-
Viestit
68 -
Liittynyt
-
Viimeksi vieraillut
Sisällön tyyppi
Profiilit
Foorumi
Kalenteri
Galleria
Blogit
Käyttäjän Rouvaksi? kaikki viestit
-
Hei Pauhanne!Voin vastailla kysymyksiin tarkemmin viikonlopun jälkeen. Miulle on kerrottu että siellä on juhlittu reilun sadan hengen voimin,joten hyvin mahtuu porukkaa.Pitopalvelu meille tulee ammattikoululta. Mutta tarkemmin voin kertoilla ensi viikolla.
-
Pauhanne, meillä on tulevana viikonloppuna häät juuri tuolla Kontiolahden kotiseutukeskuksella. Ja itse ihastuin heti ensi vilkaisulla kyseiseen paikkaan, koska se on oikeasti todella kaunis paikka eikä sinne tahdo liikaa mitään härpäkettä sotkemaan. Suosittelen paikkana kyllä ja varmasti viikonlopun jälkeen osaan suositella vielä enemmän!
-
Laihduttaminen vol.2
topic vastasi Rouvaksi?:n viestiin aiheessa: Yleistä kaunistautumisesta häihin ja terveydestä
Pikku hiljaa täällä aloitellut liikunnan lisäämistä siinä puitteissa mitä tuo hemmetin pökkelöjalka kestää. Lähinnä siis kävelyä ja kevyttä pihahommaa. Eilen menin sitten innoissani haravoimaan ja siitä sitten palkaksi sain kipeän käden ja jomottavan jalan. Mutta kaiken kaikkiaan nyt sairaslomaillessa paino pääsi nousemaan ärsyttävät 3 kiloa ja sitä nyt ensin puotetaan ja sitten kadotetaan loputkin. Aloitin viime viikolla sellaisen tehostartin, neljä viikkoa jonka aikana saa hyvin opeteltua tuota syömisen rytmiä mikä on miulla ainakin ollu hukassa. Sitä on nyt menty neljättä päivää ja olo on hyvä ja paino tippunut puolisen kiloa...JEE! Sitten jos aloittaisi ensi kuussa sen FitFarmin morsiusdieetin..toki mies oli sitä mieltä, että tokkopa siitä on sen rahan edestä oikeesti hyötyä. Mutta mene ja tiedä. Työkavereista moni on superdieetillä ja ovat olleet tosi tyytyväisiä joyten ei kai se morsiusdieetti voi sen huonommalta tuntua. Ja nyt sais itsensä siihen oikeesti kiinnittymään kun on niin mahottoman hyvä porkkana! =) Mutta katsotaan nyt ensin tämä tehostartti ainakin lähemmäs ens kuun puolta väliä ja sitten mietitään uudelleen. Tsemppiä kovasti kaikille ja onnitteluja pudotuksista! Hienoa työtä! -
Laihduttaminen vol.2
topic vastasi Rouvaksi?:n viestiin aiheessa: Yleistä kaunistautumisesta häihin ja terveydestä
Kiitos vinkistä, piparihiiri! Täytyykin kokeilla tuota lankkujuttua. Jossain vaiheessa tein kuukauden ajan sellaista lankkuhaastetta ja se teki hyvää vaikka oli todella veemäistä. Ja itseasiassa jotain pilatesjuttuja miulta löytyy...niistäkin kai voi soveltamalla saada aikaiseks kotitreenin. Pyörää pystyn polkemaan yhelläkin jalalla joo, mutta siinä sais alkaa pikkuhiljaa vahvistettuu tuota kipeetäkin jalkaa, on nimittäin pariin kuukauteen lihasvoima alkanu katoamaan huimasti. =) -
Laihduttaminen vol.2
topic vastasi Rouvaksi?:n viestiin aiheessa: Yleistä kaunistautumisesta häihin ja terveydestä
Jee, nyt on lääkärin lupa aloittaa kevyttäkin kevyempi kuntoilu. Akillesjänteen repeämä on hyvää vauhtia paranemassa ja tänään sain luvan aloittaa kuntopyöräilyn ilman vastusta. Lyhyitä aikoja toki saan näin alkuun polkea, mutta kuitenkin! Tästä ei ole suunta kuin ylöspäin! Siis painolla toki alaspäin, kuntoutuminen nousuun. Tuskasta on ollutkin tämä pari kuukautta, viimeiset kaksi viikkoa vasta saanut kävellä ilman keppejä ja venytellä jalkaa. Nyt jos alkaisi saada sairasloma-ajan painonnousua laskusuuntaan ja siinä sivussa puottaisi joitakin kiloja tulevan kesän aikana niin olisin kamalan tyytyväinen. Mitään tarkkoja lukuja en tahdo edes asettaa, kun vain olo häissä olisi sellainen, että olis itse tyytyväinen siihen miten mekko istuu päälle ja itsensä kanssa ois hyvä olla. Onneks aika todellakin parantaa haavoja. Harmittaa toki se, että töihin en vieläkään pääse, pätkissä mennään sairaslomalla niin pitkään kuin tarvista, nyt kahden viikon päästä uudelleen lääkärille tuomiolle. Mutta ei voi mitään, ittensä on kuntoon saatava ennen kuin voi toisia hoitaa, sillä on lohduttauduttava. Mutta kevään ihanat säät onneksi piristää ja jos sitä pikku hiljaa lenkkareita kaivaisi esiin ja aloittaisi kevyet lenkitkin. Hölkkäämään pääsen vasta reilun kuukauden päästä aikasintaan ehkä. Kovasti tsemppiä kaikille ja iloiset onnittelut onnistujille! Ihana ollut lukea täältä juttuja, jaksanut omaakin motivaatiota nostatella sillä voimalla. -
Laihduttaminen vol.2
topic vastasi Rouvaksi?:n viestiin aiheessa: Yleistä kaunistautumisesta häihin ja terveydestä
Minä aloitin Kiloklubailun! Eli merkkailen joka päivä syömiseni. Kerran jo aikaisemminkin sitä vuosia sitten kokeilin ja toisaalta tykkäsin. Onhan siinä hommaa aina muistaa merkata ne syömisensä ja liikkumisensa, mutta nyt on toisaalta helppoo kun ei tarvitse muistaa kuin syömiset. =) Liikkumista toki tulee, mutta se on sellaista kikkailua keppien kanssa että ei oikein voi kovin tehokkaaksi sanoa. Mutta jotain pientä kuitenkin. Kävin viime perjantaina aamulla vaa'alla ja voi luoja! En ole varmaan koskaan ollut niin pettynyt kuin silloin olin. Siitä sainkin sitten kimmokkeen taas tuohon klubitteluun. Perjantait on niitä vaakapäiviä sitten tästä eteenpäin, en jaksa jokapäivä käydä koska sitten tulee vähän samanlaista turhautumista mistä pactasuntservanda puhuu. Joskus kävin jonkun kuurin aikaan päivittäin ja kiukutti kun ei mitään muutosta muutamaan päivään. Mutta niin ne taitaa suositellakin, että kerran viikkoon olisi ihan hyvä. Tsemppifiilis on vähän hakusessaan, mutta eiköhän se sieltä ala löytymään kunhan kevätaurinko alkaa piristämään ja saan luvan liikkua hiukan enemmän ja kunhan siihen pystyn. -
Kappas, miten vasta nyt huomasin koko ketjun! Ja kiitos sen aloittaneelle sekä siihen kommentoineille. Itse sulhaseni kanssa ollaan myös yli 30 wee häiden aikaan (sulhanen 32 ja minä 31). Mutta ollaan kovasti suunniteltu täysin meidän näköisiä häitä. Kustannuksista huolehditaan suuriummaksi osa itse, minun äiti ja sulhasen äiti auttaavat omasta halustaan jonkin verran. Mutta minä olen sitä mieltä, että me voimme iästä huolimatta tehdä häistä meidän itsemme näköiset. Tottakai kaikki on varmasti erilaista kuin mitä se olisi ollut kymmenen vuotta sitten, mutta nyt tulee prinssin ja prinsessan juhlat aikuismaisesti toteutettuna! =) Ei niin paljon blingblingiä tai röyhelöä, mutta kai tämänkin ikäinen saa olla yhden tärkeän päivän elämässään prinsessa ja mies saa tuntea itsensä prinssiksi.
-
Laihduttaminen vol.2
topic vastasi Rouvaksi?:n viestiin aiheessa: Yleistä kaunistautumisesta häihin ja terveydestä
Jaanpas minäkin tänne taas omia kuulumisiani välillä! Noonis_aussie, tervetuloa mukaan joukkoon ja kiitos kovasti tsemppauksesta. Minä todellakin taistelen tämän akillesjänteeni kanssa. Kävin perjantainan lääkärillä ja fysioterapeutilla kuulemassa tuomion jatkumisesta. No nyt sain sitten kipsin kokonaan pois, mutta nyt jalassa komeileekin mahtava "avaruuskenkä" eli ortoosi. Tämän kanssa sitten elelläänkin ainakin kolme viikkoa. Samalla sain vähän tietoa siitä, että milloin pääsen jo vähän enemmän liikkumaan. Menee tuonne toukokuun loppupuolelle kun sopivana urheilulajina on uinti ja kuntopyöräily hyvin hyvin pienellä vastuksella. Sitten siitä kuukauden päästä saa jo hölkätä tasamaalla ja jopa mennä kyykkyyn! Joten vaatii kyllä aikaa ja pitkää pinnaa tämä kuntoutus todellakin. Mutta ensisijaisena kuitenkin on itsellä se, että oppisi tuon jalan kanssa ihan normaalisti kävelemään sekä pääsisi kepeistä eroon. Ja tämän kaiken lisäksi sain sitten kuulla lääkärin varmistuksen siihen, että molemmissa akillesjänteissäni on krooninen tulehdustila joka aiheuttanut haurastumista ja repeämän sekä toiseen jänteeseen paksuuntuman. Tästä johtuen tällä viikolla onkin käytävä ostamassa jonkin sortin nilkkatuki tuohon ns. terveeseen jalkaan jotta se ei nyt sitten luovuttaisi. Mutta näillä mennään! Ruokavaliolla sitä tässä mennään sitten. Tosin ihan aina en ole jaksanut miettiä, mutta pääsääntöisesti pieniä annoksia ja kevyitä välipaloja. Onneksi perheen tuki jatkuu, miehen tuki varsinkin ja se jos mikä pitää ruodussa. Tänään olis vuorossa sitten pitkästä aikaa menko sovitus, pakko saada tietää vieläkö siihen mahtuu ja minne on tullut fyllinkiä lisää. Kamalasti tsemppiä teille kaikille edelleen! =) -
Laihduttaminen vol.2
topic vastasi Rouvaksi?:n viestiin aiheessa: Yleistä kaunistautumisesta häihin ja terveydestä
Joo, minun urheilusuoritukseni ovat siis todella pieniä. Tänä aamuna jaksoin olla niin reipas että kyynärsauvoilla ja yhdellä jalalla jaksoin pomppia sen verran, että laitoin kahvin tippumaan ja nostin jääkaapista voileipätarvikkeet pöytään. Hurraa! Ja olen minä jo jaksanut pariin kertaan käydä kaupassakin perheen kanssa ja mikä parasta ylävartalotreeniä onkaan kuin rullailla pyörätuolilla pitkin isoa markettia! Ja samalla tulee kivasti kurkoteltuakin, jotta yltää vaa'an nappeihin ja maksamaan ostokset kassalla. Nyt kun vaan muistaisi sitten huolehtia vielä tarkemmin siitä, että suuhun ei tulisi laitettua mitään sellaista mikä vaikuttaisi musertavasti pelikuvaan häämekko päällä. En ole taas uskaltanut moneen viikkoon kokeilla millä tavalla se nyt istuu päälle, mutta jospa tässä jonain päivänä uskaltaisi sen verran kuntoilla, että saisi mekon päälle ja näkisi onko muutosta suuntaan tai toiseen tapahtunut. Mutta kovasti tsemppiä edelleen kaikille! Ihana kun jaksatte kirjoitella ja jakaa tunteita ja tuntemuksia matkasta kohti parempaa =) -
Laihduttaminen vol.2
topic vastasi Rouvaksi?:n viestiin aiheessa: Yleistä kaunistautumisesta häihin ja terveydestä
Kiitos, sennna, kinuskimansikka ja pactasuntservanda! Kai tämän asenteen pohjalla on vain peruspositiivinen luonne sekä ihania ihmisiä jotka jaksaa tsempata! Uudenlaista ruokailurytmiä joudun nyt opettelemaan tämän sairasloman ajaksi, mikä olisi sitten ihana jos se säilyisi tämän jälkeenkin. Lisäksi nyt joutuu oikein miettimään, mitä sitä suuhunsa laittaa. Olen aivan kamalan laiska laskemaan minkäänlaisia kaloreita tai muitakaan lukuja joten on vaan mietittävä ruuan laatua. Eli nyt varmaan painottuu ruokavalio vihanneksiin, hedelmiin, lihaan ja kalaan ja kanaan sekä jossain määrin hiilareitakin nautin, koska ruisleivästä en luovu ennen kuin lääkärin määräyksestä! Ja toivottavasti sellaista ei ihan heti tulisikaan. =) Ruokarytmi onkin sitten toinen tarina. Nyt kun hyppii keppien kanssa toinen jalka ilmassa niin ei oikein innosta kamalan paljon saatikka kamalan usein kikkailla tuolla keittiössä. Mutta rahkoja, hedelmiä, salaatteja. Sellaisia kun jaksaisi aina tehdä valmiiksi annoksiksi useamman kerralla tuonne jääkaappiin niin ne olisi helppo sieltä ottaa ja syödä. Ja sitten kun vielä muistaisi syödä säännöllisesti vaikka sen neljän tunnin välein. Ettei lipsahda välit liian pitkäksi koska sitten itselläkin käy herkästi samalla tavalla kuin siulla, pactasuntservanda. Mutta tässä on opettelemista nyt vähälle aikaa ja kohti kevättähän tässä jo mennään! =) -
Minulla on yksi kaaso sekä yksi ihminen taka"piruna". Eli kaaso on minun hyvä ystäväni kamalan monen vuoden takaa jolle olin itse kaasona joitakin vuosia sitten. Minulle rakas ja tärkeä ihminen, elämän vuoristorataa kuljettu ja eletty aika tiiviisti yhdessä. Ystäväni on naimisissa minun mieheni veljen kanssa. =) Sitten tämä taka"piru" on ihminen, kenet olen tuntenut melkein koko ikäni ja hän on minulle rakas. Hän on tukenut minua ylä-ja alamäissä, ollut siellä aina kun olen tarvinnut ja erittäin rakas ihminen minulle. Molemmat ollaan ainoita lapsia ja olemme aina olleet kuin siskokset. Näiden kahden ihanan naisen kanssa saan varmasti minun ja mieheni päivästä meille ikimuistoisen ja rakkaan.
-
Laihduttaminen vol.2
topic vastasi Rouvaksi?:n viestiin aiheessa: Yleistä kaunistautumisesta häihin ja terveydestä
Kiitos, Air. Kurjaahan tämä on, mutta itse ajattelen samalla tavalla, että joka tapauksessa sinä tiettynä päivänä näytän kauniimmalta kuin koskaa. Ja onneksi aikaa vielä on ja kesäkin vasta tulossa, joten tässä ehtii vielä vaikka mitä. Toki jos jotain positiivista tahtoo tästä tilanteesta kaivaa niin yksi on varmaan se, että väkisinkin tulee treenattua ylävartaloa, kun kulkee päivittäin kyynärsauvojen kanssa. Tässä vajaan viikon aikana olen huomannut, että käsivarsissa, rinnassa, yläselässä sekä vatsassa lihakset ovat olleet arat eli niitä on tullut urakalla käytettyä. Jospa saisi ylävartaloon vähän kuntoa ja aina saa vahingossa myös timmimmäksi sieltä muuttua. =) Mutta näillä korteilla mennään nyt, katsotaan parin kuukauden päästä tilannetta uudelleen. -
Laihduttaminen vol.2
topic vastasi Rouvaksi?:n viestiin aiheessa: Yleistä kaunistautumisesta häihin ja terveydestä
Hei vaan kaikki! Hienosti tuntuu sujuneen kaikilla täällä ja komppaan kyllä täysillä edellä kirjoittaneiden kommentteja siitä, että elämää varten laihdutellaan ja mikä onkaan naiselle varsinkin parhain motivaattori kuin se peilikuva hääpäivänä. Itsellä tosin tuli nyt melkonen mutka matkaan. Keskiviikkona työpäivän aikaan päätti sitten akillesjänne ja pohjelihas yhdessätuumin revetä hiukan, joten nyt istutaan jalka kipsissä. Kuntoutumista kestääkin sitten ainakin alustavasti pari kuukautta ennen kuin tiedetään miten tulevaisuuden käy. Mutta onneks toivottavasti häihin mennenssä jalka on jo siinä kunnossa, että saan laittaa vähän korollista kenkää jalkaan. Onneksi en ole suunnitellutkaan mitään kunnon korkkarikopukasta...=) -
Minäpä voin sitten kertoa syyskuun loppupuolella kokemuksia kotiseutukeskuksesta, vaikka meillä ei varsinaisesti ole talosta käytössä kuin isompi keittiö, navetta sitten kokonaan. Mutta jospa siitä jotain iloa ja apua olisi sitten sinullekin, mimmuk. =)
-
Ilmoittautuu hän, häät Kontiolahdessa syyskuussa 2014. Vielä on aikaa, mutta kamalasti jo odotan. Onneks/harmiks aika menee nopeesti. Onkohan vielä muita tältä seudulta tänä vuonna askeleen ottajia? =)
-
Kumpi yleisempää; isä saattaa vai sulhon kanssa yhdessä?
Rouvaksi? replied to aiheen alueelle in Yleistä häävalmisteluista
Minulle on ollut jo kauan aikaa itsestään selvää se, että minut alttarille saattaa minun enoni. Isä tottakai monelle luonnollinen vaihtoehto, mutta sanotaanko näin, että miun kohdalla se ei ole mahdollista, koska isä on "estynyt" ollut koko minun elämän. Mutta se siitä ja sen harmmillisuudesta. Eno siis miun kohdalla ehdoton vaihtoehto saattajaksi. Eno on minulle todella rakas ja hän on myös minun sylikummini niin tavallaan imelästi ajattelen asian niin, että kun hän on alussa minua kannatellut ja laittanut vauhtiin niin vieköön tehtävänsä loppuun asti ja saattakoon eteenpäin. Minusta ajatuksena ihana ja minun ajatus asiasta. Jännittää vähän se, että en ole vielä enolta kysynyt joten en tiedä miten vastaa, mutta uskoisin kyllä että suostuu. Olen ainokainen enotettava hänelle. Mutta kutsun yhteydessä lhtee hänelle kutsu saattamaan. Välimatkaa meillä on useita satoja kilometrejä, enkä tahdo puhelimessa kysyä niin kysyn kirjallisesti. -
Mitä teette hääpäivän aamuna?
topic vastasi Rouvaksi?:n viestiin aiheessa: Yleistä häävalmisteluista
Voi, mie olen suunnitellut hääpäivän aamun menevän niin, että herään pirteänä (toive olisi) ja syön hyvän aamiaisen sulhaseni kanssa kotona. Tämän jälkeen alkaa rauhallinen valmistautuminen mihin näillä näkymin liittyy aika paljon itse tekemistä, mutta se ei hirvitä. Tekemistä siis on. Kampauksen laittoa itselle sekä kaasolle. Molemmat todennäköisesti suoriutuu näistä itsenäiseti toinen toistaan tukien. Sitten vähän herkutellaan ja nautitaan meikkauksen ohessa. Erikseen missään ei käydä kuvia ottamassa, kotona voi valmistautumisesta räpsiä kuvia kyllä. Sitten tietysti varmistellaan että kukat on ok ja tarvittaessa niitä korjaillaan tai muutellaan. Mutta siinä sitä jo vähän olisi, tietysti kun lapset huolehtii jaloista pois ja sitten suuntaa ajoissa kirkolle niin onhan siinä jo riittävästi. Mutta tällaisella ajatuksella vielä tässä vaiheessa ja voi olla, yhtään itseään tuntien, että nämäkin suunnitelmat voivat muuttua vielä ja monta kertaa! =) -
Hei mimmuk! Miulla tuli mieleen, että Joensuussa on esim. Pakkahuone, jonne saisi rakennettua kyllä alttarin käytävineen ja siellä on portaatkin. En tiedä sitten sopiiko tyyliinne ja ajatuksiinne. Ja sitten sattui silmääni myös Hopealahtil. Kaunis paikka, sellainen vanha maalaismaisema ja siellä on isosti tilaa. Onko teillä siis tarkoitus vihkiminen vain suorittaa jossain muualla ja sitten itse hääjuhla olisi toisessa paikassa? Milloin teillä suuri päivä koittaa? Meillä on vihkiminen Kontiolahden kirkossa ja sen jälkeen siirrymme Kotiseutukeskuksen kivinavetalle juhlimaan. Uteliaisuuttani tiedustelen, koska kotiseutukeskus on ilmeisesti todella suosittu juhlapaikka ja meilläkin sattui mieletön tuuri, että saatiin vuokrattua juuri sille viikonlopulle mille halusimme, oli viimeinen vapaa viikonloppu ja vuodelle 2015 on jo siellä varauksia ilmeisesti aika paljon. Toivottavasti tilat löytyy! =)
-
Pienissä asioissa voi säästää - niin missä???
topic vastasi Rouvaksi?:n viestiin aiheessa: Yleistä häävalmisteluista
Hei Suli! Niin laskeskeltiin, että ei Virosta tuotu skumppa paljoo heitä budjetissa, mutta haluttiin alkoholiton alkumalja...ja siihen tulee oma pikku twistinsä mukaan, joten voi itsessään jo tehdä vaikutuksen Tahdon ensivaikutelman tehdä jotenkin toisella tavalla. Ja sormuksesta en tingi, vaan se on mieleinen, ei liian pramea, minun näköinen ja ostettu jo monta vuotta sitten jolloin kullan hinta oli alhaisempi joten saatiin se paljon halvemmalla jos nyt vasta ostettaisiin. Mutta monessa muussa mietimme käytännöllisempää ja kohtuuhintaisempaa vaihtoehtoa, tehdään kuitenkin kaikki niin, että se on meidän näköistä. -
Pienissä asioissa voi säästää - niin missä???
topic vastasi Rouvaksi?:n viestiin aiheessa: Yleistä häävalmisteluista
Täällä kans ilmoittautuu mukaan yks pihistelevä morsian. Meillä yritetään pihistää ja säästä mahdollisimman monessa asiassa. Mutta ruoka on sellainen ystävä, että sen kanssa ei pihistellä, mutta kalleintakaan ei silti oteta. Sellainen ruoka mikä meitä miellyttää ja on hyvin tehty suhteessa kohtuulliseen hintaan, sillä mennään. Ja onneksi sellainen löytyikin. Lisää meidän säästöjä: -hääpuku, käytetty ja todella halpa niin hyväkuntoiseksi. -sulhaselle ja bestmanille vuokrapuvut, bestmanin vuokra ehkä sovitellaan puoliksi -kaason mekko, sellainen josta hän pitää, kustannukset ehkä sovitellaan puoliksi, jos tahtoo voidaan vuokratakin -alkoholituotteet Virosta, jos armas enoni siihen ryhtyy =) -onnittelumalja alkoholiton -kampausken kenties suhraan itse anopin avustuksella -meikin teen itse -hääkimpun teen itse tai etsin valmiin -pöytäkoristeet itse luonnosta löytyvillä tarvikkeilla -juhlapaikka läheltä kirkkoa, erittäin kohtuuhintainen -kuljetusta vain pieni pätkä, sekin bestmanin autolla -kukka-asetelmat tekee morsian itse -kutsukortit itse -kiitoskortit itse -musiikkia levyltä (bändi piti olla mutta tilanteet näköjään maailmassa muuttuu) -hääyö kotona ehdottomasti - ja jotain vielä on....varmasti oli... -
Itse tehdyt hääkimput ja vieheet (kuvia)
topic vastasi Rouvaksi?:n viestiin aiheessa: Kukat häissä ja kukkakaupat
Heips ja nostetaanpas tätä ketjua! Mie olen jo jonkin aikaa suunnitellut tekeväni itse noutopöytään kukkakoristeet sekä kimput ynnä vieheet. Harkitulla budjetilla kun mennään ja itseä on viime aikoina entistä enemmän alkanut kiinnostamaan kaikenlainen näpertely. Vielä en ole harjoitellut mutta sitäkin enemmän olen erilaisia ideoita napannut vähän sieltä ja täältä. Ja tästäkin viestiketjusta sain taas lisää ideoita ja vinkkejä, isosti kiitos siitä kaikille! =) Haaveissani on melko yksinkertainen pyöreä kimppu ruusuista, kenties oransseista ja siihen koristeeksi valkoista ja mustaa. Ovat sitten teemavärit kaikki samassa nipussa. Sulhaselle ja bestmanille ajattelin tehdä aivan yksinkertaiset ruusuvieheet, oranssit nekin. Jos jonkinlaisen heittokimpun vielä kehittelen, niin se on sitten ns. kaason kimppu. Katotaan nyt, heittokimppu voi olla vähän turha koska ei taida naimattomia häihin kamalasti tulla. Tai sitten teen sen mitä välillä suunnitellut, että heittokimppu sisältää jotain muuta kuin ruusuja. Noutopöydän koristeet ovat vielä vähän auki. Minulla on kaksi pitulaista maljakkoa ja niihin pitäisi nyt jotain ideoita saada, mutta onneksi on vielä aikaa ja kesä kaikkine kukkineen tulossa! Ja moni teistä olikin kirjoitellut, että esim. Prismasta oli löytynyt kauniita kimppuja. Aivan samaa itsekin katselin ja oikeasti ovat kyllä todella sievän näköisiä enkä sulje niitäkään vaihtoehdoista pois, jos ei näpertelyni onnistukaan. Mutta nyt ei kun ideoimaan taas! -
Meillä häät odottavat 20. syyskuuta tänä vuonna ja viime syksynä jo aloin, onneksi selvittelemään vihkipaikkaa sekä juhlapaikkaa. Ja kaikeksi onneksi molemmat onnistui saada samalle päivälle! =) Vihkiminen Kontiolahden kirkossa ja juhlimaan siirrymme sitten Kotiseutukeskuksen kivinavetalle. Matkaa on niin vähän, että naureskeltu jo vähän sitäkin, että eihän siitä ole kuin kävellä! Kirkossa oli vapaata, ei tarvinnut kuin päättää aika. Juhlapaikan kanssa kävi hyvä tuuri. Kun soitin tätille, joka sitä vuokraa, sain ensimmäisenä kuulla, että yhtään vapaata viikonloppua ei ole ensi kesälle kun varauksia on jo kesälle 2015. Siinä vaiheessa meinasi iskeä masennus mutta sitten kuulin lauseen jatkuvan siten että onneksi vielä juuri tuona kyseisenä päivänä on vapaata. Voi hermoja raastava kiristys kun se helpotti paljon! Esittelylle tilaan päästi heti seuraavana päivänä ja kaksi mukavaa vanhempaa rouvahenkilöä oli meille tiloja esittelemässä. Kaikki sujui hienosti ja ihanasti. Itse tilaan ihastuimme mieheni kanssa heti eikä meidän tarvinnut sitä miettiä kauaa. Kohtuuhintaan saatiin tila vuokrattua ja kaikki olivat iloisia. Nyt ei auta kuin vain odottaa, että tämä aika kulkisi eteenpäin ja kaiken ehtisi tehdä valmiiksi. Kaikki sujui rouvien kanssa erittäin hyvin ja he antoivat meidän pyöriä vähän siellä täällä ja tutkiskella. Monelta eri suunnalta juhlapaikkaa päästiin katsomaan ja yksi mistä pidin erittäin paljon oli se, että kaikki mikä näytti korjausta vailla olevan rouvat heti kertoivat, että ne kyllä korjataan kesää varten, tarkkaan saimme tietää missä mitäkin on ja mitkä kaikki kuuluivat vuokran hintaan. Jotenkin tuntui niin kamalan herttaiselta rouvien "hössötys" että ei heistä voinut kuin pitää. Ja pitopalvelun sai valita itse, koska minkään firmaan kanssa ei heillä ollut yhteistyötä enää meneillään. Ja tämä oli hyvä tieto meille. =)
-
Erikoisia kakkuja Joensuun seudulla
topic vastasi Rouvaksi?:n viestiin aiheessa: Pitopalvelu- ja paikkakuntakohtaiset ketjut
Hei! Kannattaa ainakin kysellä kotileipomo Kankkuselta, kauppahallista. Tekeevät muutenkin erittäin hyvänmakuisia leipomuksia ja kakut ovat kauniita. Sitten on tietysti muitakin leipomoita, kuten Heinosen leipomo. Meillä itse on kakku tulossa opiskelijoiden tekemänä, mutta en sitten tiedä sitä miten paljon tekeevät kouluilla tilaustöitä. Mutta kysyvähän ei tieltä eksy vai miten se meni! Onnea kakun metsästykseen! =)