Ninahi

EIpä ole tullut hetkeen täällä vierailtua. Viisumi laitettiin 29.7. ja NOA1 ollaan jo saatu ajat sitten. Ei olla saatu sen tarkempia tietoja, esim ilmoitusta missä hakemusta käsitellään. Olisiko siitä pitänyt tulla jokin ilmoitus? Nyt sitten odotellaan. J on ollut Suomessa nyt kuukauden, viikon päästä jään taas tänne yksinäni. Kihlatkin tuli maanantaina, tosin sormus oli kokoa liian suuri. Nyt pitäis kai jotain häitä suunnitella? Eipä taida ehtiä.

Laitoin viimeiset paperit postiin tänään, niin meidän i-29F pitäisi olla sitten niitä myöten selvä. Olin jo aikaisemmin lähettänyt mokomat paperit, mutta tarkistuksen aikana sieltä suorastaan loikkasi numero-typo, joka olisi tasan sotkenut koko hakuprosessin. Harmittaa tietysti, että taas tulee viikko lisää odottelua, mutta eipä se taida tässä konkurssissa paljoa painaa. Nyt kun viisumihaku viivästyi näin paljon muutenkin, niin todennäköisesti viisumi on kourassa siten, että säästöt on työnnetty vuokraan ja matkustusajankohta osuu kesäkuukausille niin, että koiraa ei saa otettua mukaan vaan se pitää ihan ehdointahdoin käydä erikseen hakemassa. Nyrpii. Samalla myös stressaa, jos kuitenkin on jotain kirjoittanut väärin tai ymmärtänyt väärin tai oikonut väärissä kohdissa. (En esim kirjoittanut jokaiseen ruutuun "None", vaan oletin ihmisen ymmärtävän, mitä se käytännössä tarkoittaa). Juuri rupesin miettimään, että noinkohan olen kirjoittanut päivämäärät anglomuotoon vai laitoinkohan suomalaisittain... Ja ehkä ihan vähän pienenpienesti stressaa sekin, että tässä sitä on muuttamassa ihan turkasen kauas ja avioon. Isoja juttuja.

Näin kääntäjänä vähän kirvelee ylläolevat kommentit. En itse saata uskoa mikä vääntö on mitä pienimmistä asioista, kuten minkä osoitteen kirjoitan letter of intentiin, tarvitseeko g-325a:ssa olla nimikirjoitus, uscis ohjeet on että jätä kentät tyhjäksi mutta kaikki muut sanoo kirjoittaa niihin none tai n/a. Ei paljon naurata jos tulee RFE jonkun tuommoisen takia. Kiitos myös f-stopille ylläolevasta infosta, en ollut itse edes tajunnut, että jenkkien passikuvat ovat erikokoa kuin täällä Suomessa. Onneksi valokuvaamo kysyi mihin tarkoitukseen olen passikuvia ottamassa. Ei muuten hajuakaan mitkä rokotukset minulla on ja mitkä pitää ottaa. Poliosta ei ole pistetty viimeistä tehostetta, sietäisi käydä pistämässä? Toinen tosi hermostuttava pikkuasia on tuommoiset "last address" ja "last employment" kun hakuhetkellä asumiset ja työt jatkuu... Kolmannekseen en muista kaikkien viimeisen viiden vuoden muuttojen tarkkoja päivämääriä ja arveluttaa tempoa hatusta muuttokuukaudet, vaikka ei kai ne niitä tarkkaan syynää jos ei ole rakoja asumisessa?

Hei apua, miten tässä G-325A lomakkeessa pitää menetellä tuon "viimeisin työnimike", jos on edelleen samassa työssä viisuminhakuhetkellä? Eli työllä ei siis ole päättymispäivää? Entä pitääkö noihin kaikkiin "turhiin" kohtiin juurtajaksain kirjoittaa None, vai riittääkö, että ensimmäisessä kohdassa osoittaa ettei ole olemassa tämänhetkisiä tai menneitä puolisoja? Mitäs jos Pohjois-Karjala ei mahdu provinssikenttään? Kirjoitan käsin? VisaJourneyssa oli keskustelu umlauteista, jossa joku väläytti jotain viime vuonna annettua ohjetta, jonka mukaan kirjaimet kannattaa kirjoittaa sukulaiskirjaimina (ä > a) eikä vokaaliyhdistelmänä. En ole kuitenkaan tähän laittamassa henkeäni pantiksi, kun en käynyt tarkemmin etsimässä tätä ohjeistusta.

Kun nyt tuli hinnoista puhetta, niin paljonko teillä on mennyt viisumiprosessiin rahaa? Itse lueskelin Visa Journeysta joitakin viisumiaikajanoja ja kauhistelin kun hakemuksiin kaikkine byrokratioineen palaa tonneja. Olen tässä yrittänyt varustautua, säästötilillä on vajaa 3k ja autossa on kiinni 2k, plus käyttelytilin ylimääräinen pätäkkä. Periaatteessa opintolainaakin olisi nostettavissa, mutta yritän pärjäillä ilman lisälainaa. Sitten pitää tietysti laskea sekin, että työluvan saamiseen menee oma aikansa ja sitten niitä töitä pitäisi vielä löytääkkin (auta laupias taivas), eli yhden ihmisen kitupalkalla eletään. Hääthän meillä on glamourintäytteiset "nimi paperiin hyvää päivänjatkoa".

^ Eikä, varmasti suututtaa tuommonen! Ei ole tainnut vielä tulla perille, että mitäkähän mahtavat olla vailla? Aiheesta on tainnut täällä olla keskustelua aiemminkin, mutta miten olette nuo lennot järjestelleet? Halvemmaksihan tuo tulee ostaa meno-paluu, mutta eivätkö muka katso kieroon kun samalla lipulla on paluulentokin buukattuna? Minun pitää vielä lentää koiran kanssa, mutta sen varmaan saa sovittua niin, ettei sitä tarvitse ostohetkellä buukkailla myös paluulennoille. Säästyisi muutama hassu satanen sieltä.

Paljonko ihmiset on muuten tuoneet omia tavaroita/aikovat tuoda omia tavaroita? Minulla on aika paljon sellaista rojua, jota olen suurin sydämin hankkinut vuosien varrelta, ja en kyllä ihan kaikista halua luopua.

Ei kannata jatkolennosta stressata. Silloin kun lennot on myyty samalle lipulle, buukkaavat sinut ongelmitta sitten seuraavalle mahdolliselle lennolle. Se on helppo nakki. Itselläni kävi viimeksi niin, että ensimmäinen lento myöhästyi (tuskalliset) kolme tuntia, missasin jatkolennon. Minut buukattiin (vahingossa?) lennolle joka oli jo sulkeutunut, joten jouduin vaihtamaan lentoa vielä toistamiseen (tässä vaiheessa törmäsin Chicagon kentällä toiseen suomalaiseen jolle suu vaahdossa selitin miten AA sotkee aina kaiken). Mutta siinä ei itse tarvitse paljoa mitään tehdä. Kerrot sitten haastattelijalle jatkolennosta jos meinaa kauankin kestää. Jos joutuu tosi nopealla aikataululla jatkolentoa vaihtamaan, niin matkatavarat saattaa hukkua matkalle. Omani sain ovelletuotuina seuraavana iltapäivänä (saavuin myöhäisellä iltalennolla).

Itse haluaisin kovasti seinäkiipeilemään! Olisi niin kivaa, olen kerran käynyt ja en päässyt ylös asti kun alkoi pelottaa. Voisi kokeilla onko sisua tullut lisää. Tanssi- tai käsityötunnit tai jokin vastaava olisi myös kiva pienen porukan juttu. Tai sitten joku huokea kauneushoito, käsihoidossa ainakin stressi sulaa. Ja saunaan olisi tietenkin kiva päästä, tehdä sitten omat vanhankansan pakanataiat avio-onnen takaamiseksi.

^ Alkkisperheestä tulleena tukisin päätöstä olla kutsumatta. Etenkin jos sinut on sijoitettu lapsena sijaisperheeseen ja yhteydenpito arvaamattomiin biovanhempiin on ollut vähäistä, eikä tunnu itsestä luontevalta tai miellyttävältä. Jos on juonut suhteen pilalle, saa syyttää vain itseään. Aikaa korjata tilanne on varmasti ollut ja tilaisuuksia yllinkyllin, häiden kynnyksellä on turha käydä vänkäämään.

Kaikkien serkkujen kutsumattajättäminen ei toki mahdottomuus olisi, paitsi niiltä osin, jotka ovat vielä alaikäisiä. Sinänsä kiva kuulla, että muillakin on havaittavissa tätä sukukokoustunnelmaa. Toisaalta sitä haluaisikin suvun kaikkineen paikalle, mutta sen myöskin tietää, ettei kaikkia sukulaisia huvittaisi tulla paikalle, mutta eivät voi jättäytyä poiskaan. Harmijuttu, kun minun ystäväpiirini on pienen pieni ja hajanainen, ei ehkä saada sellaisia "rentoja" häitä aikaan. Tietysti ihan hyvä saada näin ulkopuolelta muistutus siitä, että vaikka juhlien sujuminen riippuu paljon vieraista ja vieraiden viihtyvyys tehdyistä suunnitelmista, niin juhlat itse ovat kuitenkin meitä varten. Olen pohtinut tuota juhlapaikan valitsemista jostain vähän kauempaa, ja mahdollisesti auttavani sitten tärkeimpien vieraiden matkakustannuksissa jos niikseen on. Meidän kun ei tarvitse mitään kirkkoa varailla, vihkimisenkin voi suorittaa ihan missä vaan. Toisaalta huolestuttaa se purnauksen määrä, jos paikka on kaukana kaikista ja vaatii huomattavaa rahallista sijoittamista osallistua koko juhlaan. Kiva kuulla miten muut ovat saaneet omat häät suunniteltua omannäköisiksi ja -oloisiksi.

Olen sen verran turakäsi meikin kanssa (en siis kuolemaksenikaan osaa), että kyllä on pakko heittää rahaa kaivoon ja mennä jonkun oppineemman käsittelyyn. On minut meikattu aiemminkin, ja silloin vanhenin vain reilut kymmenen vuotta. No, puolustukseksi, se meikkaaja meikkaakin noin 30-40 vuotiaita, enkä minä iljennyt sanoa, etten yhtään tykkää. Näyttää olevan kyllä yleinen vaiva, ettei kehdata sanoa, että "ei tää nyt ihan sellasta ollut kun ajattelin".

Hääpäivä päättämättä, ensisijaisesti rahat sijoitetaan viisumihakemuksiin ja sitten lento- ja rahtikuluihin. Koska olemme 24- ja 22-vuotiaita velkaantuneita opiskelijoita, on suunnitelmat aika maltilliset (mm. "jaa ei kai me mitään häitä sitten..."). Yhdessä 9 vuotta, kaapitta 3 vuotta. Ennen häitä edessä on muutto Amerikkaan koiran ja muumimuki-kasan kanssa, joka sitten pelottaakin aivan sairaasti. Äitiä tullut ennenkin ikävä maailman tuulissa.

Pukuliikkeeseen kannattaa tosiaan varata aika, ja sinne voi mennä ihan "pystymetsästä", itsekin kysyin sovittaessa, että sukelletaanko näihin vai astutaanko niihin sisään. Enimmäkseen henkilökunta auttoi minua sukeltemaan pukuihin, mutta toki niihin saanee sukeltaa yksinkin jos ujostuttaa. Henkilökunnan tehtävä on olla siellä apuna ja tukena, ja he varmasti osaavat auttaa myös sopivan mallin hakemisessa, jos se oma unelmien puku ei istukkaan omaan kroppaan (näin kävi minulle). Monissa liikkeissä ei saa kuvata ennen ostopäätöstä, mutta sitäkin saa kysyä jos ei ole varma. Asiakaspalvelijana voin sanoa, että tyhmiä kysymyksiä ei olekkaan, ei me missään taukohuoneessa naureskella, jos joku ei tiedä kuinka mekkoon mennään sisään tai mistä tietää onko se oikein päin. Rohkeasti vaan. Kuvan vieminen varmasti auttaa henkilökuntaa kartoittamaan sinun mieltymyksiäsi, eli ota ihmeessä mukaan. Omassa sovituksessani vikana oli vain, ettei myyjä ollenkaan kehunut pukuja ylläni.

Minun suku on sellainen, että sieltä kutsutaan aina kaikki, ja kaikkiin juhliin kissanristiäisistä hautajaisiin. Kyllä nousisi karmea meteli, jos kutsuttujen listalta karsittaisiin serkkuja. Ja noin äkkiä osaan myös arpoa, että minua 10 vuotta nuorempia teiniserkkuja ei varmasti voisi vähempää kiinnostaa "lesboserkun" häät. Onhan se nyt niin noloakin. En sitten tiedä, voiko kutsun muotoilla jotenkin niin, että juhlista poisjättäytyminen tehtäisiin todella helponoloiseksi, ettei näitä serkkuja sitten vanhempien toimesta raahattaisi väkisin paikalle kun "onhan meidät kutsuttu". J:n sukuahan ei paikalle saada, tuskinpa he Amerikasta lähtevät synkkään Suomeen. Ja ehkä parempi niin, eivät ehkä tulisi toimeen minun työväenluokkaisen sukuni kanssa muutenkaan. Toisaalta hyvä pointti sekin, että voihan sen suvun kutsua koolle syömään, kyllähän he lähtevät sitten ajoissa pois jos heitä vaivaa tai tympii. Ehkä sitten enemmän tuon tylsistymisen takia pelottaa, että ensimmäisten joukossa lähtevätkin ne kaverit, joita alkoi kyllästyttää. Sekin, kun kaveriporukka on todella hajanaista, eli yksi kaveri töistä, kaksi koulusta, kolme lapsuudesta jne. Kellekkään sukulaiselle ei toki pitäisi tulla J:n sukupuoli kummoisena yllätyksenä, mutta meidän "avoimessa" suvussa asiasta ei tehdä kummoista numeroa. Siksi vähän pelottaakin, että vaikka suvussa ei avoimesti ainakaan suhtauduta vihamielisesti, niin onko se suhtautuminen sitten myötämielistäkään. Että tultaisiin toki juhliin kun se on hyvän tavan ja suvaitsevaisuuden mukaista, muttei sitten oikeasti ollakkaan sitä mieltä, että naispari olisi ihan okei. Tsemppiä myös Northshorelle oman suvun kanssa, toivottavasti sielläkin oltaisiin aidosti avoimia teille ja teidän juhlalle ja oikeasti iloisia teidän puolesta. Se on sääli kun vielä armon vuonna 2013 joutuu miettimään, mitä mieltä ne sukulaisetkin oikeasti mahtaa olla nais- tai miespareista.

No tämähän selkeni kertalaakista! Katsoivat varmaan koruliikkeessä, että tuossa nyt on tommonen köyhä, ei sillä ole varaa ostaa rodinoimatonta valkokultaa kuitenkaan. Minulle ihan suoraan sanottiin, että AINA joutuu uudelleen rodinoimaan. Hohhoi, nyt on olo kuin autokaupassa käyneellä.

Itse tykkään enemmän valkokullasta, tosin joissain oikein siroissa sormuksissa keltakultakin oli yllättävän kaunis. Valkokullan ongelmahan on sen päällysteen kuluminen. Mutta ilmeisesti kiillottaminen ja uudelleenpäällystäminen ei erityisen kallista lystiä ole, ja sormukset kai kestää pidempään jos niitä ei pidä aina. Itse kyllä ajattelin, että sormukset lähtee sormesta vain hyvin painavin syin ja taikinaa vaivatessa. Ei kai rosekulta ja punakulta ole sama asia? Omasta mielestä niissä ainakin on sävyero?

En nyt äkkiseltään löytänyt tälle ketjua, saa yhdistää jos sellainen löytyy. Muu kuin tuo "mikä pelottaa"-ketju. Meillä kun näitä ahdistuksen aiheita on muutamia, ja ahdistujana luonnollisesti pääasiallisesti minä itse. Kas, kun minulla on suurehko pulma. Häissä on minusta aina kuolettavan tylsää. Hääleikit ja muut ovat vain vaivaantunutta muodollista hupia, juhliin tullaan pääasiassa syömään ja sitten pällistelemään ne pakolliset kimpunviskomiset ja ryöstämiset. Monet vieraista kaikkoavatkin jo syötyään. Miten juhlista saisi edes piirunverran mielenkiintoiset? Jopa edes ikkupikkuisen hauskat? Että vierailla olisi mukavaa, eikä itse tarvitsisi ahdistua koko päivän siitä, että onko kaikilla pirun tylsää? Vai vaivaako tällainen ajatus vain minua? Vieraslista. Kutsuttavien listalta löytyy liuta ihmisiä, jotka varmasti tulevat kutsuttaessa, mutta vain "edustustehtäviin", eli heitä ei erityisesti kiinnosta juhlia eikä morsiusparikaan ole heille erityisen tärkeä. Meillä on iso suku ja suuri huuto syntyy, jos nämä serkut ja kummitädinlapset jätetään kutsuitta. Pääasiassa näitä edustusvieraita ovat juurikin serkut ja pikkuserkut, joilla on satavarmasti häissä kuolettavan tympeää. Mitenkä heidän olosta saisi tehtyä siedettävän, antaa pleikkarin jonnekkin sivummalle, että pelatkaa siitä? Viimeisin nakertava ahdistus nyt ei varmaan suurinta osaa täällä nakerra, kun kyseessä on mies-nainen pari ja kaikki menee niinkuin ollaan totuttu. Minua riipii niin sydämestä ajatella, että naisparina meidän häätanssit ja 'ensisuukot' ja hääparina oleminen noin ylipäänsä koetaan todella vaivaannuttavaksi. Sitten inhottaa, kun ei oikein omissa häissäänkään tiedä pitäisikö vain kaverillisesti hymyillä toisillemme ja taputella selkään, ettei ketään inhottaisi kovasti. Meidän suvussa kun ollaan "avoimia" vaan ei avoimia. Nakertaa niin, että tekisi mieli unohtaa koko juhlapäivä ja tyytyä yhden todistajan läsnäollessa laittamaan nimet paperiin ja sormukset sormeen.

Toki juhlavaateliikkeistä saa valkoisia lyhyitä mekkoja, jotka laadultaan piekseevät perus nelly.com rutkut (jotka toki kuvissa ovat kauniita, mutta voi sitä langanpätkien ja tuhrujen määrää). Zalandolta en ole tilannut, mutta sieltä löytyy juhlavampia ja mahdollisesti tasokkaampien merkkien mekkoja. Peruskaupasta tuskin löytyy laadultaan ja materiaaliltaan mitään luksusta, mutta ihan omasta maustahan se on kiinni mitä haluaa. Mutta sitten perus sokokset ja haloset ja sen sellaiset, niistähän varmasti löytyy jo juhlavaa ja laadukasta kolttua.

Kihlojen ja virallisen vihkimisen aikatauluksi tulee maks 9kk johtuen viisumiasioista, mutta kihlojen ja varsinaisen hääjuhlan väliin on budjetoitu 2 vuotta.

eBaysta voi myös katsella, mikäli hinta EU:n ulkopuolisissa tilauksissa ei ylitä 20 euroa, niin ei tarvitse maksaa tullimaksua. EU:n sisältähän tullimaksuja ei tule (eli eBayn kautta jos tilaa briteistä, esim saippukuplat tulee hervottomasti halvemmaksi ja ei tullia).

Onko kellään Italiasta kokemuksia? kyseessähän on katolilainen maa, joten ollaankin siellä pahastikin kieroon? Olen aina halunnut Italiaan ja ajatuksissa oli kymppivuotispäivän kunniaksi lähteä jonnekkin reissuun, Italiaan lento+hotelli ei olisi edes hirvittävän hintainen (ainakaan Roomaan tai Firenzeen). Jos ei Italia, niin entäs Ranska? Nizzaan oli toinen ajatus. Tarkoitus kun ei ole lähteä millekkään homolomalle muita homoja katselemaan. Minulle on yhtä tyhjän kanssa ketä siinä ympärillä pyörii, jahka ne antaa meidän olla rauhassa. Baareissa me nyt ei käydä muutenkaan. Täkeintä olisi saada hotelli, jossa saadaan nurisematta parivuode ja jossa henkilökunta ei kohtelisi kaltoin.

Pihko Miten olisi jokin asymmetrinen tai hyvin graafinen mekko? Jossa olisi jotain särmää, eikä olisi mikään Disneyn prinsessakermakakkuhörsötys? Tai sitten iltapukumainen, kapea mekko? Olen nähnyt muutaman polvimittaisen hääpuvun, jotka olivat oikein kivoja. Ja miksipä ei, joku särmä housupukukin. Tai sitten maihari-ensemble. Ongelma on sinänsä tuttu, minun vaimokokelas ei suurin surminkaan laita mekkoa vapaaehtoisesti, joten pohditaan tässä vaihtoehtoja.

Pihko Oletko ajatellut jotain muuntyyppistä asua kuin perinteinen prinsessamorsiusmekko? Mm http://offbeatbride.com/ voisi tarjota inspiraatiota? Minusta ei ole juhlan mukaista, että itse juhlittavat vänkäytyvät itselleen epämiellyttäviin vaatteisiin vaan, koska on 'pakko'. MimiCassandra Alapömppöön ei taida vatsatreenikään auttaa, tosin mm selkälihasten ja syvien vatsojen harjoittaminen voi toki kiristää 'lihaskorsettia', jolloin lantio ei luisu eteen ja alapömppökin voi siitä litistyä. Ei ne muotoilevat housualkkaritkaan niin karseita ole, eivätkä näkyisi sitten vartalonmyötäisen mekon alta-- käy spesialistiliikkeessä, älä osta mitään H&M rutkuja, niistä jää vain paha mieli! Ja nehän voi itse käydä riisumassa ennen hääyötä, jos epäilyttää tunnelman latistuminen mummoalkkareita esitellessä. Vaihtoehtoisesti voit lopettaa mahastressaamisen, eihän ihmisen mahassa itsessään ole mitään vikaa vaikka se pömpöttääkin. Zedi Minusta tuo sweetheart miehusta näyttäisi kyllä kivalle. Luulisi myös taitavan ompelijan osaavan laittaa pukuun olkaimet, vaikka olkaimettomanakin näyttää kivalle. Boleroasiaan en osaa pistää tikkua ristiin, en edes tiedä millaisia boleroita on olemassa.

Mitähän etikettikirja tuumaa, kun vieraina on samansukupuolisia pariskuntia, ja menee istumajärjestysten mies-nainen-mies-nainen rytmit ihan sekaisin. Omat häät nyt ei vielä ihan ajankohtaiset, ja istumajärjestykset toki jokaisen oma asia. Itse olen ollut kolmenlaisissa järjestyksissä: 1. Määrätty paikka, ei tuttuja: No eipä ole yhtä vaivaantunuttu tunnelmaa tainnut olla missään. Pöytäni istui kohteliaasti hiljaa toisilleen puhumatta, söivät, ja lakosivat kukin tahoilleen heti kuin mahdollista. Huomautettakoon, että olin tällöin itse varsin nuori, mutta häissä ainut ikäiseni, jolla toki voi olla tekemistä asian kanssa. Olen kuitenkin huomannut tämän omissa juhlissani ennenkin: lapsuudenkaverit juttelee keskenään,koulukaverit keskenään ja työkaverit keskenään. Taisi ne esittäytyä toisilleen, muttei muuta. 2. Vapaa järjestys: No ei ollut aavistustakaan minne olisi pitänyt mennä. Taisin päätyä jonnekkin nurkkaan istumaan, kun omien sukulaisten viereen ei enää mahtunut. Toiminee ehkä pienelle ja intiimille seurueelle, mutta kaukaisemmat sukulaisuussuhteet ja tuttavuudet saattavat olla vähän orpoja. 3. Määrätty pöytä, paikka vapaa: Helppo järjestely, ja istuin kylläkin avecin viereen, jotta pystyisin keskustelemaan edes jonkun kanssa. Pöytä kun oli pyöreä, ja varsin laaja, en kuullut musiikilta muuta kuin vierustoverien jutut. Tämä tosin oli jenkkihäissä, ehkä etiketti siis erilainen siellä, kun kaikki istuivat avecin vieressä? Näistä kolmesta mukavin kokemus, kun ei tarvinnut paniikissa etsiä paikkaa, tai istua tuppisuuna tuntemattomien seurassa, mutta sain kuitenkin itse valita kenen viereen käyn.