Minette

Meillä hääkuvaus on ennen vihkimistä. Minusta on mukava mennä kuvaan suoraan kampaajalta ja meikkaajalta, jolloin kampaus ja meikki ovat varmasti parhaimmillaan. Vihkiminen meillä on klo 16 kuvaus klo 14. Valokuvaaja tulee myös kirkkoon kuvaamaan, joten ottaa meistä siis kuvat myös avioituneina. Minulle kuvat ovat muisto hääpäivästämme, mutta en kuitenkaan pidä erityisen merkityksellisenä sitä, että kuvat otettaisiin vasta vihkimisen jälkeen. Tärkeä se päivä on aamusta iltaan ennen ja jälkeen vihkimisen. Minulla ei myöskään ole tarvetta piilotella pukuani sulhaselta, onhan hän sen jo nähnyt kuvissakin. Täällä vilahtaneista muista syistä on meilläkin ajatuksena ollut kuvauksen sijoittamisessa se, että vieraat eivät joutuisi odottelemaan turhaan ja että voisimme nauttia juhlasta ilman pitkiä keskeytyksiä.

Me taisimme kuvaajan varata "vasta" suunnilleen puoli vuotta ennen häitä, mikäli oikein muistan. Mutta uskon meidän tapauksessa homman hoituneen helposti siksi, että häämme ovat lokuussa. Kuvaaja kannattanee varata mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Varaukseen tietysti vaikuttaa häiden ajankohta ja paikkakunta, mutta joka tapauksessa itsellä on mieli helpottuneempi, mitä aiemmin asian hoitaa. Varsinkin kesäajankohtana kannattaa mielestäni olla aikaisin liikkeellä. Kesäisin kun on paljon häitä ja muitakin juhlia (esimerkiksi rippijuhlia).

Me tykkäämme molemmat enemmän keltakullasta, joten ei ollut vaikea päättää, minkä väriset sormukset meille tulee. Vihki on vielä hankkimatta, mutta kyllä sekin tulee keltakultainen olemaan.

Pioni76, tule ihmeessä kertomaan omat kokemuksesi. Me ollaan menossa Seychelleille lokakuussa, joten jos vaan ehdit ennen sitä vielä, niin kuulisin mielelläni. Ja on siitä varmasti muille myöhemmin apua.

Marsseiksi tulee Pachelbelin Kaanon D-duuri ja Bachin Preludi C-duuri. Molemmat näistä ovat mielestäni todella kauniita ja tuovat ainakin minulle mieleen iloisuuden ja onnellisuuden. Valssiksi meille tullee Taas päivä kaunein on. Yllättyin siitä, miten paljon (ainakin) viimeisimmissä viesteissä näkyy olevan valittuna tuo Bachin Preludi toiseksi marssiksi.

Meillekin tullee tuo lapin vuokko -merkki. Voisi samalla ostaa jo valmiiksi merkit kiitoskorttejakin varten.

Tulevat anopit puhelimitse. Lisäksi minä otan vastaan ilmoittautumisia myös sähköpostilla.

Vastasin muu tunne. Mies kosi minua ns. perinteisesti, enkä sillä hetkellä osannut odottaa sitä yhtään. Ensimmäinen tunne oli varmaankin sekoitus jännitystä ja epäluuloa. Vasta pienen hetken kuluttua tajusin, mitä oli tapahtunut ja joitakin onnenkyyneliä tuli sitten vuodatettua.

Ei järjestetty kihlajaisia, eikä ollut missään vaiheessa aikomuskaan.

^ Ei kai pelkästään tuon takia sentään kannata kampaamoa vaihtaa. Itse varastin tutun luottokampaajan suunnilleen vuosi ennen häitä, kun hänen luonaan satuin käymään ja tuli puhetta häistä. Meillä häät ovat kylläkin lokakuussa, joten mikään kiire ei varmasti siinä pikkukaupungissa olisi ollut. Ko. kampaajalle tulevat myös äitini ja kaksi kaasoani (siskoni ja ystäväni), joten kampaaja on varattu hääpäivänämme vain meidän seurueelle. Meikin varasin noin 2,5 kuukautta ennen häitä, eikä vielä olisi todellakaan ollut kiire sitä tehdä. Kävin liikkeessä tuolloin ihonpuhdistuksessa ja ajattelin siinä samalla hoitaa asian, jotta en unohtaisi.

Tammikuussa aloitin liikkeiden kiertelyn ja häät ovat lokakuussa. Kymmenisen kuukautta ennen siis aloitin. Tammikuussa myös löytyi sopiva puku. Puku piti kuitenkin tilata ja se saapui liikkeeseen touko-kesäkuun vaihteessa. Liike on säilyttänyt pukua tähän asti ja parin viikon päästä menen ensimmäiseen sovitukseen, jossa katsotaan mitä muutoksia pukuun tehdään. salza08:n kanssa täytyy olla samaa mieltä siinä, että kustannusten puolesta oli hyvä tehdä kaupat noinkin ajoissa. Lisäksi jos myöhemmin olisi pitänyt puku tilata, niin sen kanssa olisi voinut tulla kiire tai jopa käydä niin, että tilaaminen ei olisi onnistunut.

Tulin komppailemaan muita. Riitelyn en usko kaason asennetta muuttavan. Tuossa tilanteessa pyytäisin ehdottomasti jotakuta muuta hoitamaan juonnon. Kertoisin tästä päätöksestä asiallisesti myös kaasolle. Eipä tarvitsisi itse jännittää, hoitaako kaaso tehtävän kunnialla vai ei, jos seremoniamestariksi olisi valittuna joku aidosti asiasta kiinnostunut ja yhteistyökykyinen.

Ei kannata ihan heti huolestua. Vanhemmilla voi tosiaan ottaa vähän aikaa, että oikeasti ymmärtävät uutisen laadun. Omalla kohdallani tapahtui näin. Kihlauduimme vuosi sitten ja kihlausta seuraavana päivänä menimme ensin käymään minun vanhempieni luona. Istuttiin siinä kahvipöydässä, kun sitten kerrottiin uutiset. Vanhempani olivat lähinnä häkeltyneen näköisiä. Taisivat kuitenkin onnitella. Myöhemmin äitini sanoi, ettei ollut osannut odottaa näitä uutisia, sillä aiemmin samana kesänä istutimme vanhempani vakavannäköisinä samaiseen kahvipöytää. Kerroimme silloin ottavamme koiran. Äitini oli tuona hetkenä odottanut kihlausuutisia ja kuvitteli, että kyse oli jostakin vastaavankaltaisesta kuin koirasta. Miehen vanhempien luo ajelimme saman päivän iltana. He olivat ulkona nauttimassa lämpöisestä kesäillasta ja kerroimmekin oikeastaan heti autosta päästyämme kihlautumisesta. Ensimmäinen reaktio sulhasen isän suusta: "On tämä parempi uutinen kuin se, että olisitte eronneet." Olin hieman huuli pyöreänä. Siinä sitten jutusteltiin muita juttuja. Myöhemmin illalla kumpikin sulhasen vanhemmista tuli erikseen sanomaan minulle, että hieno juttuhan tämä oikeasti on. Tällöin sulhasen äiti vielä jutteli, että voihan sitä sitten ihan rauhassa miettiä sitä hääpäivää, eihän tässä mikään kiire ole. Nyt kun aikaa on kulunut se vuosi ja pikku hiljaa on juteltu hääasioista niin kovin on mielipide muuttunut. Kokolailla innoissaan kaikki tuntuvat häistä olevan. Taannoin tässä jutellessani sulhasen äidin kanssa oli hän jo sitä mieltä, etteivät pitkät kihlausajat ole mistään kotoisin. Hyvä vain, että mennään nyt naimisiin. Meidän tapauksessa siis kummankaan vanhemmat eivät jostain syystä osanneet odottaa meiltä tätä päätöstä. Kuitenkin kun ovat saaneet asiaa pyöritellä mielessään, niin siitä on tullut mieluinen asia. (Kumpikin meistä tulee hyvin toimeen toisen vanhempien kanssa. Voisin ehkä jopa sanoa, että häitä suunnitellessa juttutuokioista on tullut entistä luonnollisempia.)

Pyysin kaasoja varmaankin suunnilleen vuosi ennen häitä, kun saimme sovittua hääpäivästä. Kysyin ihan suullisesti.

Aion maksaa kaasoilleni (kaksi kaasoa) kampaukset. Kuvittelisin, että se olisi heillekin edes pientä hemmottelua hääpäivänämme. Itse ainakin stressaan aina ennen juhlia hiuksistani, joten jos itse olisin kaaso, niin arvostaisin tuota.

Meille tulee miespappi, joka on minun rippipappini. Ihan yhtä hyvin vihkimisen voisi toimittaa naispappikin.

Tokihan yhdysnimenottaja vaihtaa myös nimeään. En tiedä, onko yleistäkin ajatella sukunimenvaihdosta omistussuhteenvaihdoksena. Jos päättäisinkin vielä, etten ota edes yhdysnimeä, vaan säilytän nykyisen nimeni, niin pysyisinkö silloin tämän ajattelun perusteella isäni omaisuutena. Tämä ajatus tuntuu vähintäänkin yhtä hassulta kuin se, että mieheni omistaisi minut ottaessani hänen nimensä yhteiseksi sukunimeksemme. Muokkaus: On vielä pakko tulla jatkamaan silläkin uhalla, että menee OT:ksi. Onko siis niin, että tasa-arvoisessa parisuhteessa voi elää vain nainen, joka säilyttää nimensä naimisiin mennessään?

Voi olla, että nämäkin perinteet eroavat eri puolilla Suomen, mutta ainakin kotipaikkakunnallani Satakunnassa on kai tapana, että 1. valssin tanssii hääpari, 2. valssin tanssii hääpari morsiamen vanhempien kanssa, 3. valssin tanssii hääpari sulhasen vanhempien kanssa. Lisäksi äitini mukaan tapana on ollut, että 4. valssi on ns. sukulaisten valssi ja vasta 5. kaikille.

Itse olisin mieluusti istunut esim. vanhempiemme kanssa, mutta kunnioitan tässäkin asiassa mieluusti sulhasenkin mielipidettä, joten meille taitaa tulla oma pöytä. Olen kyllä ajatellut, että mitenkään eristäytyneesti tätä pöytää ei sijoiteta, vaan jätetään vain pieni kulkurako viereisiin pöytiin, joihin sijoitetaan vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat, bestmanit ja kaasot ym.

Minulle (suku)nimi on iso osa identiteettiäni. Tällä nimellä minut on tunnettu siitä lähtien, kun nimeni olen saanut. Nyt olen todellakin paininut itseni kanssa, kun tätä nimiasiaa olen pohtinut. Sukunimeni on melko harvinainen, tulevan mieheni ei niinkään. Ennen kuin häistä tosissaan edes alettiin puhua ajattelin, että otan luonnollisesti (?) miehen nimen. Kertaalleen jo päätinkin, että *****nen minusta tulee. Kuitenkin asia on pohdituttanut minua yhä uudelleen ja aina vain enemmän on alkanut tuntua siltä, että miehen nimen ottaminen ei vain syystä tai toisesta tunnu hyvältä. Toisaalta samaan aikaan jostain syystä (en tiedä varsinaisesti miksi) haluan, että meillä olisi yhteinen sukunimi. Siispä aionkin ottaa yhdysnimen. Omaa sukunimeään mies ei suostu vaihtamaan. Mielenkiintoisen tästä nimi valinnasta on tehnyt se, että sellaisilla henkilöillä, joille nimeni ei luulisi olevan kovinkaan merkityksellinen, on ollut omia mielipiteitään nimenvalinnasta. Minulle on mm. kerrottu, kuinka yhdysnimi on hankala arkikäytössä, että kannattaa loppuun asti miettiä tarkkaan, ennen kuin sen päätän itselleni ottaa. Eräs tuttava on kertonut, että hän kokee miehensä nimen voimakkaammaksi kuin tyttönimensä, joka on tuonut hänelle itsevarmuutta. Eräs perustelu miehen nimen ottamiselle on ollut myös se, että tavallaan voi aloittaa aivan uuden elämän, kun nimi kerran vaihtuu. Nimenvaihdon vapaaehtoisuuden puutun sen verran, etten voi ymmärtää, miten joku voi joutua vaihtamaan nimensä. Nähdäkseni jokainen joutuu valintansa tekemään, kun on vaihtoehtoja, joista valita. Itse en kritisoi muiden valintoja, sillä uskon, että jokaisella on syynsä päätökseensä.

Meillä on vihkiminen klo 16 ja studiokuvat meistä otetaan klo 14 alkaen. Lisäksi valokuvaaja tulee kirkkoon kuvaamaan. Alunperin ajattelin, että tietysti kuvat otetaan vasta sitten, kun olemme tosiaan aviopari. Käytännössä kuitenkaan en halunnut viedä valokuvauksella juhla-aikaa, varsinkaan kun vihkiminen on tuohon aikaan, sillä ruokailuun, kahvitteluun ym. menee kuitenkin melko paljon aikaa. Häihin kutsutaan noin 120 vierasta. Lisäksi tarkemmin asiaa mietittyäni minulle ei ole erityisen tärkeää, että tuleva mieheni näkisi mut vasta alttarilla tai että nukuttaisiin yö erillään ennen hääpäivää. Ja onpahan sitten varmasti kampaus ja meikkikin hyvässä kunnossa, kun pääsen suoraan laittautumasta kuvaukseen. Olen ollut muutamissa häissä, joissa hääparia on odotettu kuvauksen takia ja kyllä se on hieman ollut ikävää odotella seisoen. Järjestäisin tällaisessa tapauksessa ainakin vettä tarjolle ja sallisin pöytiin istumisen. Valitettavasti olen myös sitä mieltä, että juhla ei oikein kunnolla pääse alkamaan, ennen kuin hääparikin on saapunut paikalle, joten se tunti pari odottelua saattaa tuntua melko turhauttavalta. Onneksi tunnelma on kyllä saatu nopeasti kohoamaan parin saapumisen jälkeen.

Olen osittain samoilla linjoilla Morren kanssa. Tosin olen sitä mieltä, että jos vihkiminen on aikaisin, sanotaan klo 12, niin silloin siinä on mielestäni hyvinkin iltapäivällä aikaa viettää aikaa sukulaisten kanssa. Ja mikäli mökki ei ole missään hirvittävän kaukana, niin sinne ehtisi sitten menemään illalla (18-19 aikoihin). Itse voisin hyvinkin osallistua tällaisiin häihin (kaverina), mikäli kotiin ei olisi pitkä matka ja kulkeminen olisi vaivatonta.

Ilmeisesti en ole vastannut tähän kyselyyn. Kihlat vaihdoimme 1.8.2007 ja häät ovat 4.10.2008, joten kihlausajaksi tulee vuosi ja kaksi kuukautta.

Mä oon ollut Tampereella mukana polttareissa, joissa oltiin polttariporukalle suunnatulla salsa-tunnilla. Muistaakseni se oli tanssikoulu Salsa Pasionissa.

Mies pukee hääpäivänä ylleen saketin, johon vuokraamme lisäksi kullanvärisen liivin ja plastronin.