt erikseen päivä- ja iltasoittolistat. Päivälista soi lopulta ehkä puolen tunnin ajan aika hiljaisella. Illalla taas kyllä soitettiin koko ajan musiikkia, mutta vierailla oli niin paljon musiikkitoiveita, ettei meidän valitsemia biisejä kovin montaa ehtinyt tulla.

Meillä (suomalainen nainen ja saksalainen mies) esteidentutkinta hoitui noin kolmessa viikossa Helsingin maistraatissa. Heille kelpasi saksankielinen siviilisäätytodistus apostillella ilman käännöstä ja kaikki hoitui postitse tosi näppärästi!

Ei yhtään. Paljon anoppi on kyllä valittanut kaikesta, mutta olemme silti tehneet kaiken oman päämme mukaan.

Kieltämättä olisi kyllä kirpaissut, jos pikkusisko olisi kihlautunut ennen minua. Olin kuitenkin odottanut kosintaa niin monta vuotta. Ehdimme seurustella melkein 7 vuotta ennen kuin mies vihdoin kosi. Vähän hölmöä sikäli kommentoida, että jos asia haittaa, niin kannattaa mennä itse kihloihin ensin. Meillä sekä minä että mies olimme sitä mieltä, että haluamme kosinnan tulevan mieheltä. Näin ollen en voinut naisena oikein kuin odottaa (ja vihjailla ).

Lähetimme kutsut huhtikuun lopussa ja häät ovat elokuun alussa. Kerroimme kyllä hääpäivän vieraille jo ennen kutsuja, mutta osa ulkomailta tulevista ei halunnut varata matkoja ennen virallisia kutsuja.

Meillä on varattuna häämatka Portugaliin, ensin viikko Alvorissa ja sitten viikko Lissabonissa.

@Aleze: Paljon paljon onnea teille! Ihanaa, kun olette kaiken stressaamisen ja byrokratian kiemuroiden jälkeen vihdoinkin vaimo ja mies.

Häihin on reilut 5 kuukautta aikaa ja olen jo ehtinyt nähdä pari painajaista, vaikka en ole viime aikoina edes erityisesti stressannut häistä. Yhdessä painajaisessa en ollut lähettänyt kutsuja ollenkaan, vaan hoin vain, että kyllähän ne vielä ehtii. Muut sitten huomauttivat, että enkö ole huomannut, että on jo elokuu! Ja häät ovat tosiaan 5.8. Toisessa painajaisessa eräs vanhempieni tuttava, sellainen vanhempi varsin kipakka nainen, oli häissämme. Hän määräsi siellä ihan kaiken, mm. mihin suuntaan vihkiminen tapahtuu. Minä halusin järven vihkimisen taustalle, mutta tuo nainen päättikin, että se tapahtuu poispäin järvestä, eikä antanut minun kääntää tuoleja oikein päin! Ihan kummallinen uni, kun tuo nainen ei kyllä todellakaan ole tulossa häihimme.

Eniten pelottaa, että vieraat eivät viihdy. Meille tulee vieraita ulkomailta ja monelle se on vielä ensimmäinen kerta Suomessa, joten olisi ihan kamalaa, jos ulkomaalaiset vieraat ajattelisivat tyyliin "höh, TÄMÄNKÖ takia minä tulin tänne asti?".

Minulla on vähän ristiriitaiset tunnelmat. Hää ovat tämän vuoden elokuussa. Toisaalta on vielä ihan hirveästi tehtävää ennen sitä, mutta toisaalta olisi ihanaa mennä naimisiin vaikka huomenna. Uskon kyllä, että aika kuluu uskomattoman nopeasti.

Emme lähetä save the date -kortteja, koska panostamme mieluummin muihin asioihin. Olemme kyllä kertoneet hääpäivästä hyvissä ajoin, sillä noin puolet vieraista tulee ulkomailta ja moni muukin pidemmän matkan päästä.

Todennäköisesti meille tulee oma pöytä. En haluaisi joutua päättämään, keiden vieraiden kanssa meidän kuuluisi istua. On myös ihan kiva, että saa välillä hengähtää omassa pöydässä rakkaansa kanssa. Ja toki kiertelemme vieraiden seurassa ja vieraat voivat myös tulla meidän pöytämme luo.

Kun erosin kirkosta, äitini ensimmäinen kysymys oli "etkö halua kirkkohäitä?". Ja jos rehellisiä ollaan, se oli myös viimeinen syy, jonka takia en ollut ihan varma siitä kirkosta eroamisesta. Olihan niistä kirkkohäistä tullut haaveiltua pienestä pitäen. Serkkuni häissä kuitenkin tajusin, että hääni tuntuisivat ihan valheellisilta, jos minun pitäisi luvata jotain "Jumalan kasvojen edessä". En minä halua vihkiseremoniaani sellaista, mitä en voi ollenkaan allekirjoittaa, varsinkaan mitään rakkauden vannomista mielikuvitusolennon nimeen. Mies kyllä kuuluu vielä kirkkoon, muttei myöskään usko Jumalaan, joten hänellekin siviilivihkiminen käy hyvin. Onneksi nykyään saa siviilivihkimisen juhlapaikalle, niin ankea maistraattivihkiminen ei ole ainut vaihtoehto kirkkohäille.

Saksasta.

Toiveissa olisi maksimissaan 500-600 euroa. Jo se tuntuu ihan hullulta summalta puvusta, jota käyttää vain yhden päivän.

@Aleze: Kiva, että asiat kuitenkin etenevät, vaikkei mennytkään ihan toiveiden tai suunnitelmien mukaan. Mutta voi apua, tuhansien vieraiden häät olisivat kyllä pahin painajaiseni. Jo 100 ihmistä olisi minulle liikaa. Meillähän miehen äiti uhkaa edelleen, ettei tule häihin, koska ne ovat "kaukana Suomessa" ja hänhän ei tasan astu jalallaankaan lentokoneeseen. Uskon kyllä edelleen, että hän vielä muuttaa mielensä.

@Aleze: Joo, olen kyllä kiitollinen siitä, että ollaan sulhon kanssa molemmat sentään EU-kansalaisia. Kun kiroilen sitä, että on niin hankalaa järjestellä häitä ulkomailta käsin, niin täytyy kyllä muistaa, että voisi olla huonomminkin. Mutta toivottavasti saatte sen viisumin, niin pääset sitten sinäkin hyvillä mielin järjestelemään häitä!