vadelmainen2015

Eli te, joiden häissä on morsiuslapsia ollut - onko heillä ollut kukkakori vai tytöillä kimput? Kukkakoreja olen itse nähnyt niissä häissä, joissa olen ollut, mutta toisaalta kimppukaan ei tunnu vieraalta ajatukselta. Morsiuslapset ovat tässä tapauksessa tyttöjä, joille tulee hennonvaaleanpunaiset mekot. Tähän voisin hyvin kuvitella valkoiset kukkakimput... Olisiko teillä kuvia morsiuslasten kukkakoreista tai kimpuista? Ideoita, ehdotuksia? Pian pitäisi mennä käymään kukkaliikkeessä ja vaikka kukkien osalta on jo päätetty joitakin asioita, on paljon vielä päättämättäkin.

Meidän häiden väriteema on valkoinen ja vaaleanvihreä ripauksella kultaa. (Keväthäät ovat.) Mietinnässä onkin morsiuskimppu sun muut kukat... Tuohon yhdistelmäänhän sopisi oikein hyvin esimerkiksi hento vaaleanpunainen. Toisaalta mietin myös kirkkaanpunaista, onko liian poikkeava ja voimakas väri tuossa muuten vaaleassa teemassa, mikäli kimpussa tuota väriä ripaus olisi?

Me olemme ajatelleet että vieheet tulee sulhaselle ja bestmanille. Kaasolle tulee sitten hiuksiin kukka.

Meillä on häät toukokuun loppupuolella ja hiljattain ostin puvun Puku on nyt nyöritettävänä, jonka jälkeen se lyhennetään. Pukuliikkeen omistajan mukaan korjaustyöt ehtii tehdä oikein mainiosti. Minusta puvun osto tuli sopivaan aikaan.

Miten luokitellaan vanha? Miten te olette ajatelleet; tarkoitetaanko vanhalla jotain oikeasti vanhaa vai ihan vain asiaa, jota on käytetty vaikkapa kerran aiemminkin (eihän se silloin enää uusi ole)? Uutta: Morsiuspuku Sinistä: Sininen ruusuke sukkanauhan sisäpuolella Lainattua: ? Vanhaa: ?

Ensimmäistä kertaa tässä tosiaan naimisiin mennään... Huntuasia on pyörinyt mielessä koko päivän (ehkä vähän naurettavaa miten isot mittasuhteet tämmöinenkin asia saa, mutta luulen että te muut morsiamet ymmärrätte nämä "kriiseilyt" pukeutumisasioiden suhteen) ja olen alkanut kallistumaan sille kannalle että kyllä se huntu saa tulla - tiedän, että jälkeenpäin harmittaa, ellen sitä hanki tai edes vihkimisen aikana pidä. Puvun olenkin jo ennättänyt ostaa ja se saa kelvata sellaisenaan - valkoisena ja olkaimettomana - sanoi anoppi mitä sanoi... Jos hän nyt oikein kovasti vielä tuota hunnuttomuutta rupeaa ajamaan, niin täytyy ilmeisesti yrittää keskustella hänen kanssaan asia auki ja kertoa hänelle, että ajatukseen hunnusta kannattaisi nyt vain totuttautua kun sellainen kerran on tulossa... kaivannee muotoilua vielä, mutta pähkinänkuoressaan noin

En minä loukkaannu, mukavaa saada vastauksia aiheeseen Kyllä minäkin ymmärrän ajatuksen hunnusta nimenomaan vanhemman morsiamen asukokonaisuudessa... kuten nyt esimerkiksi anopin itsensä kohdalla aikoinaan... Minä taas olen vastikään 25 täyttänyt, joten en ainakaan itse osaa mieltää itseäni vanhemman ikäluokan morsmaikuksi Täytyy nyt vielä pohtia tuota huntuasiaa, onneksi aikaa edelleen on

Täällä lienee keskustelua aiheesta jo ennestään. Aloitan nyt kuitenkin ihan uuden aiheen, jotta tämä nyt tulisi nähdyksi ja saisin pulmaani vastauksia. Siirtäkää toki tarvittaessa tämä sopivampaan paikkaan sivustolla Tilanne on siis tällainen: Olemme alta kolmikymppinen pariskunta, jolla on kolme lasta. Nuorimmainen ei ihan puolivuotias häidemme aikaan ole, vanhin on tuolloin nelivuotias. Voisi kai siis muotoilla, että vaikka nuoria olemmekin, on takana myös "elettyä elämää". Minun morsiusvaatetuksestani on alusta asti esiintynyt jonkinlaista keskustelua ihan lähipiirissä, lähinnä nyt anopin taholta. (Hän ei siis osallistunut eikä osallistu morsiuspuvun tai sen asusteiden kustannuksiin millään tavalla.) Anoppi ei missään nimessä ole ollut ilkeä, mutta ehkä välillä turhan innokkaasti "tuputtanut" omia ajatuksiaan aiheesta; ei niissä mitään vikaa ole, eivät vain tunnu omanlaisilta vaihtoehdoilta... Aluksi anoppi esitti varsin voimakkaasti ajatusta, että minun tulisi vuokrata morsiuspuku hääpäiväksi. Idea ei iskenyt alkuunkaan, eikä edes sittenkään, vaikka jätin asian hautumaan mieleeni pidemmäksi aikaa. Pitkällisestä pohtimisesta huolimatta ajatus vuokrapuvusta tuntui kokolailla vieraalta ja mahdottomalta ja kerroin tämän miehellekin, joka keskustelumme pohjalta ymmärsi - vaikka mies onkin eikä vaatteisiin mitenkään tunteella suhtaudu - miten iso ja tärkeä asia oma morsiuspuku minulle on, ja miten tunteella siihen - tahtomattanikin - suhtaudun. Yhdessä sitten päätimme, että oma puku minulle hankitaan. Aiheen noustessa esille kerroimme tämän myös miehen äidille. Anoppi oli asian kanssa ihan ok, en toki tiedä, mitä hänen mielessään tuolla hetkellä liikkui. Seuraava ongelmakohta tuntui olevan puvun väri ja malli. Minulla oli selkeä visio morsiuspuvusta, jollaisessa voisin itseni kuvitella, millainen vartalolleni sopisi ja millainen ylipäätään olisi minun tyyliäni. En ehtinyt näkemyksiäni anopille edes kertomaan, kun hän totesi että hänen mielestään minun tulisi pukeutua iltapukutyyppiseen, kapeaan, värilliseen pukuun, koska näitä lapsiakin kerran jo on. Pohdin asiaa ja keskustelin jälleen kerran tulevan aviomieheni kanssa. Yhdessä ja yhteisymmärryksessä totesimme, että morsiuspuku tulee olemaan väriltään valkoinen - lapsista huolimatta. Malliasiaan mies ei ottanut muuta kantaa kuin että totta kai puvun tulee olla sellainen josta minä pidän ja jossa tunnen oloni hyväksi ja kauniiksi, koska minähän sitä päälläni kannankin. Kun tästä asiasta tuli keskustelua, kerroin anopille ihan avoimesti, millaista pukua olen itse ajatellut. Edelleen hän kehotti miettimään värillisiä, ei-morsiuspukumaisia vaihtoehtoja. Kerroin tarvittaessa kartoittavani senkin vaihtoehdon. (Niin kuin sittemmin teinkin, mutta tuloksetta.) Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä on nyt sitten tämä huntuasia. Varasin morsiuspukuliikkeeseen sovitteluajan, jotta sopiva puku ylipäätänsä löytyisi. Tässä vaiheessa anoppi kysyi mieheltä, tietääkö hän että morsiushuntu on perinteisesti symbolisoinut neitsyyttä. Mies vastasi tietävänsä ja kertoi, että minäkin asian tiedän, mutta että olen tästä huolimatta hunnun ajatellut laittavani. En tiedä tarkalleen, mitä anoppi tässä vaiheessa miehelle asiasta vastasi, mutta pitkällisen kaavan kautta kuitenkin kertoi näkemyksensä siitä ettei minun tulisi huntua laittaa koska näitä lapsiakin jo kerran on. Minulle huntu ei ole ollut mikään "pakko", ja kerroinkin miehelle että mikäli huntu sovittaessa tuntuu ja näyttää hyvältä, voisin sen vihkimisen ajaksi kuvitella laittavani. Mies on suhtautunut asiaan neutraalisti, tosin koska äitinsä on tätä "ei-huntua"- hommaa aika innokkaasti ajanut, on alkanut kallistua sille puolelle että ehkä tätä huntua ei sitten tulisi laittaa. Mikä taas vaivaa minua. Morsiuspukua sovittaessani ja oikeaan vaihtoehtoon päätyessäni sovitin nimittäin myös huntuja. Kokonaisuus oli tosi kaunis, ja ajattelinkin, että huntu nyt sitten vihkimisen ajaksi voisi tulla. Morsiuspuku on ostettu ja korjausompeluissa, huntua en vielä hankkinut koska liikkeeseen saapuu piakkoin uusia malleja joista varmasti sitten löytyisi se oikea vaihtoehtokin... Miehen vaihtunut ajatus aiheesta vaivaa siksi, että itse haluaisin hunnun nimenomaan vihkimisen ajaksi, mutta tuntuu ikävältä jos toinen näkee ajatuksen jotenkin huonona tai epäsopivana. Ymmärrättekö minun ajatukseni? Morsiuspuvun valittuani ja ostettuani asiasta on tietysti kerrottu myös anopille. Kerroin, etten hunnun suhteen ole varsinaisesti päätynyt mihinkään. Että sovitin niitä ja voisin kuvitella sen vihkimisen ajaksi laittavani, mutta että huntua en ole vielä ostanut ja sataprosenttisen varma en ole, tuleeko huntua sitten kuitenkaan. Että katsotaan nyt. Varmaan arvaattekin, että anoppi alkoi - ei nyt painostaa, mutta tuomaan varsin voimakkaasti (kuitenkin ystävällisesti) tuomaan mielipidettään esille siitä, että mieti nyt asiaa vielä kun teillä noita lapsiakin on. Anoppi oli myös kertomansa mukaan ollut yhteydessä kampaajaan, joka tulee tekemään minulle hääkampauksen. Hän oli näyttänyt minun kuvaani kampaajalle, ja kampaaja oli kuulemma sanonut että ei huntua, jotta hiukset saa laitettua. (Minulla on pitkät hiukset, joista osa olisi tulossa kiinni ja osa auki, enkä usko että kampakiinnitteinen huntu olisi ylitsepääsemätön ongelma kuitenkaan.) Morsiuspukuliikkeessä kysyin, kuinka tyypillistä nykyään on että morsian käyttää huntua vaikka olisikin lapsia ja että kuinka kamala "virhe" tuo oikeasti on? Omistaja kertoi, että hyvin useat morsiamet käyttävät huntua vaikka lapsia jo olisikin. Näin olin ymmärtänyt - sitä paitsi uskoisin, että harva jolla ei syvällisempää vakaumusta ole, on oikeasti neitsyt avioliittoon astuttaessa. Pyysin myös ammattilaisen mielipiteen siitä, miltä se huntu nyt ihan oikeasti näyttää - sopiiko se kokonaisuuteen, minun kasvonpiirteisiini, jne. Tietynmalliset hunnut kuulemma sopivat tosi hyvin, tykkäsin kyllä itsekin näkemästäni. Tuntuu, että huntuasia on anopille jostain syystä hyvin merkityksellinen seikka - tai koko hääpukuasiani on ollut. Anoppi on tosin itsekin aikanaan pukeutunut valkoiseen morsiuspukuun ja lapsiakin on jo tuolloin useampi ollut, joten suhtautumista pukuasiaan on ollut vähän vaikea ymmärtää... Huntua anoppi ei itse ole käyttänyt, tosin omissa häissään olikin lähempänä neljääkymmentä joten ei kaiketi kokenut tarpeelliseksi... Mutta mitä te sanotte? Miten minun tulisi toimia? Huntuasia tuntuu jostain syystä olevan anopille kovin merkityksellinen, vaikka hän ei vakaumuksellinen olekaan. Anoppiani en myöskään haluaisi loukata tai hänen mieltään pahoittaa. Toisaalta mietin, pahoitanko oman mieleni, jos anoppini mielipiteen vuoksi jätän hunnun matkasta kokonaan pois... sekään vaihtoehto ei tunnu hyvältä, kyseessä on kuitenkin yksi elämäni tärkeimmistä päivistä... Anteeksi tämä pitkä kirjoitus, mutta asia vaivaa minua ja vaikka olen hyvin onnellinen morsiuspuvustani, niin hieman pahoilla mielin nyt tätä huntuasiaa mietin. Kiitän jo etukäteen vastauksista.