Jump to content
Naimisiin.info

Jun

Morsian
  • Viestit

    37
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Jun kaikki viestit

  1. Onnea hansq. mietin itse joku aika taaksepäin, että näin e-pillereitä joskus unohtelevana pitää extraskarpata siinä kohtaa kun häihin on 7-10 kk aikaa. Ei sillä että lapset olisi toivottuja jossain vaiheessa, mutta hääsuunnitelmat tosiaan menisi uusiksi ja tilan ennakkovarausmaksu taivaan tuuliin.
  2. Huh, saan lukemaksi 14, joista varmaan 10 ollut viiden vuoden sisään. Pientä hää-ähkyä menossa ja vaikea keksiä uusia juttuja omiin häihin. Eli ei ole hyvä jos on liikaakin kokemuksia. :/
  3. Kaarle XII:ssa olen ollut yksillä hyvillä häiden jatkoilla, en vaan muista enää pääsikö sinne jonon ohi. Apollossa olen myös ollut häiden jatkoilla, mutta se on paikkana niin iso, että ihmiset hajaantuvat. Sieltä tosin saa varata niitä loosseja, ehkä sillä tavalla saisi ihmiset pysymään kun olisi "tukikohta".
  4. Kiva että joillain on myös itkut unohtuneet jännityksen takia, kumpa minullekin kävisi niin. Minä itken kanssa häät, hautajaiset, elokuvat, ilosta, surusta ja kiukusta. Itkun saa parhaiten hillittyä tosiaan kun oikein keskittyy johonkin, esim. Kirkoissa maalauksiin. Mutta omasta vihkimisestä olisi varmaan kiva muistaa muutakin kuin alttaritaulun jeesuksen tukan väri. Valokuvaus on kyllä oltava ennen vihkimistä, morsian ei halua näyttää petteri punakuonolta hääkuvissa. Haluaisin myös vihkikaavaan väliin herkän biisin viululla ja bassolla, mutta pärskähtelin itkuun katsoessani sitä youtubesta.
  5. Kihlautumisen jälkeen täälläkin suunnittelu aloitettiin alkamalla etsiä sopivaa juhlatilaa ja pohtimalla vieraslistaa. Niin, toki tässä on oman pään sisällä suunniteltu jo aikaisemminkin, mutta kihlauksen jälkeen alkoi "virallinen" suunnittelu.
  6. Meillä ei ole mitään ideologiaa takana, varattu päivä joka juhlatilalla oli vapaana ja muuta tärkeää ei osu samalle ajankohdalle. No, se päätettiin myös ettei oteta kesähäitä. Tuttavapiirissä kun häitä pukkaa paljon, on ihan kiva jos ihmisille jää suomen (pitkään) kesään muutama hää/polttarivapaakin viikonloppu.
  7. Molemmat vakitöissä ja noin kolmekymppisiä ollaan. Teoriassa siis hyvä tilanne, mutta kyllä tuo häihin uppoava rahamäärä hirvittää.
  8. Jun

    Kuka maksaa sormukset?

    Mies maksoi molemmat kun halusi kosia sormuksen kanssa. Talous tosin on hyvin yhteenkiedottu, että loppujen lopuksi aivan sama kuka maksaa ja mitä.
  9. Sen verran olin tehnyt selväksi, että sen pitää tapahtua kaksin, minä kun olen melkoinen itkijä. Muutoin sanoin, ettei haittaa vaikka kysyttäisiin kotisohvalla mainoskatkon aikana, tärkeintä on se että se tapahtuu tunteella, paikalla ei ole väliä. Kosinta tuli sitten lomamatkalla. <3
  10. Tuli mieleen, että saisiko jostain sellaisia pehmiskoneita lainaan? Joskus kesätöissä sellaista käyttelin, sinne kaadettiin nestettä sisään ja sit vaan puristettiin pehmikseksi. Siihen ei tarvitsisi kylmäaltaita kun kone hoitaa jäähdytyksen.
×
×
  • Create New...