Jump to content
Naimisiin.info

kuutuska

Aktiivijäsen
  • Viestit

    51
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän kuutuska kaikki viestit

  1. kuutuska

    Etelä-Pohjanmaa

    Vastaan nyt itselleni, kun häät ovat onnellisesti takana. Miehelle tuli aivan virallinen Etelä-Pohjanmaan miesten kansallispuku hääpuvuksi ja bestmankin perheineen pukeutui kansallispukuihin, vaikkemme sitä heiltä edellyttäneetkään. Lisäksi keksimme nimetä pöydät murteella. Katsoimme netistä löytämästämme murresanakirjasta positiivisia adjektiiveja ja nimesimme pöydät niiden mukaan, esim. parahat, parahultaaset, omialtaaset, lutuuset, komiat jne. Tosin kuvaava on se, että emme löytäneet 12 positiivista sanaa, joten kaksi pöytää nimettiin vähän vähemmän positiivisesti: maharottomat ja päässilimääset (ko. pöydissä istuvat eivät loukkaantuneet, vaan olivat pikemminkin ylypeitä pöytiensä nimistä). Vieraat tykkäsivät ideasta, vaikka joillekin täytyi vähän suomentaa, mitä sana tarkoitti.
  2. kuutuska

    Ekologiset häät

    Hyvä idea tuo reilun kaupan kahvit! Täytyykin kysyä pitopalvelulta, paljonko se maksaisi lisää vai voisimmeko viedä ne itse sinne.
  3. Minä ostin ruskeat nahkasandaalit muutaman sentin koroilla pellavapukuni seuraksi. Häitämme juhlitaan sään salliessa mahdollisimman paljon ulkona ja halusin kengät, joita voin käyttää myöhemminkin. Hääkäsilaukuksi otan ruskean nahkalaukun, mutta en aio sitä kanniskella mukanani.
  4. kuutuska

    Miten häämarssi ulkovihkimiseen?

    Meillä tulee ulkovihkimisen musiikki ihan tylsästi stereoista.
  5. Varmista, Fandango, vielä ennenkuin rupeat mitään pasteijoita vääntämään, että saattehan varmasti viedä ravintolaan kylmäsäilytystä vaativia tuotteita. Meidän häidemme pitopalvelulla on nimittäin sellainen sääntö, että itse saa tuoda vain pilaantumattomia elintarvikkeita. Tämä siitä syystä, että jos joku sairastuu ruuasta, on aika ikävä ruveta selvittämään, johtuuko se ravintolan vai itse tuoduista ruuista. Itse kysymykseen vastaan, että minusta olisi kyllä kiva, että kakun kanssa olisi pientä suolaistakin. Tuon edellä mainitun säännön takia emme kuitenkaan omiin häihimme sellaisia saa (pitopalvelun hinta on jo nyt aivan liikaa), mutta järjestämme sitten karkkibuffetin, johon laitamme karkin lisäksi suolapähkinöitä ja popcornia.
  6. kuutuska

    Taustamusiikkia häihin

    Emme ole vielä tehneet lopullisia biisivalintoja, mutta suurinpiirtein olemme hahmotelleet, että: Rauhallinen musiikki: Balladeja Metallicalta, Red Hot Chilli Peppersiltä, Faith No Morelta, Radioheadilta, Guns'n'Rosesilta, Nirvanalta yms. Lisäksi parhaita biisejä Tehosekoittimelta, Sipeltä, Lauri Tähkältä (olemme eteläpohjalaisia), Viikatteelta, Leonard Cohenilta, Audioslavelta, Kwanilta, yms. Yksittäisiä biisejä eri esittäjiltä, kuten: Siiri Nordin: Sydämeeni osuman sain, Nick Cave & Kylie Minogue: Where the Wild Roses Grow ja Ari Koivunen: Pianoman sekä muutama Bon Jovi ja Aerosmith, joista sulho ei tosin niin välitä. Rankempi musiikki: Nopeita biisejä aika lailla noilta samoilta bändeiltä + System of a down, Apulanta, Apocalyptica, Rasmus, AC/DC, Black Sabbath, Smashing Pumpkins, Therapy, Bad Religion (sopii hyvin häihin ) yms. Yksittäisiä biisejä, kuten: Blur: Song 2, Queens of the Stone Age: No one knows ja Teräsbetoni: Taivas lyö tulta sekä muutama Iron Maiden ja Mana Mana, joista minä taas en niin valtavasti perusta. Unohdin nyt varmasti joitain tosi hyviä bändejä ja biisejä. Kerro sinäkin, Odeur, mitä bändejä olette ajatelleet. Emme muuten aio miettiä biisejä ollenkaan siltä kannalta, sopivatko ne häihin vai ei. Ainoa kriteeri on, että me molemmat tykkäämme biisistä ja lisäksi molemmat saavat muutaman kappaleen, joista toinen ei niin välitä, mutta ei inhoakaan.
  7. kuutuska

    Pellavahääpuvut

    Meillä mies pukeutuu Etelä-Pohjanmaan kansallispukuun, joten hänenkin paitansa on pellavaa. Ostin juuri ruskeat nahkasandaalit muutaman sentin koroilla hääkengiksi. Juhlimme mahdollisuuksien mukaan paljon juhlapaikan upealla pihamaalla, jossa on nurmikkoa, hiekkateitä ja hiekkaranta. Halusin myös ostaa kengät, joilla on käyttöä myöhemminkin, enkä ikinä käyttäisi valkoisia kenkiä normaalisti. Otan hääkäsilaukuksenikin ruskean nahkalaukun, jota en tosin aio kanniskella koko ajan mukana.
  8. Haluaisin muistuttaa teitä, jotka soitatte musiikin DC:iltä, että silloin olisi kyllä hyvä olla DJ. Joko palkattu tai sovittu joku kavereista. Olen ollut muutamissa häissä, joissa hääpari on vain tuonut omia CD:itään pinon paikalle ja niitä on sitten laitettu soimaan sen mukaan, kuka sattuu soittimen ohi kulkemaan. Usein käy loppuillasta niin, että yksikään kappale ei ehdi soida kokonaan, kun aina on joku laittamassa omasta mielestään parempaa musiikkia tilalle...
  9. kuutuska

    Taustamusiikkia häihin

    Me poltamme kahdenlaisia CD-levyjä: rauhallisempaa ja rankempaa musiikkia. Valitsemme musiikit DC:ille kappale kerrallaan omasta lempimusiikistamme, eli lähinnä raskaasta rokista. Rauhallinen musiikki koostuu heviballadeista yms. ja sitä soitetaan ruokailun ja kahvittelun taustalla iltapäivällä. Rankempi musiikki taas tulee soimaan bändin tauoilla myöhemmin illalla.
  10. Hei, nyt pitäisi ruveta vähitellen hankkimaan tausta- ja väliaikamusiikkia häitä varten. (Bändi on jo.) Osaisiko kukaan neuvoa, mikä nettisivusto olisi parhain, kun haluamme ostaa yksittäisiä musiikkikappaleita, polttaa ne CD:lle ja soittaa niitä häissä? Olen nähnyt useiden sivustojen mainostavan itseään, mutta olen myös kuullut, että niissä on eroja valikoimien, hintojen, latauksen helppouden ja CD:lle poltettavuuden suhteen. Etsimme lähinnä raskaampaa rokkia / heviä / muuta hyvää musiikkia 8-). Osan kappaleista poltamme omilta levyiltä ja tarkoitus on sekoittaa niitä netistä ostettujen kappaleiden kanssa. Tuleeko tästä jotain ongelmia? En ole juurikaan harrastanut edes omien kokonaisten levyjen polttamista, joten kaikki tekniset vinkit otetaan kiitollisuudella vastaan. Esim. onko Windows XP:n oma poltto-ohjelma hyvä, vai kannattaisko hankkia joku erillinen ohjelma? Mitäs, jos CD:ssä on kopiontisuoja? Joudunko silloin ostamaan biisit uudestaan netistä, vaikka jo omistan ne levyllä? Toisaalta haluaisimme myös tilata kokonaisia hieman vanhempia CD-levyjä netistä. Joitain klassikkolevyjä on jäänyt aikoinaan hankkimatta, eikä tällä pikkupaikkakunnalla kukaan myy kattavaa valikoimaa vanhoja levyjä. Mikä nettilevykauppa olisi hyvä luotettava? Vastustan piratismia kaikissa muodoissaan, joten toivon vain laillisia vinkkejä ja linkkejä. Kiitos etukäteen, jos joku viitsii auttaa!
  11. kuutuska

    JUUSTOKAKKU???

    Täällä on monia ihania juustokakkuja. Huomaan, että ne voidaan jakaa sen mukaan paistetaanko kakku uunissa vai hyydytetäänkö jääkaapissa. Lisäksi jääkaapissa hyydytetyt voidaan jakaa sen mukaan, onko niissä liivatetta vai kananmunavaahtoa. Itse katselen vesi kielellä niitä kakkuja, jotka paistetaan uunissa tai jotka hyydytetään liivatteella. Tämä johtuu siitä, että raaka kananmuna aiheuttaa minulle valtaisat vatsakivut ja usein vielä migreenin päälle . Eli jos olisin vieraana häissä, joissa on juustokakkua hääkakkuna, varmistaisin ensin leipojalta, onko siinä raakaa kananmunaa, ja jos olisi, en voisi syödä sitä. Tästä olisin hyvin pettynyt, sillä kakku on mielestäni yksi häiden kohokohdista. En kuitenkaan yleensä ruoka-aineallergioita kysyttäessä muista mainita raa'asta kananmunasta, koska yleensä sitä ei tarjota missään muodossa. Sitten vasta, jos jossain on juustokakkua tai tiramisua tarjolla muistan, etten voikaan syödä sitä. :-/
  12. kuutuska

    Istumajärjestys?

    Minä aion poiketa näistä edellä mainituista etikettisäännöistä useammassakin kohdassa: a) Meidän kanssa samaan pöytään tulevat kaasot ja bestman perheineen (meillä kaikilla on myös pieniä lapsia). Vanhempien suvut laitan omiin pöytiinsä ja ko. vanhemmat niitä "isännöimään" (minun vanhempani ovat eronneet ja miehen äiti on kuollut, joten vanhemmissa ei ole yhtään pariskuntaa). c) Lapsiperheet (joita meidän häissä on suurin osa vieraista) laitan niin, että lapset istuvat vanhempiensa välissä. Näin lapsia on helppo syöttää ja valvoa. d) Ruokailutila muodostuu kahdesta huoneesta. Isompaan ja samalla meidän kanssa samaan huoneeseen pääsevät ensisijaisesti pikkulapsiperheet, koska lasten puuhahuone sijaitsee siten, että sinne näkee tästä isosta huoneesta. Eli joitain "arvokkaita" sukulaisia joutuu sinne toiseen huoneeseen. (Huom. tämän huonejaon takia ruokailun aikana ei ole mitään seurattavaa ohjelmaa.) Toivottavasti kukaan ei kovin verisesti loukkaannu näistä etikettivirheistä.
  13. kuutuska

    Alkukeittoideoita?

    Me meinattiin myös ottaa alkukeitto, mutta menun hinta nousi niin korkealle, että kaikki "ylimääräinen" piti karsia pois. Jos olisimme keiton ottaneet, olisimme ottaneet juustokeiton. Pidämme itse siitä paljon, eikä siinä ole lihaa, kalaa tai sieniä, joita jotkut eivät syö. Tietenkään kaikki eivät tykkää, mutta eihän mistään muustakaan ruokalajista kaikki tykkää. Minun mielestäni kannattaa niin keitto kuin kaikki muutkin ruokalajit valita sen mukaan, että itse tykkää, niin ainakin joku tykkää ;D
  14. Minä lähetin 48 kutsua ykkösluokassa, koska 4,8 euron säästö ei tuntunut niin olennaiselta, kun olin vihdoin ja viimein saanut kutsut valmiiksi. Eli halusin niiden menevän mahdollisimman nopeasti perille. Toisaalta olin panostanut kirjekuoriin ja tehnyt oikeat lakkasinetit niihin, joten olisipa tuntunut vähän tyhmältä säästää sitten postimerkissä. Minulle postin työntekijä ehdotti kakkosluokkaa, kun kerroin määrän ja tarkoituksen.
  15. kuutuska

    Karpalobooli

    Me tehdään eri vaihtoehtojen maisteluiden perusteella seuraavanlainen karpalobooli: - Vodka 40 % 0,8 dl - Russchian 2,5 dl - Vital karpalo-rypäle -mehu 2,5 dl (Määrät siis maistelua varten, häihin kerrotaan sopivalla kertoimella ) Alkoholiprosentiksi tulee jotain 5,5 %. Haluamme mietoa ja raikasta boolia, koska häät ovat heinäkuussa ja sää saattaa olla helteinen, jolloin ihmiset juovat helposti boolia janoonsa. Sprite teki pieninäkin määrinä boolista meidän mielestämme liian makean, vaikka minä olenkin aikamoinen sokerihiiri. Kokeilimme myös Ocean Spray -karpalomehua. Siitä tuli kyllä hieman paremman makuinen booli, kun niitä maisteli peräkkäin, mutta meidän mielestämme makuero ei ollut niin suuri kuin hintaero (Vital 1,4 e/litra ja Ocean Spray 2,6 e/litra). Eikä niitä häissä pysty vertailemaan. Kun vielä teemme alkoholittoman boolin samalla reseptillä, eli puolet russchiania ja puolet mehua, niin alkaa vähitellen tuo Ocean Sprayn lisähinta tuntumaan...
  16. kuutuska

    Tietokilpailu / häävisa

    Minulla on samansuuntaisia ajatuksia kuin Kazanilla. Eli aion keksiä kysymykset siltä pohjalta, että saan hauskat vastausvaihtoehdot. Lisäksi ajattelin koota oikeat vastaukset seinätauluun tai kansioon, jossa kerrotaan sitten vähän enemmän oikeasta vastauksesta. Eli siihen tulee monta pientä tarinaa meistä, joista vieraat oppivat meistä jotain uutta. En tiedä vielä, keräämmekö vastauksia ja jaammeko palkintoa. Teen koko kisailu-visailun siksi, että pöytäseurueilla olisi hyviä puheenaiheita ruokailun aikana (eli visailut täytetään pöytäkunnittain). Sitten kaikki voisivat omaan tahtiin käydä lukemassa oikeat vastaukset ja tarinat niiden takaa. Siskoni oli kuitenkin sitä mieltä, että täytyyhän kisassa palkinto olla. En vain keksi mitään, mikä sopisi pöytäkunnalle annettavaksi. Syötävää ja juotavaa meillä on tarjolla kaikille muutenkin (karkkibuffet ja booli), pöydässä saattaa olla paljon lapsia tai ei yhtään lasta, aikuiset saattavat olla nuoria tai vanhuksia. Mikä ihme olisi hyvä palkinto, joka sopisi kaikille?
  17. kuutuska

    Pikkuleipäreseptejä

    Nostan tämän, vaikken ole vielä kokeillut kaikkia yllämainittuja reseptejä. Olisiko jollain vielä lisää mahdollisimman helppoja, mutta hyviä resptejä?
  18. Minunkin pukuni teko on vielä kesken, joten lopputulosta en vielä tiedä, mutta tähän mennessä olen ollut tyytyväinen oululaiseen Morsiuspalvelu Leenaan. Hieman taustaa: asun itse Etelä-Pohjanmaalla, mutta äitini asuu Oulussa. Myös hääsuunnittelijamme asuu Oulussa. Kun rupesin etsimään hääpukua, ei minulle ollut niin väliä, olisiko puku aivan täydellinen, vaan halusin hyvää palvelua. Mieluiten olisin löytänyt pukuni ensimmäisestä liikkeestä, eli en olisi halunnut kierrellä. Kuitenkin kävi niin, että vaikka kävin liikkeissä, joiden palvelua täälläkin paljon kehutaan (mm. Haavemaa Seinäjoella ja Morsiusgalleria Tampereella) niin palvelu oli hyvin latteaa ja innotonta. Kukaan ei ottanut minun pukuani "asiakseen". Lopulta menin käymään äitini luona Oulussa ja samalla hääsuunnittelijamme vei minut Leenan luo. Minulle ei ollut useista hääpukuliikkeissä käynneistä huolimatta muodostunut kuvaa, minkälainen puku minulle sopisi. Tiesin vain, että haluan yksinkertaisen puvun pellavasta. Ensin Leenan luona tuntui siltä, ettei tästäkään tule mitään. Hän esitteli minulle kaikki erilaiset kankaat ja puhua pulputti niin, ettei väliin sanaa saanut. Sitten ruvettiin sovittelemaan. Hänellä ei ollut valmiita pukuja, vaan hän kokosi keskeneräisistä töistään minun päälleni jos jonkinlaisia "riepuja". En riisunut edes housuja ja kenkiä. Sitten yhtäkkiä minulla olikin päälläni unelmieni puku! Ylläni oli jonkun toisen puvun vuorikangas ja irrallista koristenauhaa, mutta peilistä katsoi kreikkalainen jumalatar. Olin yhtäkkiä paljon hoikempi, pidempi ja kauniimpi. Tein samantien sopimuksen puvun teettämisestä. Nyt ovat takana myös mittojen otto (niitä ei otettu ensimmäisellä käynnillä, koska minulla on laihdutusprojekti kesken) ja ensimmäinen sovitus ja edelleen näyttää hyvältä. Sovituksessa kävi niin, että olin seissyt jo hyvän tovin, kun Leena mittaili ja muutteli saumoja. Alkoi jo väsyttää, kun tulin katsoneeksi peilistä myös kasvojani, enkä vain vartaloani. Taas näytin niin kauniilta, että aivan yllätyin. Puku jotenkin korostaa hyviä puoliani ja häivyttää huonoja. Leena on jo vanhempi, kokenut ompelija, joka tekee mm. linnan juhliin joka vuosi pukuja. Hän puhuu paljon paitsi käsillä olevasta työstä, myös henkilökohtaisista asioista. Hääsuunnittelijani sanoikin, ettei ehkä veisi aivan teinimorsianta Leenalle. Näin kolmenkympin ylittäneenä minä osaan arvostaa kokemusta, näkemystä ja työhönsä vakavasti suhtautumista. Leena todellakin otti minun pukuni asiakseen ja tunnen saavani palvelua. Sekä bonuksena sen täydellisen puvun! Eli suosittelen Morsiuspalvelu Leenaa, jos siedät hieman erilaisen lähestymistavan hääpukuun.
  19. Minäkin ajattelin tehdä näin, jos niitä naimattomia naisia vain on paikalla piiriksi asti. Voisihan siihen toisaalta ottaa tyttölapsetkin mukaan, niin tulee varmasti tarpeeksi pyörijöitä. Minulle ei tule heittokimppua, enkä halua sitä varsinaistakaan kuivata muistoksi, joten haluan antaa sen pois, jos siitä olisi iloa jollekin muullekin.
  20. Minulla kaason pyytäminen meni suurinpiirtein näin: Kaverit huomasivat alkusysksystä 2003 kahvilan pöydässä, että sormessani oli sormus, onnittelivat kihlauksesta ja kyselivät hääaikeista. Minä sanoin, että ei olla päätetty, milloin mennään naimisiin, mutta ei ainakaan ensi kesänä. Siihen paras ystäväni: "Te meette kuitenkin salaa naimisiin, eikä mua kutsuta!" Minä siihen: "Ai jättäisin kaason kutsumatta?" Ystäväni oli yllättynyt ja iloinen. (Lopulta kävi kuitenkin niin, että hän meni ensin naimisiin ja minä olin kaasona hänelle.) Eli ei ainakaan minun kaasoani haitannut, etten tiennyt edes vuotta, kun häntä pyysin.
  21. kuutuska

    Ekologiset häät

    Hyvä aihe! Itse olen miettinyt häiden järjestelyitä eettiseltä kannalta, mikä on useissa asioissa sama kuin ekologisuus. Aihe tuli mieleeni, kun tuolla pukeutumispuolella oli ketju hääpuvun eettisyydestä. Tajusin, että suunnitelmani teettää puku suomalaisella ompelijalla on työn osalta eettistä ja ekologista . Kankaiden osalta en sitten tiedäkään - luultavasti se pellava on tehty lapsityövoimalla ja valkaistu ympäristöstä välittämättä >. Häiden jälkeen kuitenkin värjäytän puvun ja käytän juhlamekkona, joten kertakäyttöiseksi se ei jää. Rupesin sitten miettimään häitä laajemminkin ja tajusin, että suurin osa häidemme kustannuksista kohdistuu suomalaisiin palveluihin: ainakin ompelija, miehen kansallispuvun tekijä ja vuokraaja, kampaaja, meikkaaja, pitopalvelun kokit ja tarjoilijat, kultaseppä (teetämme sormuksetkin), asianajaja (avioehto) ja bändin soittajat ovat suomalaisia. Rahaa menee heidän kauttaan toki myös "ylikansallisille riistoyrityksille", mutta iso osa jää Suomeen. Ainoa iso rahaerä, joka ei tule Suomeen, on juomien haku Tallinnasta. Emme koristele juuri lainkaan, mutta kutsuihin menee paperia ja kopiokoneen mustetta, joita ei ole valmistettu Suomessa. Eli häiden järjestäminen on kansantaloudellisesti kannattavaa ;D PS. Meillä on kaikkein ekologisin "hääauto": vihkiminen juhlapaikalla
  22. Yhdyn Kermakakku07:n ja Ulpukan kirjoituksiin. Eli ensinnäkin ihmettelen, miksi rakkaita ihmisiä ylipäätään pitäisi laittaa johonkin paremmuusjärjestykseen. Rakkautta riittää varmasti kaikille ja se on tosiaankin erilaista puolisoa kuin lasta kohtaan. Mutta kyllä se rakkaus silti sitä lasta kohtaan on "jotain ihan muuta". Eli vaikka tiedän, että lapsi on meillä vain lainassa ja miehen kanssa tulen viettämään lopun elämämme, niin todellakin on totta, että "ennen kuin minusta tuli äiti, en tiennyt miltä tuntuu, kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella". Tämä on jo aivan OT ja menee henkimaailman asioiksi, mutta yritän hieman selittää ajatuksiani. Tajusin vähän lapsen syntymän jälkeen, että lapsen saaminen on itseasiassa hyvin vaarallista. Siihen asti minä itse olin ikäänkuin vastuussa omasta henkisestä hyvinvoinnistani. Eli vaikka elämä olisi tuonut vastaan mitä kauheuksia tahansa, minulla oli mahdollisuus selviytyä niistä lopulta kokonaisena ihmisenä. Nyt osa minua on kiinnitetty lapseeni, ja jos hänelle kävisi jotain, kuolisi tuo osa minua mukana, enkä voisi enää koskaan olla ehjä. En tiedä, ymmärtääkö kukaan tätä, mutta lapsen kuolema olisi niin kauhea asia, ettei sitä pysty edes ajattelemaan. Miehenkin kuolema olisi aivan kauheaa, eikä elämäni olisi enää koskaan samanlaista, mutta siitä voi kuitenkin kuvitella selviävänsä lopulta. Ja alkuperäistä aihetta sivutakseni: Se, että menemme naimisiin vasta lapsen syntymän jälkeen, ei tarkoita sitä, ettemmekö olisi oikeasti sitoutuneet loppuiäksi toisiimme jo kauan ennen raskauden yrittämistä. Eli lapsettomuuskin olisi kohdattu yhdessä.
  23. Mä oon jo vuosia halunnut opetella lavatansseja, mutta mies ei ole luvannut lähteä kurssille ennenkuin pitää opetella häävalssi. Nyt se on sitten ajankohtaista, mutta emme voi käytännönjärjestelyjen takia (mm. lapsenhoito-ongelmat) mennä millekään yleiselle kurssille, vaan otamme yksityistunteja. Juuri tänään selvitin opettajan, pääsiäisen jälkeen aloitellaan. Odotan tanssitunteja ihan innolla. Emme varmaankaan (toivottavasti) ole aivan toivoton pari, kun miehelläkin pitäisi olla rytmitajua, onhan se ollut joskus bändissä laulajana...
  24. Me menemme naimisiin, jotta saamme järjestää häät ja minä saan kauniin sukunimen ;D! Okei, on meillä muitakin syitä, kuten nuo kaikki edellä luetellut järkisyyt ja rakkaus ja yhteinen lapsi. (Tosin avioliitto ja lapset eivät käsittääkseni enää nykyään vaikuta verotukseen, korjatkaa viisaammat, jos olen väärässä.) Mutta nuo häät ja nimi ovat ne pohjimmaiset syyt, miksi en halua jättää menemättä naimisiin. Olen eri mieltä tällä palstalla eri ketjuissa usein esiintyvän näkemyksen kanssa, että avioliitto olisi valtavan vakava asia. - a) Jos hääpäivänä menee jotain pieleen, niin lohdutellaan, että tärkein kuitenkin saavutettiin ja pääsitte naimisiin. Minulle omissa häissäni tärkeintä ovat ne juhlat ja jos niissä menee jotain todella pahasti pieleen, niin varmasti harmittaa. - Hääpäiväni ei tule olemaan elämäni tärkein päivä. Paljon tärkeämpiä (kuten lapsen syntymä) on jo ollut ja tulee varmasti häiden jälkeenkin. Hääpäivä on (toivottavasti) kiva ja ikimuistoinen juhlapäivä, ei sen kummempaa. - c) Jotkut ottavat asiakseen arvostella toisten avioitumisikää ja -järkevyyttä. Milloin on liian nuori tietämään elämästä ja parisuhteesta mitään ja milloin niin vanha, että menee naimisiin kenen kanssa tahansa, joka huolii. Mitä sen on väliä, vaikka menisi väärän ihmisen kanssa naimisiin? Saahan sitä sitten erota. Mielestäni eronnut ihminen ei ole mitenkään sen huonompi kuin sellainen, joka ei ole naimisiin asti kerennyt päättyneissä suhteissaan. (Taloudellisia asioita toki kannattaa miettiä kaksikin kertaa, jos jommalla kummalla on omaisuutta.) Minulle tärkeintä on rakkaus ja sitoutuminen parisuhteeseen ja perheeseen. Avioliitto ei siihen vaikuta. Olemme lykänneet häitä näin pitkään (9 vuotta yhteistä elämää, yksi lapsi), jotta meillä on aikaa, rahaa ja energiaa järjestää sellaiset häät kuin haluamme. (Tämän takia olen joutunut odottamaan myös kaunista tulevaa sukunimeäni.) Lapsen tullessa teimme toki muutamia vakuutusjärjestelyjä siltä varalta, että jompikumpi kuolee ennenkuin ehdimme naimisiin. Nämä ovat siis vain minun mielipiteitäni, ymmärrän ja hyväksyn kyllä sen, että joillekin avioliitto on oikeasti pyhä asia. Minulle se ei sitä ole.
  25. kuutuska

    Morsiustyttöjen mekot

    Meidän tyttö on varmaan vähän nuorempi, tällä hetkellä 1v 3,5 kk, ja sillä on hiuksia murto-osa teidän tyttöön verrattuna, mutta kasvojen muoto, silmät, nenä, suu ja ilme ovat hyvin samanlaisia. En ole ennen törmännyt noin samannäköiseen lapseen, ollaankohan me sukua ? Harmi, etten voi laittaa kuvaa meidän tytöstä, kun niitä ei ole missään netissä. :-/ Juuri niin ajattelinkin, että samasta pellavasta tehdään meidän molempien puvut ja koristellaan samalla koristenauhalla. Pukuani ei ole vielä edes aloitettu, mutta uskoisin, että meistä tulee meistä tulee tosi söpö perhe, vaikka itse sanonkin.
×
×
  • Create New...