kuutuska

Ihana tyttö sinulla, Kiralove. Meidän tyttö on kovasti samannäköinen. Mekkokin on hieno. Tuollaiset yksinkertaiset sopivat mielestäni lapsille, ettei heitä yritetä pukea "pikkuaikuisiksi". Itse ajattelin teettää omalle morsiustytöllemme mekon samalla ompelijalla, jolla teetän omankin pukuni. Molemmat tulevat olemaan yksinkertaisia pellavamekkoja, joihin tulee koristenauha rinnan alapuolelle.

Emme menneet naimisiin, vaikka lapsi oli tulossa, koska haluamme järjestää kunnon häät (ei mitään pröystäilevää, mutta noin 120 vierasta), eikä niiden järjestämiseen ollut hyvää aikaa aikaisemmin. Raskausaikana (ja sitä ennen) oli tärkeämpää tehdä taloon remonttia, jotta lapsenhoito onnistuisi paremmin.

Juuri tuon takia otimme vähän ennen lapsen syntymää molemmille henkivakuutukset, joissa olemme toistemme edunsaajia. Tämä turvaa toisen toimeentulon, jos toiselle käy huonosti ennen avioliittoa.

Okei, sanotaan, että luulen, ettei mikään muutu avioliiton myötä. Enhän voi tietää, kun en ole koskaan naimisissa ollut. Tunnemme kuitenkin toistemme ja yhteiselämämme hyvät ja huonot puolet kaikkien näiden vuosien jälkeen, enkä usko meidän kummankaan muuttuvan kovin paljoa papin aamenen myötä. Elämäntilanteet ovat niin erilaisia. Meidän elämäntilanteeseemme lapsi sopi ennen naimisiinmenoa, toisille toisin päin. Meillä ei ollut kyllä mitään suurta periaatetta tai ideologiaa tämän järjestyksen takana, joten en pidä muunlaista ratkaisua mitenkään huonona tai epäilyttävänä.

Meidän tyttö on 1,5-vuotias, kun menemme ensi kesänä naimisiin. Lapsi ei ollut vahinko, vaan aivan tarkoituksella yritetty, toivottu ja odotettu. Meillä tämä naimisiin meneminen ei liity suhteemme syventämiseen tai mihinkään muuhun syvälliseen. Olemme sitoutuneet toisiimme niin henkisesti, taloudellisesti kuin juridisestikin jo vuosia sitten niin lujasti, että avioliitto muuttaa lähinnä vain minun sukunimeni (perintöasiatkin hoidetaan luultavasti avioehdolla siten, ettei miehen perintö "joudu" minun suvulleni). Jos avioliitto olisi meille itsessään tärkeää, olisimme voineet hoitaa sen pienesti jo vuosia sitten. Mutta meille naimisiin meneminen on hyvä tekosyy järjestää isot bileet, eli häät. Jos emme haluaisi järjestää häitä, emme välttämättä menisi naimisiin ollenkaan. Siksi lapsen saaminenkin meni häiden edelle.

Meillä vieraslista aloitettiin ystävistä ja kavereista. Sitten laitettiin ne sukulaiset, joiden kanssa olemme säännöllisesti tekemisissä. Sitten vasta etsittiin juhlapaikka, johon nämä mahtuvat hyvin. Joidenkin sellaisten sukulaisten kohdalla, joihin en ole ollut yhteydessä vuosikausiin, mutta joita olisi ihan kiva nähdä, on edelleen kysymysmerkki. Eli häihin on kutsuttu kaikki kaverit, joita haluamme, muita emme halua polttareihinkaan. En tiedä, loukkaantuisinko pelkästä polttarikutsusta. Se riippuisi kovasti tilanteesta ja kutsujasta (eli morsiamesta). Jos järjestelylle olisi hyvä syy (kuten hyvin pienet häät tai mökkibileet myöhemmin) tai jos morsian olisi sen verran etäinen, että en olisi muutenkaan olettanut saavani kutsua häihin, mutta polttariporukassa olisi useita kavereitani, niin voisin hyvinkin osallistua ja pitää hauskaa. Pienten häiden kohdalla homman pitäisi kuitenkin mennä niin, että kun hääpari on päättänyt pitää pienet häät, niin he eivät myöskään olettaisi automaattisesti, että heille polttarit ylipäänsä järjestetään, vaan että kaverit keskenään päättävät niistä, kuten tässä ketjussa muutaman kerran oli käynytkin. Se on tottakai OK. Joskus vain tuntuu, että jotkut parit pitävät pikkuriikkiset häät tai menevät jopa salaa naimisiin, mutta olettavat muiden reagoivan polttareiden ja lahjojen muodossa kuten tavallisiinkin häihin. Olen ollut useissa häissä, joiden polttareihin en ole saanut kutsua. En ole loukkaantunut, sillä aina on ollut se tilanne, etten ole ollut morsiamen päivittäisessä elämässä mukana. Eli vaikka on ollut kyse rakkaista lapsuudenystävistä, niin en olisi tuntenut ketään muita polttareihin osallistujista.

Minun mielestäni polttareiden yhdistyminen illalla on mukavaa. Niistä polttareista, joissa olen ollut, kaikkein mukavimpia ovat olleet ne, joissa ollaan lopuksi tavattu poikien kanssa. Eräätkin polttarit meinasivat aivan lässähtää lopuksi ja morsian oli jo todella pahalla päällä, kunnes kuuli, että lopulta mennään samalle mökille poikien kanssa. Ikävä kyllä itse en saa sellaisia polttareita, koska meidän polttarit pitää järjestää eri päivinä lapsen hoidon takia. (Eli lapselle ei ole hoitopaikkaa, joten toisen täytyy olla kotona.)

Minusta on kyllä kiva tavata kasvotusten. Kun ensin sähköposteillaan kaikkien kanssa, niin sitten tavatessa saadaan helposti sovittua asioista. Kaikki ihmiset eivät osaa ilmaista itseään yhtä hyvin kirjallisesti, eikä aina välity se, kuinka tärkeänä joku omaa ideaansa pitää. Ja sellainen ideoiden heittelystä syntyvä synergia jää usein syntymättä sähköpostitse. Eli kyllä minun mielestäni oli hyödyllistä pitää myös ihan suunnittelupalaverikin. Eihän siellä palaverissa ole pakko kenenkään olla. Ne tulevat, jotka haluavat.

Asun itse Etelä-Pohjanmaalla. Ystäväni ovat levittäytyneet aika hyvin ympäri Etelä- ja Länsi-Suomea (ainakin Helsinki, Turku, Kustavi, Tampere ja Töysä ovat edustettuna) ja yksi asuu Sveitsissä. Kaksi kaasoani asuvat molemmat eri paikkakunnilla. Luultavasti polttarini tulevat olemaan Tampereella, joka on sopivan matkan päässä kaikkialta. Lisäksi kaksi kolmasosaa polttareihini kutsuttavista on äitejä, jotka yleensä haluavat yöpyä lastensa kanssa. Tässä onkin kaasoilleni järjestettävää tarpeekseen. En kadehdi. Olen kyllä varautunut siihen, että läheskään kaikki eivät pääse paikalle. Itse järjestin kaasona polttareita ystävälleni asuen itse eri paikkakunnalla, mutta lähes kaikki muut vieraat asuivat siellä, missä morsiankin, joten vain minä jouduin matkustamaan suunnittelupalavereihin...

Häävieraat eivät huomaa varmaan mitään, mutta minun ammattini näkyy hääpaikan valinnassa. Olen arkkitehti, enkä kelpuuttanut mitään puolivillaisesti remontoitua nuorisoseuraa, vaan perinteitä kunnioittaen peruskorjatun vanhan koulun, joka nykyään kulkee kartanon nimellä. Molempien yhteisiä harrastuksia ovat musiikki ja ruoka, joten niihin panostamme myös häissämme. Noista erilaisista kunniakujista tuli juuri mieleen, että arkkitehtiystäväni voisivat järjestää skaalatikku-kujan ;D

Meille tulee varmaan perinteinen konjakki + bailey´s. Määrän laskemisesta sen verran, että laskekaa reilusti. Yksissä häissä, joissa oli vieraana, loppui Bailey´s kesken nenäni edestä. Mikä pettymys! Kun muistelen noita häitä, niin ensimmäisenä tulee mieleen, kuinka olin ehtinyt valmistautua Bailey'siin ja jouduinkin tyytymään konjakkiin.

Meidätkin kuvataan jo häitä edeltävällä viikolla koekampauksen ja -meikin kanssa. Kuvaaja ehdotti tätä toisaalta sen takia, että hänet oli jo varattu koko meidän hääpäiväksi ja toisaalta siksi, että haluamme sään salliessa miljöökuvauksen juhlapaikan pihalla ja häät ovat heinäkuussa. Heinäkuun aurinko on kuulemma keskipäivällä todella kova valoltaan, joten paremmat kuvat saa siinä puoli kuuden maissa. Tässä on se hyvä puoli, että hääpäivän aikataulu väljentyy ja rentoutuu, mutta toisaalta se huono puoli, että hääkimpustakin pitää nyt tilata "koeversio".

Meidän koira menee tuttuun hyvään hoitolaan koko viikonlopuksi. (Emme lähde häämatkalle ainakaan heti.) Kissa pärjää kotonakin yhden päivän.

Me menemme naimisiin Alavuden Sydänmaalla 14.7.2007. Näkyykö eteläpohjalaisuus jotenkin häissänne? Meillä miehelle tulee ainakin helavyö, ehkä jotain muitakin viitteitä pukuun. Olisi kiva keksiä muutakin, mutta mitä?

Mulla oli joskus työkavereina veljekset, joilla oli eri sukunimi. Toisella oli yksi Suomen yleisimmistä nimistä ja toisella sellainen, etten ollut ikinä kuullut. Siinä oli käynyt niin, että kun tämä toinen oli ollut menossa naimisiin, niin vaimonkin sukunimi oli ollut yksi Suomen yleisimmistä, eikä kumpikaan halunnut kumpaakaan nimeä. He olivat ostaneet tilan, jolla oli hieno nimi ja viimeinen senniminen ihminen oli kuollut reilut 20 vuotta aiemmin. Koska sukunimet ovat suojattuja muistaakseni 25 vuoden ajan, joutuivat he todistamaan, että toinen oli pitkän mutkan kautta sukua tälle viimeiselle elossa olleelle. Siten he saivat ottaa tilansa nimen ja nyt sennimisiä on maailmassa vain heidän perheensä. Aika hienoa.

On sanonut Minä ihmettelen tätä sekä tässä keskustelussa että muuallakin esiintyvää käsitystä, että riistotuotteiden boikotoiminen johtaisi alipalkattujen työntekijöiden työttömyyteen. Nämä kehitysmaissa olevat tehtaat toimivat ylikansallisten yhtiöiden alihankkijoina. Niinkauan kuin tilauksia tulee, tehtaanomistajilla menee hyvin, mutta työntekijät, joista osa lapsia, tekevät 18 tunnin päivää muutaman sentin päiväpalkalla. Mitä tapahtuisi, jos vaikkapa lenkkitossujen rikkaat länsimaalaiset ostajat lopettaisivat tossujen ostamisen ja vaatisivat jonkinlaisen sertifikaatin, ennenkuin suostuvat ostamaan uudet? Lopettaisivatko Nike ja Adidas toimintansa suosiolla? Ei, vaan ne rupeaisivat hankkimaan tuotteilleen sertifikaattia. Ne vaatisivat alihankkijoitaan maksamaan aikuisille kunnon palkan kohtuullisen pituisesta työpäivästä ja järjestämään heidän lapsilleen koulun. Jos alihankkija ei suostuisi, ei häneltä enää tilattaisi. Jos tehtaanomistaja ei enää löytäisi mistään uutta tilaajaa muuten kuin parantamalla työntekijöiden oloja, hän sen myös tekisi mieluummin kuin lopettaisi tehtaansa. Nämä parannukset nostaisivat lenkkitossujen loppuhintaa, minkä tiedostavat rikkaat länsimaalaiset mielellään maksaisivat. Kaikki välikädet saisivat saman rahan kuin ennenkin, mutta työntekijät voittaisivat. Vaikka olisi minkälainen kulttuuri ja tavat ja uskonto tahansa, niin kaikki maailman ihmiset tekevät mieluummin 10 tunnin työpäivän 10 euron päiväpalkalla kuin 18 tuntia 1 eurolla. On toki utopiaa, että tämä tapahtuisi yhdessä yössä, mutta kyllä sinnepäin ollaan jo menossa. Avainasemassa olemme juuri me, joilla rahaa on. Jokaikinen suomalainen kylpee rahassa kehitysmaiden ihmisiin verrattuna, joten turha tulla selittämään, kuinka ei ole rahaa kuluttaa eettisesti. Ostamalla reilun kaupan tuotteita, luomua ja muita sertifioituja tuotteita tuemme hyvää kehitystä. On toki paljon tuoterymiä, joissa ei olemassa sertifikaatteja, mutta ainakin voi yrittää välttää niitä pahimmiksi tietämiään valmistajia, kunnes he muuttavat toimintatapaansa. Vähitellen isot yritykset huomaavat, miten hyvä bisnes eettisyys on (esim. Shell on parantanut jo rutkasti, vaikkei varsinaisesta eettisyydestä voidakaan vielä puhua) ja eettiselle kuluttajalle on yhä enemmän vaihtoehtoja. Pienet teot muuttavat maailmaa, kun tarpeeksi moni niitä tekee. En väitä itse olevani täydellinen eettinen kuluttaja, mutta aina, kun se on mahdollista, valitsen sen eettisemmän tuotteen ja ostan sitten vähemmän tai säästän muista asioista, jotta minulla olisi siihen varaa. Eli jos joku osaa vastata aiemmin esittämääni kysymykseen: onko olemassa luomupellavaa, josta voisin teettää hääpukuni?

No mutta, vastaushan on yksinkertainen: vaihtakaa morsian ;D Ei vaan, toi on kyllä ihan oikeesti ongelma. Olen itsekin sellainen ihminen, että suunnittelen elämääni aina pitkälle eteenpäin ja jos joku merkittävä asia meneekin erilailla, ajatusten kurssin kääntäminen tapahtuu hitaasti kuin valtamerilaivalla. Kun sitten saan uuden kuvion päähäni, innostun asiasta ja se vanha tuntuu vähän tyhmältäkin. Ja taas neuvon, vaikket sitä halunnut: Jos olisin itse tuossa tilanteessa, yrittäisin lähteä puhtaalta pöydältä ja miettiä sulhasen kanssa vielä kerran, keiden kanssa haluamme naimiisiin menemisen jakaa. Sitten miettisimme, minkälainen juhla tuolle porukalle parhaiten sopisi. Miettisimme (ja olemme omien häiden kohdalla niin tehneetkin), minkälaisissa juhlissa viihdymme yleensä itse parhaiten. Mitkä ovat ne tärkeimmät elementit. Sieltä se sitten vähitellen muotoutuu ja lopulta ahdistus hellittää... toivottavasti.

Minä olen ensi kesänä 32-vuotias, kun menen naimisiin 35-vuotiaan avomieheni ja lapseni isän kanssa. Avioliitto ja lapsi ovat molemmille ensimmäisiä. Olisimme halunneet kirkkohäät, mutta koska kirkko olikin jo vuotta aiemmin varattu täyteen, vihitään meidät juhlapaikalla. Meille tulee melko perinteiset häät, mutta olemme tarkastelleet jokaista perinnettä kriittisesti siltä kannalta, että haluammeko ME juuri sen perinteen omiin häihimme. Eli mitään ei tehdä sen takia, että on pakko, vaan sen takia, että haluamme. Tärkeintä meille on se, että kaikki viihtyvät. Panostamme ruokaan, juomaan, musiikkiin ja lasten viihtymiseen. Koristelut jätämme melkein kokonaan pois. Minulle tulee valkoinen pitkä mekko, mutta ei huntua. Hunnuttomuus ei johdu iästä tai lapsesta, vaan siitä, että en tunne sitä omaksi jutukseni. Minulla on pitkät hiukset, jotka jäävät lähes kokonaan auki, joten ne saavat käydä hunnusta. (OT: Tästä tuli mieleen, että ollessani 23-vuotias kävin kampaajalla tasaamassa pitkät hiukseni. Kampaaja rupesi puhumaan, että hiukset pitäisi leikata lyhyiksi nyt, kun 30 lähestyy, sillä pitkät hiukset korostavat piirteitä, jotka rupeavat vanhemmiten roikkumaan Päätin, että minähän pidän pitkiä hiuksia juuri niin vanhaksi kuin haluan, enkä käynyt kyseisellä kampaajalla toiste. ) En tunne itseäni vanhaksi naimisiinmenijäksi. Kaveripiirimme on aikalailla samassa elämänvaiheessa, useimmilla on pieniä lapsia, toiset ovat naimisissa, toiset eivät ja osa on vielä sinkkujakin. Jokainen avioitunut pariskunta on järjestänyt itsensä näköiset häät tai "karannut" naimisiin. Kukaan ei ole arvostellut toisten tapaa. Vaikka et pyytänyt neuvoja, niin mieleeni tuli ajatusleikki, jolla voit testata oman mielipiteesi yleispätevyyttä. Arvostelisitko samanikäistä ystävääsi, joka järjestäisi prinsessahäät? Entä neljäkymppistä? Entä viisi-, kuusi- tai seitsemänkymppistä? Itse huomaan hieman karsastavani viisikymppisen prinsessahäitä, mutta seitsemänkymppinen huntupää olisikin taas rohkea oman tiensä kulkija...

Minun mielestäni hääpuvun hankkimisen eettisyys on mielenkiintoinen aihe, josta on aivan aiheellista keskustella tällä foorumilla (toki omassa ketjussaan). Itselleni se ei ole tullut aikaisemmin mieleen, vaikka aikamoinen "maailmanparantaja" muuten olenkin. Aion teettää pukuni suomalaisella ompelijalla, joka ei edes ole mikään tuttu tai opiskelija tai muuten halvan hinnan perusteella valittu. Maksan mielelläni hyvästä työstä ja ammattitaidosta. Mutta mutta... mites se kangas? Missä pellava yleensä tehdään? Miten sen valkaisu rasittaa ympäristöä? Pitäisikö minun vaatia ompelijaa hankkimaan luomu-pellavaa? Kuinka paljon enemmän se maksaisi? Tällaisia kysymyksiä heräsi minulle, mitäs muille?

Meidän suhteemme on tasa-arvoinen ja keskusteleva, mutta silti minä olen useimmiten se aloitteen tekevä osapuoli. Sen takia sanoin miehelle, että yhdessä asiassa olen vanhanaikainen: mies kosii. Jos ei kosi, ei mennä naimisiin. Kerroin myös, että haluaisin joskus naimisiin, kun kerran loppuelämämme olemme kuitenkin yhdessä. Keskusteluissa kävi myös selväksi, että kosiessa ei kysytä: mennäänkö kihloihin, vaan: mennäänkö naimisiin. Sormuksen halusin myös itse valita, sillä halusin teetetyn sormuksen. En kuitenkaan sanellut tai määrännyt näitä asioita, vaan ne kävivät ilmi keskusteluissa niiden 5,5 vuoden aikana, jonka seurustelimme ennen kihlausta. Mies kosi sitten Pariisissa ravintolassa polvillaan. Ympärillä oli muita ihmisiä, mutta kukaan ei ymmärtänyt Suomea, eikä kiinnittänyt huomiota meihin. Minä yllätyin ja hämmennyin kosinnasta ja vastasin jotain tyylin: tottakai, nouse nyt ylös sieltä lattialta... OT: tuosta aiemmasta keskustelusta: en ymmärrä, miten kukaan voi mennä arvostelemaan toisten parisuhteen tilaa näiden kirjoitusten perusteella. Jokaisessa parisuhteessa asioita käsitellään eri tavoilla. Ei sen, että sanoo ääneen sen, mitä ajattelee sille elämän tärkeimmälle ihmiselle pitäisi olla mitenkään väärin. Avoimessa parisuhteessa keskustellaan kaikesta, mikä päähän pälkähtää. Jos nainen rupeaa määräilemään ja sanelemaan liikaa, niin eivätköhän miehet ymmärrä olla silloin kosimatta. Ei niitä miehiäkään tarvitse niin tyhminä pitää, etteivät he huomaisi, milloin heitä ei kunnioiteta parisuhteessa. Itse karsastan sellaista ihmeellistä miesten ja naisten vastakkainasettelua, jota esim. nämä Mars ja Venus -kirjat edustavat. Niiden mukaan toista ei saa kohdella tavallisena ihmisenä vaan MIEHENÄ ja NAISENA. Paras ohje oli se, että miehen pitää avata naiselle auton ovi, auttaa hänet sisään ja sulkea ovi perässä. Naisen ei saa missään tapauksessa kurottautua avaamaan kuljettajan ovea, sillä se saisi miehen tuntemaan itsensä vähemmän mieheksi. Meidän suhteesta ei ainakaan olisi tullut mitään tätä neuvoa noudattamalla, sillä alkuvaiheessa miehen auton kuljettajan ovi aukesi vain sisäpuolelta... ;D Eli jos kosinnasta ei saa puhua etukäteen, niin ei saa varmaan puhua lahjatoiveistakaan tai ainakaan siitä, mistä tykkää lakanoiden välissä? Koska puolisoiden täytyy voida lukea toisen ajatuksia ja puhuminen vain pilaa yllätyksen? Ennemmin minusta sellaiset ihmiset ovat määräilijöitä, jotka katsovat oikeudekseen kertoa, mistä aiheista muiden parisuhteissa saa puhua ja mistä ei. Anteeksi purkautumiseni; provosoiduin, kun yhtä lyötiin kuin vierasta sikaa, eikä kukaan puolustanut... :-[

Jonna 1981: lapsille ruoka lämmitetään kädenlämpöiseksi, ei kiehuvaksi, joten ei niitä purkkeja ole tarkoitettu kuumennettaviksi niin kuumaksi kuin minkä elävä tuli purkin sisällä aiheuttaa. Tämä oli hyvä ketju. Itsekin hieman mietin pilttipurkkien käyttöä tuikkukippoina, mutta nyt tulin toisiin aatoksiin. Vaikka nuo purkit olisivat turvallisia sellaisessa kotitestissä, jossa purkki pidetään koko ajan palamattomalla alustalla ja riittävän kaukana kaikista palavista materiaaleista, niin eihän sitä voi häissä mitenkään vartioida koko ajan, ettei yhdenkään tuikun vierelle eksy servettiä, hääkarkkia tai ohjelmalehtistä. Taidan jättää koko kynttiläajatuksen, sillä tajusin juuri, että meidän häihimme tulee paljon lapsia. Lasten kanssa ei mikään kippo ole tarpeeksi turvallinen. Emmehän me sitä paitsi mitään kynttilöitä keskellä kesää tarvitsekaan...

Mekin menemme ensi kesänä naimisiin Koivurannan Kartanossa Alavudella. Vuokra riippuu vierasmäärästä, mutta on vähintään 500 euroa. Kertokaa, jos jollain on kokemuksia juhlista siellä.

Minä teetän itselleni pellavahääpuvun "tavallisella" ompelijalla, eli en Morsiusgalleriassa. Innostuin pellavasta MG:n nettisivujen perusteella, mutta kun menin käymään siellä, oli palvelu niin latteaa, että lähdin tyhjin käsin pois. Hääsuunnittelijani avulla löysin Oulusta hyvän ompelijan, jonka kanssa löysimme juuri minulle sopivan puvun mallin. Puvun tekoa ei ole vielä aloitettu, sillä minulla on vielä laihdutusprojekti kesken, mutta uskon, että puvustani tulee juuri sellainen yksinkertaisen ja luonnollisen kaunis, kuin olen haaveillutkin. Miehen pukua ei ole vielä päätetty kokonaan. Asumme Etelä-Pohjanmaalla, joten se tulee näkymään sulhasen puvussa vähintäänkin helavyön muodossa. Mielestäni pellava ja pohjalaisperinteet sopivat yhteen, vaikkei puvuissa varsinaisesti olisi mitään samaa materiaalia tai korostevärejä.

Meillä minä teen kaiken konkreettisen, mutta keskustelemme ja suunnittelemme kaiken sulhasen kanssa yhdessä. Haluan, että häät ovat myös sulhasen näköiset. Joskus olin vieraana häissä, jotka olivat niin selkeästi VAIN morsiamen juhlat, että oikein harmitti. Me kumpikaan emme välitä koristeista tai hääkarkeista, joten yhteistuumin keskitymme ruuan, musiikin ja vieraiden viihdyttämisen suunnitteluun.