alianza

Me mennään maistraattiin, sitten ravintolaan syömään, hääyöksi sviittiin ja seuraavana päivänä suoraan sieltä lentokentälle häämatkalle. Mun mielestä täydellinen suunnitelma juhlia asiaa vaan kahdestaan niin kuin me kaikki muukin tehdään! Sitten vasta kerrotaan kaikille, koska juhlien pitäminen ei kiinnosta ollenkaan. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että mieheni meinaa ohimennen kertoilla sukulaisilleen. Tottakai he sitten tulevat sinne ja parin tunnin matkan päästä vaativat... jotain. Ja miehen mielestä Joku Muu järjestää sen jonkin Ajattelin, että kompromissina voidaan kertoa aika ja paikka ja sanoa, että se on sitten maistraatissa kipaisu ja syömään saa tulla kukin omaan laskuunsa eikä muuta. Ei varsinaisesti kutsuttaisi ketään. Koska en oikeasti halua sinne ketään

Me kumpikin inhotaan niin paljon kuvattavina olemista, että hyvä jos tulee edes yksi kännyräpsy meistä yhdessä

Me mennään melkein kahdestaan maistraattiin. Äitini otetaan todistajaksi. Maistraatista varmaan kahville, siitä hotelliin hääyöksi (varataan kaupungin kallein sviitti) ja seuraavana päivänä lähdetään häämatkalle. Itse asiassa tuo matka varattiin paljon aiemmin muuten vaan, sitten kun tuli tämä vihkimisajatus, niin ajateltiin, että siinähän on häämatka jo, joten varataan maistraatti edelliselle päivälle, sitten ei tarvitse sitä päivääkään pohtia. Sattumalta myös ajankohta ja päivämäärä ovat mun mieleen. Go with the flow

Meitä ei vaan napostele ajatus sukujuhlien järkkäämisestä, monestakaan syystä. Karataan siis vihille, mutta äitini meinataan ottaa todistajaksi kun hänelle on käytännössä pakko kertoa, mitä on tekeillä, ja mulle sanottiin maistraatista, että yksi todistaja täytyy tuoda, heiltä saa vain yhden. Saas nähdä, tuleeko siitä sitten sanomista miehen sukulaisten puolelta, että toi pääsi ja me ei (mulla on kyllä hyvät syyt siihen, joista tosin osaa en halua sanoa ääneen).

Me mennään "vaan" kahdestaan maistraatissa ja juhlia ei pidetä. Jonkun puskan kuitenkin haluaisin. Mutta ei liian hienoa, koska se jääpi hotellin pöydälle seuraavana aamuna häämatkalle lähtiessä. Ajattelin, että käyn kukkakaupassa hakemassa maistraattiin mennessä jonkun pienen ruusukimpun.

Jaa onko. Tiedotin aamulla miehelle, että maistraatti vahvisti puhumamme päivän ja vihkiaika on varattu. Mies oli vielä sängyssä ja veti peiton päänsä yli...

Uh, päivä on päätetty ja nimi pitäisi päättää... mies pitää varmasti omansa ja haluaisin yhteisen nimen. Oma sukunimeni on niin lyhyt ja yksinkertainen, että jokainen ulkomaalainen on sen selvästi sanomalla saanut kerralla oikein eikä sitä ole ikinä kirjoitettu väärin missään. Miehen sukunimi taas on sellainen suomalaiskansallinen ihanuus, että sitä ei ei-suomalainen saa edes äännettyä saati sitten kirjoitettua. Tällä on väliä siksi, että olen yrittäjä ja lähes kaikki asiakkaat ovat ulkkareita. Kummankaan suvun kanssa ei tiiviisti seurustella joten sikäli ei väliä. Oma nimeni ei myöskään ole mikään suvun vanha nimi vaan ei niin kauan sitten vaihdettu ja hyvin yleinenkin. Sinänsä tykkäisin saada vähän muutosta ja uusia tuulia elämään, vihkiminen ei sinänsä meidän pitkää avoliittoa käytännössä muuta.