vesi

En päässyt ystäväni polttareihin, joten annoin kaasolle vähän rahaa polttareiden kustannuksia varten, lähetin kortin avattavaksi illalla ja nauhoitin videoviestin illan aikana, jonka lähetin morsiamelle.

Polttaripäivä fiksattiin kaason kanssa kalenterit kädessä! Yllätys ei olisi ollut toimiva, sillä tapaamme Englannissa asuvan tulevan aviomieheni kanssa vain viikonloppuisin, ja varaamme lennot hyvissä ajoin etukäteen. Polttariviikonloppu siis buukattiin ajat sitten, mutta osallistujat sen jälkeen ihanasti teeskentelivät, että mitään merkittävää ei ole tapahtumassa. Olivat niin vakuuttavia, että hetken jo oikeasti mietin, että tuleeko maailman tylsimmät polttarit. Koko päivä oli sen puolesta todella ihana yllätys, kuinka paljon vaivaa ystäväni olivat nähneet, ja ohjelmasta en tiennyt mitään etukäteen.

Mulla oli polttarit n. puoli vuotta ennen häitä! Tämä siksi, että olen muuttamassa ulkomaille, ja kaaso halusi järjestää Suomessa polttarit. Minusta oli aivan ihanaa, ja sai enemmän taas hääfiilistä ja odotusta nostatettua itsellenikin! Englannissa paikalliset ystäväni haluavat myös järjestää polttarit, eli ehkä jotain pientä pidetään myös siellä lähempänä hääpäivääni. Sopii minulle, aina on hyvä syy juhlia. Ehkä vähän pienemmin menoin kuitenkin nää seuraavat, Suomen polttarit olivat tosi tapahtumarikkaat ja hurjat!

Minä annoin kaasolleni 200e polttareiden kustannuksia varten, yksi polttareiden osallistujista oli työtön ja yksi opiskelija, joten tällä maksettiin mm. heidän matkakulunsa ja yöpymisensä hotellissa. Mulle oli tärkeää, että pienestä polttariporukasta kaikki pääsevät osallistumaan ilman, että kivasta tapahtumasta koituu lähinnä harmaita hiuksia ja talousvaikeuksia. Muistan itsekin millaista opiskelijana oli, ylimääräiset menot todella sotkivat kuukauden budjetin. Itse olen kuitenkin ollut jo vuosia työelämässä, eli oma budjetti ei samalla tavalla pauku muutaman satasen takia.

Aion meikata itse. Olen käynyt ammattilaisen meikattavana juhlia varten aiemminkin, ja vaikka tulos on näyttänyt kuvissa kivalta, niin livenä naama on ollut vahamaisen näköinen. Joka tapauksessa aion panostaa hyvään valokuvaajaan, joten käsitelkööt sitten poskille valuneita meikkejä pois kuvista jälkikäteen.

hetkinen, upea sormus ja kuva! Mikä kivi tuo keskimmäinen on? Värillinen timantti vai jokin muu?

Täällä myös yksi Suomi-UK -pari. Suunnittelemme siviilivihkimistä Englannissa, ja en ole vielä tutustunut näihin paperiasioihin sen kummemmin. Pidämme luultavasti erikseen hääjuhlat tai avioliiton siunauksen, joten virallinen vihkiminen hoidetaan ensin siinä maassa, jossa selvitään vähemmällä paperisodalla.

Meillä on 14 vuotta ikäeroa, mutta koska olemme molemmat jo aika aikuisia (minä 31, mies 45), niin ikäero ei näy arjessa mitenkään. Nuorempana ikäero olisi ollut minulle ongelma, tai siis olin itse niin villi ja menevä tapaus, että mikä tahansa suhde oli silloin ongelma. Nyt on maailmat kierretty ja itset etsitty, molemmilla samanlainen elämäntilanne ja samanlaiset tulevaisuuden toiveet. Menimme kihloihin viiden kuukauden seurustelun jälkeen, ja nopeasta toiminnasta huolimatta lähipiirillä ei ole ollut mitään negatiivista sanottavaa. Alkuun jännitin, jos hänen ystävänsä suhtautuvat minuun jonain typeränä nuorena trophy girlfriendinä, mutta ei todellakaan, hyvin ollaan tultu juttuun. Mieheni on todella urheilullinen ja myös kasvoiltaan nuoren näköinen, joten ikäeromme ei pomppaa silmille jos ei tiedä. Ihanaa, että tällainen upea rakkaus osui kohdalle, ikäerosta viis, kunhan saamme jakaa elämämme toistemme kanssa.

Meitä naisia ja miehiä on kovin monenlaisia, itse olen "perinteinen naisellinen nainen", ja minulle sopivin mies (kihlattuni!) on perinteinen vahva mies, joten meille luontevaa oli se, että mies kosii. Olemme molemmat myös romantikkoja, ja nyt molemmat saimme ihanan romanttisen muiston tästä. En todellakaan olisi itse kosinut, mutta jos jostain syystä olisin, niin siitä olisi jäänyt tosi ärsyttävä muisto, ihan väärin olisi mennyt! Mutta meitä on niin moneen junaan, että varmasti löytyy paljon pareja, joille on ihan selvää että nainen kosii, tai että asialla ei ole merkitystä. Olin aiemmin pitkässä suhteessa, jossa mies ei saanut aikaiseksi kosia, ja lopulta päätimme "yhdessä" (minun painostuksestani oikeasti) mennä kihloihin. Koko jutusta jäi todella huono fiilis, koska mä vaan kaipaan sellaista reipasta miestä, joka tietää mitä haluaa ja uskaltaa ottaa näitä elämän isoja askelia. Se suhde sitten päättyi ennen kuin sain raahattua tämän hiekkasäkkisulhasen alttarille, ja vaikka paljon hyvää siinäkin suhteessa oli, niin tajusin myös, että en halua tulevissa suhteissa olla se vievä osapuoli. Vaikka olenkin sähäkkä ja tarmokas nainen, niin parisuhteessa kuitenkin tykkään että mies on mies, ja mä vikisen.

Emme olleet puhuneet asiasta etukäteen, eikä minulla myöskään ollut mitään sellaista kosintaa mielessä, mistä en olisi pitänyt. Ihanaa vaan kun minusta tulee hänen vaimonsa!

Eniten pelkään, että tunnelma jää latteaksi ja vierailla on tylsää. Maakaliinalle lähetän lämpimiä ajatuksia, toivottavasti kaikki on hyvin!

Muutaman satasen. Puku tulee kuitenkin käyttöön vain kerran, ja luulen, että näytän joka tapauksessa säteilevältä ja onnelliselta, puvusta viis. Mulla on jo aika selvä visio millaisen puvun haluan, joten toivotaan että löytyy käytettynä tai muuten edullisesti.

En usko että pyydän ketään kaasokseni, paras ystäväni varmaan automaattisesti haluaa puuttua hääjärjestelyihini ja auttaa hääpäivänä, joten jos hän haluaa kokea olevansa kaaso, niin voin häntä siksi kutsua.

Minä en oikein innostu kimpunheittoperinteestä, joten tuskin tulen omaakaan kimppuani heittämään. Ehkä jos juhlissa on iloinen rellestys päällä niin saatan tietty innostua, mutta jotain "nyt vanhatpiiat riviin niin joku PÄÄSEE naimisiin" -henkistä juontoa kammoan.

Sormus on minulle ennen kaikkea symboli kihlauksesta/ avioliitosta, joten rakastaisin varmasti mitä tahansa sormusta minkä mieheni olisi valinnut minulle. Mutta mutta, olen myös varsinainen harakka, joten kunnon timantit/ kivet on kyllä aika tärkeät minulle.

Me kävimme studiossa ottamassa kihlakuvat. Otettiin virallisia pönötyskuvia ykköset päällä, ja sit rentoja söpöilykuvia farkuissa ja t-paidoissa. Kuvat ei ole vielä tulleet enkä malttaisi odottaa! Virallisemmat kuvat annetaan perheille takanreunuksia koristamaan, ja omaan kotiin varmasti kehystetään muutama kuva myös.

Vieraana olen ollut vain kaksissa häissä, mutta olin opiskeluaikana pitopalvelussa töissä, niin tarjoilijana useissa kymmenissä häissä.

Sain ystävältä ihanan Save-the-date -jääkaappimagneetin muutama vuosi sitten, ja se on niin kaunis, että on edelleen jääkaapin ovessa, vaikka pariskunta juhlii kolmevuotisääpäivää pian. <3 Emme lähetä itse Save-the-date -kutsuja, ja itse asiassa saatamme lähettää hääkutsutkin sähköpostitse. Häämme järjestetään nopealla aikataululla, joten kahdet kutsut eivät todellakaan ole tarpeen.

Mieheni on ollut kerran naimisissa, ensimmäiset häät olivat suuret ja perinteiset, ja liitto kesti kymmenisen vuotta. Mieheni on katolinen, eli katolisessa kirkossa emme ainakaan enää voi mennä naimisiin, mutta mielelläni haluaisin kuitenkin kirkkohäät. Itse haluaisin aika pienet ja rennot häät, ja ymmärrän myös että menneet ovat menneitä, mutta toki välillä mustasukkaisuus nostaa päätään, ja ajatukset, että sukulaiset vertaavat näitä toisen kierroksen häitä edellisiin suuriin juhliin. Edellinen avioliitto ei ole meille mikään tabu, vaan puhumme ja vitsailemmekin välillä asiasta, "kerranhan sitä vaan naimisiin mennään". Miehen katoliset vanhemmat eivät ole ainakaan ääneen erityisesti asiaa kommentoineet, ja oikeasti, olemme aikuisia, emme jaksa kamalasti välittää. Haluamme lapsia, joten siinäpä olisi katolisille sukulaisille hyperventiloinnin aihetta, jos niitä saisimme avioliiton ulkopuolella... Mies on myös ihanasti sanonut, ettei halua mun tuntevan että jään jostakin paitsi, eli jos haluaisin isot häät niin totta kai ne järjestäisimme.

Mieheni ilmoitti heti, ettei ottaisi sukunimeäni, ja se on minulle ok. Mieheni johtaa sukunsa perheyritystä, jonka nimessä sukunimi myös on, joten senkin takia hän haluaa ehdottomasti pitää oman nimensä. Parin viime vuoden aikana tuttavapiirissä muutama mies on ottanut vaimonsa sukunimen, ja se on minusta ilahduttavaa! Hitaasti asenteet muuttuvat ja naisen sukunimestä tulee todellinen vaihtoehto pareille.

Kihlasormuksessani on meidän etukirjaimet ja päivämäärä jolloin tapasimme, tyyliin N & N 1.1.2016.

Lumenelle, ihan niin kuin minä! Luultavasti otan lopulta mieheni nimen, mutta kauhea taistelu pään sisällä kuitenkin, mieli muuttuu joka päivä. Oma nimeni on harvinainen ja lyhyt, joten helppo tavata maassa kuin maassa. Miehen nimi on pidempi ja sekin on sen verran harvinainen, että saa luetella kirjain kirjaimelta jokaista ravintolapöytää buukatessa...

Mies kosi minua yllätyksenä sormuksen kanssa, joten hän maksoi kihlasormuksen. Mies varmaankin maksaa myös molempien vihkisormukset, ellen erikseen vaadi saada maksaa hänen sormustaan. Mieheni on britti ja vanha kunnon herrasmies, jonka mielestä mies maksaa melkein kaiken.

Britti. Äiti irlantilainen, isä englantilainen, Englannissa syntynyt ja kasvanut.

Tavattiin netissä. Muutaman päivän viestittelyn jälkeen nähtiin drinkkien merkeissä, ja ne treffit venyivätkin aamuun saakka. Mä olin lomalla, miehen piti lähteä aamulla töihin, ja se viestitteli mulle jo heti taksista, että haluaa nähdä uudestaan.