-
Viestit
492 -
Liittynyt
-
Viimeksi vieraillut
Sisällön tyyppi
Profiilit
Foorumi
Kalenteri
Galleria
Blogit
Käyttäjän ajno kaikki viestit
-
Ei näe. Itse olisin voinut mennä pukua valitsemaan vaikka sulhon kanssa yhdessä, mutta hän itse ei halunnut tulla mukaan Ei halua nähdä kuviakaan mekosta, joten ihan hyvillä mielin voin säilyttää mekkoa kotona kaapissa kun tiedän, ettei hän ole menossa kurkkimaan Alunperin piti viedä mekko äidille säilytykseen, mutta saanpahan ihailla mekkoa aina silloin kun siltä tuntuu
-
Ensiksi kävin tavallisessa juhlapukuliikkeessä sovittamassa valkoisia pukuja ja siellä sovitin muistaakseni seitsemää pukua. Sen jälkeen menin morsiuspukuliikkeeseen ja sovitin siellä muistaakseni kuutta pukua, joista omani oli heti toinen. Eli omani oli yhdeksäs sovittamani puku, mikäli oikein muistan Rakastuin siihen heti, eikä sen jälkeen mikään muu puku tuntunut hyvältä päälläni!
-
Miehellä oli kosiessa sormukset valmiina ja oli siis maksanut ne itse. Jälkeenpäin maksoin sitten melkein oman sormukseni hinnan hänelle, koska halusin osallistua itsekin maksamiseen. Minun vihkini mies haluaisi myöskin maksaa, mutta minäpä en anna, vaan haluan maksaa puolet itse!
-
Kiitos kovasti vastauksista! Pukukoodin varmastikin pistän, tuntui se miten viralliselta tahansa, mutta en halua vieraillakaan olevan mitään pitkää prinsessaunelmaa, kun en itsekään laita pitkää pukua. Jonkun mielestä itsekästä ehkä, mutta minun mielestä häät on morsiamelle etuoikeus olla se juhlien näyttävin nainen.
-
Vihkiminen eri päivänä, kuinka aloititte juhlat?
topic vastasi ajno:n viestiin aiheessa: Siviilivihkiminen ja seremonia
Tää on ihan loistava idea!! Heti rupesin mielessä järkkäilemään, että juhlapaikalla kaasot ja bestman ohjaavat vieraat omiin pöytiinsä, ja kun kaikki on suurinpiirtein paikoillaan, seremoniamestari toivottaa kaikki yhteisesti tervetulleiksi ja sitten näytetään videotykillä klippi, joka aiotaan sulkin kanssa yhteistyössä editoida (meidän vihkipäivän ja juhlapäivän välillä on 10 päivää, joten luulisi ehtivän). Videoklipin alkuun laitetaan jotain kivaa taustamusiikkia, etsitään muutama lapsuuskuva kummastakin, sitten muutama yhteiskuva suhteemme alkuajoilta (ollaan oltu häiden aikaan yhdessä jo yli 8v) ja ehkäpä jokunen perhepotrettikin (meillä on siunaantunut muksujakin jo kaksin kappalein) - sitten alkaisi itse video, jossa ensin voisi vaikka olla jotain viime hetken tunnelmia ("iik nyt muute jännittää" tms), siis tilannekuvia, joita nyt onnistuu tai sitten ei onnistu kuvaamaan ennen vihkimistä... Ja sitten tietysti ikuistettuna koko vihkiminen! Videon jälkeen seremoniamestari pyytää vieraita nousemaan seisomaan ja vastaanottamaan hääpari - ovet avataan, muksut kipittävät edellä ja me astutaan sisälle juhlasaliin aplodien ja musiikin saattelemina... Tähän asti olisimme siis olleet "piilossa" vierailta jossain toisessa huoneessa - juhlapaikkamme kun tämän mahdollistaa... Kun olisimme saapuneet paikalle, asetumme vierekkäin esiintymislavan eteen seisomaan. Todennäköisesti vanhemmille puhutaan, että tietävät sillä hetkellä tulla ensimmäisenä onnittelemaan ja avustajat ohjaavat siitä sitten muut vieraat saman tien järjestäytymään onnittelujonoon. Vieraat saavat alkumaljan onnittelun yhteydessä, ja onnittelujen jälkeen yhteisen maljannoston jälkeen siirrymme sulkin kanssa kiertelemään hetkeksi vieraiden sekaan - seremoniamestari ilmoittaa että seuraavaksi ohjelmassa ruokailu, mutta ensin on varattu aikaa vapaalle seurustelulle (esim.30min?) Huh, tulipas pitkä stoori - anteeksi!! Tää morsmaikku taitaa vaan olla ehkä hitusen innoissaan juhlapäivästä... Nämä olivat tosi hyviä ideoita! Täytyy pistää korvan taakse ja alkaa muokkaamaan tätä meidän oman tyyliseksi ja meidän juhlapaikkaan sopivaksi! Alunperin ajattelin juhlapaikalla seremoniaksi avioliiton siunaamista papin puolesta, mutta mies ei kuulu kirkkoon ja minäkin lähinnä vain tavan vuoksi.. Niin JESJESJES, on edes jotain juhlallisuutta ja päästään sulhon kanssa marssimaan vieraiden eteen juhlallisesti! -
Nyt tuli kauhea probleema, kun ystäväni sanoi laittavansa Vanhojen tanssi mekkonsa(joka on siis oikein kunnon prinsessaröyhelö) minun häihini ja minun suustani tuli heti huomaamattani, että "en halua että kenelläkään vieraalla on pitkää pukua". Ystäväni ihmetteli tätä kovasti ja minä taas ihmettelin sitä, että miten vieraat voisivat tuollaisen prinsessaunelman laittaa, kun eivät ole edes kaason roolissa. Ystäväni kysyi myös, että miten voin sitä kontrolloida. No, vieraita tulee olemaan n.30-35, joten se ei olisi vaikeaa. Mutta miten sen sitten vieraille ilmaisisi? Kutsussako? Millä tavalla? Eihän se haittaa, jos vierailla olisi kesäisiä maximekkoja, mutta tuollaiselle prinsessaröyhelölle(mikä vie mahdollisesti huomiota minulta ja minun puvulta) on ehdoton nounou! Vielä kun itselläni tulee olemaan lyhyt morsiuspuku. Miten asian kanssa pitäisi toimia?!!? APUA!
-
Meillä tulee kihlausaika olemaan hieman päälle 6kk Kuukausi sitten kihlauduttiin ja saman tien ruvettiin häitä suunnittelemaan.
-
Me ollaan päätetty teemaksi valkoinen ja lime ! Mahdollisesti vielä lisäksi ripaus jotain fuksian sävyä, mutta voi olla, että pitäydytään vain kahdessa värissä. Aijaijai, miten innoissani olenkaan! Nyt saa alkaa miettimään koristelua oikein todenteolla, kun on värimaailma päätetty!!
-
Meillä suunnitelmissa pitää hääjuhla minun lapsuudenkodissani(maatilalla) ja pystyttää teltta asuinrakennuksen viereiselle pellolle. Sinne mahdollisesti ruokapöydät ja pieni tanssi-/esiintymistila myöskin. Veljeni kautta saadaan vuokrattua teltta ja lämmittimet lähes ilmaiseksi, jollei jopa täysin ilmaiseksi. Jonkinlainen valaistuskin pitää vielä keksiä. Lattian vuokraus on vielä mietinnässä, mutta varmastikin siihen päädytään, koska ei haluta ottaa riskiä että on satanut monta päivää ja maa on pehmeää. Suomen kesästä kun ei ikinä tiedä.... Itse olen ihan rakastunut tähän telttaideaan, sen saa koristeltua täysin omanlaiseksi ja varmasti saadaan hyvät ja rennot juhlat aikaiseksi sinne! Tietysti vielä varavaihtoehtona on tuo asuinrakennus, jossa juhla voidaan järjestää, jos tosiaan on ihan p**** keli, mutta toivotaan että sää suosii ja ulkona juhliminen onnistuu!
-
Meillä oli kihlajaiset juuri eilen ja saatiin palautetta, että ihanaa kun kihlajaisiakin vielä pidetään! Vieraita oli n.20 ja äitini oli tehnyt tarjoilut(erilaisia minivoileipiä, suklaapiirakkaa, pikkuleipiä ja täytekakku sekä kahvia, mehua ja limpparia), meidän piti sulhon kanssa vain ilmaantua paikalle Ja kaikille tiedoksi, äitini halusi näin! Täytekakku oli vaaleanpunaisella kermavaahdolla, korsiteena kaksi oikeaa valkoista ruusua ja valkoisia Marianne-rakeita. Oli hyvin lämminhenkinen juhla ja lahjaksi saatiin pääosin rahaa, mikä oli todella hieno asia, sillä juuri kerätään rahaa häämatkaa varten!
-
Kovasti olen miettinyt, mitä laitan! Tiaraa, hiuskoristetta.. Sen tiedän, että huntua en halua laittaa. Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä on morsiuspäähine harsoineen ja kukkineen, vähän niinkuin eilisessä Kaksi julkkista ja yhdet häät -jaksossa, jos joku katsoi. Semmoinen olisi aaaaivan ihana <3
-
Gallup: Mikä oli ensimmäinen ostos?
topic vastasi ajno:n viestiin aiheessa: Yleistä häävalmisteluista
Morsiuspuku! Tuntui luontevalta aloittaa siitä, hih -
Paljonko teille tulee häävieraita?
topic vastasi ajno:n viestiin aiheessa: Yleistä häävalmisteluista
Pidetään juhlat melko pieninä ja näillä näkymin vieraita tulee 28. Jos päätämme kutsua pari kaveripariskuntaa, niin 32. Kaikki muut aikuisia, paitsi yksi 16v ja yksi 1v -
Minkä värinen on hääpukusi siviilivihkimisessä?
ajno replied to aiheen alueelle in Siviilivihkiminen ja seremonia
Valkoinen ja "ihan oikea morsiuspuku", lyhyt kylläkin Vaikka maistraatissa vihitään, niin halusin silti puvun, joka on perinteinen hääpuku. Ja saman puvun laitan sitten hääjuhlaan, joka pidetään muutaman kuukauden päästä vihkimisestä. -
Me varattiin juuri eilen vihkimisaika Tampereen maistraattiin huhtikuulle! Onko kellään tuoreita(tämän vuoden) kokemuksia tuolla vihkimisestä?
-
Meidät vihitään maistraatissa 1.4.2014 ja juhlat pidetään kesällä. Hääpäivää juhlimme aina vihkimispäivänä Edit: tai tuskin mitenkään erikoisesti juhlimme sitä enää muina vuosina(paitsi varmastikin sitten tasakymmenin) eli paremminkin voisi sanoa juhlistavamme.
-
Juu-u, käytiinhän me ystäväni kanssa siellä morsiuspukuliikkeessä ja sieltä löytyi aivan täydellinen hääpuku minulle! Varaukseenhan se heti piti laittaa ja tänään kävin hakemassa kaunokaisen kotiin! Piti siitä aika paljon pulittaa, mutta toisaalta..... miksi sitä pitäisi tähänastisen elämäni tärkeimpänä päivänä säästellä kauneudessa!
-
Kuinka paljon olet valmis maksamaan hääpuvustasi?
topic vastasi ajno:n viestiin aiheessa: Yleistä hääpukeutumisesta
Noniin, tiesihän sen miten siinä käy, kun pääsen morsiuspukuliikkeeseen.... Sieltä jäi mekko heti varaukseen ja tänään kävin hakemassa sen kotiin! Lähtöhinta 790e, mutta sain siitä 20% alennuksen, joten hintaa sillä jäi n.630e. Hieman yli budjetin, mutta se on aaaaivan täydellinen! -
maistraattiin kahdestaan, juhlat myöhemmin
topic vastasi ajno:n viestiin aiheessa: Siviilivihkiminen ja seremonia
Meillä suunnitelmissa mennä kaksin(todistajat talon puolesta tai mahdollisesti todistamaan voisi tulla meidän molempien äidit) maistraattiin 1.4. eli tiistai-päivä kyseessä ja vihkimisen jälkeen mennään kuvauksiin ja ravintolaan syömään, josta sitten sviittiin hääyötä viettämään. Siitä seuraavana päivänä lähdettäisiin häämatkalle ja hääjuhla pidetään sitten kesällä. -
Muita naimisiin meneviä pareja joilla suuri ikäero?
topic vastasi ajno:n viestiin aiheessa: Yleistä hääkeskustelua
Meillä on ikäeroa 17 vuotta(minä -92, mies -75) ja seurustelun alussa oltiin 19v ja 36v, nyt 21v ja mies täyttää pian 38v. Naimisiin mennään huhtikuussa 2014 Aluksi äitini meinasi repiä pelihousunsa ja ylisuojelevat isoveljeni olivat jo valmiina tulossa miehen oven taakse pesäpallomailojen kanssa. Äiti huusi minulle, että "sehän on ihan liian vanha! Eihän toi kestä!", mutta kun he tutustuivat mieheeni(tosin vasta n.puolen vuoden seurustelun jälkeen), he tykästyivät häneen täysin. Veljetkin ottivat miehen saman tien kaverikseen! Joiltakin tutuilta on tainnut joskus tulla jotain kummasteluja, mutta ne ovat heti hälvenneet, kun ovat tutustuneet meihin. Vaikka se on kyllä se ja sama, mitä jotkut muut ajattelee. Pääasia että me ollaan onnellisia ja me tiedetään, kuinka hyvin meidän yhteiselo sujuu ja että ollaan kuin samasta puusta veistetyt Nyt hääsuunnittelujen lomassa olen välillä äidilleni ihan vitsillä heittänyt että "niin... ja sun mielestä tämän ei pitänyt kestää" -
Millä perusteella valitsitte hääpäivän?
topic vastasi ajno:n viestiin aiheessa: Yleistä hääkeskustelua
Miellä häät tulee olemaan ensi vuonna aprillipäivänä eli 1.4.14 Päivän kriteerit: - tiistai; halusimme tiistain vihkimispäiväksi, siihen liittyy sellainen meidänkeskeinen hauska juttu - aprillipäivä; ollaan molemmat niin hupsuja ja hömppiä, että aprillipäivä on ihan meidän päivä! - kevät; kevät oli meidän molempien mielestä ihana vuoden aika mennä naimisiin - päivän numerot; ei sillä ole meille niin suurta merkitystä, mutta näyttäähän noi numerot ihan hyviltä peräkkäin Siinä saa sitten ihmiset vähän miettiä, että onko aprillipilaa vai ei. Viimeistään seuraavana päivänä sitten tajuavat, että tosissamme oltiin ja ollaankin sitten jo aviopari -
Kuinka paljon olet valmis maksamaan hääpuvustasi?
topic vastasi ajno:n viestiin aiheessa: Yleistä hääpukeutumisesta
Itse olen miettinyt budjetiksi 500-600e, sillä meillä on pienet häät ja mahdollisesti ennen hääjuhlaa meidät vihitään maistraatissa(tai muuten jotenkin pienesti, sillä vihkimispäivä tulee olemaan tiistai). Mies sanoi, että puku saa maksaa meidän moottoripyörän verran eli 3000e, jonka hän on valmis myymään jotta löydän unelmieni puvun. Tosin minä olen se järjen ääni ja en aio maksaa(enkä anna miehen maksaa) maltaita puvustani, koska minulle se puku ei ole kaikkein tärkein asia ja tosiaan kun on pienet häät tulossa... Tänään mennään ystäväni kanssa morsiuspukuliikkeeseen katselemaan tarjontaa ja hintatasoa, saa nähdä miten käy! Haluan kuitenkin lyhyen mekon, joten ehkä niiden hinnat ei kipua niin korkealle... Toiveajatteluako? -
Täällä myös yksi, joka haluaa matalapohjaiset juhlakengät! Tai itseasiassa minulta löytyy jo yhdet ja ensimmäiseksi ajatus olikin käyttää niitä(jotain vanhaa...), mutta ne ovat kermanväriset ja haluan valkoisen puvun, joten eivät taida sopia yhteen. No saampahan syyn ostaa uudet kengät Mutta tosiaan, en ole ikinä käyttänyt korkokenkiä. Koittanut toki, mutta vaihtanut samantien pois, koska se oli aivan kamalaa kävellä niillä. Enkä opettele, en varmana!
-
Itse kävin pari päivää sitten katselemassa ihan normaalissa juhlapukuliikkeessä valkoisia mekkoja ja löysin aivan täydellisen puvun! Olkaimeton, pohjepituinen(pitäisi lyhentää vähän lisää), takana nyörit(!!) ja niin, valkoinen väri. Se oli melkein kokonaan satiinia(helmiäiskoristein) ja juuri niin arvokkaan näköinen kuin hääpuvun pitääkin olla. Ei oltu hinnalla pilattu, sillä korjauksineen(lyhentäminen, pieni korjailu ja nyörityksen taakse valkoisen satiinikaistaleen ompeleminen) jäisi alle 200e! Se olisi juuri sopiva hinta, sillä pitää vielä ostaa kengät, joku pitsibolero/turkis/tms, korut ja mitä muita asusteita nyt tarvitsenkaan. Haluan kyllä ensin käydä kokeilemassa niitä "oikeita" hääpukuja ja kokea sen fiiliksen ja samalla tietysti katsastaa, mitä tarjontaa heillä on ja mihin hintaan. Heti huomenna menen morsiuspukuliikkeeseen sovitukseen ja jos ei sieltä tärppää, niin täytyy hakea tuo mekko kotiin! Tai itseasiassa äidin kotiin, ettei tuo mies pääse sitä näkemään. Hääpäivää ei kylläkään ole vielä tiedossa, mutta kahden vuoden sisään, mahdollisesti jo ensi vuonna... Pitäisiköhän vielä odottaa.... Hmm..... Edit: Itseasiassa juuri eilen päivä päätettiin, se on juuri kuin meille tehty päivä; 1.4. ensi vuonna eli aikaa on se 5,5kk eli nyt voin hyvillä mielin jo vaikka ostaakin sen puvun, kun tänään mennään niitä ystävän kanssa sovittelemaan! JEEE!
-
Itse olin selaillut tätä foorumia jo hetken aikaa ennen kihlausta ja tämän keskustelun myötä itselle oli selvää, että kihlakuvat meistä otetaan. Mies oli onneksi ihan mukana asiassa ja innoissaan myöskin! Kuvat otettiin viikon päästä kihlauksesta, kun halusin mahdollisimman nopeasti päästä ottamaan ne Pyysimme valokuvausta harrastavaa tuttavaani ottamaan meidän kihlakuvat, kun häneltä löytyy hyvät kamerat ja taito käyttää niitä. Hän oli ennemmin ottanut rippi-, yo- ja hääkuvia ja innostui ihan täysin kihlakuvaideasta ja suunnitteli erilaisia ihania juttuja niihin kuviin. Me vietettiin ihana ja rakkaudentäyteinen iltapäivä puistossa järven rannalla ja syksy kun on vuodenaikana, niin tuli aivan ihanat väritkin kuviin. Kuvat ylitti odotukset ihan täysin, niin hienoja niistä tuli ja rakkaus ja onnellisuus välittyy kuvista selvästi Näitä kuvia käytetään kihlajaisjuhlien kiitoskortteihin!