Jump to content
Naimisiin.info

Hanoi

Aktiivijäsen
  • Viestit

    21
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Profile Information

  • Gender
    Female
  • Paikkakunta
    Pääkaupunkiseutu

Viimeisimmät vierailijat profiilissa

940 profiilin katselua

Hanoi's Achievements

Juniori

Juniori (2/5)

  1. Hanoi

    Suomenlinna (Helsinki)

    Menee nyt vähän ohi aiheesta, mutta pakko vielä sanoa, että ennen Suomenlinnaa meidän suosikki merellisistä paikoista oli Villa Andania (http://villaandania.fi), ja oltaisi se otettu, jos sinne olisi viime vuonna varauksia voinut tehdä. No, mutta onnea tosiaan paikan metsästykseen - joko Suokista tai muualta!
  2. Hanoi

    Suomenlinna (Helsinki)

    Joo, mäkin suosittelen varauspalveluun soittamista, koska sieltä voi selvitä jotain. Lisäksi niitä alustavia varauksia luultavasti perutaan kyllä. Lohdutukseksi: Me oltiin Pirunkirkkoon ensin varasijalla yhdelle syksyn lauantaille (varaus tehtiin huhtikuussa 2014, häät oli suunnitteilla keväälle / kesälle 2015 eli syksy oli vähän pettymys). Lopulta oltais saatukin se syyskuu, mutta äkkiä kevään aikana joku perui varauksensa myös elokuulta, joten nappasin sen heti soittamalla sinne varauspalveluun. (Joo, täytyy myöntää, että kävin kyttäilemässä varauskalenteria lähes päivittäin.) Tässä välissä meillä oli varattuna myös vappupäivä,mutta luovuttiin siitä, kun kaikki pitopalvelut ym. ois silloin olleet pyhäpäivän takia tuplahintaisia. Tsemppiä!
  3. Me ei olla vielä pohdittu määriä. Mua kiinnostaisi sama asia. Ainakin sää varmasti vaikuttaa. Meillä on häät ihan loppukesästä, syksyn taitteessa oikeastaan, joten mikään helle ainakaan tuskin on odotettavissa.
  4. Tällä hetkellä suunnitelmissa on alkoholittomiksi: - alkumaljaan kuohuvaa seljankukkajuomaa (olisin halunnut sitä ihanan makuista Lehtikuohua, mutta hinta kirpaisee ihan liikaa) - äidin tekemää raparperimehua - tietenkin vettä ja vichyä - boolista alkoholiton versio (jos meidän boolintekijä-baarimikko sellaisen meille vielä kehittää ) - limuja (makuja en vielä ole päättänyt). Itse en juo limsaa ollenkaan, joten tosi vaikea tietää, mitä limuja kannattaisi laittaa tarjolle. Jotenkin houkuttelisi nuo ruusuiset Lorina pink citrus lemonade tai Fentimansin Rose Lemonade (sopisivat boolin teemaankin), mutta tuleekohan sitten niitä Cokiksen ja Spriten kaipailijoita jostain kuitenkin? Varmaan lapsia varten pitää ainakin olla jotain "peruslimpparia"? - alkoholitonta olutta (??). Täältä juttuja lukiessa vasta tuli mieleen tuo alkoholiton olut. Kai sitä voisi jokunen tölkki olla?
  5. Vastaanpa itselleni. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että tilaamme yöpalaksi pitsoja. Luulen, että ne maistuvat kaikille ja jostain luin hyviä kokemuksia niiden menekistä. Lisäksi hyvä asia on se, ettei kaasojen ja bestmanien tarvitse sen kummemmin valmistella ja lämmittää keittiössä mitään - kunhan laittavat pitsat esille niiden saapuessa ovelle. Karkkibuffetista sen sijaan olen luopumassa kokonaan, koska meille tulee hääkakun sijaan paikallisen tuottajan gelato-jäätelöä ja sen päälle luultavasti jotakin karkkeja, pähkinärouheita ym. Riittänee "herkkubuffetiksi". Lisäksi baarin autessa saatamme laittaa jotain pientä suolaista naposteltavaa (suolapähkinöitä jne.) esille. Miltä tämä teistä kuulostaa? Onko liikaa syötävää? Juhlat tosiaan alkavat klo 15. ja kestävät n. klo 00. - 1.00 asti, jolloin tilasta on poistuttava. Pitsat ajattelin tilata paikalle n. klo 22.
  6. Hanoi

    Suomenlinna (Helsinki)

    Onnea juhannusmorsiamelle! Raportoithan sitten tilan toimivuudesta ja teidän logistiikkaratkaisuista jne. jälkikäteen?
  7. Hanoi

    Suomenlinna (Helsinki)

    Joo, minäkin kaipailen ideoita tuohon hääinfon tekstiin! Jo viime kesänä hamstrasin Suokista Suomenlinna-esitteitä ja saattaa olla, että liitän ne sellaisenaan (infon lisäksi) mukaan kutsuun. Niissähän on karttakin valmiina, mutta lautta-aikatauluja ei tosin taida olla. Voi myös olla, että leikkelen esitteistä mukaan pelkän kartan tai koko esite jää pois kutsusta - saa nähdä. Aiotteko muuten laittaa infoon myös maininnan mukulakivistä ja vanhasta lautalattiasta (Pirunkirkossa) vieraiden kenkävalintaa ajatellen? Entä aiotteko lisätä kylttejä juhlapaikan lähelle? Muistaakseni Suokista sanottiin jotenkin niin, että "pari siistiä kylttiä saa laittaa".
  8. Mihin aikaan teillä iltapalaa tarjoillaan? Meillä on juhlapaikka käytössä vain klo. 00.00 asti ja mietin, onko iltapala vähän liikaa tuon ajan sisällä, jos tulee myös illalle karkki-, sipsi- ja pähkinäbuffet. Onko myös häitään jo juhlineille kokemuksia iltapalan menekistä?
  9. Hanoi

    Suomenlinna (Helsinki)

    Kiitos tästä tiedosta! Oletteko muuten kukaan tilanneet tai tilaamassa yksityislauttaa vieraille Suokkiin tai sieltä pois? Olen jonkun verran katsellut vanhoja keskusteluja ja jotkut ovat ilmeisesti yksityiskuljetusta ainakin harkinneet. Lienee ainakin aika kallista lystiä(?) ja jotenkin ainakin mulle tuotti myös vaikeuksia haeskella kaikkia mahdollisia liikennöitsijöitä, joilta tarjouksia pitäisi alkaa pyytämään. Kysymys siis kuuluu, oletteko kokeneet yksityiskuljetuksen Suomenlinnaan tarpeelliseksi ja miksi / miksi ei? Ainakin menomatkalle se tuntuisi musta hauskalta idealta ja "tunnelman virittäjältä", kun koko vierasporukka pääsisi heti samaan lauttaan (ja perinteiset mattimyöhäisetkin ehkä ehtisivät varmemmin paikalle ). Toisaalta taas on vähän harmillista, että meidän + kaasojen ja bestmanien pitää varmaan kuitenkin mennä paikalle jo aiemmin niin ei päästäisi yhteiskuljetuksesta nauttimaan... Mielipiteitä?
  10. Hanoi

    Suomenlinna (Helsinki)

    ^^ ^^^ Kiitos, Morsian! Pitääpä miettiä tosiaan tuotakin vaihtoehtoa, että välttämättä emme edes pakettiautoa omille tavaroille tarvitse, jos osan kamoista saa vietyä jo edellisenä iltana... Häihimme on vielä rutkasti aikaa, joten vielä en ehkä osaa edes esittää kaikkia olennaisia kysymyksiä, mutta täytyypä palata asiaan, jos tulee myöhemmin vielä jotan Pirunkirkkoon liittyen.
  11. Hanoi

    Suomenlinna (Helsinki)

    ^ Minua kiinnostaisi täsmälleen samat asiat Pirunkirkon suhteen! Sellaista olen ainakin kuullut ehdotetun (Tuliko Suokin henkilökunnalta vai mistä - en muista.), että lauttaan voisi etukäteen varata paikan pakettiautolle, johon koristeet ym. tilpehöörit voi etukäteen lastata. (Autopaikka kannattaa kuulemma muuten varata todella hyvissä ajoin.) Sitten tavarat saisi suhteellisen kätevästi autosta joko edellisenä iltana Pirunkirkon vieressä olevaan varastoon (jos se on vapaana - kannattaa kysyä henkilökunnalta) tai sitten autosta suoraan juhlapaikalle samana aamuna. Tällä hetkellä meillä on ajatuksena, että hommaisimme jostain tuon pakettiauton, koska sitten kamat voisi myös yöllä lastata pikaisesti autoon takaisin ja joku "onnellinen" tulisi viimeistään aamulla ajamaan auton saarelta pois. Aikamoista säätöä siis, joten parempiakin ehdotuksia otetaan mielellään vastaan...
  12. Emme haluaisi häihimme perinteistä hääbändiä, vaan haussa olisi luultavasti joko pieni lauluyhtye (esim. a cappella) tai mies/nainen & kitara - tyyppinen ratkaisu soittamaan muutaman kappaleen verran siviilivihkimisen ja ruokailun yhteyteen. Ohjelmisto saisi mielellään olla pop-/rock -painotteista. Olisiko kenelläkään vinkkejä tällaisista kokoonpainoista, jotka keikkailisivat Helsingissä? Myös tiedot summittaisesta hintatasosta otan kiitollisena vastaan.
  13. Hanoi

    Jousikvartetti

    Nostellaanpa tätä aihetta hieman. Minkälaisia tuoreita suosituksia teillä olisi jousikvarteteista pk-seudulle? Entä minkähänlaista hintatasoa on jousikvartetille yleensä odotettavissa? Alustavasti olisi suunnitelmissa jousimusiikki ainakin vihkimiseen ja mahdollisesti ruokailun yhteyteen. Mieluiten ohjelmisto voisi ehkä olla pop-/rock-/viihdepainotteista klassisin höystein.
  14. ^ Kiitos tiedoista, mehitähti! Toivottavasti päivästänne tulee kuvauksen, ja toki kaiken muunkin suhteen, erittäin onnistunut. Ihan hyvänhintaisen kuvaajan tunnutte löytäneen ja todellinen löytöhän tässä on kyseessä etenkin, jos portfoliokin on teitä erityisesti miellyttänyt. Onnittelut! Vielä tietysti kiinnostaisi, kuka, tämä kuvaaja on... Jos et halua tietoja enempää täällä jakaa, ottaisin lisäinfoa tästä kuvaajasta erittäin mielelläni esim. sähköpostiin (silkmonkey (at) luukku.com).
  15. Hieman offia, sorry: Hintaeroja näissä dokumentaarisissa kuvauksissa näyttäisi ketjun perusteella olevan kyllä huimasti. (Tuolla toisaalla tällä foorumilla olikin hyvä kirjoitus siitä, mistä kaikesta hintaerot voivat muodostua.) Valinnanvaikeus on siis se ongelma tässäkin. Itse hieman hintoja tutkiskelleena (pk-seudulta) totesin ensivaikutelman perusteella, että hinnat ovat verrattuna melko tasapäiset ja yhtään alle 1000 e maksavaa dokumentaarista kuvausta ei ainakaan omilla "metsästystaidoillani" löytynyt - mikä lienee ymmärrettävää, jos kuvaajan toivoisi olevan paikalla n. 10 h. (Yli 2000 euron kuvaajat eivät budjettiimme valitettavasti mahdu.) Olisiko mitään apua tähän valinnanvaikeuteen, kuten esim. ajankohtaista listausta pk-seudun hääkuvaajista ja heidän tuntihinnoistaan? (Itse löysin vain tämän: http://modernbridetobe.blogspot.fi/2009/11/dokumentaariset-valokuvaajat-syynissa.html ja hinnat lienevät jo vanhoja.) Tai löytyisikö jotain vertailuperusteita, kriteereitä ym., joita itse hintavertailuissa käytitte? Mikä oli ehdoton yläraja, jonka kuvaajasta suostuitte maksamaan vai oliko sellaista?
×
×
  • Create New...