rosenbej

Ei näköjään kellään nasahtanut juhannuskihlojakaan? Buaah täällä odotus jatkuu ja turhautuminen kasvaa. Pian tuntuu jo, että sormuksesta viis, mutta etkö mies hyvä tajua parastasi osoittaa rakkautesi minuun ja halusi sitoutua aikuismaisesti pikkuhiljaa?! Mies kun toisinaan tuntuu meillä olevan se, joka rakastaa ja välittää enemmän kun minä purnaan ja ärsyynnyn tähän odottamiseen ja venkoiluun.. Anteeksi avautuminen Tuntu kevytkenkäiseltä todeta, että rakkaus vähenee kun ei toinen kosi ja halua sitoutua, mutta näin se meillä toisinaan on tuntunut menevän.. Lähteä en missään nimessä halua tai aio, mutta kyllähän se joskus on käynyt mielessä, että jollei toinen voi tehdä minua onnelliseksi vaikka tietää, miten tärkeä asia avioliitto minulle olisi, niin missä se rakkaus sitten punnitaan..? En siis tajua eroa siinä, että hän kyllä haluaa olla yhdessä ja rakastaa, muttei voi kosia ja sitoutua näkyvästi..

Noniin, ehkä meidänkin tarinamme tänne Ollaan seurusteltu 3,5 vuotta ja jo hyvin aikaisin päätettiin, että yhdessä pysytään ja ollaan ja alettiin laskea leikkiä häistä ja naimisiinmenosta. Mies jopa kysyi kultasepänliikkeen ulkopuolella, millainen sormus minua miellyttäisi ja mentiin katsomaan. Kosintaa odotin sinä kesänä, syksynä, seuraavana ja sitä seuraavana.. Eikä kuulunut. Meni vuosi vai pari kunnes uskalsin avata suuni ja kertoa kuinka pahalta minusta tuntui kun hän odotutti minua ja mies oli äimän käkenä, koska ei ollut tajunnut, että odotin kosintaa kun sormuksiakin katseltiin. Törppö. Tässä miehen ja naisen suuri ero tulee julki Meidän suhdetta tämä odotuttaminen ja turhautuminen on kalvanut ja syönyt, mutta yhdessä ollaan. Olen jo todennut, että asiat olisivat helpommin ja paremmin jos vain kosisi, niin olisi yksi asia vähemmän jota odottaa (meillä ollut paljon vastoinkäymisiä ja rankkojakin juttuja lapsettomuutta, työpaikkaongelmia..). Jonkun mielestä voi kuulostaa turhamaiselta ja itsekin mietin, olenko tosiaan näin "kevytkenkäinen" että sormus muka pelastaisi tilanteen mutta se on enemminkin se suhteen oikeasti vakavoittuminen ja viralliseksi julistaminen ja rakkaudenosoitus mikä minua kosinnassa ja avioliitossa kiehtoo - ei sormus itsessään (vaikka valehtelisin jos väittäisin, etteikö timantti olisi kiva :D) Nojoo. Anyhow. Meille tulee kirkkohäät ja juhlat pidetään jossain seuratalolla. Haaveissa olisi yksi ihana paikka kalliolla, josta näkee suoraan merelle. Vieraita tulisi arviolta 50-70. Hääkuvaukseen palkataan (taitaa jo olla päätetty) miehen kollega, joka perusti hiljattain TMI:n ja on todella taitava. En välttämättä kaipaa kuvaajaa häihin valmistautuessani, mutta potretit ja hääjuhlasta ja vieraista haluaisin ehdottomasti kuvia Tai no ehkä pari kuvaa kampaajalla olisi kiva otattaa.. Hääruoka olisi buffatyylinen (helpointa ja kaikille jotakin) ja hankittaisiin siihen paikallinen catering. Alkuruokiin erilaisia salaatteja, savukalaa (to die for!) ja saaristolaisleipää, pääruoalla varmasti jotakin lihaa (itse en välitä mutta muille ja etenkin miehelle :D), lihapullia (koska vieraiden keskuudessa on lapsia), perunaa ja lämpimiä kasviksia ja jälkkäriksi kakkua, josta en osaa vielä sanoa ollenkaan. Itse en pidä kermakakuista, mutta vadelmakakku on kyllä aika kova sana. Muuten joku freesi hyydytetty kakku olisi minun mieleeni Jokin freesi se ainakin saisi olla - missään nimessä ei överisuklaista! Ah ja Fasun suklaakonvehteja pitäisi olla: geishaa ja tummaa suklaata vaikka Sormushaaveissa on valkokultainen Kohinoorin Estelle puoliallianssi kihlaksi ja puoliallianssi + keskikivellä varustettu siihen kaveriksi. Häämekon hankin varmasti käytettynä ja se saisi olla olkaimeton, pitsinen ja joko merenneitoon viittaava tai sitten A-mallinen. Kroppani on aika suora ja alavatsa pömpöttä hieman, enkä ainakaan haluaisi korostaa sitä! Kampaus saisi olla rento nuttura, josta voisi olla pari "irrallista" kiehkuraa rentouttamassa kokonaisuutta. Apua miten valmiiksi sitä onkaan ehtinyt päässään miettiä kun tätä hääjuttua on odottanut lapsesta lähtien

Kiitos Meillä on huono tapa jättää asiat joskus leijumaan ilmaan, mutta tänään soitin aamulla töistä miehelle, että nyt jutellaan tämä asia koska minua vaivaa suuresti. Minulle kihlautumienn ja naimisiinmeno merkitsee enemmän kuin hänelle - siitä oltiin samaa mieltä. Ja minulla tosiaan on pelkkiä onnistuneita pitkiä suhteita malleina, kun taas hänen lähipiirissään on tuskin menty naimisiin - ja sitten jo erottu! Sanoin suoraan, että tiedän että on lapsellista ja järjetöntä, etteikö toista voisi rakastaa olematta naimisissa tai kihloissa, mutta minulle se on yksi maailman tärkeimpiä asioita. "Ei sun tarvii pitkään odottaa" oli vastaus, johon oli pakko todeta, että noh on tässä jo 3 vuotta odotettu Silloin hän siis ekan kerran kyseli sormuksista. Raukka ei tajunnut millaiseen murkkupesään sohaisi.. Sain onneksi sanottua suoraan sellaista, jota hädin tuskin itse olen ymmärtänyt itsestäni: että tämä odottelu on kalvanut mieltäni niin, että se on myös alkanut näkyä suhteessamme. Tunteet ovat nyt ristiriitaiset: en halua, että hän kosii nyt viikolla koska uskon ja tiedän, että hän tekee sen miellyttääkseen minua. Mutta tässä tilanteessa on hankalaa enää antaa hänen "tehdä miltä susta tuntuu" koska taka-ajatuksena tulee aina olemaan se, että minä tähän vouhkaamisen olen aloittanut ja aiheuttanut. Ja hänellä tosiaan ei olisi kuulemma kiire minnekään - eli 5 vuoden kuluttua saatettais naimisiin asti päästä. Hän tosiaan opiskelee vielä ja opintovuosia on 3 jäljellä.

Onnea! Mites muut odottelevat? Mulla alkaa usko loppua ja pinna palaa: meidän näkemykset tuntuu eroavan tästä täysin vaikka mies haluaakin naimisiin muttei halua kiirehtiä. Milläs sanot kauniisti että alkaa pikkuhiljaa olemaan ota ta jätä-tilanne? En haluaisi lähteä suhteesta mutta asia on minulle tärkeä, hän tietää sen mutta tässä edelleen ollaan.. itkettää ihan aidosti. Ja aiheesta on puhuttu kotona - liikaakin

Tervetuloa Kookkos meidän kanssasisarien joukkoon Mulla ihan samat fiilikset kuin sulla: en haluaisi "sotkea" muita vuosi- tms muita juhlapäiviä kihlaukseen - mutta en kieltäytyisi vaikka sellaisena päivänä se kysymys nasahtaisi Mies toki sai jo ennen seurusteluammekin kuulla, etten missään nimessä haluaisi tulla cheesysti kosituksi uutena vuotena keskiyöllä tai ystävänpäivänä - eli kai silloin olisi oikeastaan fiksuinta kun silloin sitä en osaisi odottaa Mutta kuten Taurielkin totesi, niin tuskin kihlaus enää voisi kovin paljoa yllättää kun siitä on jo paljonkin juteltu ja joka ikinen päivä se pyörii jossain määrin mielessä

Vau marrasmorsian mitkä sormukset!

OOnnea Hääfriikille! Kyllä se aika nähtävästi kaikille joskus koittaa - toisten odottajien aika vain on odotettua pidempi Meilläkin on kesällä tiedossa häät ja jotenkin minulla on tunne (ja toive), että se oma kihlaus pikkuhiljaa olisi jo ajankohtainen. Väänsin pari viikkoa takaperin miehelle rautalangasta kuinka olen ollut loukkaantunut siitä, että hän jo 3 vuotta sitten ohimennen kyseli sormustoiveitani ja edelleenkään mitään ei ole tapahtunut. Olemme jutelleet aiheesta pitkään ja hartaasti ja tulleet lopputulokseen, että meillä on erilaiset lähtökohdat tähän avioon astumisessa: mies tulee avioeroperheestä ja on perheensä vanhin, eikä suvussa ole häitä ollut muita kuin hänen setänsä, joka meni naimisiin ööh.. 40-vuotiaana? Itse olen perheeni kuopus ja molemmat sisareni ovat menneet naimisiin 26- ja 28-vuotiaina ja meidän perheessä ollaan aina oltu nuoresta lähtien sitoutuneita toisiimme ja puhuttu vakavasti jo alusta. Vanhempanikin löysivät toisensa nuorina ja menivät 21- ja 22-vuotiaina naimisiin ja porskuttavat edelleen yhdessä Mites teillä muilla? Meillä tosiaan on muitakin huolia ja ehkä minulle siksi tämä sormuksen odottelu tuntuu ekstra-vaikealta: on ollut sairastamisia, epäonnea työmarkkinoilla, lapsitoiveita jotka eivät ota tuulta siipiensä alle, samoin rakennus- ja talohaaveet - ja mies lähti vielä opiskelemaan.. En missään nimessä halua miehen kosivan minua ns säälistä, mutta halusin kertoa hänelle ihan vakavasti miten paljon minua satuttaa se, ettei yksikään haaveistani käy (osin hänen takiaan) toteen.

Heippa kaikki! Vitsit tämä on aina yhtä voimauttava kokemus kun tajuaa, ettei ole ajatuksineen surkuineen yksin. Eli ei siis minkään näköistä etenemistä täälläkään ja minulla alkaa jotenkin usko jo loppumaan koko hommaan. Miksi odotuttaa toista kun asiasta jo puhuttu ja sovittu ja todettu, että yhdessä jatketaan ja ollaan ja naimisiin mennään - MIKSI SE ON NINI HEMMETIN VAIKEATA sitten kosia? Onko se jokin miehuuden menettäminen mikä siinä jarruttaa? Aahhh..!! Mua kismittää suuresti kun ei mitään konkreettista voi suunnitella kun ei virallista lupausta ole tehtynä. Ollaan siis myös juteltu aikatauluista ja mies todennut, että kyllä se naimisiin meno parin vuoden sisään varmaan on (joskus mainitsi myös nuo kolmekymppisensä mutta siihen ei keretä kun täyttää ensi kuussa 29..) - tajuaako nuo kaksilahkeiset miten paljon aikaa suunnitteluun VOI/tarvii käyttää? En siis mitään ylenpalttisia megahäitä ole järkkäämässä ja kertoihan siskonikin, että järjesti häänsä n 4 kuukaudessa, mutta jotenkin olisi kiva että olisi edes vuosi aikaa suunnitella näillä näkymin elämänsä suurinta juhlaa eikä vain juosten kustuna järkätä juhlia. Anteeksi avautuminen mutta harmittaa niin pirusti kun asiasta puhutaan ja muutkin toteaa, että kyllä se sitten vielä kun oikea aika on mutta ei tässä nuorrutakaan ja tuntuu että koko elämä menee pelkkään odotteluun - lapsista, vakinaisista viroista, häistä ja taloista puhuttaessa nyt ainakin..

Just ton takia, ettei sit tulisi kauhea pettyminen, ni oon nyt yrittänyt hillitä ajatuksiani edes HIEMAN. Pah, silti joka kerta kun mies seisoo kyykyssäkin kotona ja ojentaa tai pyytää jotain ja joudun kääntymään häntä päin käy mielessä se klassinen "mitä jos sillä olisikin nyt sormus mun nenän edessä ku käännyn" :'D Haha ei se naiset susi turkistaan pääse - kerran kun tämän ajatuksen on päähänsä iskostanut, ei siitä enää eroon pääse :'D Mulla on jotenkin sellainen tunne, että kyllä se piakkoin tulee tapahtumaan ja siksi yritän sitä suuremmallakin syyllä nyt toppuutella itseäni että edes HIEMAN yllättyisin (enkä vain toteaisi joko ääneen tai itsekseni "no vihdoin!")

Oi mä en olisi voinut mennä messuille ku sitten himo olisi vaan noussut entisestään Nyt jo tekee tiukkaa kun Facebook ehdottaa päivittäin ties mitä Sandbergeja ja Tillandereita kun niitä on nähtävästi tullut selattua.. oops! Onko kellään homma edennyt? Mä meinasin eilen tipahtaa pyllylleni kun mies heitti kun käytiin nopsaa kaupassa hakemassa koiralle ruokaa, että oisko tossa kolikkoautomaateissa (ne mistä saa purkkaa ja pomppupalloja) sormus sulle ni mä ostaisin Olin ihan että woot etkai vaan polvistu nyt tähän S-marketin aulaan (hitto! olisikin ni olisin yllättynyt ihan 110%!) mutta ei se sitten vaan nauroi vaan, että noei ku ei mulla oo ku 10 euron seteli. Että täällä ei sen kummempaa etenemistä ulapalla

Oi mäkin kuvittelin perinteiden rakastajana, että mun elämäni järjestys tulisi olemaan kihlat-häät-lapset, mutta nyt kun lapsia päätettiin että saisi tulla jos olisi tullakseen (eli jätettiin ehkäisy pois) eikä niitä alkanut kuulua kuten toivottiin, ei järjestyksellä ole MITÄÄN väliä. Toki olisi kiva olla solakka ja simpsakka häämekossa, mutta kun lapsitoive on nyt herätetty ja niitä toivoisin niin hirveästi voisin vaikka olla raskaana ja mennä silti naimisiin - saahan niitä mekkoja muokattua! Vaikka siinä vaiheessa näkisin kyllä, että häitä siirrettäisiin ja synnyttäisin ensin rauhassa ja suunnittelisin häät vasta sitten

Ei kenenkään mies keksinyt, että tänään olisi 7.1.17? Ei munkaan :'D Innostuin eilen taas käymään korukaupoilla kysymässä mielipiteitä ja ihmettelin suuresti miten ei osaava-myyjätär kohdalleni osui. Hän ei osannut sanoa onko Kohinoor kotimainen merkki vai ei (aika noloa kun Kultakeskuksen jälleenmyyjällä käy eikä hän sellaista tiedä..), ei esitellyt sormuksia tai kysynyt mieltymyksiä vaan otti levyn esille ja oli hiljaa ja ehdotti sitten sormuksia, joita en lainkaan katsonut itse ja joita kohtaan en osoittanut kiinnostusta. Mietin muuten myyjän ehdotusta yhdistää kruunuistutettua ja upotettua sormusta - omaan silmääni ne ovat kuin eri paria! Vai kuluuko/irtoavatko timantit herkemmin jos laittaa kaksi kruunuistutettua vierekkäin? Onko muilla kokemusta korumyyjistä ja jos on hyviä, niin missä ootte käyneet? Itse olin ihan huuli pyöreänä, että ohhoh ja tuntui, että tiesin sormuksista itse enemmän..

Meillä kuvio on sellainen, että miehen omistamassa krs-talokämpässä asutaan ja kulut on puoliksi, mutta mies siis lyhentää lainaa ja minä laitan rahat säästöön, koska aikeissa on ostaa tai rakentaa okt-talo tulevaisuudessa. Joku voi ihmetellä tätä kuviota, koska miehellä jää luonnollisesti vähemmän rahaa käytettäväksi kaiken jälkeen mutta toisaalta kun lyhentää lainaa niin maksaa ikään kuin omaan pussiin - hänhän saa kämpästä sen myydessämme rahat ja minä en mitään UV:na ei kyllä täälläkään muut kuin läpät lennä - vietetään nimittäin kolmisteen yhden yhteisen kaverin kanssa ja syödään ja juodaan hyvin ja parannetaan maailmaa Jotenkin pieni toivo siitä, että pian osuisi kohdalle, koittaa mutta toisaalta olen niin pitkään asiasta maukunut, että epäilen että mies haluaa hetken odotella (haha toivoo että olisin hetken mainitsematta koko aihetta ;)) jottei sitten tule se fiilis kellekään, että hän kosii minun tahdostani tai vaatimuksistani. Hankalaahan se vain on olla puhumatta aiheesta mutta nyt pyrin aktiivisesti olemaan hölisemättä päivittäin sormuksista. Nyt kun hormonitasojen annetaan rauhoittua huomaan itsestänikin, miten koko olemukseni rauhoittuu ja asenne miestä kohtaan paranee. Sanon vaan naiset, että älkää koskaan turvautuko keinotekoisiin hormoneihin ellei se ole viimeinen oljenkortenne.. Nimim. hormonihoidot meinasi kuihduttaa parisuhteen ja oman päänupin. Onkohan Hääfriikki meinannut jopa kosia miestään? Haha mulla on kanssa käynyt mielessä, että hittoako siinä - mies saisi aikamoisen shokin koska olen alusta alkaen jo toitottanut miten MINUA kositaan - MINÄHÄN en kosi Mutta periaatteesta aion yrittää pysyä nahoissani: minä se ensipusunkin annoin, kai hänelle täytyy jokin suoda

Voi olla, että tämä nainen on pissinyt omiin muroihinsa koska olen aina ilmoittanut, että minuahan ei sitten saa kosia tyypillisinä pyhinä tai päivinä kuten jouluna, UV:na tai ystävänpäivänä - ja nyt toivon, että tajuaisi nyt kosia joulun alla ku se ois niin romanttista! Meillä tosiaan suhde on voinut huonosti pitkin syksyä koska terveys- ja työongelmat mun osalta ja oon nyt moneen kertaan sanonut, että on ollut idioottia puhua ja toivoa kihloja kun ei suhdekaan ole 100% kunnossa. Tosin meidän suhde nyt on alunperinkin ollut hieman erilaisempi kuin muut jo siksi, että mun terveysprobleemat on asettaneet tiettyjä rajoituksia menemisiin ja tekemisiin mutta nyt kun on ihan ryvetty pohjamudissa on tutunut ihan hassulta toivoa kihloja ja lupausta pysyvästä kun ei toisen seura suurin piirtein o kiinnostanut Tosi sekavaa mutta onneksi helpottamaan päin kun päätettiin, että luovutaan nyt talo- ja lapsitoiveista hetkeksi. Tätä kihlausaihetta on siis meillä puitu ja kun jo sanoin miehelle, että ei nyt kannattaisi mennä enkä usko että mennääkään ku haluan, että suhde on molemmille riittävä ja antaa molemmille juuri niin paljon kuin tarvitaan - ni mies toteaa, että tuskin sun nyt kauaa tarvii odottaa! Jouluaattoa vietetään osittain erillään ja ku oli lahjoista puhe niin mies kysyi jos haluan lahjani mukaan vanhemmilleni, jonne hän siis ei tule mukaan, joten silloin ei ainakaan timantteja katsella. Muistan sen kovan pettymyksen jonka viime jouluna koin kun olin niin toivonut sormusta eikä sitä tullut. Nyt osaa jo varautua mutta aina se pahalta tuntuu :/

Tossa on kyllä pointtia Nassis! Mullakin on nakkisormet ja mitään tuplaleveitä sormuksia en voisi edes kuvitella pitäväni koska ne ylettyisi sitten II niveleen asti ja jäykistäisi koko sormen Itselläni sormuksen ulkonäkö on tärkeä, mutta yhtälailla budjettikin ratkaisee enkä voisi kuvitellakaan pitäväni tonnin sormusta. Aionpa siis yrittää neuvotella hyvän tarjouksen tai bongata jonkun hyvän tarjouksen jostakin. Korumyyjäkin sanoi, että kyllä näistä hinnoista aina saa neuvoteltua. Aika hassua kun Suomessa ei oikeastaan muualla ole tinkimiskulttuuria..