Rueve

Iik! Alle viikko niin olen jo virallisesti naimisissa. Odotan tiistaita kyllä niin innolla. Miun unelmapäivä, kun saa nukkua pitkään, pukeutua nätisti, käydä maistraatissa ja sit vetäytyä mökin rauhaan nauttimaan shamppanjaa ja juustokakkua. Ja ihan hitusen reilu viikko hääjuhlaan, jota en odota ihan niin innolla. Varsinkin kun anoppi ja miehen sisko kiristää miun pinnaa ihan kunnolla. Ne ottaa ihan hirveästi stressiä jostain pöytäkoristeista ja hääkimpusta(meinasin räjähtää, kun TAAS kysyttiin, että mitkäs juhlat ne oikein on kun ei ole kirkkoa/hääkimppua/perinteistä sitä ja tätä ja tuota). Niin kuin se rehupuska miun kourassa on se juttu mikä niistä juhlista tekee häät. Anteeksi kärjekkyys, ei kukissa sinänsä mitään vikaa, mutta perhana että sapettaa. Tuntuu siltä että meidän rakkautta kyseenalaistetaan, kun ei tahdota viimeisen päälle perinteistä hääjuhlaa, vaan oman näköiset kekkerit. Olen tällä hetkellä niin pikkumaisella tuulella että voisin "hävittää" sukkanauhan, niin saisin katsella sitä katastrofia sit juhannusaattona(tai paremminkin juhlapäivänä), kun lipsauttaisin, että "se muuten taisi jäädä kotiin." Sen verran taivuin, että olen nyt valitsemassa kappaletta häätanssia varten. Tai itseasiassa mies sen valitsi, mie saan etsiä siitä mieluisimman sovituksen. Voipi siitäkin tulla jälkikäteen sanomista, kun ei edes valssia valittu, mutta sehän ei ole meidän murhe se. Kauhulla vaan odotan, että ne tunkee jotain ohjelmaa aikatauluun. Puistattaa jo ajatuskin jostain morsiamen ryöstöstä yms... Myö järjestetään pieni "tunnetko hääparin"-visailu ruokailun ja kakuttelun väliin, ja kaverit soittaa illemmasta livemusiikkia. Varataan myös jokunen lautapeli mukaan(mies on pelikaupan myyjä) mutta mie en tahtois yhtään sen enempää ohjelmaa. Meidän suvussa ainakin tällaisten juhlien aika kuluu rattoisasti ihan vaan keskustellen. Pitää vaan nauttia se virallinen hääpäivä täysillä ja ottaa mielenrauhan hallinnan koettelemuksena se loppuviikko sitten

Meilläkin taidettiin joskus viime marraskuussa päättää päivämäärä ja nyt juhannuksena mennään. Ei siis ihan mahdottomasti aikaa. Kutsut on lähetetty ja paikkana käytetään meidän joka juhannus varaamaa mökkiä, niin sekin on hoidettu. Miulla on mekkokankaat ostettu ja jotain pientä askartelukokeiluja on tehty. Pitäis esteiden tutkinta muistaa suorittaa ja maistraatti varata. Viime aikoina on ollut vähän fiilis et riittääkö aika, vaikka onhan tässä vielä melkein neljä kuukautta. Lähinnä kai se ruoka ja juomapuoli jännittää, kun nekin hoidetaan itse. Säästää paljon rahassa, mutta tiedä sitten hermoista, kun sitä ruokaa laitetaan sit stressikierroksia ottavan anopin kanssa . Minkälaisella budjetilla te muuten suunnittelette häitä? Meillä on arvioitu n. 5300e kaikenkaikkiaan. n. 3000e menee juhlapaikkaan, ruokaan ja juomaan, ja loput on sit sormuksiin, pukuihin, koristeisiin yms.. Jonkin verran ollaan budjetissa paremmalla puolella, kun sormukset löytyi tammialesta ja miun puvun materiaalit jäi kans reilusti alle budjetin. Pukuompelijana siis teen oman mekkoni niin säästää siinäkin aika monta satasta. Mies ei vielä tiedä että käyttääkö omaa vanhaa pukuaan vai ostaako uuden. Patistan sen vähintäänkin ostamaan uuden kauluspaidan ja kravatin/rusetin, mutta muuten saapi ihan itse päättää kyllä. Meille tulee siis "mökkihäät", eli käydään aiemmin viikolla maistraatissa ja juhlat on sitten isohkolla mökillä. Tarjotaan ruoka ja juomaa jonkin verran, ja suunnitellaan yksi tai kaksi ohjelmanumeroa meidän puolelta. Bestman on ilmeisesti lupautunut kasaamaan bändin(häävieraissa on paljon musisoivia ihmisiä) joka sit soittaa jonkinlaisen setin meidän suosikkiartistien biisejä. Mut meinattiin kuitenkin että melko vapaata juhlintaa ja rentoa yhdessäoloa. Eli alkuun melko perinteistä hääjuhlameininkiä, mut sit jossain vaiheessa vaihde vapaalle.

Täällä on viimeinkin saatu kutsut postiin ja sit sitä vaan odotellaan vastauksia. Pientä elämäntaparemonttiakin on harrastettu, eli toisin sanoen laihdutuskuurilla on oltu. Painoa on saatu jo lähemmäs 8kg pois, eli tavoite on kohta saavutettu sen suhteen, mutta kyllä tässä ollaan tosiaan pysyvästikin ruokailutottumuksia muuttamassa. Jos sitä vaikka pysyttäisiin pois tuolta merkittävän ylipainon puolelta jatkossakin Mutta kohta saa alkaa piirtämään kaavoja mekkoa varten, mitä odotan kyllä innolla. Kismittää vaan kun oma ompelukone sanoi sopimuksensa irti juuri nyt, kun kaikki ylimääräinen raha on menossa häitten maksamiseen. Uuteen koneeseen ei siis ole varaa n. vuoteen. Onneksi saan työpaikalla käydä viikonloppuisin ompelemassa omia projekteja niin en aivan pulassa ole.

Hei, onko kukaan varannut aikaa nettivarausjärjestelmän kautta? Mietin, kun se kysyy todistajia, niin pitääkö siihen laittaa siis nimet, vai ihan vaan että joo, tuodaan omat? Siinä kun näytti olevan tekstille varattu palkki siinä kohdalla, jos valitsee vaihtoehdoksi omat todistajat. Toki nimet on tiedossa, mutta jos käykin että jompikumpi tai kumpikaan ei sitten jonkin asian X takia pääsisikään? Tai onko ne puhelimella varatessa jo kysynyt todistajista mitä tietoja? En siis ole vielä varannut aikaa, kun päivä ei ole siinä mielessä erikoinen, että tartteis pelätä ettei päästäiskään just silloin kun halutaan (eikä se päivämäärä meillekään niin justiinsa ole, jos nyt sillä samalla viikolla kuitenkin..)

Meillä ei onneksi paljoa olla saatu kommenttia siviilivihkimisestä. Suurin osa kun tietää ettei olla mitään uskonnollisia ihmisiä. Ja veljenihän piti vain pienet kakkukahvit lähimmille ystäville ja sisaruksille, ja soitti kahvittelun lomassa äidille(joka asuu siis toisella puolella Suomea) että myö muuten mentiin naimisiin. Eli miun puolella sukua ei paljoa kiinnosta miten mennään naimisiin. Anoppi laukoi viime visiitillä kyllä sellaisen kysymyksen, että jos en tuntis ihmistä, oisin saattanu enempikin vetää palkokasveja nenään. "Mitkäs juhlat ne nyt sitten on?" oli kysymys kun oltiin joku puoli tuntia höpötelty häihin liittyvistä asioista. Kyllä se ajatus on näköjään vielä nykypäivänäkin tiukassa että häät on häät vaan jos ne on kirkossa. Muuten anoppi on siis ollut ihan ok asian kanssa, mitä nyt kerran mainitsi liiton siunaamisesta, mutta ihan sille riitti, kun sanoi että kun ei myö semmosiin uskota niin ei semmosia tule. "Häät ne on meidänkin juhlat." mie siis vastasin siihen kysymykseen ja asia oli sillä selvä. On anoppi siis siinä mielessä mukava, kun kerrasta hän uskoo, ja kaipa osa noista kysymyksistä tulee edempääkin, kun miehen suvussa nuo pippalot on niin tärkeitä(kakkukahvitellaan siis nimipäivätkin). Ollaan tosiaan miehen suvussa ilmeisesti ensimmäiset jotka menee maistraatissa naimisiin ja taitaavat olla melkoisen uteliaita, kun on niin erilaista tää "nykynuorien" meno, vaikka hyvin perinteinen juhlaosuus meille tuleekin. Muoks: Näin hääjuhlan lähetessä on alkaneet miunkin käämit kärytä, kun aina vaan enemmän kyseenalaistetaan meidän häitä. Että onko ne häät ollenkaan kun ei ole kimppua/kukat on vääriä/tuikkukippoihin ei ole koristehiekkaa/yms...

Meillä kumpikaan ei kuulu kirkkoon, joten ei tule kirkkohäitä eikä siunaamisia. Anoppi on varsin perinteinen, ja monesti on kysellyt, että eikö sitä pappia voi sinne juhlaan kutsua siunaamaan yms. Miehen suvussa taidetaankin olla ensimmäiset jotka menee maitraatissa naimisiin. Hääjuhla suunnitellaan ihan tarkoituksella muuten mahdollisimman perinteiseksi, että tajuavat nuo kirkkohääperinteisiin juurtuneetkin, että naimisiin menoa se on vaikka sen tekee pienessä virastotalon huoneessa eikä kirkossa. Enkä mie kirkkohäitä lapsenakaan kuvitellut. Jo lapsena minusta oli kummallista että ihmisen rakentama rakennus voisi olla pyhä. Kuvittelin aikanaan seremoniat metsään tai niitylle. Luontoon, joka oli miusta se paikka jossa jumala olisi eniten läsnä, jos moiseen uskoi.

Meillä kustannukset jakaantuu kolmeen osaan. Anoppi on luvannut kustantaa ruokapuolta jonkun verran(ja ovat apuna myös ruoan valmistuksessa, kun tehdään itse), miun äiti on lupautunut kustantamaan osan juhlapaikasta ja loput menee meidän omasta taskusta. Säästöjä meillä on sen verran että saataisiin varmaan juhlat maksettua kokonaan itsekin, mutta on meidän molempien vanhemmille tärkeää olla apuna niin annetaan heidän auttaa.

Meillä kutsukorttitarvikkeisiin meni 78,50e. Hinta sisältää siis myös kirjekuoret ja postimerkit. Osa kutsuista viedään itse, joten postimerkkejä jää yli kiitoskortteja varten. Tarvikkeitakin tuli reilummin, joten niistä saa ylimenevät käyttää muuhun koristukseen. Missään ei kitsasteltu, vaan ostettiin semmoiset tarvikkeet mistä tykättiin. Mutta jos tuon hinnan jakaa 25 kutsuun, tulee kortille hintaa 3,14e/kpl.

Hui, jaksamista teille joilla on vielä vuosissa mitattava odotus. itsellä on aikalailla tasan 5kk ja en meinaa penkissä pysyä kun on tarve "höyrytä". Onneksi tässä voi jo alkaa enempikin askarteluja jo pikkuhiljaa tekemään, niin ei ihan toimettomana tartte olla.

No nyt alkaa taas tuntua melko huimalta. Tänään ostettiin miun sormus. Mies jäi vielä miettimään omaansa, mutta mie olinkin jo pariin otteeseen käynyt kahtelemassa ja kokeilemassa yksikseni niin tiesin kyllä heti kun osui oma kohdalle. Ja mikä säkä että sain sen heti mukaan ja vielä -25%. Alennus auttoi pysymään juuri ja juuri budjetissa sormuksen suhteen, joten sain "paremman" sormuksen kuin mihin olisi normaalisti ollut varaa. Myös kutsukorttitarpeet on ostettu ja miulla meinasi alkartelutarvikkeita penkoessa lyödä leukaa lattiaan, kun mieskin ilmaisi mielipiteensä aiheesta. Pitkään olin sitä mieltä että saan yksinäni hoitaa näitä järjestelyjuttuja ja askarteluhommia, mutta taitaa tuosta miehestä vielä kuoriutua isompi hössöttäjä kuin minusta kunhan juhlat lähestyy. Mutta täytyy myöntää, on se melkoisen hieno näky kun iso hevarimies tutkii askarteluosastolla liimattavia rusetteja ja koristetarroja kutsukortteja varten <3

Nuorisotapahtumassa. Mies oli esittelemässä harrastustaan (josta itse olin ollut parin vuoden tauolla). Ajattelin että menen tervehtimään vanhoja tuttuja, mutta eihän siellä ollut kuin yksi tuttu. Mut oli siellä kyllä melkoisen komea mies jonka kanssa käytiin Green roomissa (työntekijöiden taukohuone) kahvilla näytöksen jälkeen. Syksyllä palasin harrastuksen pariin, joulukuussa aloitettiin seurustelu miehen kanssa ja tammikuussa jäi harrastus taas vähemmälle (sain mitä halusin ;)) nyt viiden vuoden yhteiselon jälkeen on hääpäivä päätetty.

Tarkoitus on laittaa kutsuun sekä itseni että miehen yhteystiedot ilmoittautumisien vastaanottajaksi. Toki suurin osa on jo kutsuttu facebookissa(yksityinen tapahtuma luotu häille), mutta ajattelin oikeatkin kutsukortit laittaa. Ryhmässä sit joku viesti että siellä olevat osallistumiset on katsottu tuleviksi paikalle tai jotain niin ei tartte kaikkien uudestaan ilmoittautua kunhan siihen asti päästään.

Ilmoittaudunpa minäkin tähän joukkoon. Kihloissa on oltu jo vuodesta 2014 ja hääpäivä valittiin pari viikkoa sitten. Meille tulee juhannushäät(24.6.17) ja varsinainen vihkiminen hoidetaan aikaisemmin juhannusviikolla(maitraatti + ravintola). Tarkka päivä pitää vielä miehen kanssa sopia, mutta ajattelin tiistaita, jonka jälkeen pitänee varmaan siirtyä loppuviikoksi anopin luokse ruoan laittoon(unelmien hääyö ja silleen ). Meillä siis mennään maistraatissa naimisiin ja hääjuhla pidetään isolla kesämökillä, jonne kutsutaan n. 40 vierasta. Anoppi on suurtalouskokki, joten hän osaa organisoida ruokapuolen ja tietää ihmisiä joita voidaan palkata hoitamaan kyökin puoli itse hääpäivänä. Itselläkin on ollut kokemusta organisoida ruokailu 20 hlölle, joten eiköhän tuplamäärästäkin selvitä. Pienellä budjetilla mennään, minkä takia pitopalvelua ei edes harkittu. Juhlapaikka oli varattu meille jo normijuhannuksen viettoon, joten ei tarvinnut sitäkään miettiä. Ainut että aiemmin mokin hinta on jaettu 20 hlön kesken ja nyt sit tulee omalle kontolle kokonaan. Tosin mökin omistaa miehen perhetuttu, joten tässä vielä odotellaan lopullista hintaa(varattiin lisäpäiviä järjestelyjä varten), vai saadaanko jopa häälahjana käyttöön(ainahan sitä saa toivoa..) Vieraslista ja kutsut on tässä vaiheessa kai ne tärkeimmät mietittävät kun maistraatista ei saa kuin puoli vuotta eteenpäin varauksia laittaa. Ei oikein viitti soittamalla hätäillä kun ei se päivä ole ihan niin justiinsa.

Siinäpä aihe, joka on askarruttanut kihlautumisesta lähtien, ellei jopa hieman aiemminkin. Pidänkö omani vai otanko miehen nimen? Oma sukunimeni kuuluu suomen yleisimmät sukunimet top vitoseen, joten mitään erityistä "arvoa" sillä ei ole, muuta kuin siis se että se on isäni sukunimi. Foorumeilla on hienoja syitä niin pitämisen kuin vaihtamisenkin puolesta aiheeseen varatuissa ketjuissa ja niitä lukiessani omatkin ajatukseni selkiytyivät varsin yllättävällä tavalla. Olin nimittäin pitkään sitä mieltä että minä pidän omani. Onhan se käytännöllistäkin, kun ei tarvitse lähteä siihen kortin uusimisrumbaan. Yksi painavimmista syistä pitämisen puolesta oli kuitenkin se, että isäni kuoli kun olin pieni. Minulla on muutama muisto hänestä, pari valokuvaa ja nimi. Hyvin vähän siis, mistä hänet muistan. Tosiasia kuitenkin on, ettei minulla ole isäni sukuun minkäänlaisia kytköksiä. En ole tavannut heistä ketään yli kymmeneen vuoteen. Ainoat isäni suvun jäsenet joita näen ovat sisarukseni. Minä en edes tiedä kuinka monta setää tai serkkua minulla on. Eikä se minua juuri kiinnostakaan. Minulla ei siis ole minkäänlaisia tuntemuksia sukunimeäni kohtaan. Se vain on. Minulla kuitenkin on paljon tuntemuksia mieheni sukua kohtaan. Vietänhän heidän kanssaan huomattavasti enemmän aikaa kuin oman perheeni kanssa. Ajatellessani omaa nimeäni jos etunimeni perässä olisi mieheni sukunimi sai aikaan lämpöä ja iloa. Jopa ylpeyttä. Minä siis vaihdan sukunimeni, kun menemme naimisiin ja se tuo myös tähän hääjuhlaan sopivan ripauksen perinnettä. Ehkäpä saamme anteeksi sen ettemme mene naimisiin kirkossa, tai ettei meitä edes siunata. Puhumattakaan siitä, että emme kutsu kaikkia serkun kummin kaimasta lähtien häihimme, vaan mukana menossa ovat vain lähiperhe ja kaverit.

Kun on ollut jo yli vuoden kihloissa, sitä jo tottuu siihen arkeen, eikä häitä ole tullut mietittyä kuin ohimennen silloin tällöin. Kun mies sitten täräyttää, että mites jos mentäs ensi juhannuksena naimisiin, on olo melkoisen pöllämystynyt. Tokihan minä suostuin ja olo oli kevyt ja hattarainen ja aivan kuin rakkauteni miestäni kohtaan olisi kasvanut kaksinkertaiseksi. Todellisuus iski seuraavana päivänä. Että tässähän tulee vielä hitonmoinen kiire. Häihin on vain 260 päivää. Mies julkisti aikomuksemme luomalla facebookkiin yksityisen tapahtuman, jonne jo kutsuttiin kaikki kaverivieraat ja ne perheenjäsenet jotka facebookissa profiiliaan pitävät. Totesin että antaa mennä näin, onpahan sitten tuo "save the date"-puoli hoidettu suurimmalle osalle vieraita. Tarkka vieraslista pitää vielä hioa, mutta olemme mieheni kanssa olleet sitä mieltä että eniten halutaan juhlia kavereitten kanssa ja suvusta kutsutaan vaan ne lähimmät eli perhe ja kummit. Kirkosta ei onneksi tarvitse huolehtia, kun kumpikaan ei kuuluta mihinkään uskontoryhmään. Juhlapaikkakin kidnapattiin, eli viettäisimme häät niissä mökkimaisemissa, missä yleensäkin vietämme juhannuksen kaveriporukkamme kanssa. Samainen kaveriporukka on myös kutsulistalla, joten se ei heitä haitannut. Mieheni ja minä olemme olleet vetovastuussa juhannus-kokoontumisien järjestämisessä, joten meidän oli helppo vaan sanoa, että ensi vuonna juhlitaankin näin. Enää 254 päivää häihin.