Jenni Elisa

Meillä oli paljon perinteisiä juttuja, mutta seuraavia ei ollut: * koristeluja auton perässä, ihan vaan tyylikäs vanha auto * koska mun vanhemmat ei ole mitään puhujia tai tanssijoita, ei heitä "pakotettu" tanssittamaan mua/sulhasta/sulhasen vanhempia, eikä isäni joutunut kohottamaan maljaa tai pitämään muutoin jotakin tervetulopuhetta. Puheita oli muutenkin vain 1 kpl, mun kaasolta. Kyllä ei pidä väkisin semmoisia ohjelmanumeroita vaatia ihmisiltä, jotka ei ole esiintyjätyyppejä. * hääkarkkeja tai muita lahjuksia, en ymmärrä niiden pointtia * bändiä ei ollut, vaan tarkkaan mun ja sulhasen koostama soittolista, josta kaason mies piti huolta * lahjalista puuttui, pyydettiin kaikki muistamiset rahana, toimi yllättävän hyvin

Meillä oli n 4 km välimatka, haluttiin ehdottomasti että siirtymiseen ei kuluisi paljoa aikaa tai vaivaa. Ja 80 hengen vierasseurue kyllä siirtyminen tosi nopsaan.

Meidän häät oli lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kutsut lähti juhannuksen tienoolla, ja vastaukset toivottiin heinäkuun loppuun. Käytännössä osan vastaukset venyi parillakin viikolla, mutta koska oltiin niin ajoissa, niin se ei haitannut. Me päätettiin laittaa kutsut meneen kuitenkin noinkin ajoissa, kun ajateltiin että kesälomakaudella ihmiset ei välttämättä reagoi posteihinsa reissujen ja muiden takia. Ja mielummin itsekin saan ajoissa kutsuja toisten juhliin, niin ei ainakaan tule sitten niin helposti päällekkäisyyksiä.

Meillä tulee pian kaksi kuukautta häistä, ja nyt ollaan vasta alettu saada ensimmäisiä kuvia kyseisen dokumentaarisen hääkuvaajan Facebook-sivulle julkaistun "sneak peak" - kansion kautta. Sopparissa luki toimitus noin 6-8 viikkoa. Vähän harmittaa tietysti, että nyt ei saada varmastikaan joulukorttien mukana kiitoskortteja, mikä olis ollu näppärää, mutta pitää sitten postittaa erikseen. Vasta kahdeksan kuvaa olen nähnyt, mutta ne on NIIN TAJUTTOMAN UPEITA, että tässä tapauksessa hyvää kannattaa odottaa osattiin varautua siihen kyllä henkisesti, että kuvat ei tule hetkessä. Ja toisaalta nyt on ihana palata häiden tunnelmiin pienen tauon jälkeen, ja ihastella värikkäitä ruskamaisemakuvia, kun ulkona on tällä hetkellä marraskuun perinteinen loskapaskakeli.

Kirjoittelin tänne näköjään toukokuussa, ja nyt kun häistä on jo reilu kuukausi, voin kommentoida Riihimäen upseerikerhoa. Lyhyesti: voin suositella paikkaa! Hyvä fiilis jäi kokonaisuudessa kaikesta, tässä vähän eriteltynä: Hyviä puolia: - Riihimäen keskuskirkossa sopivan lyhyt matka, noin 4 km, hyvin pysäköintipaikkoja juhlapaikan edustalla - vieraita meillä oli 85 plus hääpari, mahduttiin yhteen huoneeseen, jolloin kaikki näki ja kuuli koko ajan ohjelman, puheet yms - huoneita aika paljon, erilaisia soppia joihin vieraat yhteisen ohjelman ulkopuolella voivat mukavasti ryhmittyä seurustelemaan - palvelu tosi joustavaa, palaveerattiin melko monta kertaa ja hyvin huomioitiin meidän toiveet - ruoka todella maukasta, valmiista menu-ehdotuksista saatiin pohjat joita muokattiin sopiviksi oman maun mukaan - vaikkakin juomat oli ostettava talon puolesta, ja baaritiskiltä piti tilata mieleisiään juomia ruoan kanssa tarjottujen viinien lisäksi, oli paikan emännällä rento suhtautuminen ulkona oleviin "jemmoihin", omien sanojensa mukaan "eikös joka juhlissa pidä olla vähän piilopulloja"... Eli meillä oli yhden auton peräkontissa viinaksia pihamaalla nautittaviksi - juhlapaikan puolesta hienot ulkotulet ja soihdut, sopi lokakuun hämyiseen iltatunnelmaan - häitä edeltävänä päivänä todella vähän joutui itse laittamaan mitään paikkoja, pöytäjärjestys ja kattaukset oli valmiina, vietiin vain paikkakortit ja muutamat pienet koristukset paikoilleen - juhlia sai klo 2 asti, osan porukasta kanssa lähdettiin vielä baariin, mutta sopivasti sai juhlapaikalla viihtyä - ei tarvinnut siivota juhlien jälkeen, kaikki siivous talon puolesta - tilassa on piano, meilläkin oli ihania lauluesityksiä pianon säestyksellä Huonoja puolia: - ei voinut viedä edullisempia Viron viinoja ruoan kanssa tarjottavaksi, koska tilassa a- oikeudet - vessoja vain 1 kpl miehille ja 1 kpl naisille, aiheutti välillä jonoja - äänentoisto hieman reistaili, jouduttiin tanssia loppuillan bilemusat eri huoneessa kuin oli tarkoitus, koska dj:n musiikki kuului kaiuttimista aika hiljaa tanssihuoneeksi suunniteltuun tilaan, kun taas muissa huonissa musiikki soi kovaa. onneksi huoneita oli useita, ei haitannut menoa. Varsinainen häävalssi kyllä tanssittiin suunnitellusti ko huoneessa, vaikka hieman hiljaisella tulikin. - seinillä olevat upseerien yms. herrojen kuvat voi häiritä jotakuta, aseet seinillä yms militaria. Mutta upseerikerho on upseerikerho - meillä ei tosin ollut bändiä, mutta bändin mahduttaminen Tanssisaliin jos on paljon vieraita, saattaa olla vähän ahdasta Mutta ehdottomasti siis plussan puolelle jäätiin

Meillä lähti muistaakseni 91 kutsua, loppujen lopuksi taisi 83 saapua paikalle. Suurin osa ei päässeistä ilmoitti hyvissä ajoin, mutta kuitenkin itse hääpäivänä tuli tietoon kolme sairastapausta (joista yksi oli lapsen sairastuminen, ei henkilön itsensä). Mutta ainahan näitä tulee. Sitten yksi mieheni sukulainen ei ikinä vastannut kutsuun millään tavalla, eikä siis myöskään saapunut, mutta hänelle emme olleet varanneet edes paikkaa. Kuulemma erakkoluonne, eikä yleensä reagoi tällaisiin kutsuihin. Mutta kohteliaisuudesta sitten hänetkin oli pitänyt kutsua....

Mulla sujui vessassakäynnit kaason avustuksella, ekan kerran pääsin treenaamaan kirkon takahuoneessa juuri ennen vihkimistä! Onneks ehdin käydä siinä välissä (plus on myös joitain kirkkoja, joissa ei ole vessaa), koska oltiin kierrelty jo pari tuntia valokuvaamassa ympäriinsä ennen kirkkovihkimistä, niin ei tarvinnut kaiken muun alttarijännityksen lisäksi olla vessahätäinen Ja juhlissakin kyllä varmaan 3 kertaa kävin, toi on niin yksilöllistä, kuinka usein pitää käydä. Ja sellainenkin pointti, huomasin jossain vaiheessa iltaa, kun oltiin oltu juhlapaikalla ehkä 3 tuntia, että pää oli tosi kipeä. Tajusin, etten ollut koko päivänä juuri juonut vettä, juhlapaikallakib vaan tervetulomaljan ja ruoan kanssa viinit yms. Että pitää muistaa myös tankata ihan vettä, vaikka olisi se pissapelko! Onneks oli Buranaa mukana, pari lasia vettä ja sitten juhlat jatkui iloisesti yöhön saakka, toki myös muiden juomien saattelemana Mulla oli stay upit ekaa kertaa elämässäni jalassa, en ollu aiemmin edes koepukenut niitä. Ne valui illan mittaan, mutta koska oli sukkanauhaliivit ja pitkä helma kumminkin, niin eipä sillä väliä. Mutta voin kuvitella mikä sähellys olisi tullut sukkahousuista niiden helmakankaiden kanssa, eli suosittelen stay uppeja kaikille morsioille, joilla on wc-aikeita häidensä aikana!

Mä olin käynyt huomenlahjavalokuvauksessa, ja annoin lahjaksi kolmen mustavalkokuvan kansion/albumin (miksikä sitä nyt sanotaankaan) mustissa samettikehyksissä. Tykkäsi kovasti ja oli tosi yllättynyt, ei olisi varmaan uskonut mun käyvän kuvauksissa! Mä olen itsekin todella ylpeä siitä, että rohkaistuin, kun oon kuitenkin vähän pulleampi tapaus ja ne kuvat on oikeesti tosi tyylikkäitä! Mä sain tosi hienon rannekellon mieheltäni, en oo omistanut rannekellon sitten lukiovuosien, ja on tosi kiva nyt käyttää sitä kelloa, kun se muistuttaa häistä! Miehellä tuli tässä kohtaa vähän ongelma, kun sen äiti oli kyselly mitä se sai lahjaks, niin se oli mutissut jotain epämääräistä...heh! Tästä tuleekin nyt haastavaa meille, jos mies ei kehtaa kertoo mitä mä annoin, mutta se ei halua antaa semmoista kuvaa, että en olisi antanut mitään lahjaa! On siinäkin meillä ongelma!

Kaikki maksettiin heti pois, kun ei lainaamaan onneksi tarvinnut omien ja appivanhempien sponsoroinnin takia ottaa. Toki kiitoskorteista ja postituksista tulee vielä kuluja, mutta ne on oma lukunsa sitten. Kiva, että pääsi "köyhtymään" heti kerralla, ei jää roikkumaan. Toki viime viikkoiselta häämatkalta aiheutui kaikenmoisiin visalaskuja, jotka kummittelee toki vielä vähän aikaa

Mä olin alttarille mennessä jotenkin ihan paniikissa, semmoinen olo että naama on halvaantunut, ja vaikka yritin hymyillä, niin mustatuntui että se ei onnistunut. Sitten papin puheen aikana alkoi tunnelma rentoutua, ja enemmänkin oli vähän sellaista tirskuntaa alttarilla, kun alkoi jännitys laueta. eli ei kirkkoitkua. Ainoa itkun hetki koko juhlassa (joka oli kaikin puolin rento ja nimenomaan enemmänkin nauravainen ja tirskuva!), oli kun mun rakkaat ystävät esitti ryhmässä pari laulua. Olin siis toivonu lauluesitystä, eli se ei sinänsä tullu yllätyksenä, mutta jotenkin se rakkaiden ystävien mulle ja mun miehelle osoittama laulu, ja kuinka sydämmellisiä ne oli, sai mut itkemään... Ja koomista oli, että ne esitti semmoisen Sikojen rakkaus -nimisen Vuokko Hovatan laulun, joka enemmänkin naurattaa. Että mä sitten itkin ja nauroin yhtä aikaa. Jälkikäteen on kyllä ollu vähän liikutuksen kyyneleitä, mutta onneksi siis pahemmilta tunteenpurkauksilta säästyttiin. Onnittelujonossa kieltämättä muutaman onnittelijan kohdalla olis saattanut alkaa itkeä, se oli hilkulla. Jotenkin koko päivästä jäi niin sydämellinen ja otettu olo, kun ihmiset vilpittömästi oli onnellisia meidän puolesta ja ne sanoi sen. Voi kun semmoinen olo olis aina <3

Meidän häissä toimiva ja paljon kiitosta saanut juttu oli vieraskirjan toteuttaminen vanhoista rakkaushömppäkirjoista tekstejä leikkaamalla. Eli olin hankkinut kirjaston poistohyllystä semmoisia tosi imeliä rakkaus/seikkailu/hömppäkirjoja, sitten oli liimapuikkoja ja kyniä. Ihmisille annettiin ohje, että voi halutessaan askarrella tervehdyksen parille, tai käytä perinteisesti laittamassa vaan nimensä kirjaan. Oli todella hauskaa huomata ensinnäkin, että sellaisetkin ihmiset, joita ikimaailmassa ei olisi uskonut askartelijatyypeiksi, käyttivät aikaa tekstien leikkelyyn, ja toisilleen ennalta vieraat ihmiset yhdessä puuhasivat tervehdysten kanssa. Lisäksi askartelunurkka toimi tavallaan ylimääräisenä ohjelmanumerona, kun koko ajan ei ollut yhteistä ohjelmaa, ja väleissä oli kuitenkin aikaa yleiseen seurusteluun yms. Tekstejä on saanut nyt lueskella vedet silmissä nauraen! Aivan turhana juttuna koen häätietovisaa varten ostetut samanlaiset kynät joka pöytään. Niitäkin kyniä etsittiin muutamistakin kirjakaupoista. Vieraille varmaan olisi ollut ihan sama millä mainoskynillä olisivat vastailleet kysymyksiin. Plus nyt nurkissa pyörii ne kynät Heittokimppu oli tavallaan vähän turha, koska me lähdettiin häiden jälkeen maanantaiaamuna viikoksi reissuun, ja annoin joka tapauksessa mun kimpun pois miehen siskolle, jotta se voi säilyttää sitä pöydällä niin monta päivää, kun se hyvänä säilyi. Eli me ei ehditty siitä iloita juhlien jälkeen juurikaan. Kun missään vaiheessa ei ollu tarkoitustaan limppua mitenkään säästää. Joku muukin kirjoitti tänne, että onneksi ei ottanut erillistä morsiuskäsilaukkua. Mulla olis ollut semmoinen kaverilta lainassa, mutta päätin viime metreillä, että en sitä tarvi. Mulla oli kumminkin eteisen narikassa mun käsilaukku ihan normaalisti, oltiin kuitenkin lähdössä hotelliin yöksi niin oli yöpymiskamoja ja muita mukana, mitä kaasot oli tuonu. Että sitten tarvittaessa kävin ihan siellä käsilaukulla esim vaihtamassa jossakin vaiheessa loppuiltaa piilarit silmälaseihin ja muuta semmoista.

Me selviydyttiin tosi pienillä vastoinkäymisillä onneksi kahden viikon takaisissa häissämme Hääpuvun helma likaantui aika tavalla ulkokuvauksissa, joita käytiin tekemässä ympäri kaupunkia ennen kirkolle menoa, onneksi pahimman mutaantumisen jäljiltä ehdittiin käydä pesaisemassa helma kaason avustuksella fairyvedellä. Eihän sitä ihan puhtaaksi saanut, ja vielä en ole nähnyt kuvia kirkolta, että näyttääkö pahalta. Mutta sillehän sitten vaan ei voi mitään. Kirkko-osion jälkeen koko helmaa en enää juuri murehtinut, kun muutenkin alettiin rentoutua. Samaten kuvauksen aikana kertaalleen kimppu unohtui väärään paikkaan, mutta senkin tilanteen kaaso pelasti. Kirkossa kanttori unohti kokonaan soittaa toisen virren, joka olis ollut kanttorin yksinlaulu, mutta sepä ei myös haitannut, kirkosta päästiin siirtymään nopeammin pois. Siitä, ja muutenkin hääseurueen ennakoitua nopeammaksi siirtymisestä juhlapaikalle meillä olikin juhlan alussa aivan liikaa ylimääräistä aikaa, mutta keittiö jousti hienosti aikaistamalla päivällistä puolella tunnilla. Eli kun muiden vastoinkäymisiä tässä luki, niin ei meillä niitä kyllä todellisuudessa edes ollutkaan!

Osallistuin vuosi sitten ystäväni ja miehensä siviilivihkimishäihin, joissa vihkiminen siis tapahtui juhlapaikalla. He olivat odottamassa vieraita hääpaikalla, mutta eivät mitenkään muodollisesti, vaan enemmänkin hengailivat muiden seassa. Kieltämättä oli vähän hassua siihen tulla, että jokos nyt onnitellaan vai ei? Eli olisi saattanut olla dramaattisempaa, että he olisivat odotelleet jossain sivussa, ja astuneet valokeilaan vasta kun alkumusiikki soi ja he kävelivät juhlatilan keskellä olleelle vihkipaikalle.

Meillä on tulossa kuvausta ympäri kaupunkia jo ennen vihkimistä, ainakin 3-4 kuvauskohteita on suunnitteilla. Sitten vihkimisen jälkeen juhlapaikalla, kun osa vielä se päivällistä, me karataan ottamaan vähän lisää kuvia. Ruoan päätteeksi pöytiin jaetaan häätietovisat, joita vieraat voi hetken täytellä. Kun me palataan paikalle, siirtyy koko juhlaväki ryhmäkuvaan (toivottavasti) ulos. Siinä ehtii sitten ottaa kuvia erilaisissa kokoonpanoissa, ja tämä kuvaustuokio on merkitty pöydissä oleviin ohjelmiin ihan omana ohjelmanumeronaan. Häät viikon päästä, toivottavasti säät suosisi. Lisäksi hämärä alkaa laskeutua jo seitsemän aikaan, ja kun päivällinen alkaa klo 18, niin hieman iltatunnelmaisia kuvia saatetaan jo saada....

Meillä toimii kaksi kaasoa "pöytäkarttatelineinä" Eli kun vieraat ovat saapuneet onnittelujonoon, niin onnittelun jälkeen saavat ruokasalin ovella onnittelumaljat tarjoilijoilta, jonka jälkeen vastassa ovat kaasot aakkostetun listan kanssa, ja heidän takanaan ovat pöydät, joissa isolla numero näkyvissä. Molemmilla kaasoiilla on oma nimlista, niin ihmiset voivat jakautua kahtia tässä vaiheessa, niin ei tule niin ruuhkaista. Vieraita on 83 kpl. Toivotaan, että toimii hyvin, nimilista on a3- kokoisella paperilla, eli aika nopeastiluulisi jokaisen oman nimen löytyvän.