vadelmainen2015

Meidän kihlausuutinen otettiin vastaan todella hyvin. Odottamaton oli kuitenkin isäni reaktio; itse asiassa vähän hermoilin mielessäni, kuinka hän ottaisi uutisen vastaan ja kysyisikö tosiaan jotakin tyyliin "Mitä te olette menneet tekemään?" tai "Miksi niin kiireellä?" koska nopeastihan kihlautumisemme tapahtui. Hän otti kuitenkin asian hyvin, ilahtui aidosti ja onnitteli meitä sydämestään. Tosin vävypoikakin on mieluinen. Natte-15, voin hyvin kuvitella että närkästyisin itsekin vastaavasta kommentista. Meidän lähipiiri sai aika pian tietää, kuinka tuo kosinta/kihlautuminen on meidän kohdalla mennyt eli suurimmalle osalle heistä taisi olla selvää, että avioliittoon aiotaan. Tosin koska häät päätettiin järjestää noin puolentoista vuoden kuluttua kihlauksesta, meiltä tiedusteltiin että mihin meillä oikein on niin kiire. Vastattiin, että meidän mielestä häät on luonnollista pitää parin vuoden sisään kihlautumisesta ainakin, kun kihlautumsella on ollut selkeä päämäärä ja tarkoitus... Kyselijät tyytyivät tähän

Meillekin kihlaus tarkoitti lupausta avioliitosta. Tosin Mies kosikin sanoilla "Tuletko vaimokseni" eli meille tämä nyt sikäli oli selvä. Toisiimme olemme sitoutuneet muutenkin hyvin vahvasti, emmekä ajattele että avioliitto itsessään tätä asiaa millään tavalla muuttaa. Jokainen saa tehdä niin kuin haluaa, mutta itse en oikein ymmärrä niitä pariskuntia jotka vain päättävät että "Mennään kihloihin", mutta eivät sitten kuitenkaan aio mennä naimisiin. Mitenkään siis tällaisia pareja kritisoimatta

Mies kosi minua syntymäpäivänäni. Olimme sopineet, että käymme syntymäpäiväni kunniaksi syömässä hyvin, ja menemme sitten elokuviin. Ruokailun loppupuolella mies oli oudon hymyileväinen ja jälkikäteen ajatellen aika jännittyneen oloinen. Lisäksi hän alkoi hoputtaa minua sanoen, että meidän pitää vielä ennen elokuviin menoa mennä käymään yhdessä paikassa. Minä ihmettelin yhtäkkistä hoppua ja kiirettä, kun mistään muista menoista ei ollut aiemmin puhetta. Söin kuitenkin mukisematta ja mies johdatti minut paikkaan, jossa käytiin ensitreffeillä. Istuttiin vierekkäin ja juteltiin. Kun paikalla ei ollut muita (ohikulkijoita oli aina silloin tällöin) mies polvistui eteeni ja alusti kysymyksensä muutamilla sanoilla ja kysyi sitten, että "Tuletko vaimokseni?" Vastasin myöntävästi. Olin ja olen tyytyväinen siihen, miten minua kosittiin... Ihania kosintoja muillakin <3

Kerroin, etten halua mitään elokuvamaista kosimista, mutta haluan kuitenkin perinteisen kosinnan kysymyksineen, polvistumisineen kaikkineen. Mies kosi minua syntymäpäivänäni, paikassa jossa käytiin ensimmäisen kerran treffeillä. Paikalla ei ollut muita, oltiin kahdestaan; minulle tämä sopi paremmin kuin hyvin. Syntymäpäiväni kului hyvän ruuan ja elokuvan äärellä; se oli se lahja. Kosinta oli merkkinä siitä, että mies haluaa sitoutua minuun tosissaan - ja myöntävä vastaukseni puolestaan avioliittolupaus

Me käytiin kihlautumisiltana pikaisesti kylässä isälleni, koska koimme että asia pitää kertoa kasvokkain. Kihlauksesta kerrottiin kasvokkain myös miehen vanhemmille. Tekstareita ei taidettu lähettää kenellekään, mutta tehtiin statuspäivitys Facebookiin ja sieltähän sen ilmoituksen sitten moni bongasi

Mies osti meidän molempien kihlasormukset. Emme keskustelleet koko maksupolitiikasta etukäteen, kunhan vain sovittiin että kihlauksen jälkeisenä päivänä mennään ostamaan sormukset. Olin varautunut ostamaan oman sormukseni, mutta kun löydettiin sopivat ja aloin kaivella lompakkoani, mies ilmoitti että hän maksaa nämä molemmat. Vihkisormuksen hankinta lähestyy, ensi kuullahan sen aika sitten on. Mies on aikonut ostaa vihkisormukseni, hänelle itselleen ei vihkisormusta tule (ellei nyt mieli jostain syystä tässä välissä ehdi muuttumaan).

Meidän vihkikirkko on verrattaen pieni, mutta ei sekään varmasti meidän vierasmäärästä ääriään myöten tule täyteen. Tyhjiä paikkoja jää, kenties tyhjiä penkkejäkin; joskin uskon että noin pienessä kirkossa ja tuossa tilaisuudessa ihmiset ei ehdoin tahdoin ahtaudu kuin sillit purkkiin jos ei kerran ole pakko. Mutta joka tapauksessa suosittelisin olemaan ajattelematta niitä tyhjiä penkkirivejä; minulle kirkollinen vihkiminen on ainakin muista syistä tärkeä kuin siitä, kuinka täyteen kirkko tulee... Jos se on toiveenne, niin sitten vain sitä täyttämään!

Rakkautta meillä on toki muutenkin, emmekä usko avioliiton siinä mielessä muutavan mitään. Tunteet on ajan kuluessa syventyneet ja vahvistuneet samalla, kun varmuus toisesta ja ylipäätänsä siitä että tämän ihmisen kanssa haluan elämäni elää, on lisääntynyt. Mutta toki rakkauskin on yksi tekijä tässä; mikäli minä en rakastaisi sulhoa, en olisi vastannut kosintaan myöntävästi - eikä sitä kosintaa olisi tainnut kuulua, mikäli mies puolestaan ei minua rakastaisi. Toisina syinä voisi mainita ne juridisetkin tekijät. On kätevää, että koko perhe on samalla sukunimellä (myös ne vanhemmat lapset, jotka eivät biologisesti ole miehen). Helpottaahan tämä myös tiettyjen asioiden hoitoa; jatkossa ei tarvita esim. isyydentunnustuksia tms., kun miehen isyys on automaattinen ilman sen kummempia vakuutteluja, vannomisia tai tunnustuksia. Yhtenä syynä voisi sanoa senkin, että meistä avioliitto on tälle kaikelle luonnollinen jatkumo. Me emme ole keksineet yhtään hyvää syytä, miksei mentäisi naimisiin. Jotenkin se on ollut molemmille itsestäänselvää, että niin joskus tapahtuu - ja toisaalta sekin, että kun mies kosi, tiedettiin molemmat että hääpäivä sovitaan johonkin lähitulevaisuuteen. Tässä tapauksessa reilun puolentoista vuoden päähän kihlatumisesta, kohtahan tässä on sekin aika kulunut ja hääpäivä kolkuttelee ovella... Kysyin mieheltä yhtenä päivänä, miksi hän haluaa naimisiin. Hän vastasi, että haluaa tehdä rakastamastaan naisesta, kihlatusta avovaimostaan vaimonsa. No, sitähän minäkin haluan; että meistä tulee aviopari.

Tapasimme nettideitin avulla. Sekä mulla että sulholla oli siellä ilmoitukset. Minä selailin miehen profiilia, mutta en uskaltanut kirjoittaa hänelle mitään. Mies bongasi vieraslistastaan minut, kurkisti profiiliani ja päätti kirjoittaa minulle. Miehen viesti erottui joukosta huomattavasti; olin aiemminkin saanut viestejä ihan mukavan oloisilta kavereilta, mutta tässä oli jotain erityistä. Mies vaikutti olevan aidosti kiinnostunut tutustumaan minuun ja lapsiini (mulla kun sellaisia aiemmasta suhteesta oli). Vaikutti myös siltä, että mies oli todella panostanut viestiinsä. Vastasin, vaihdettiin muutamia viestejä ja vaihdettiin sitten numeroita. Ensimmäinen puhelumme kesti kolme tuntia. Parina iltana soiteltiin ja sovittiin nopeasti treffit silloisen kotipaikkakuntani torille. Siitäpä se sitten lähti; ihastuimme toisiimme vaikka kumpikaan ei uskaltanut elätellä kovin suuria toiveita ettei mahdollinen pettymys olisi kovin paha. Asiat eteni luonnollisesti ja meille sopivalta tuntuvalla tavalla; tarkoitus oli alunperin toinen, mutta varsin nopeastihan me sitten loppujen lopuksi toimittiin. Mies kosi samana kesänä Kaikki on sujunut hyvin, ja perheenlisäystäkin saatiin viime vuoden lopulla. Häät on tosiaan kahden kuukauden kuluttua, niitä odotellen

Lyta, minusta pieniin häihin sopii ihan hyvin bändi ilman, että menisi liiallisuuksiin. Meille on itsellemme tulossa noin sadan hengen häät, mutta bändiä ei olla varattu/tilattu soittamaan. Tämä nyt kuitenkin johtuu meidän häiden luonteesta noin muuten (vieraissa ei montaakaan tanssimisintoista henkilöä, häissä ei alkumaljoja kummempia alkoholeja ja häät toisaalta loppuukin verrattaen varhain, koska joukossa on paljon pitkänmatkalaisia ja toisaalta pieniä lapsiakin). Juhlista on kuitenkin tulossa meidän näköiset ja oloiset. Jos bändi on teille sitä, mitä toivotte ja haluatte, niin silloin se on hyvä vaihtoehto. Kohottaa varmasti tosi mukavasti tunnelmaa ja tuo valtavasti sisältöä juhlan ohjelmistoon

Paikkakunnalla, jossa itsekin asumme. Alunperin oli puhetta, että vihkiminen suoritetaan minun kotipaikkakuntani kirkossa. Jotenkin ajatus nykyisen kotipaikkakunnan kirkossa alkoi kuitenkin tuntua mielekkäämmältä. Juhlatila on kirkosta noin 10km päässä kirkosta, eli kirkkovalinta ei siihen vaikuttanut. Suurin osa vieraista tulee joka tapauksessa muualta, enemmistö noin 50km säteeltä. Ja kun me ei haluttu mitään monen sadan hengen vieraslaumaa, sopii pienempi väkimääräkin tuohon meidän pienehköön, kodikkaaseen kirkkoon erinomaisesti

Neiti Hattara, jospa noilla ihmisillä on itsellään hieman erilainen näkemys roolistaan morsiamen/sulhon elämässä ja siksi olettavat ilman muuta, että tulisivat kutsutuiksi. Tuota kutsun "kerjäämistä" mun on kuitenkin aika vaikea ymmärtää, ei jotenkin mene jakeluun miksi joku tekee niin ja kuinka edes on sellaiseen pokkaa.

Me ajateltiin alunperin toisenlaista väriyhdistelmää; nimittäin valkoista yhdistettynä punaiseen. Meillä on kuitenkin keväthäät, ja jostain syystä tuo väriyhdistelmä - niin kaunis kuin onkin - rupesi siihen nähden tuntumaan jotenkin tunkkaiselta. Lisäksi sitä on käytetty tosi monissa häissä, joissa olen itse vieraillut. Tuo vaaleanvihreä-valkoinen-kulta tuntuu sopivan keveältä ja raikkaalta olematta kuitenkaan mitenkään ylipirteä Kriteerinä valinnalle on ollut se, että molemmat pitävät näistä väreistä. Haluttiin myös jotain yksinkertaista, tyylikästä ja klassista. Teema tulee näkymään koristeluissa jonkin verran (esim. menu/paikkakortit, ruoka- ja kahviliinat, kukat, jne.) mutta meidän pukeutumisessa teema ei näy.

Kuulostaa kyllä kurjalta... Toivottavasti voin itse tulla kertomaan toisenlaisia kokemuksia polttareistani sitten, kun ne on pidetty.

Meille tulee humoristinen hääkakunkoriste, joka on tilattu Now & Foreveristä. Siinä sulhanen istuu pallo jalassaan morsiamen seistessä vieressä avain kädessään. Sopii meille hyvin

Valkoinen yhdistettynä keväiseen vaaleanvihreään ja ripaukseen kultaa

Koekampausta ei ole vielä tehty, mutta kampaajan mukaan hääpäivänä kampaukseen kuluu aikaa noin tunti. Kaaso on toivonut yksinkertaista kampausta, hänelle koekampausta ei tehdä lainkaan, joten ei mitään käsitystä kuinka kauan kampauksen tekemiseen kuluu. Pitää vielä keskustella kampaajan kanssa, kunhan koekampaus (ensi kuussa) tehdään. Luulisin kuitenkin, että jos monimutkaisemman kampauksen tekoon kuluu aikaa tunteroinen, niin yksinkertainen tulisi sitten lyhyemmässäkin ajassa. Lounas tosiaan pitäisi jossain välissä syödä, eipä sitä oikein voi syömättäkään olla... Ehkä teemme sitten niin, että kun tullaan kampauksesta, meikistä ja kukkienhausta pukeutumaan, syödään jotain meillä kotona. Sen jälkeen olisi sitten pukeutuminen...

Morsian 25 ja sulhanen 26

Tipzilla, meillä oli juuri tuosta puhetta miehen kanssa. Kyllähän meidän mielessä on käynyt, että mikäli valtaisa joukko kutsuttuja päättäisikin jättää tulematta, pitäisi varmaan miettiä, keitä heidän asemastaan sitten kutsuttaisiin juhlimaan. Kuitenkin olisi mukavaa, että niitä vieraita olisi ja kun niitä henkilöitä nyt kuitenkin on, keille kutsun voisi ajatella lähettävänsä... Toisaalta mietimme, haluaisiko joku tällä hetkellä kutsumatta jäänyt tulla kutsutuksi sitten myöhemmin, vai kokisiko hän olevansa vain jonkinlainen "hätävara"? Sellainenhan hän ei meille tietenkään olisi, mutta että tulisiko hänelle sellainen olo. Onko Tipzilla teillä pohdittu asiaa?

Minusta samalle kesälle mahtuu aivan hyvin useammatkin häät, mukavia juhliahan nuo sitä paitsi ovat! Surullisempiakin pippaloita on... Mitä tulee tuohon kilpailuasetelmaan, kuulostaa tietysti ikävältä. Olisiko kilpailulähtökohta mahdollista koettaa unohtaa ja ajatella häiden eroavaisuuksia ihan vain siitä näkökulmasta, että kiva, etteivät kaikki häät ole keskenään samanlaisia? Jos alkaa liikaa vertailemaan omia häitä muiden häihin, ei saa kuin päänvaivaa, ja omista häistä menee ilo... joka kuitenkin kaiketi on jokaisen hääparin päämäärä juhliensa osalta. Minusta on ollut sitäpaitsi mukavaa keskustella muiden tulevien hääparien kanssa siitä, millaiset häät heille tulee ja millaiset meille tulee, kysyä neuvoja ja tarvittaessa antaa niitä itse... Meidän sukulais/tuttavapiirissä on kolmet häät samana kesänä. Kaikki tulevat olemaan jollain tavalla erilaisia. Yhdet on vapaamuotoisemmat, rock-henkiset häät. Yhdet on liki kolmensadan hengen häät, jotka muutoin ovat hyvinkin perinteiset. Ja sitten on meidän, noin sadan hengen pippalot, joissa toisaalta on paljon perinteistä ja tuttua mutta joista toisaalta puuttuukin monia häille ominaisia elementtejä. Luulen kuitenkin, että meidän häät tulee olemaan just meidän näköiset samoin kuin muiden hääparien häät tulevat olemaan heidän näköiset

Mies näki puvun morsiusliikkeessä, lisäksi vilautin hänelle kännykällä nappaamaani kuvaa sekä kuvastosta löytynyttä kuvaa kun puvusta tuli jotain puhetta. Minun päälläni mies ei pukua ole nähnyt eikä välttämättä tule näkemään ennen kuin hääpäivänä, kirkossa. Mies maksoi osan puvusta, joten minusta kuului asiaan näyttää pukua hänelle, koska häntä kerran asia kiinnosti

Minulla. Tosin mulle tulee sitten huntu, joka jonkin verran harteita selän puolelta peittää - mutta eihän se olkapäitä sinällään peitä.

Kävin yhdessä hääpukuliikkeessä, jossa sovitin kahta pukua. The Puvuksi valikoitui puku, jonka bongasin ensimmäisenä ja jota myös ensimmäisenä sovitin. Toinen puku, niin kaunis kuin olikin, ei kuitenkaan näyttänyt päälläni yhtään niin hyvältä kuin se ensimmäiseksi kokeilemani puku, joten päädyin sitä ekaa sovittamaan vielä kertaalleen. Päätös oli helppo, nyt vain odotellaan että nyöritykset valmistuu...

Meille on tulossa ns. keskikokoiset häät, noin sata henkeä. Mutta olen sitä mieltä, että kirkossa voi aivan hyvin mennä naimisiin ihan vain kahden todistajan läsnäollessakin. Eihän hääjuhlaa ole välttämättä pakko pitää lainkaan, ellei niin halua. Avioituminenhan siinä on kuitenkin itsessään se pääasia, ei vieraiden määrä tai sekään, onko niitä juhlia vaiko ei (vaikka se minusta mukava "bonus" onkin.) Kyllä minäkin haluaisin kirkkovihkimisen, vaikka tosiaan vieraina ei olisi kuin kaksi henkilöä...

Minä otan miehen sukunimen. Tämä on ollut selvää lähes alusta saakka, tässä mielessä ollaan molemmat hyvin perinteisiä ihmisiä. Mies on kyllä sanonut, että olisi niin halutessani "kelpuuttanut" myös yhdistelmänimen, mutta minusta sellainen olisi omalla kohdallani tuntunut vähän hassulta. Pidän miehen sukunimestä, ja haluan että postilaatikossamme on vain yksi sukunimi...