Aleze

@Jadine kiitos paljon Enkä nyt tarkoittanut tietenkään sitä, että muiden ongelmat olisi jotenkin vähäpätöisempiä. Tuskin mitkään häät saa aikaiseksi ilman pienintäkään takapakkia. Hyvin todennäköistä on, että mun sulho ei saa viisumia toisellakaan yrittämällä, ja sit mun pitää mennä Intiaan. Juhlat olisi sitten vasta kesällä 2018. Tässä tapauksessa mä en saisi edes polttareita (joiden piti alun perin olla menneenä viikonloppuna, nekin oli jo kaason mukaan suunniteltu). Ja mun työtilanne on sellainen, että nyt on ehkä huonoin hetki lähteä ulkomaille, koska mun pitäisi olla valmistelemassa yhtä suurta projektia. Onneksi pomo kyllä ymmärtää, mutta enj haluaisi missata tätä projektia. Stressiä lisää se, että me ollaan jo kohta kaksi vuotta taisteltu näissä viisumiasioissa, ensin Suomesta käsin ja sitten eri maissa asuen. Alkaisi pikku hiljaa riittämään... Ja vaikka mua ahdistaa ja surettaa lukea muiden häähehkutuksia, silti roikun täällä joka päivä. Masokistin vikaa ehkä

Kaikilla tuntuu olevan jo todella pitkällä suunnitelmat, että alkaa jo ahdistamaan... Jos jotakuta (tai varmaan kaikkia jossain vaiheessa) stressaa hääjärjestelyt, niin muistakaa, että aina voi mennä vielä huonommin: meillä tilanne on se, että sulhasen pääsy Suomeen omiin häihinsä on epävarmaa, ja voi hyvinkin olla, että kesäkuun häät joudutaan perumaan. Toiveissa oli, että sulho olisi saanut viisumin viime kuussa, ja meidän piti mennä maistraatissa naimisiin joulukuussa. Sitten kesäkuussa olisi siis ollut itse hääjuhla ja siunaus. Mutta mutta, viisumi hylättiin, mikä oli todella suuri pettymys. Nyt yritetään hakea uutta viisumia, ja jos se onnistuu, voitaisiin mennä naimisiin vaikka tammikuussa ja sulho voisi toivottavasyi jäädä Suomeen, että kesän hääjuhla onnistuisi. Todennäköisempää on silti, että mun pitää mennä Intiaan ja mennään siellä naimisiin jossain kämäsessä virastossa. Tässä tapauksessa kesän häät pitäisi perua ja siirtää vuodella, koska viisumi ei järjesty edes aviopuolisolle kovin nopeasti. Eli ehkä siirryn sitten häät 2018 -ketjuun. Ketuttaa ja välillä itkettääkin se, että meidän on pakko olla erossa toisistamme ja että en tule saamaan sellaisia unelmähäitä (kirkkovihkiminen ja hääjuhla heti perään) joista olen aina haaveillut. Ja mietin sitäkin, onko järkevää pitää hääjuhla kesällä 2018, jos mennään virallisesti naimisiin jo 1,5 aikaisemmin? Ja kiinnostaako vieraita enää tulla juhliin? Hääpuku on jo ostettu, joten haluan päästä sitä kuitenkin käyttämään. Poistun nyt kiukuttelemaan reaalimaailmaan.

Ei tulekaan meille häitä tai vihkimistä vielä tänä vuonna, kun sulhanen ei päässytkään Suomeen (kiitos Suomen suurlähetystölle ja maahanmuuttopolitiikalle tästäkin). Ensi kesän hääjuhlapäivä pidetään vielä voimassa, mutta alkaa jo epätoivo iskeä, ettei mikään tunnu onnnistuvan.

^ Mulla ja ehkä monella muulla hinta ei sisällä muokkauksia (voiko ne jossain sisältyä hintaan, en ole ennen törmännyt sellaiseen tarjoukseen). Mun mekon lopullinen hinta nousee varmasti lähelle Ishen mekkoa

Me kutsutaan myös mun työkavereita, koska ollaan tosi pieni työtiimi ja paljon tekemisissä. Parista kollegasta on tullut hyviä kavereita. Ja sulhanen tuntee suurimman osan mun työkavereista jo pitkältä ajalta, joten kutsuminen on luonnollista. Itse asiassa mun pomo on luultavasti miehen bestman

No niin, kävin pari päivää sitten sekä Tyynelässä että MG:ssä, ja voisin kertoa omat kokemukseni, jos jotakuta vielä kiinnostaa Zazabellaan ajattelin mennä, jos en olisi löytänyt pukua, mutta löytyihän se Morsiusgalleriasta Olin varannut heti aamuksi klo 10 ajan Tyynelään. Varsinainen sovitusaika jäi kyllä luvattua tuntia lyhemmäksi, koska ensinnäkin ulko-ovea tultiin avaamaan pari minuuttia kymmenen jälkeen. Se ei ollut iso juttu, mutta noin vartti ennen aikani loppumista liikkeeseen saapui klo 11:n morsian, joka alkoi myös sovittamaan pukuja, vaikka oli etuajassa. Minua palvellut myyjä alkoi hoputtamaan minua, koska seuraava asiakas tuli jo, vaikka omaa aikaani oli vielä jäljellä. Halusin silti sovittaa suosikkipukuani vielä kerran, ja myyjä onneksi suostui siihen. Ongelmana oli siis se, että vaikka myyjiä oli kaksi, molemmille oma, sovituskoppeja oli vain yksi. Toinen morsian pukeutui kyllä juhlapukujen puolella olleessa pukuhuoneessa, mutta hän tuli silti mallailemaan saman peilin eteen, joka oli hääpukuhuoneessa, jossa minä sovitin pukuja. Harmitti kyllä, että toinen morsian sai enemmän sovitusaikaa (luultavasti 1 h 15 min, verrattuna mun 50 minuuttiin). En itse olisi kehdannut aloittaa sovittamista toisen morsiamen vielä ollessa sovittamassa... Mua palvellut myyjä oli ihan mukava ja asiantunteva, ja kokonaisuudessaan olin positiivisesti yllättänyt kokemuksesta luettuani aiemmin ei-niin-positiivisista kokemuksista. Myyjä ei kommentoinut kovin paljon pukuja, mutta vastaili kyllä kysymyksiin avuliaati. Mulla oli sinänsä positiivinen ongelma, että mun kropalle käy oikeastaan mikä malli tahansa En tiedä, millaiset tilat liikkeellä oli entisessä Itsenäisyyden osoitteessa, mutta nyt Hämeenpuistossa tilat olivat tosi pienet. Hääpukuja ei näyttänyt olevan kovin runsaasti, ja sovituskoppi oli pieni (kun olin siellä myyjän kanssa, kopin verho ei pysynyt kiinni). Sain sovituksen lopuksi parin kivan mekon tiedot paperille. Monet sovittamani mekot tuntuivat raskailta päällä, eikä minun etsimääni tyyliä ollut kovin paljon. Sain silti sovitettua noin viisi pukua. Tyynelän jälkeen oli vuorossa Morsiusgalleria, josta mulla oli suuremmat odotukset. Ja kokemus oli todella mahtava! Mua palvellut myyjä oli tosi mukava, asiantunteva ja rento, ja me tultiin hyvin juttuun. Saavuimme paikalle vartin etuajassa, ja sain heti käteeni rinkulat, joilla sain merkkailla kivoja pukuja. Aluksi en saanut merkattua kuin kaksi, mutta myyjä kehotti merkkaamaan myös pukuja, joissa on jotain miellyttävää, vaikka jokin asia mietityttäisikin. Sovitus meni sujuvasti: sain aina peilailla niin pitkään kuin halusin, eikä myyjä hoputtanut missään vaiheessa. Hän kertoili oma-alotteisesti, miten pukuja voisi muokata, ja toi joitakin omia ehdotuksiaan sovitukseen. Äitini ja kaasoni saivat ottaa kuvia. Sovitus meni vähän yli puolentoista tunnin, mutta se ei haitannut myyjää. Lopulta löysin kaksi ihanaa mekkoa, joista piti valita toinen. Sain valinnan tehtyä, ja mukaan tarttui mekko 30 prosentin alennuksella Mekko oli sovituskappale, ja siinä oli sisäpuolella tahra (ilmeisesti itseruskettavaa, jota jotkut ilmeisesti käyttävät, vaikka sitä ei saisi sovituksessa olla) sekä muutama helmi irtoamaisillaan. Myyjä lupasi ilman lisähintaa poistaa tahran ja siistiä langanpätkät. Ja sovistuskoppi oli ihanan iso! Harmittaa, että nyt tämä kokemus on ohi, sillä mekkojen sovittelu oli kyllä tosi kivaa

Mä olen aika samoilla linjoilla. Ostin eilen hääpukuni, joka on aivan ihana, mutta en saanut siitä mitään järisyttävää "wow"-tunnetta heti ensikokeilulla. Kävin itse asiassa kahdessa liikkeessä, joista ekassa sovitin 5-6 pukua. Niistä yksi oli tosi kiva ja jäi mieleen, mutta ei mitenkään supererityinen (ja hintakin oli kyllä liian korkea). Toisessa liikkeessä kokeilin sitten kahdeksaa pukua, ellen ihan valehtele. Niistä pari oli "ei ei" katergoriaa, vaikkakin kauniita, mutta ei mun tyyliin istuvia. Osa taas oli ihan kivoja, näytti mun päällä hyvältä, mutta niissä oli jokin "vika". Kaksi pukua oli sellaisia, että kokeilin niitä monta kertaa, koska ne olivat todella ihania ja mukavia päällä. Olisin voinut ihailla molempia koko päivän peilin edessä. Mutta kummastakaan ei tullut suurta wow-fiilistä, vaikka hymy huulilleni nousikin. Valinta oli vaikea, mutta aikani mallailtuani päädyin ostamaan toisen puvun, joka oli vähän edullisempi ja myös osaltaan käytännöllisempi. Kukaan mun seurueesta ei itkenyt, ja se olisi musta ollut vain lähinnä kiusallista... Mä olin jo etukäteen melko varma, etten voi saada yhdestä vaatekappaleesta suuria tunteita. Toki hääpuku on yksi elämän tärkeimmistä puvuista niille, jotka menevät naimisiin, mutta se on mulle "vain" mekko. Olen ehkä liian käytännöllinen, koska käytännöllisyys painoi mun vaakakupissa paljon Samoin se, mikä puku sopi mun tyyliin ja häuiden luonteeseen paremmin. Mulla oli sinänsä positiivinen ongelma, että mun vartalotyypille käyvät lähes kaikenmalliset mekot, joten sen perusteella en voinut rajata mitään pois. Joten lyhyesti sanottuna me morsiamet ollaan hyvin erilaisia tässä asiassa. Kysyin myös mua auttaneelta myyjältä, että onko pakko saada se "this is the one"-tunne heti, kun puku on päällä. Ja onneksi hän sanoi, että joillekin se fiilis tulee, joillekin taas ei.

Mä ostin tänään pukuni, jee Hintaa tuli 696 € (oli alennuksessa -30 %). Budjetti oli noin 500 €, mutta äitini onneksi halusi avustaa pukukustannuksissa Hinta ei sisällä muokkauksia, joista tullee lisähintaa parisataa euroa. Alushametta en tarvitse.

Kiitos paljon vinkistä, heipähei! Mä varasin myös veistisi luettuani Minna Kaitajärven meidän ensi kesän hääkuvaajaksi Me otetaan vain kirkollisen siunauksen kuvaus ja sen jälkeen miljööpotretit, joille tulisi hintaa 250 euroa. Monissa paikoissa pelkkien miljööpotrettien ottaminen maksaisi vähintään saman verran. Me otetaan oulukuun varsinaisen vihkimisen yhteydessä myös studiokuvat, jotka varasin Laura Torkkelilta. Hinta oli niissäkin edullisimmasta päästä. Meille tulee siis kahdet hääkuvat, voi kuulostaa tuhlaukselta, mutta kun on kaksi häätilaisuutta, niin minkäs sille voi Muoks. Kesän 2017 häät pitikin peruuttaa, ja samalla peruin nämä kuvaajavarauksetkin. Mutta kesällä 2018 olisi tarkoitus viettää hääjuhlaa, tosin jo avioparina, ja silloin halutaan edelleenkin miljööpotretit. Täytyy ensi vuonna katsoa uudestaan, ketä kysyn kuvaajaksi

Me aiotaan kutsua mun vanhemmat, kaaso, bestman ja neljä mun kaveria (joilla kahdella on myös avec). Sulho ei ole varma, haluaako kutsua muita kavereita kuin bm:n, koska hänellä ei ole kovin läheisiä ystäviä täällä Suomessa. Hänen perheensä ei myöskään voi tulla, koska he asuvat monen tuhannen kilometrin päässä :/ Yhteensä siis meitä tulee olemaan noin 12.

Mielestäni oikea kysymys ei ole "Kuinka saisi sulhasen uskomaan", vaan "kuinka päästä molempia tyydyttävään kompromissiin". Häät ovat kuitenkin teidän yhteiset, eivät vain sinun, Häät keskellä viikkoa eivät sinällään ole ongelma, ja olen samaa mieltä, että missään ei ole määrätty, että kirkkohäät pidetään vain lauantaisin. Mutta tosiasia on, että vieraiden on hankalampi tulla häihin keskellä viikkoa. Lomapäivän ottaminen ei ole aina yksinkertaista tai edes mielekästä. Joten mieti vielä, etkö voisi joustaa tuosta päivästä, tai kuten yllä on ehdotettu, järjestää vihkimisen silloin (kaikki maistraatit eivät ole ahdistavia toimistohuoneita, ja vihkimisen saa muuhunkin paikkaan). Päivämäärää tärkeämpää on kai mennä naimisiin rakkaan kanssa

Ensin, kun suunnitelmana oli mennä naimisiin ensi kesänä, puhuin kyllä suunnitelmista kavereille ja tutuille, mutta en mielestäni liikaa. Kavereiden kanssa olen puhunut toki enemmän, mutta muille vain joskus. Tiedostan sen, että kaikkia ei meidän häät niin kiinnosta (koska jokaiselle on oma elämänsäkin), joten en halua ärsyttää ketään. Nyt kun mennäänkin naimisiin jo joulukuussa, pidetään enemmän hyshys-meininkiä. Ihan läheisimmille ihmisille kerrotaan, mutta muut saavat luulla, että ensi kesänä on myös vihkiminen, eikä vain juhla Päivitys: eipäs mentykään naimisiin joulukuussa, kun sulho ei saanut viisumia Mä lähden nyt sitten Intiaan, ja mennään naimisiin siellä - ilman ketään mun sukulaista tai ystävää. Mut heille kuitenkin kerrotaan, eli salaisuus se ei ole.

Meinasin itsekin tulla ehdottamaan samaa asiaa Jos et halua antaa ihan konkreettisella tasolla miehelle vastuuta häistä, niin voisit vaikka tehdä paperille listan kaikista järjesteltävistä asioista, joita miehen haaveilemiin häihin luultavasti kuuluisi. Ja laittaa listaan myös arvio rahanmenosta. Monesti miehet tarvitsevat konkreettisia todisteita. Kompromissit kuuluvat jokaiseen parisuhteeseen, ja paras olisikin keskustella miehesi kanssa tunteistasi avoimesti. Voitte yhdessä miettiä, mikä teille on naimisiinmenossa tärkeitä - ne juhlat vai se, että sitoudutte toisiinne avioliiton muodossa. Jos kumpikaan ei voi joustaa täysin (mikä ei olisi mielestäni reilua toiselle osapuolelle), niin voitte järjestää häät, joissa yhdistyy jotain molempien unelmahäistä. Eli vieraslistan karsiminen vieläkin pienemmäksi, hääjuhla vain jossain ravintolassa ilman koristeluita ja ohjelmaa tms. Vähän niin kuin Tukkasotka ehdotti. Olen ehkä jäävi neuvomaan, koska mun sulhaselle käy oikeastaan millaiset häät tahansa. Mikä ei sekään ole aina ongelmatonta, kun pitää itse päättää kaikesta.

Mä hyppään mukaan myös tähän ketjuun, koska päätettiin miehekkeen kanssa mennäkin naimisiin jo tänä vuonna. Tänään varasin Tampereen maistraatisya vihkiajan 16. päivälle joulukuuta Olen jo katsellut hääkuvien ottopaikkoja ja ehkä varaan kuvaamon pian. Vihkimisen jälkeen siis aiotaan mennä kuvaukseen, sitten vieraiden (noin 10) kanssa syömään ja siitä hääillan ja -yön viettoon hotellille. Ensi kesänä on sitten varsinainen juhla ja siunaus kirkossa

Mä olen ajatellut, että jos miljöökuvauksen aikaan sataa vähän vettä, niin yksi vaihtoehto on ostaa etukäteen valkoinen, nätti sateenvarjo ja ottaa kuvat sateessa. Jos taas sade on runsasta ja vielä tuulen kanssa, niin pitää miettiä plan B, eli sisäkuvauspaikka. Valokuvaajalla on varmaan ehdotuksia, miten toimitaan

Meidän piti mennä naimisiin ensi kesänä ihan kirkossa, mutta nyt on olosuhteiden vuoksi päädytty siihen, että mennään naimisiin jo tänä vuonna (joulukuussa) maistraatissa. Ei olla tästä puhuttu vielä kenellekään muulle kuin kaasolle, ja mua ainakin kutkuttaa ajatus, että ei kerrottaisi naimisiinmenosta kuin lähimmille kavereille ja mun vanhemmille. Sukulaiset ja muut tuttavat saisivat sitten asian tietoon ensi kesän siunaustilaisuudessa ja hääjuhlassa Mä olen aina halunnut kirkkohäät, ja tietysti kesällä, mutta siitä on nyt vähän pakko luopua.

Meillä muuttuikin nyt vähän suunnitelmat, ja aiotaan mennä naimisiin maistraatissa vielä tänä vuonna. En ole koskaan halunnut mennä maistraatissa naimisiin, mutta olosuhteiden pakosta on päädytty tähän. Päivää ei ole lyöty lukkoon, mut joku päivä joulukuussa (täytyy ensi viikolla soitella maistraattiin, ainakin 16.12.16 kuulostaisi kivalta). Avioliiton siunaus kirkossa ja hääjuhla pidetään silti suunnitellusti 17.6. ensi vuonna, eli mä palloilen vähän sekä tän ketjun että 2016-ketjun välillä.

Mä kysyin meidän häihin pitopalvelu Kristallia, mutta se oli jo varattu meidän päivänä (17.6.17). Sen vuoksi en kysellyt tarkempaa tarjousta, mutta ainakin nettisivujen mukaan juhlamenun hinta olisi 36-37 euroa. Kannattaa kysäistä sieltä, koska mun mielestä 45-50 euroa on aika tyyris hinta... Vertailun vuoksi meidän pitopalvelu (Kangasalta, koska juhlapaikka on myös siellä) maksaa 35-37 €/nenä, lapset puoleen hintaan, ja tuohon hintaa sisältyvät tarjoilijat, astiat ja pöytäliinat.

Mun valkokultainen timanttikihla maksoi 400 euroa, ja miehen sileä hopearinkula 20-30 euroa (en muista ihan tarkasti). Mies olisi halunnut ostaa mulle vielä arvokkaamman, mutta budjetti ei antanut myöden - mulle olisi kelvannut halvempikin Aika iso hintaero, mutta siihen on syynsä Sovittiin miehen kanssa, että hänelle ostetaan vihkisormus, valkokultainen sellainen, ja sen saatuaan hän ei enää pidä kihlaa sormessa. Siksi tuntui vähän tuhlaukselta käyttää paljon rahaa sormukseen, jota sulhoni pitää reilun vuoden. Mä taas aion käyttää sekä kihlaani että vihkiä loppuelämäni ajan

En ole keneltäkään kuullut ennen, että kihlasormuksen "pitäisi" olla kivetön. Jokainen päättäköön tyylinsä mukaisesti Mun kihlassa on timantteja, keskellä yksi upotettu ja sen alla rivi pienenpieniä kiviä noin 20. Voi kuulostaa paljolta, mutta todellisuudessa sormus on tyylikäs ja siro, ei liian bling-bling. Mä olin jo ennen kosintaa vihjaillut sulhaselle, millaisen sormuksen haluan, ja sileä kihla ei olisi miellyttänyt mun silmää omassa sormessa. Ja sulho kosikin täydellisen sormuksen kanssa Vihkisormusta ei vielä ole, mutta haluan myös siihen kimallusta

Musta tulee ensi kesänä rouva Chandanam Intialainen nimi, ja voi olla, että joudun tavaamaan sitä joka paikassa, mutta ei haittaa. Ja antamaan ääntämisohjeita (tuo "ch" lausutaan siis kuten englannin ch-äänne yleensäkin, EIKÄ "Kandanam", jota mieheni on kuullut pari kertaa). Miehelle olisi sopinut, että pidän oman hyvin tavallisen nimeni, mutta en halunnut Onhan tietysti supisuomalainen etunimi + intialainen sukunimi vähän outo yhdistelmä mutta ainakin se on uniikki!

Me halutaan ehdottomasti kuvat vasta vihkimisen jälkeen, kun ollaan jo oikeasti aviopari Tarkoituksena on otattaa miljöökuvat, mutta vain yhdessä paikassa, eli varaamme kuvaukselle max. tunnin. Vieraille ilmoitetaan kutsussa siitä, että kuvaus on vihkimisen jälkeen, ettei odottelu tule kenellekään yllätyksenä. Mun mielestä hääparin odottelun ei pitäisi tuntua kenestäkään ylivoimaiselta, jos ja kun vieraille on järjestetty ohjelmaa ja juotavaa ja pientä naposteltavaa odotellun ajaksi. Hääpäivä on hääparin päivä, ja me ollaan niin itsekäs pari, että halutaan tehdä oman mieltymyksemme mukaan Mua on vähän ihmettänyt, että jossain ketjussa (en muista, oliko tämä ketju vai joku toinen) on väitetty, että vieraat ja erityisesti lapset tulevat odottelun aikana nälkäisiksi ja ärsyyntyneiksi, mikä pilaisi tunnelman. Kun kerran vieraille kerrotaan etukäteen, että odottelua on tiedossa - tai ainakin se pitäisi kertoa - niin eivät kai aikuiset ihmiset ole niin ajattelemattomia, että eivät varaa esim. lapsilleen pientä välipalaa mukaan? Tai että vieraat eivät syö kunnon aamupalaa ja mieti, jaksavatko ilman tankkausta odottaa ruokailun alkua? Toki häitä pitää järjestää vieraita ajatellen, mutta kyseessä ei ole varsinaisesti mikään vieraiden hemmottelupäivä, vaan vieraat ovat saaneet kunnian juhlia tärkeää päivää häparin kanssa. Sitä pitäisi mielestäni kunnioittaa ja asennoitua sen mukaan. Meni ehkä vähän ot:ksi, mutta pointti on, että vieraillekin maalaisjärjen käyttäminen lienee sallittua

Meille tulee kirkkohäät, ei ole ollut edes muuta vaihtoehtoa mielessä. Mä en ole aivan varma uskostani ja kristinusko ei sinällään näy mun elämässä, mutta en ole myöskään ateisti. Jumalan edessä vihkiminen ei siis ahdista, vaan koen sen kauniina ajatuksena. Mieheni on itse asiassa hieman vahvempi uskossaan ja on käynyt usein jumalanpalveluksissa, vaikka hän edustaa vielä tällä hetkellä eri uskontokuntaa (mutta käy ennen häitä rippikoulun). Näiden syiden lisäksi olen toki aina haaveillut kirkkohäistä jaa kirkon tarjoamista puitteista Jos kuitenkin jompi kumpi meistä olisi ateisti ja toinen uskoisi, voisimme päätyä siviilivihkimiseen ja kirkolliseen siunaukseen - molemmille jotakin. Jos taas kumpikaan meistä ei uskoisi, emme missään nimessä menisi naimisiin kirkossa. Musta se olisi kornia ja jotenkin valheellista mennä Jumalan eteen ja mielessään ajatella, että kumpa tuo uskontohöpötys jo loppuisi. Valinta on tietenkin aina kulloisenkin parin, ja ilmaisen vain oman mielipiteeni

Me ei olla vielä keskusteltu siitä, missä nukutaan hääpäivää edeltävä yö, mutta mä haluaisin että nukutaan eri paikoissa Kyse ei ole niinkään taikauskosta, vaan jotenkin tykkään tuosta perinteestä. Molemmat halutaan kuitenkin, että näemme toisemme hääpäivänä vasta kirkossa, ja kuvaus haluttiin ehdottomasti vihkimisen jälkeen. Mun ajatus on, että mä voisin äitini ja mahd. kaasoni kanssa yöpyä kotona, ja sulhanen sitten bm:n luona. Hääpäiväaamuna haluan keskittyä rauhassa siihen, että saan itseni naimisiinmenokuntoon, enkä halua siinä sivussa stressata sulhasen kravattisolmuista ym. (kuulostaapa itsekkäältä, ei ollut tarkoitus). Mut katsotaan, mikä on miehen mieli

Me (tai enimmäkseen minä) aloitettiin suunnittelu lähes heti kosinnan jälkeen, eli vuosi ja pari kuukautta ennen häitä. Alustavan veiraslistan tein ensimmäisenä, ja nyt on jo kirkko, juhlapaikka ja pitopalvelu varattu, sekä teemavärejä ja koristelua suunniteltu