LadyInRed

Vielä 1900 -luvun alussa morsiamella oli musta pitkä hääpuku. Kuka sen sitten muutti, Grace Kelly vai Marilyn Monroe, vaikea sanoa. Etiketti ei ole mielipideasia, mutta etiketin venyttäminen on kai ihan ok. Mielestäni morsian saa pukeutua kirkkoon olkapäät paljastavasti mutta vieraat ei. Naisvieraat taas laittavat ohuet sukkahousut ja polvimittaisen hameen tai housupuvun / jakkupuvun ja ehdottomasti välttävät valkoista vaatetuksessaan ja myös kengissä, laukussa, takissa, bolerossa, huivissa jne. Suomalaisessa perinteessä huntu on suojannut morsianta pahoilta hengiltä. Toisaalta viimeisin ajatusmaailma hunnutetusta on vielä se neitsyt. Kaipa se nuorelle morsiamelle vielä sopii, mutta ei sellaiselle joka on jo lähempänä neljääkymmentä, yhdessä asuttu iänkaiken, lapset tehty jne.

Löysin ihanan morsiuspuvun ja siinä huumassa vähät välitin käytännön jutuista. Esim. miten käyn sillä vessassa? Onkohan se sitten puolimerenneito, kun levenee maltillisesti vasta reisistä alaspäin? Ei voi nostaa helmaa ylös. Taakse tulee nyörikiinnitys, niin kukas niitä sitten avaa ja kiristää? Ja koska olen pissaressaaja, eli kun jännitän niin käyn 5 minuutin välein hätäpissalla. Toinen juttu, niin siinä on avoin selkä ihan ristiselkään asti. Hiukset tulee kiinni ja mun selkä ei ole kyllä ihan aina sellaisessa esiteltävässä kunnossa. Toisaalta en kyllä halua mitään huivia shaalia takkia boleroa koska ne taas peittää edestä sitä hääpukua... Joten kikkakolmosia miten selän saa pidettyä hyvin? Hormoninäpyt tulee aina selkään.

Tavalliset arkiruuat eli jauhelihakeitto, makaronilaatikko jne. ovat liian arkisia. Toisaalta taas hirvenlihakeitto, kermainen lohikeitto tms. ovat tarpeeksi juhlavia, jos on vain muutaman tunnin kestävät päivähäät ja kakun lisäksi on suolaista piirakkaa, karjalanpiirakkaa ym. Perinteinen pitopöytä, jossa on vihreä salaatti, tomaatti-mozzarellasalaatti, sienisalaatti, graavi, lämminsavulohi, karjalanpaisti, perunat ja lihapullat ynnä kasvisgratiini on niin nähty. Tai on se nyt tuttu ja turvallinen ja varmasti kaikille käypä.

Me varmaan tehdään niin että kun siviilivihkiminen on siinä juhlatilassa ja vieraat on istumassa jo omilla paikoillaan, niin vihkimisen jälkeen on onnittelujono, jonka jälkeen saa heti juoman käteen, vieraat palaavat omille paikoilleen istumaan, kohotetaan onnittelumaljat ja sitten mennään jo ruokajonoon.

Vastaus kysymykseen: näköjään. Mä voin kyllä järjestää ja hoitaa asiat mutta mä haluan myös miehen mielipiteen siihen. Tässä on muutama päivä mietitty yleisiä asioita ja nyt näyttää siltä että kun aloitan lauseen "saako kysyä yhtä asiaa" niin vastaus on että "taas joku hääjuttu, en nyt jaksa". Tarkoittaako se, että "ei kiinnosta" = "päätä sä" ? Mulla on joskus sellaisia.. vähän lennokkaita ideoita , Niin haluan toiselta sellaisen järjen ääni -mielipiteen.

Meillä mies valitsi päivämäärän, perusteella 02022020 tms "helposti muistettava" litania. Mullakin on joku juttu, että parilliset numerot on helpompia / kivempia kuin parittomat. Esim.lapsen syntymäpäivä 28.3 on jotenkin äärimmäisen vaikea tuon kuukauden takia. Mystistä.

Eräissä häissä, tosin ulkomailla, tarjolla oli viiniä ja vettä. Ei mehua, ei limsaa. Monta ruokalajia, kesti pitkään. Tuli sitä viiniä sitten lipiteltyä sen verran paljon että kiintiö on valkkarille vieläkin täynnä. Onnistunut plaseeraus oli yksissä häissä sellainen, että minut, avopuolisoni ja siskoni oli laitettu istumaan toisen samaa ikäluokkaa olevan nuoren parin viereen. Juttua löytyi vaikka oltiinkin ihan ventovieraita. Oletus jotenkin oli, että me olisimme jotenkin myös kutsuttujen vanhempieni lähellä istumassa. Ja toki olen todistanut sellaisetkin häät joissa ruokaa oli varattu aika niukasti. En tiedä miten hienoissa pitopalveluissa jossain Helsingissä toimitaan, mutta meilläpäin haetaan ihan reteesti kaksi kertaa, eikä kukaan ajattele että santsikierroksella oleva olisi jotenkin ahmatti tms. Santsikierros KUULUU tehdä. Ekalla kierroksella otetaan kaikkea vähän, maistellaan ja tokalla kierroksella sitten täytetään vatsa. Noissa häissä raavittiin pakin pohjalta ehkä jonkun lihapadan liemiä parin pienen perunan seuraksi. Kahvikin oli "jokaiselle yksi espressokupillinen". Yleensä "meilläpäin" haetaan kahvi ja pala kakkua ja mennään syömään ne pöytään. Sitten joko tarjoiluhenkilökunta kiertää pannun kanssa pöydissä ja kaataa lisää (pöydissä on sokeri ja kermanekka) tai sitten saa itse mennä ottamaan lisää. Olen päättänyt että omiin häihin meidän pöytään tulee oma kahvipannu ja omat isot mukit. Ollaan nimittäin sellaisia kahvikissoja.

Helmikuussa!

Meille on tulossa alle 60 hengen häät, joten läsnä ovat vain lähimmät (pakolliset...) sukulaiset ja sitten kaverit. Voisin väittää että tieto kulkeutuu kyllä anoppien kautta riittävän nopeasti, joten emme lähetä noita kortteja. Mutta yhdelle kaverille aion tässä pikapuoliin laittaa viestiä, tyyliin "laita rasti kalenteriin (päiväys), me mennään silloin naimisiin (virallinen kutsu tulee myöhemmin)".

Mä odotin kosintaa joku 9 vuotta. Meni vähän into koko hommaan. Meillä on yhteinen asuntolaina ja lapsi. Tuon 9 vuoden aikana mies jankkasi, että mitä se naimisiinmeno mitään muuttaa ja turhaa hössötystä ja rahanmenoa. Nyt on päinvastoin, että mies on innoissaan suunnittelemassa häitä ja mä olen et "turhaa hössötystä ja rahanmenoa". " katson miestäni ihan uudesta näkökulmasta ja huomaan tutkiskelevani tunteitani ihan kuin varmistellakseni et hän on se oikea ainoa. " Mä olen alkanut tekemään tätä myös. Entä jos haluankin miehen, joka tykkää matkustelusta? Entä jos haluankin miehen, joka osaa ja haluaa tehdä kaikkia sellaisia juttuja joita nykyinen mies ei osaa tai halua tehdä?

Kirjoittelin jo tuonne Yleistä hääjuttua -osastolle olikohan aihe "Muita joilta into mennyt?" -keskusteluun seuraavanlaisesti: Olen seurustellut melkeinpä 8 vuotta avopuolisoni kanssa. Arki on tasaista, seesteistä, rakkaudentäyteistä. Ihanaa yhdessäoloa. Suhteemme alkoi melkoisella rysäyksellä, huumassa ja intohimoisesti. Yhteenmuuttokin tapahtui ennen ensimmäistä vuosipäivää. No siinä se sitten olikin. Mitään muuta "edistystä suhteessa" ei ole tuon yhteenmuuttamisen jälkeen tapahtunut. Molemmilla oli se ajatus, että otetaan sitten rauhallisesti ja katsellaan muutama vuosi, että onko toinen nyt sitten se ja onko tämä nyt sitten SITÄ. Vissiin katsellaan edelleen. Joskus 3-4 yhdessäolovuoden tienoilla olin suunnitellut kihlajaiset, häät alusta loppuun asti, perheenlisäykset, tulevan talon joka rakennetaan. Pokspoks, ammuttiin haaveet alas. Joskus lomamatkoilla odottelin kosintaa (ja petyin kun ei sitä tullutkaan). Itkin, suutuin, huusin, anelin, kyselin, kyseenalaistin, kunnes annoin olla. . Kyllä se elämä näinkin menee. Nyt sitten alkaisi miehen puolelta olemaan sellaista tuulahdusta, että jotain haparoivaa askelta tiukempaan sitoutumiseen oltaisiin ottamassa. Mutta kun se ei tunnu enää miltään! Koen olevani "vanha morsian" (yli 30v). Vanha äidiksi (kuvittelin joskus että kun täytän 30v, on lapset tehtynä). Nyt jos ostaisi talon, niin maksaisin sitä varmaan vielä eläkeiässäkin (jee?). Jos se mies nyt vaikka kosisi, niin voisin ehkä kyynisesti vain todeta, että "kauan sitäkin mietit". En usko että pakahtuisin onnesta ja lähettelisin viestejä sukulaisille ja kavereille. Jotenkin fiilis on sellainen, että ei sillä nyt oikeastaan olekaan väliä, että mennäänkö naimisiin vai seurustellaanko vain. Vähän kuin tyytyisin tähän "seurustellaan ja asutaan tässä 45 neliön osakkeessa kahdestaan kunnes kuollaan". Into on mennyt ohi.

Viimeinkin löytyi aihe, joka hieman sivuaa omaa ongelmaani. Olen seurustellut melkeinpä 8 vuotta avopuolisoni kanssa. Arki on tasaista, seesteistä, rakkaudentäyteistä. Ihanaa yhdessäoloa. Suhteemme alkoi melkoisella rysäyksellä, huumassa ja intohimoisesti. Yhteenmuuttokin tapahtui ennen ensimmäistä vuosipäivää. No siinä se sitten olikin. Mitään muuta "edistystä suhteessa" ei ole tuon yhteenmuuttamisen jälkeen tapahtunut. Molemmilla oli se ajatus, että otetaan sitten rauhallisesti ja katsellaan muutama vuosi, että onko toinen nyt sitten se ja onko tämä nyt sitten SITÄ. Vissiin katsellaan edelleen. Joskus 3-4 yhdessäolovuoden tienoilla olin suunnitellut kihlajaiset, häät alusta loppuun asti, perheenlisäykset, tulevan talon joka rakennetaan. Pokspoks, ammuttiin haaveet alas. Joskus lomamatkoilla odottelin kosintaa (ja petyin kun ei sitä tullutkaan). Itkin, suutuin, huusin, anelin, kyselin, kyseenalaistin, kunnes annoin olla. . Kyllä se elämä näinkin menee. Nyt sitten alkaisi miehen puolelta olemaan sellaista tuulahdusta, että jotain haparoivaa askelta tiukempaan sitoutumiseen oltaisiin ottamassa. Mutta kun se ei tunnu enää miltään! Koen olevani "vanha morsian" (yli 30v). Vanha äidiksi (kuvittelin joskus että kun täytän 30v, on lapset tehtynä). Nyt jos ostaisi talon, niin maksaisin sitä varmaan vielä eläkeiässäkin (jee?). Jos se mies nyt vaikka kosisi, niin voisin ehkä kyynisesti vain todeta, että "kauan sitäkin mietit". En usko että pakahtuisin onnesta ja lähettelisin viestejä sukulaisille ja kavereille. Jotenkin fiilis on sellainen, että ei sillä nyt oikeastaan olekaan väliä, että mennäänkö naimisiin vai seurustellaanko vain. Vähän kuin tyytyisin tähän "seurustellaan ja asutaan tässä 45 neliön osakkeessa kahdestaan kunnes kuollaan". Into on mennyt ohi.

Aihe on jo vähän vanhempi, mutta mitä jos olisikin kutsunut vieraat "mökkibileet" tms. teemalla. Eli ei olisi kertonutkaan (kaikille..) että ne ovat (myös) häät? Tällöin vieraat olisivat olleet sopivan rennosti mökkeilyvaatteissa ja -fiiliksissä ja se häätouhu olisi tullut suurimmalle osalle kivana yllärinä.