kinuskimansikka

Haha! Toi on niin totta! Mun yks ystävä (mies) oli häissä ja tietysti kiinnostuneena kysyin että millainen puku morsiammella oli. Mietti hetken ja totesi että se oli sellainen valkoinen ja pitkä. Näin myöhemmin facebookissa kuvia ja oli polvimittanen, valkonen oli kyllä pääväri mutta kyllä siinä aika paljon kirkkaan punaista oli Meinasin kuolla nauruun. Siis en puvusta vaan siitä että jotkut(?) miehet ei vaan todellakaan kiinnitä näihin asioihin huomiota!

Mun täytyy myöntää että ennen kun aloin tätä palstaa lukemaan niin en ollut koskaan kuullutkaan hääkarkeista. Ikää on kuitenkin yli 30 ja monet häät olen käynyt läpi joten jotain olennaista on ilmeisesti mennyt ohi Mutta sanoisin tällä perjaatteella että hääkarkkeja meille ei kyllä tule.. Ehkä jokin lahja, esimerkiksi Offia tai tulitikut nuotion sytyttämistä ajatellen - saaressa kun ollaan Edit: jos jaksaisi vuolla kaikille vieraille makkaratikut niin siinä olisi hyödyllinen lahja loppuiltaa ajatellen

Me ei varmaan makseta kaasoille sinällään mitään. Saavat pukeutua miten haluavat (tästä lähtikin hyvä läppä että laittavat molemmat omat hääpukunsa päälle kun "sitä pääsee niin harvoin käyttämään") ja häät ovat sen verran rennot että mitään ihmeellisä tukkalaitteita tai meikkejä ei mielestäni tarvita. Itse aion kyllä käydä kampaajalla ja meikissä ja toinen kaaso pohtii että tuleeko myös, lähinnä sen takia että käydään samassa liikkeessä muutenkin niin ajottaisi sitten pienet trimmailut siihen samaan Mutta kaasot eivät tietenkään maksa mitään hääpalavereissa vaan minä hoidan tarjoilut ja yöpymiset ja kuljetukset tulee meidän pussista (tosin mahdollisesti maksamme yöpymisen kaikille vieraille). Ja ostan kaasoille sitten vielä lahjat, en ole vielä päättänyt että onko jotain tavaraa vai mentäisiinkö kolmistaan johonkin hemmotteluviikonlopulle vaikka ensi syksynä - täytyy miettiä. Mutta toisaalta taas en myöskään odota kaasoilta hirveää työmäärää. Mekon valinnassa tarvitsen apua, polttarit järjestävät ja sitten hääpäivänä ensin minun kanssa hengailua ja sitten juhlassa best manien kanssa jotain vieraiden tökkimistä oikeaan suuntaan, ei mitään kovin suureellista. Best manit varmaan sulhasen kanssa hoitavat illalla makkaranpaiston (appiukot voivat siihen osallistua myös bondausmielessä) ja me tytöt anoppien kera sitten laitetaan muut iltapalat pöytään. Mutta on tosiaan sillä tavalla rennot että ei itseä kyllä haittaa yhtään vähän "töitäkin" tehdä kun se vihkiminen ja päivällinen vaan menee sillä tavalla että minun tai vieraiden ei tarvitse siitä murehtia - siksi se hoidetaankin pitopalvelulla. Toisen kaason mies hoitaa meillä kuvauksen niin kaaso oli vähän paniikissa että mitä heidän lapsi sitten tekee siinä vihkimisen aikana ja minä olin ihan ihmeissäni että mikä tässä oikein on ongelma..? Sitten tajusin homman nimen ja sanoin että kyllähän se kaaso saa omaa lastansa sylissään pitää sen vihkimisen ajan, ei se ole niin justiinsa siinä rantakalliolla

No mutta eiköhän Suli tuossakin se ele ole tärkein, eli kolme ihmistä ilmoitti tuolla tavalla olevansa täysillä mukana teidän onnessa. Se että ovatko he sitten virallisia kaasoja ei mielestäni ole olennaista, siinä on sinulla kolme mahtavaa ihmistä elämässäsi jotka ovat täysillä teidän puolella!

Puolitoista viikkoa kihlauksesta ja näin ensimmäisen hääpainajaisen.. Häät olivat jostain syystä aamulla aikaisin. Vihkiminen meni hyvin, maistraatin tyyppi piti ihanan puheen, mutta sen jälkeen mentiin takaisin sänkyyn (siis nukkumaan/lepäilemään). Sitten mies siinä heräili hetken päästä ja sanoi lähtevänsä TÖIHIN! Minä siinä havahduin ja totesin että ei hän yksin voi poistua sieltä makkarista että meitä odotetaan yhdessä saapuvaksi että vieraat pääsevät onnittelemaan. Lähti kuitenkin aamutoimilleen mutta tuli pian takaisin ja totesi että siellä ne kaikki odottavat meitä. Ei sitten auttanut kun nousta sängystä yövaatteet päällä ja mennä ottamaan onnitteluja vastaan. Siinä sitten syötiin aamupalaa ja kaikki vieraat alkoivat valmistautua lähtemään (sinne töihin...) niin minä aloin itkeä kun tajusin ettei me "muistettu" mennä sinne rantakalliolle vihittäväksi vaan sotkusessa sisätilassa meidät vihittiin. Voi jösses. Mä näen yleensäkin aika paljon painajaisia ja sellasia "semipainajaisia" niin voin vaan odottaa että nää alkaa tästä mennä vaan pahemmiksi kun hääjärjestelyt etenee..

Minä olisin ottanut miehen mieluusti mukaan mekko-ostoksille, mutta hän ilmoitti ehdottomasti ettei halua nähdä pukua ennen "alttaria". Joten kaasojen kanssa shoppailemaan. Tosin voi olla että toimii paremmin nuo kaasot makutuomareina, mies ei ole oikein shoppailuihmisiä, niinkuin en itsekään!

Taidan jättää tuon ydinpommivertauksen mainitsematta kun kysyn isältäni vielä lupaa tähän Voisi ehkä isän mielestä olla liiankin osuva vertaus eroon äidistä

Mun äiti on uusissa naimisissa niin että säilytti isäni sukunimen. Syitä tähän oli monia: 1) Hän on alunperin mennyt naimisiin isäni kanssa 19-vuotiaana, eli hänen koko aikuinen identiteettinsä oli rakentunut tuolle nimelle 2) Hän halusi pitää saman sukunimen (aikuisten) lastensa kanssa 3) Mikäli olisi ottanut uuden miehensä sukunimen, hänestä olisi tullut täyskaima tämän uuden miehen entisen vaimon kanssa Isäni vähän nikotteli asian kuultuaan mutta hyväksyi asian kyllä ja ymmärsi nämä perusteet (no, isän kanssa ei käsitelty kuin noita kahta ensimmäistä kohtaa). Itse taas ihmettelin kun isäni meni naimisiiin niin hänen vaimonsa otti "meidän" sukunimen. En tiedä miksi se edelleen vähän särähtää korvaan, tämä henkilö on varsin mukava mutta ei hän "perhettä" sillä tavalla ole.. Tähän täytyy huomioida siis että vanhempien ero ja nämä uudet liitot ovat tulleet sen verran myöhään että kukaan meistä "lapsista" ei ole asunut kotona enää, eli sillä tavalla ei ole "isä- tai äitipuolia" vaan yksinkertaisesti vain isän ja äidin uudet kumppanit - vaikka mukavia ovatkin. Edit. Niin ja kumpikaan, isä tai äiti, ei enää asu meidän vanhassa kotikaupungissa joten sekään ei tavallaan ole ongelma, siis en usko että äidin nykyisessä ystäväpiirissä kukaan on edes miettinyt että onkohan tuon sukunimi nyt tyttönimi vai entisen miehen nimi jne.

Mitä olette mieltä: Minulle teetetään sormukset ja ajattelin istuttaa sormukseen timantiksi äitini vihkisormuksen timantin. Eli äiti ja isä ovat eronneet, en halua jo ihan "ulkonäöllisistä" syistä käyttää äitini sormusta, mutta myös ikuisuuden symbolina se ei selvästi heillä toiminut (= paha karma). Mutta saivathan he siitä parinkymmenen vuoden avioliitosta aikaiseksi yhden timantin (siis minut, kröhöm) aikaiseksi, niin siksi ajattelin että sen timantin voisi käyttää. Mitä olette mieltä? Ajattelin myös mahdollisesti käyttää rippiristini timantin. En kuulu enää kirkkoon enkä kultakoruja käytä allergian vuoksi niin olisi kiva saada siitäkin osa "talteen" kuitenkin. Ja "käytetyt" timantit sopisivat sinälläänkin arvomaailmaani, kierrätän mieluummin kuin heitän pois ja ostan uutta. Mutta siis etenkin tuohon kaipaan mielipiteitä että voisitteko kuvitella ottavanne "erosormuksen" timanttia käyttöön omaan kihla/vihkisormukseen? Edit: Äidiltä kysyin jo, hän antaa sormuksen tähän käyttöön oikein mielellään joten sitä ei tarvitse miettiä. Ehkä isältä pitää kysyä myös niin ei tule sitten mitään sanomista jälkikäteen mutta empä usko että hänellä on asiaan mielipidettä suuntaan tai toiseen.

Meille ei kyllä taida tulla puheita ihmeellisempää ohjelmia. No tanssit kyllä ja yöllä makkaranpaistoa jne. mutta ei mitään perinteisiä leikkejä. Itse en niistä oikein pidä, kysyin sitten sulholta että mitä mieltä hän on (pelkäsin vähän että saattaisi haluta kun on joissain asioissa paljon perinteisempi kuin minä), mutta vastaus "hell no" tuli kuin tykin suusta Vähän mietin tuossa että pitäisikö olla morsiusparin ryöstö kuitenkin. Muutamissa häissä on ollut ja se on ollut morsiusparille sellainen lyhyt hengähdystauko juhlahumusta (monissa tapauksissa myös vaatteidenvaihtotauko). Esim. meidän vanhemmat vois joutua tekemään jotain tiimityötä että saavat meidät takaisin. Mutta siinä ongelmana on että miten tehdä sen niin että a) ketään ei nolata ja se ei olisi tylsää. Täytyy miettiä! Edit. Kirjoitus-/ajatusvirheen korjaus.

No hyvä. Olis ehkä kannattanut kysyä niiltä että miten aikanaan pyysivät omia kaasojaan niin olisi saanut osviittaa että odottivatko jotain suurta ja hulppeaa Mutta näillä mennään nyt!

Me ei taideta kokea STD kortteja tarpeelliseksi. Heti kun päivä varmistuu lopullisesti niin kerrotaan kyllä kaikille lähipiirin ihmisille jotka on "must" vieraita meille, se riittänee Jos olisi isommat häät niin voisi ehkä lähettää mutta itse pystyn hoitamaan omat vieraani ja sulhasen tapauksessa riittää kun kerrotaan hänen äidilleen päivä niin on kyllä varmasti kaikkien tiedossa sen jälkeen

Minä kukkakauppiaan tyttärenä olin aina ajatellut että kimppu tulee ja varmaan aikas prameakin kun äitini sen minulle voisi tehdä. Noh, nyt sitten mietin että miten kerron äidilleni että kimppua en kyllä aio ottaa, eikä juhlatilaan paljoa kukkakoristetta muutenkaan ole tulossa Tämä siis johtuu siitä, että menen naimisiin saaressa ja olen sitä mieltä että Suomalaista saaristoa kauniimpaa asiaa ei ole olemassakaan ja tästä syystä en myöskään sinne mitään ylimääräistä koristetta tarvitse. Mikäli muutan mieleni niin mahdollisesti luonnonkukista tehty "hippikimppu", siis sellainen aika "sotkuinen" voisi olla ok. Leikittelen myös sen vaihtoehdon kanssa että vihkimisen ajan minulla olisi kukkaseppele päässä. Katsotaan miten likan käy

Minulle tämä on jotenkin aina ollut helppoa, haluan että meidän perheellä (oli siinä sitten lapsia tai ei) on sama nimi. Ja että minä siis otan miehen nimen. En tiedä olenko sitten vain pohjimmiltani niin perinteinen vai mikä siinä on, mutta näin olen aina ajatellut tekeväni, ja nyt kun asia on konkreettinen niin se on täysin itsestäänselvää. Vitsailinkin miehelle jo jokin aika sitten kun naimisiinmenosta oli puhuttu alustavasti (siis että ehkä sitten joskus mahdollisesti:) niin mies sattui kysymään johonkin liittyen että mitä haluan lahjaksi? Minä siihen sitten että "sun sukunimi olis ihan kiva" Jotenkin tämä mielestäni liittyy perheidentiteettiin jonka haluan meille. Että olemme yksi yksikkö. Täytyy kyllä sanoa että kävi hyvä tuuri, sulholla on ihana ja harvinainen sukunimi. Vähän huolestuin parikymppisenä kun seurustelin miehen kanssa jonka sukunimi oli eräs ei-niin-mairitteleva eläin

Lyön myös lusikkani tähän soppaan Olen tästä Sulin ja monen muun sanomasta ajatuksesta täysin samaa mieltä: "Avioehdon olemassa olo osoittaa mitä suurinta luottamusta toista kohtaan ja arvostusta." Mielestäni tähän kiteytyy kaikki. Se on luottamusta ja arvostusta ettei mene toisen kanssa naimisiin sillä ajatuksella että voi hyötyä hänestä mahdollisen eron hetkellä. Ihan samalla tavalla kun se on luottamusta ja arvostusta että avioliiton aikana rahat ovat yhteiset, molemmat tekevät töitä perheen eteen. Tällä hetkellä minä tienaan enemmän kuin tuleva mieheni mutta mikäli meille esim. lapsi siunaantuu niin silloinhan minun tuloni tippuvat joksikin aikaa todella pieneksi ja tosiasialliset elinkustannukset katetaan miehen tuloilla - molemmat teemme töitä perheen eteen. Meille tulee avioehto jolla suljemme pois eron sattuessa avioliittoa edeltävän omaisuuden (molemmilla omistusasunnot), sekä mahdolliset tulevat perinnöt. Sen sijaan avioliiton aikainen omaisuus on yhteistä niin avioliiton aikana kuin (mahdollisesti, jos ero tulee) sen jälkeenkin. Naimisiin mennessämmehän perustamme meidän "Oy Perhe Ab:n" jonka eteen molemmat teemme töitä ja jonka varoja yhdessä käytämme. Tämän lisäksi teemme keskinäisen testamentin jolla kuolemantapauksessa jätämme kaiken omaisuuden puolisolle (meillä ei vielä siis ole lapsia). Mielestäni on eri tilanne että omistaisin vaikka osuuden miehen perintömökistä jos olen hänen leskensä, kuin että olisin hänen ex-vaimonsa. Ja sama toisin päin. Eli mikäli olemme yhdessä "Kunnes kuolema meidät erottaa" niin silloin kaikki on tosiasiassa yhteistä. Vain eron sattuessa (mitä emme todellakaan kuvittele tulevan), haluamme että asiat on määritelty valmiiksi jotta voimme siinä vaikeassa ja pahalta tuntuvassa tilanteessa keskittymään tärkeämpiin asioihin kuin omaisuudesta riitelyyn, eli omaan toipumiseemme sekä mahdollisten lasten asioiden järjestämiseen niin että ero vaikuttaa heihin mahdollisimman vähän. Meillä on molemmilla myös suvussa niin legendaarisia sukuriitoja että niistä voisi tehdä komediaelokuvan - kukaan ei uskoisi niitä todeksi. Mutta tämän välttääkseen on mielestämme parempi sopia asiat pahoja päiviä varten valmiiksi kuin riidellä sitten kun loukatut tunteet ovat pinnalla. Ihan samalla tavalla valmistaudumme niitä pahoja päiviä varten keskustelemalla riidoistamme, eli pyrimme jokaisesta riidasta oppimaan paremmiksi (lue= reilummiksi, sovittelevimmaksi) riitelijöiksi ja sitä myötä paremmiksi kumppaneiksi. Ja laittamalla rahaa säästöön pahan päivän varalle. Pahaan päivään kannattaa mielestäni aina valmistautua, silloin voi nauttia täysin sydämin niistä hyvistä päivistä!

Hui, en jotenkin tajunnut että tämänkin voisi (pitäisi?) tehdä jotenkin virallisesti, tai sillä tavalla "isosti". Minä pyysin kaasojani jo elokuussa että "sitten kun mennään miehen kanssa naimisiin niin olethan mun kaaso"? Ja kun mies kosi niin laitoin tiedon tekstarilla heti kun hypetykseltäni kykenin, ja siinä luki että "*MIES* KOSI MUA!!! Oothan mun kaaso?!??". Sama viesti siis molemmille kaasoille. Kyl ne ainakin lupasi olla joten kai se meni ihan hyvin. Eiköhän ne tunne mut niin hyvin että tiesivät että mulle on iso asia saada juuri heidät kaasoiksi ja se "kunnianosoitus" tuli tavallaan siinä että he olivat ensimmäiset (mun isän jälkeen) jotka saivat asiasta tietää, kenellä halusin naimisiinmenosta kertoa.

Me oltiin nähty muutaman kerran nyrkkeilysalilla missä kävin tunneilla meidän yhteisen ystävän kanssa. Sitten olin menossa keikalle tämän yhteisen ystävän kanssa niin hän kysyi että jos soittaisi tälle miehelle kun asuu siellä lähellä että haluisiko myös tulla. Tarkisti vielä että onhan ok kun olin kuulemma vaikuttanut siltä että inhoan ko. miestä Mihin minä sitten diplomaattiseen tyyliini totesin että se on ihan sama millanen tyyppi on, en minä tutustu ihmisiin hikisenä ja punaisena nyrkkeilytunnin jälkeen Noh, mies tuli paikalle kaverinsa kanssa ja nelistään jatkettiin iltaa. Minä tein ilmeisesti vaikutuksen mieheen olemalla aivan superväsynyt (meinasin jatkoilla nukahtaa hänen sohvalle ja tulin sinne yleensäkin vain sen takia että käytiin hakemassa ruokaa ). Viikkoa myöhemmin mies pyysi treffeille. Olin silloin juuri lähdössä reissuun joten sovittiin että nähdään kolmen viikon kuluttua kun palaan. Näin tehtiin ja ensi treffit olivat todella hauskat! En silti ollut ihan varma että onko hänessä kumppaniainesta (lue= kiinnostaako sillee) vai enemmänkin kiva kaveri, mutta selvää oli, että jos kivaa on niin uudestaan nähdään. Yllättäen jouduin sitten lähtemään uudelle matkalle heti ensi treffien jälkeen ja toiset treffimme olivat sitten tämän yhteisen ystävämme häissä kolme viikkoa ensitreffien jälkeen. Sen jälkeen olemmekin olleet aika paita ja peppu / majakka ja perävaunu.. Taisi olla rakkautta ilmassa niissä häissä. Toiset treffit olivat siis 18.3. ja vappuna olen tiennyt että tämä on se mies kenen kanssa tulen menemään naimisiin. Onneksi mieskin tajusi saman - tosin vähän myöhemmin

Hmm.. Mä olen varmaan vähän pölö kun ei tullut mieleenkään ajatella tällaisia ajatuksia. Mun velipuoli meni kesällä kihloihin ja ilmottivat menevänsä naimisiin 5.7. Me sitten taas mentiin kihloihin 1.12. ja tarkoitus olis mennä naimisiin 19.7. Tarkistettiin vain että veli ei ole lähdössä häämatkalle heti häiden jälkeen että pääsevät paikalle Ja seuraavaa viikonloppua ei haluttu kun heidän häät olisi morsiammen kotipaikkakunnalla Pohjanmaalla ja olisi saattanut aiheuttaa meille stressiä järjestelyjen suhteen. No, lopulta kävi niin että veljen häät siirtyi vuodella kun tulivat raskaaksi ja LA on huhtikuun lopulla.. Mutta ei tässä kyllä tainnut kukaan miettiä että olisi liian lähekkäin. Molemmat ilmeisesti halutaan kesähäät ja Suomen kesä on aika lyhyt Ja kyllä meidän yhteiset perheenjäsenet jaksaa iloita meidän molempien kanssa vaikka juhlat lähekkäin olisivat olleetkin. Ja kun ihmiset tulee tiettyyn ikään niin kyllähän näitä hääuutisia alkaa tulemaan sieltä sun täältä, ei kait se mitään matkimista ole vaan normaalia elämän kulkua!

Juu, käytiin siis lauantaina ja sieltä aion tosiaan tuon sormuksen tilatakin. Mutta se mies käski mun hamotella vähän paperille ensin että mitä mä haluan ja suunnittelee sitten sen pohjalta.. Hankaluus on siis siinä että mä en ole jotenkin tarpeeksi "taiteellisesti lahjakas" saamaan paperille tätä mun ideaa. Puusta tulee liian puumainen Ehkä mä otan kuitenkin tuon piirroksen mukaan ja käyn siellä pyytämässä että työstäisi tuota mun ideaa eteenpäin - se kultaseppähän se taiteilija tässä kombossa on!

Pahinta on "pakkokosinta" ja "pakkosuostuminen"! Hitaasti tai nopeasti, jokainen tosiaan tyylillään. Ja kyllähän suhteessa pitää pystyä näistä asioista puhumaan (molempiin suuntiin), eihän sitä muuten ole valmis avioliittoon! Siis tarkoitan sitä että jos esim. tässä sinun tapauksessasi, Suli, mies olisi siitä vetänyt herneen tiukasti nenään ja ottanut sellaisen "joko naimisiin tai erotaan" asenteen niin ei se minun mielestäni ole silloin kypsä se suhde (tai ihminen). Ihana kuulla että nyt tuntuu oikealta ja hyvältä! Se on aika hyvä fiilis olla ja elää Koska teillä muuten on häät?

Itse olen alkanut myös miettiä tätä ilmaisua. Ajattelin jotenkin laittaa että "Kesäinen "lavatanssivaatetus" - ei korollisia kenkiä. Mukaan myös säähän sopivat lämpimät vaatteet." Onneksi meillä on vielä aikaa miettiä tätä ennen kutsujen lähettämistä - ja kutsuttuja on sen verran vähän että saadaan viidakkorummulla ihmisille kuitenkin se tieto että mukaan otetaan vaikka ne 25 vuotta vanhat neonväriset tuulipuvut kunhan se tarkoittaa että vieraalla on niin lämmin että voi loppuillasta viettää aikaa ulkona makkaraa paistaen (jne.).

No nyt mä tiedän että mistä se sormus tulee - kai sekin on jo jotain Mutta nyt mulla on ongelma!! Olin suunnitellut pienessä päässäni sormusyhdistelmää jonka yön pikkutunneilla nimesin "Tree of Love" (Uniongelmista on välillä iloa) Eli siinä tulisi kihla- ja vihkisormukset sillä tavalla täysin yhteesopiviksi että niihin yhdessä tulee kaiverruksena puuhahmotelma. Siis että kihlaan tulee se puun tyvi (eli tavallaan se yhteisen taipaleemme alku) ja vihkiin sitten latvusto. Alkujaan kihla tulisi ilman timanttia ja vihkiin tulisi yksi timantti (=puun lehti). Sitten jatkossa esim. lapsen saannin tai tyylillä 10-vuotis hääpäivän kunniaksi siihen voisi istuttaa lisää timantteja (lisää lehtiä symboloimaan meidän yhteistä elämää). Miltä kuulostaa? Pidän tuosta ajatuksen tarinallisuudesta mutta ongelma on keksiä tarpeeksi "avantgardistinen" puumalli, eli en halua että siinä on kuvattuna mitään vaahteraa vaan sellaisia viivoja joista niin halutessaan voi ymmärtää että siinä on puu Ja sitten taas toisaalta ihastuin tähän yksinkertaiseen ihanuuteen: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=611844502170300&set=pb.128638223824266.-2207520000.1386573440.&type=3&theater Jos tähän puusormukseen päädyn niin ajattelin että se olisi myös tuollainen titaanisormus jossa "karhennettu" tumma pinta ja se "puu" sitten kaiverruksena pinnassa kiillotettuna. Hjälp! Tällä menolla ei saada sormuksia ennen kun ollaan naimisissa (Tosin kun miehelle valittelin että on tää kurjaa kun olen kihloissa ilman sormusta niin mies totesi että eikös se ole kuitenkin kivampi niin päin - kuin että sormus olisi mutta kosittu ei. Eipä sitä voinut kieltämäänkään lähteä.) Edit: Anteeksi, tämä meni taas tosi OT:ksi. Jotenkin vaikea siirtyä toiseen (sopivampaan) ketjuun angstailemaan kun on jo saanut vertaistukea täältä Edit2: Korjattu ajatusvirhe ylempää, eli "latva" on tosiaan siis vihkisormuksessa ja tyvi kihlassa.

Ei mekään siis täyttä hintaa vierailta otettais. Listahinta siellä on 69 euroa per HENKILÖ (törkeä hinta), mutta totta kai saadaan vähän alennusta kun otetaan koko alue vuokralle. Mutta on se silti kallista joten mietittiin että JOS otettais jotain niin tyylillä 50 euroa per pariskunta (vertaa hotelli maksaa usein sen 80-120 euroa / pari).

Mennään varmaan lauantaina käymään yhdessä paikassa missä voisi teettää. Ja siis mulle voi kaivertaa ihan siis sormuksen ympäri asti, ei oo mitään reikiä tulossa Ja "hyvänä puolena" voidaan myös pitää sitä että mulla on tällaset tosi ei-sirot maanviljelijän tyttären jättikädet No, mutta sittenhän se selviää. Toivottavasti saadaan nuo tekstit, jos ei niin täytyy keksiä jotain muuta - helppoa kuin heinänteko Mutta angsti on kyllä kova! Toivottavasti helpottaa lauantaina

Ei kai tuo Suli epäromanttista ole. Jokainen tyylillään ja tärkeintähän on ettei tee päätöksiä mitkä ei tunnu oikealta.