Vaimo vm.2014

Minä en halua suudella altarilla. Pappi kysyi, että suudellaanko me, mutta kieltäydyin. Suudellaan sitten kirkon portailla, kun tullaan ulos kirkosta.

Meille on tulossa n. 85 aikuista ja 6 lasta. Just tehtiin superalkoon tilaus ja appiukko menee noutamaan. Jottei mikään loppuisi kesken, tilattiin reilusti juomaa. Koska emme ole lasiin sylkijöitä itsekään, ei haittaa, vaikka jäisi yli. Viina ei hetkessä happane. Tilaus: -Kuoharia 24 pulloa. Yli jää, mutta juon sitä mielelläni kesällä, joten ei haittaa. Lisäksi sitä voi juoda vielä vaikka yöllä loppuporukan kanssa. -22 ltk olutta -10 ltk siideriä -8 ltk lonkeroa -24 pulloa punkkua + 24 pulloa valkkaria - 4 litaa viskiä aveciksi ja 4 litraa likööriä aveciksi - booliaineet 60 litraan boolia. - Lisäksi limutölkkejä muutama laatikko Rahaa näihin uppoaa rapia tonni. Pitäisi kyllä kaikella järjellä riittää erittäin hyvin. Viime kesänä miehen 30-v. juhlissa meni samaista boolia 15 litraa, olutta 4 ltk + siiderit päälle (en muista määrää). Paikalla oli n. 15 ihmistä.

Olisin kovasti halunnut, että mies ottaa minun sukunimeni. Meitä on jäljellä 7, joista suvunjatkamisikäisiä minä, siskoni ja veljeni. Mies ei kuitenkaan halua vaihtaa omaansa pois (sukunimestä on aika tavalla hyötyä urakehityksen kannalta). Mutta onneksi ei myöskään oleta minun ottavan hänen nimeään, joten omillamme jatketaan.

Olen nähnyt molempia tapoja, ehkä saattaminen on yleisempää. Tai sitten nuo tv-häät vaan vääristää mielikuvaa. Me aiomme kuitenkin kävellä alttarille perinteikkäästi yhdessä, kuten meidän vanhemmat ja isovanhemmatkin on tehneet.

Tällä viikolla varattiin viimein kirkko ja juhlapaikka, ja nyt ahdistaa. Onko juhlapaikka sittenkään hyvä? Mitä jos tuleekin liian ahdasta istua? Onko se ruma ja tyhmä jne. Argh, pää hajoo. Mä tahtoisin niin kovasti et tulee kivat juhlat ja en oo ennen yksin järjestänyt isoja juhlia. Ahdistaa.

Minä ainakin haluan tietää, mikä paketti on tullut keltäkin. Pitää antaa kaasolle teippirulla käteen, että saa heti tuoreelta teipata kortit kii lahjapakettiin. En halua, että kortit eroaa lahjasta. Sitä en tiedä, että avataanko me lahjoja vai ei. Osassa häissä on avattu, osassa ei, joissa olen ollut

Mä en voi valita Päivä vain ja hetki kerrallansa (virsi 338), oli se miten kaikkien tuntema tahansa. Tuntuu, että kaikki hautajaiset, joissa mä oon ollu, niin niissä veisataan 338. Viime kesänä ystävän häissä kyseinen virsi ja sen lisäksi Soi kunniaksi luojan (joka on jotenkin surumielinen ja laahaava säveleltään) ja sekin on laulettu ainakin kahdessa muistotilaisuudessa, joissa oon ollu. Lipsautin tietysti siinä kirkon penkillä, että "Näähän on hautajaisvirret.", onneksi sen verran hiljaa kuitenkin, että vaan mies ja kaveri vieressä kuulivat. Ja en kyllä saanut niitä veisatessa mitään iloista fiilistä itselleni. Suoraan sanottuna omalla kohdallani ne latisti koko vihkimisen (no pappikaan ei kyllä puheineen ollut mun makuun) ja mä kun yleensä tykkään laulaa virsiä ja pääsen oikein fiilikseen veisatessa. Mutta jokainen tietysti valitsee itselleen sopivat virret.

Ei saa loukaantua, mutta miksi monet ajattelevat, että morsiamen saattaminen, kaasona oleminen jne. on ihan maailman isoimpia kunniatehtäviä. En minä ainakaan koe nousevani morsiamena yhtään sen korkeammalle pallille, että kenenkään pitäisi väen vängellä mua miellyttääkseen tehdä jotain mistä ei tykkää tai kokea jotain asiaa kunnia-asiaksi. Tässä tapauksessa äiti luultavasti ei kokenut asiaa luontevaksi ja kieltäytyi. Hyvä niin, ei kenenkään pidä tehdä mitään sellaista, mistä ei pidä, ede morsianta mielyttääkseen.

Mä en ole koskaan ollut häissä, joissa morsiusparilla ei olisi ollut omaa pöytää. Eikä se minusta koskaan ole ollut "dorkan näköistä". Me ei olla vielä istumajärjestystä tehty, mutta luultavasti oma pöytä. Appivanhemmat on eronneet, niitä ei voi laittaa samaan pöytään. Enkä muutenkaan jaksaisi istua miehen sukulaisten kanssa. Ihan ok tyyppejä, mutta rasittavia.

Meillä ei kihlasormuksia ole, mutta vihkisormukset tulee molemmille. Meillä on omat tilit, mutta yhteiset rahat, joten sen tililtä vihkit ostetaan, kumman tilillä on enemmän rahaa. Eli luultavasti mun.

Vieläkö tälle palstalle saadaan elämää? Muita ensi kesän Vihdissä vihittäviä?

Olen ajatellut, että maksan itselleni ja kaasolle matkan Tallinnaan (kaaso ei ole koskaan ollut Tallinnassa, vaikka muuten matkusteleekin ahkerasti). Siellä sitten mennään yhdessä johonkin hoitoon ja syömään. Minä kustannan hoidon, syömisen ja matkan. Vielä en ole päättänyt, että olisiko se ihan päivämatka vaan vai jäädäänkö yöksi. Toki joku pysyvämpi lahja olisi kiva (koru tmv.), mutta ihan hulluna ei ole rahaa laittaa. Toki voisin ostaa jonkun "halvan" korun, esim. ei mikään Kalevala koru, joka olisi se pysyvämpi muisto, mutta enemmän satsaan tuohon matkaan.

Häät 2014 kesällä. Minä olen silloin 29-v. ja mies 31-v. Yhdessä ollaan oltu 9 vuotta.

Pidän luultavasti oman nimeni, koska se on harvinainen (6 ihmisellä minun lisäkseni on se sukunimi) ja erikoinen. Jää ihmisten mieleen. Se on myöskin osa minun omaa identiteettiäni. Miehellä on nätti sukunimi, mutta en erikoisemmin välitä miehen sukulaisista ja en suoraan sanottuna halua kantaa heidän sukunimeään. Miehen sukunimi on myös työpiireissäni todella tunnettu, enkä halua alkaa selittämään sukulaisuussuhteitani ihmisille. Varsinkin, kun olen saanut jo vähän omallakin sukunimellä tunnettavuutta. Mies ei taas halua vaihtaa sukunimeään pois, koska on samalla alalla töissä ja hänelle sukunimi on tietysti etu (olisi se kai mullekin, mutta koen sen riesaksi). Molemmat olemme ihan fine asian kanssa. Lapsien sukunimiasiaa ei olla hirveästi mietitty. Haluaisin antaa oman sukunimeni, koska se on niin harvinainen ja jollain tapaa haluan liittää sukunimen avulla lapset vahvasti minun ihanaan ja rakastavaan sukuuni, enkä miehen kylmään ja itsekeskeiseen sukuun.

Ollaan puhuttu vuosia naimisiinmenosta, kosinnastakin. Mies löi aina jarrua: ei ole rahaa, opinnot kesken, hän haluaa vakaammat tulot ennen häitä jne. Tänä kesänä alkoi mennä hermot aivan lopullisesti. Muutaman kerran vihjasin, että kosinta olisi kiva juttu, mutta ei sitä koskaan tullut. Sen sijaan mies alkoi yksi ilta tehdä vieraslistaa. No siitä se häiden suunnittelu sitten alkoi. Olen vähän pettynyt, etten kosintaa saanut.

Viime kesänä yllätettiin morsian aamulla kotoaan. Oli sopinut kaason kanssa, että lähtevät etsimään kaasolle mekkoa häihin. Tiedettiin siis, että morsian on aamulla kotona varmasti. Tavattiin koko porukalla läheisessä kaupassa ja ostettiin aamiastarvikkeet. Käytiin viemässä omat kamat morsiamen lähisukulaiselle, joka lupasi toimittaa ne yöpymispaikkaan. Sitten ajettiin morsiamen kotiin, tehtiin aamiainen ja morsian sai sillä aikaa pari pikku tehtävää. Toki oli perinteinen pakkaustehtävä, eli lista käteen, jossa oli paljon kaikkea turhaakin mukana ja morsiamen piti ehtiä ne pakata mukaan. Toki huolehdittiin, että sellainen, mitä ehdottomasti tarvii, oli mukana ja lääkkeet myös (joita ilman morsian on hengenvaarassa ja olisi ne kyllä itsekin muistanut ottaa.) Kyseinen morsian on aina ollut tosi siisti ihminen, joten häntä ei varmaan haitannut, että tunkeuduttiin hänen kotiinsa. Eräissä polttareissa morsian oli tosi nolo, kun oli jäänyt viikkosiivous tekemättä ja koti oli kuin pommin jäljiltä. Yksissä polttareissa sulhaselle kerrottiin etukäteen morsiamen polttareisra (lapsi ja koiria on, joten hoito piti varmistaa). Myös bestman tiesi polttareista. Pojat päättivät, että sulhanenkin lähtee polttareihin samana päivänä ja mies haettiin kesken lapsen syötön kotoaan. Sulhasen äiti oli varattu vahtimaan lasta ja koiria. Sulhasen ilme oli ollut kuulemma aika hämmentynyt ja jopa hapan, kun näki, että nyt mennään. Mutta helpottui heti, kun näki, että äitinsä kaartaa pihaan lapsenvahdiksi

Tosi kurja lukea, että monet on pettyneet polttareihinsa. Vaikka tiedän, että ei pitäisi niitä etukäteen ajatella, niin toki sitä väkisinkin miettii, että mikä olisi kivaa ja mikä ei. Toisaalta itse rakastan järjestää yllätyksiä, mutta itse niitä harvemmin saan, joten luultavasti olen tosi iloinen polttareissani, koska kerrankin mä (toivon mukaan) saan yllätyksen ja mua varten on järkätty ohjelmaa. Kuulostaa varmaan aika kauhealta ja itsekeskeiseltä... Mä itse olen tosi organisointikykyinen ja järjestän töissäni jatkuvasti tilaisuuksia (vaikka en siis todellakaan ole tapahtumatuottaja tai muutenkaan mikään tapahtuma-alan ammattilainen). Ystäväpiiriini ei kyllä juuri kuulu sellaisia naisia, jotka ei osaisi organisoida asioita, joten mun on vaikea kuvitella, että polttarit tai häät epäonnistuisivat organisoinnin puutteesta. Me ihmiset ollaan erilaisia (hyvä niin), mutta onhan se tosiasia, että kaason hommiin sopii sellainen ihminen, joka a) osaa organisoida, b ) järjestelmällinen, c) avoin ja innostunut luonne ja d) tiukassakaan tilanteessa ei mene sormi suuhun. Toki kaasolla ja morsiamella pitää olla luottoa toisiinsa. Itselläni on vain yksi kaaso juuri sen takia, että päävastuun pitää olla yhdellä ihmisellä. Pitää olla se selvä pomo, joka sanoo, että mitä tehdään. Harvoin kaksi tai kolme kaasoa ovat niin samanlaiset, että kaikki sujuu kuin rasvattu. Itse en ole ollut kaasona, mutta ystävien kauhukertomuksia kaasoilusta olen kuullut ihan tarpeeksi. Vaikka kaasot olisivat olleet bestikset kaason hommiin mennessään, niin silti järjestelyt voivat aiheuttaa paljon kitkaa. Toki kerron kaasolleni muutaman muun kaverini (jotka kaaso on tavannut pari kertaa), joihin voi nojata esim. polttariasiassa, koska nämä ovat kaiken hauskan järkkäilyssä mestareita. Meni ihan ohi aiheen, mutta jos tätä lukee joku, jonka polttarit on edessä ja kaasokin ehkä valitsematta, niin kannattaa oikeasti miettiä, että kuka on hommiin sopivin ja antaa kaasolle esim. polttareita varten avuksi muutaman ihmisen nimen, joiden ehdotuksille voi antaa enemmänkin painoarvoa,

Meille tulee molemmille vain vihkisormukset, emme ole hommanneet kihlasormuksia. Mulla on niin kallis maku, että mieluummin säästän kaikki pennoset sellaiseen näyttävään vihkisormukseen, jonka oikeasti haluan, kuin että ostan kaksi "keskinkertaisen nättiä" ja halvempaa sormusta. Miehellekin tulee vain vihkisormus, kun ei nyt yksin halua kihlaa kanniskella

Meillä kummallakaan ei ole kihlasormusta, joten vasta altarilla tulee molemmille sormukset. Yksinkertainen syy on se, että haluan nekin rahat, jotka kihlasormukseen menee, säästää kunnon vihkisormuksia varten. Sinänsä ei ole mitään kahta sormusta vastaan. Tulevaisuudessa vihkisormuksen rinnalle voi laittaa vaikka mieheltä lahjaksi saadun sormuksen. Toiveikkaana siis ajattelen, että joskus tulevaisuudessa saan vielä sormuksia lahjaksi

Unelmapolttarin ainekset: -Kaikilla on hauskaa ja kukaan ei stressaa -Morsiussauna pitkän kaavan mukaan. Eli sauna on somistettu (morsiamen istuin tehty) ja on hyvä ja paha vihta, kaikki runot ym. taiat kuuluu asiaan myös. Pesu jauhoilla, suolalla ja kananmunalla. Hiusten letitys, juusto ja kosu jälkkäriksi. Hyvän vihdan heitto saunan katolle jne. Eli koko helahoito -Alkoholia saa ja pitää olla, mutta kukaan ei örveltäisi oksennuskuntoon. -Hyvää ruokaa -Yhteistä hemmottelua ja hassuttelua -Lauluakin saa olla Mulle toi sauna on ehkä se tärkein homma ja ehkä joku mökkeily yhdessä. Muuten on ihan sama, vaikka ei tehtäis mitään muuta.

Hyvä aihe! Itse olen miettinyt tätä jo kauan, jo ennen kuin koko naimisiinmenosta päätettiin. Meillä on miehen kanssa yhteisiä opiskelukavereita (miehiä), joiden kanssa pidetään satunnaisesti yhteyttä. Nähdään kylläkin useita kertoja vuodessa (häissä, tupareissa, synttäreillä, grillibileissä, muuten vaan juhlissa jne.) Tässä vuosien varrella olen yhden näistä miehistä vaimoon tutustunut paremmin. Ollaan käyty kaksin Tallinnassa ja viestitellään Facebookissa säännöllisesti. Kesällä kävin kylässä jne. Mietin, että tuleeko siitä sanomista, jos pyydän kaasoa kutsumaan tämän yhden vaimon, mutta jättää muiden kaverimiesten puolisot kutsumatta? Muissakaan vaimoissa/tyttöystävissä ei ole mitään vikaa. Ei vaan olla tekemisissä muuten, kuin noissa juhlissa. Toki niissä jutellaan ja jonkin verran heistä tiedän, mutta ei olla mitenkään ystäviä. Toisaalta mua ei haittaa yhtään, vaikka tulisivatkin, mukavia naisia. En kuitenkaan halua aiheuttaa heillekään sellaista wtf-oloa kutsumalla heidät. En halua, että he ihmettelevät, että a)miksi heidät on kutsuttu ja b)onko heidän nyt pakko tulla. Vitsi kun pääsisi muiden ihmisten pään sisään katsomaan, että mitä he asiasta ajattelisivat.

Aikaskaalaa näyttää olevan laidasta laitaan. Itse ajattelen, että olen jo myöhässä, mutta onneksi kaikki eivät sentään ole aloittaneet vuosia aikaisemmin. Ollaan puhuttu vuosia naimisiinmenosta, mutta jotenkin se on aina jäänyt. Mieheni ei vaan ole sanonut sitä lopullista sanaa. Kesän aikana aloin pikku hiljaa kypsyä vetkutteluun ja totesin jossain vaiheessa suurin piirtein, että ota tai jätä. Mitään virrallista kosintaa ei ole tapahtunut, mutta pari viikkoa sitten otin taas miljoonannen kerran häät puheeksi ja mies alkoi ihan omatoimisesti tehdä vieraslistaa. Yhteen juhlapaikkaankin soitti, kun pyysin. Ikävä kyllä siellä ei ollut enää vapaata. Jotenkin tää asia konkretisoitui eilen, kun sain takelleltua puhelimessa äidilleni, että ajateltiin vähän, että jos sitä ensi kesänä olisi häät. Äiti alkoi heti läheltä synnyinpaikkakuntaani ehdottaa hääpaikkoja ja yhteen laitoin tiedusteluja eilen (ja sain jo vastauksenkin, että vapaata olisi.) Löysin myös netin välityksellä minun ja miehen nykyiseltä (ja samalla miehen synnyinkunnasta) asuinkunnasta yhden varteenotettavan paikan. Sieltä odotan nyt vastausta. Tarkkaa päivää ei olla siis päätetty, koska ensin pitäisi saada juhlapaikka. Luultavasti kuitenkin kesäkuun loppu tai heinäkuun alku. Maanviljeliöiden lapsina toukokuu ja kesäkuun alku on ihan mahdottomia. Elokuukin siinä ja siinä. Lisäksi oma kesälomani alkaa ensi vuonna juhannuksesta, joten olisi kiva viettää häät loman aikana.

Pakko kommentoida tätä "vanhaa perinnettä." Suomalaiseen kulttuuriin ei ole koskaan kuulunut, että isä saattaa morsiamen altarille. Täysin jenkeistä kopioitu tapa. Minä ja mieheni emme tarvitse ketään saattamaan meitä avioliittoon. Yhdessä tähän "leikkiin" on jo vuosia sitten lähdetty, joten yhdessä kävellään myös kirkkoon. Minusta tuntuisi luonnottomalta kävellä elämäni yhtenä tärkeimmistä päivistä kenenkään muun, kuin mieheni saattamana. Minulla on erittäin lämpimät välit isäni kanssa, siitä ei ole kysymys. Olen ollut tulevan aviomieheni kanssa yhdessä 9 vuotta, joten tuntuisi naurettavalta tämä symboliikka, että isäni luovuttaa minut pois lapsuudenkodista.

Kiva lukea budjetteja, itse en ole vielä yhtään miettinyt asiaa. Oonko jotenkin ihan totaalisen myöhässä, kun en ole ehtinyt mitään budjettaja tehdä ja hääpäiväkin on päättämättä? Vasta etsiskelen juhlapaikkaa ja varmaan sitten sen löydyttyä pystyy päivää päättämään.

Hei, nostellaas tätä vanhaa ketjua, jos jollain olisi tuoreita tietoja Vihdin juhlatiloista. Netistä olen selaillut, mutta oikein mitään miellyttävää ei ole tullut vastaan. Onko jollain tietoa Otalammen työväentalosta? Myös muista paikoista, joihin mahtuu noin 100 henkeä, saa kertoa tuoreita kokemuksia.