Meillä tavoitteena niin pienet häät kuin mahdollista ilman että kukaan loukkaantuu. Eli tämä tarkoittaa meidän tapauksessa n. 100hlö häitä, koska miehen suku on hyvin iso ja todella läheinen. Tässä käy siis pakosti niin että vieraat koostuu pääasiassa sukulaisista, koska kavereissa pitää sitten karsia. Miestä ahistaa tuo esilläolo, mutta koska en todellakaan halua istua vanhempiemme kanssa ja kavereita tulee muutenkin niin vähän että tuntuisi raa'alta luokittelulta ketkä saavat istua meidän kanssa. Ja taas kaikkia kavereita ei todellakaan saa istutettua samaan pöytään meidän kanssa.. En siis ole kertonut miehelle edes vaihtoehdosta jossa istuttaisiin muiden ihmisten kanssa, vaan kylmästi isken meille oman pöydän. Yritämme järkätä ulkohäät, joten istumapaikat ovat lähinnä jalkojen leputtamista varten ja ruokailua helpottamaan. Ei siellä yksin ole tarkoitus kökkiä vaan olla sen verran esillä että joku saa kuvia ja me ruokaa ja sitten kiertelemään