Pippuripähkinä

Aion yrittää tähdätä alle viidensadan, mutta saa nähdä miten onnistuu nykyhinnoilla...

Jotain valkoista (ehkä luonnonvalkoista) ja pitsistä. Mielessä kummittelee myös lyhyehkö mekko - noin pohkeiden puoliväliin ulottuva tai sitä rataa.

Kotipaikkakunnalla, eli Turussa. Kaikkein helpointa niin meille kuin vieraille, joista suurin osa asuu tällä alueella.

Näiden näkymien mukaan minä 23 ja mies 31.

Nyt tulee kyllä toinen viesti peräkkäin, mutta antaa mennä. En tiedä mikä minuun meni, mutta makoilimme kahdestaan sängyllä, juttelimme hempeitä ja katselimme toisiamme silmiin... ja sitten vain kysyin "kulta... mennäänkö naimisiin?". Kuulostaa aika koruttomalta, mutta hetki oli täydellinen, eikä meidän tyyliimme sovi kiertely ja kaartelu. Vastauksena kuului: "kuulostaa kivalta idealta". Juteltiin sitten sen jälkeen vielä tunti, mutta tämä näyttää nyt aika vahvasti siltä, että jahkailu ja himmailu oli nyt tässä (ainakin minun osaltani, mies vaikutti siltä että ajatus on edelleen hieman pelottava, vaikka myöntyikin). Nyt yritän viikkoon (tai ainakin pariin päivään) olla mainitsematta asiaa sanallakaan, jos vain pystyn, niin että miekkonen saa aikaa sulatella asioita.

Tämä on kyllä OT, mutta tuo Mirtchilin majavapehmolelu on aivan mahtava idea! *naureskellut jo monta minuuttia*

Vaikka naimisiinmeno yhä on kaukaisena pilkkuna taivaanrannassa, olen jo päättänyt että otan mieheni nimen. En pidä omasta nimestäni, ja meillä molemmilla on harvinaiset sukunimet (miehen nimeä alle 160:lla, omaani alle 60:llä). Sinänsä helppo valinta.

Tunnen löytäneeni miehessäni todellisen sukulaissielun. Ajattelemme ja toimimme niin samankaltaisesti, meillä on paljon samoja kiinnostuksenkohteita, samoja harrastuksia ja samanlainen huumorintaju. Hän on rauhallinen, ei polta ja juo hyvin maltillisesti, on todella kärsivällinen ja hyvä lasten kanssa (mitä nyt hoitolapsista voi päätellä). Hän saa minut tuntemaan itseni kauniiksi ja rakastetuksi. <3

En ole varsinaisesti kertonut selailevani tätä foorumia, mutta en ole ihan hirveästi myöskään peitellyt. Eiköhän tuo ole huomannut.

Hih, niinpä näkyy olevan. Itsekin harkitsin jos vaikka kosisin 20.5., joka on meille jo vuosipäivä, ettei niitä sitten tulisi lisää... en vain millään malttaisi odottaa sinne asti! Tosin siinä kohtaa ei varmaan kukaan enää katsoisi pahemmin edes kieroon, kun olisi vuosi yhdessäoloa jo takana, ja virallista yhdessäasumista siinä kohtaa hurjat 3kk. Mutta kun sitä haluaisi kaiken hetinyttänneeijaksaisiodottaa. /korjattu typoja

Minä ainakin näen kihlauksen lupauksena avioliitosta, vaikkakin tunnen ihmisiä jotka ovat ns. ikikihloissa. Hyvänä esimerkkinä isoveljeni avovaimoineen - he ovat olleet kihloissa muistaakseni pian 17 vuotta, eikä heillä ole käsittääkseni aikomustakaan mennä naimisiin.

Laitoinkin jo tuonne toiseen ketjuun viestiä, että suunnittelen kosivani miestäni, mutta pakkohan se on myöntää, että sitä silti toivoo että tuo keksisi sen tehdä ensin. Vähän kyllä epäilen, koska avokilla tapana ajatella asioita ihan liikaa, ja sillä varmaan kestäisi ties kuinka kauan päättää mitä silloin kuuluu sanoa/tehdä.

Tiedä sitten mahtaako olla yllätyskihlojen suunnittelua tämä meidän tilanteemme, kun kuitenkin häistä ja kihlautumisesta on jo puhuttu, ollaan jopa harkittu sormusten ostoa. Silti haluaisin jonkinlaisen "virallisen" tilanteen, jonka jälkeen vaikka voisi yhdessä käydä jotkin yksinkertaiset rinkulat noutamassa. Kuitenkin jännittää kamalasti tehdä jotain, mitä joskus kuvitteli ettei koskaan "joutuisi" tekemään, vaikka tiedänkin että tuo miekkonen ei rukkasia anna. Olin jo puoliksi päättänyt tehdä sen parisen viikkoa sitten, mutta meninkin mainitsemaan asiasta ystävälleni kun olimme baarissa, ja hän ihan kauhistui asiasta niin päätin sitten lykätä. Onkohan muuten ihan hupsua yrittää tähdätä päivämäärään, joka olisi helppo muistaa? Tuolla avokilla kun ei ole kovin mainio muisti päivämäärien suhteen.

Päällimmäisinä syinä itsellä rakkaus ja juridiset syyt. Ja tietysti se, että ennen pitkää kun toivon mukaan perheenlisäystä tulee, kaikilla on sama sukunimi. Juridiset syyt ovat nousseet listallani melkeinpä kärkeen sen jälkeen, kun edellinen kihlattuni kuoli tapaturmaisesti, joten taustalla aina pieni pelko jos toiselle sattuu jotain.