Onpa lohdullista lukea tätä ketjua. En ole siis yksin tämän polven lattiaan kolauttamisen odottelun kanssa. Meillä on käyty nyt tämän kevään aikana ajoittain puolivakavissaan keskusteluja naimisiinmenosta, lähinnä hääjärjestelyjen osalta, eli ollaan mietitty pääasiassa sopivia juhlatiloja. Minun aloitteesta aina tietenkin, mies lähtee keskusteluihin mukaan vaihtelevasti. Olen yrittänyt avata keskustelua lähinnä siitä näkökulmasta, että jos halutaan pitää häät kesällä 2016, pitäisi pian laittaa asioita rullaamaan. Mutta kun tuosta miekkosesta ei sitten ota selvää, mitä hän ihan oikeasti tuumii tästä häähömpötyksestä. On kyllä sanonut sitten joskus kosivansa, mutta yhtään en tiedä, mistä ajankohdasta puhutaan. Miehestä kun ei ota selvää. Tänään sain sellaisen vastauksen, että "ei se 2016 välttämättä liian aikaisin ole", kun pyysin sanomaan ihan suoraan, että ahdistaako nämä puheet ja tuntuuko se 2016 liian aikaiselta häille. Ollaan siis lähemmäs kolmekymppisiä ja yhdessä oltu lähes 8 vuotta, joten ihan noviisipariskunta ei olla, joten ei kai minuakaan nyt liian hätäiseksi voi kutsua.