Rosetta_

^Turussa ainakin Sydänkäpy Maariankadulla myy Sotteroita.

Tulee varmaan vähän myöhässä Pikkuapollon kannalta, mutta ehkä muille avuksi. Hus Lindman on mielestäni ihana ja tunnelmallinen paikka, ja palvelu toimii (ainakin vieraan näkökulmasta). Sen sijaan niissä kaikissa kolmissa juhlissa, joissa olen paikassa ollut, on ollut ruuan laadussa toivomisen varaa. Tietysti tähän saattaa vaikuttaa juhlien järjestäjien toiveet ja budjetti, mutta esim. yksissä kekkereissä syömäni sisäfileepihvi oli jopa medium miinukseksi liian raaka, hyvin jänteinen ja sitkeä - ja ainakin oma pöytäseurueeni oli samaa mieltä ruuasta, joten yksittäisestä huonosti valmistetusta pihvistä ei ollut kyse.

Minua vähän ihmetyttää joistakin viesteistä paistava asenne, että polttarit ovat (polttareihin osallistuvien näkökulmasta) ikäänkuin ennakkoon annettava vastalahja häistä. Eikö morsiuspari järjestä häät juhlistaakseen rakkauttaan ja suhteensa uutta askelta tärkeimpien ihmisten kanssa? Ovatko häät oikeasti morsiusparin lahja vieraille? Jos väkisin haluaa nähdä, että häät ovat morsiusparin lahja vieraille, lienee sopivinta ajatella vieraiden tuomia häälahjoja sitten sellaisena vastalahjana (tai toisinpäin; vieraat tuovat häälahjat ja vastalahjaksi morsiuspari on järjestänyt hääjuhlat). Polttarit jäävät silloin tämän ajatuskuvion ulkopuolelle. Omasta mielestäni polttarit menevät samaan kategoriaan kuin vaikkapa vauvajuhlat, jotka pidetään odottavalle äidille ennen vauvan syntymää. Eihän siitäkään mitään vastalahjaa odoteta - korkeintaan ehkä toivotaan, että jos itse on joskus lisääntymässä, saisi myös vauvajuhlat. Tai yllätyssynttärit. Tai mitkä muut sentyyppiset juhlat tahansa. Toisaalta olen samaa mieltä siitä, että on ikävää jos morsiuspari järjestää vaikka 100 hengen häät, ja silti polttareihin halutaan muutamia, joita häihin ei kutsuta. Sen sijaan jos kyseessä ovat oikeasti vain lähisuvulle suunnatut pikkuhäät, on mielestäni kohtuutonta nillitystä potentiaaliselta polttariväeltä sanoa, ettei halua osallistua polttareihin, koska ne maksavat eikä vastineeksi (muka) itse saa mitään.

^Bahama kuulostaa hienolta idealta! Jonkinlainen onnellisuuskupla tässä on päällänsä, kun eivät edes stressaavat työasiat tunnu missään. Kyllä me nyt siihen New Yorkiin päädyttiin, mutta suunnittelu on pääosin yhä haaveiluasteella. Olemme googlailleet lentoja ja hotelleja, mutta kovin moneen ei vielä edes voi tehdä vuoden päähän varauksia. Lisäksi olemme etsiskelleet New Yorkissa toimivia ei-uskonnollisia vihkijöitä netin kautta, ja niitä tuntuu kyllä piisaavan. Samoin valokuvaajia on googlailtu, mutta sellaisen varaamiseen pitäisi olla päivä tiedossa. Puvun suhteen ovat ajatukset muotoutuneet, mutta mitään en ole käynyt sovittelemassa kuitenkaan vielä. Haaveilua, alustavia suunnitelmia siis vain. Mutta kivaa tämäkin on. Tiedän, että monet puuhaavat jo hurjasti asioita vuotta ennen häitä, ja meillä kaikki on aika lailla ilmassa. Toisaalta kun vieraita ei tarvitse huomioida eikä kutsua, ei tarvitse pähkäillä juhlatilaa, pitopalvelua, kutsukortteja, teemavärejä yms. "Täytyy" nyt siis vain nauttia tästä haaveiluajasta vielä tovi.

Iltalehden Kesän kaunen morsian -kisassa yhdellä finalistilla on juuri sentyylinen puku, josta olen haaveillut. Osaisiko joku kertoa, mikä puku on kyseessä tai mistä vastaavantyylisiä voisi löytyä...?

Susssu: Kiitoksia vinkeistä! Olen selaillut hurjasti erilaisia hääpukusivuja, ja ehkä hiljalleen alkaa rakentua mielikuvia, mikä miellyttää silmää ja mikä ei ole minun juttuni. Eri asia on tietysti sitten, miltä hienoina pitämäni ratkaisut näyttävät päälläni... Olisikohan hyvä, että kun varaan ensimmäiseen hääliikkeeseen sovitusaikaa, kertoisin jo ennakolta, että oma mielipide on kovin jäsentymätön, jotta osaavat jotenkin varautua...?

Kuten moni muukin on todennut: vaikea päästä alkuun. Täällä siis haaveena kahdenkeskiset häät New Yorkissa, mutta emme oikein vielä osaa päättää, mitä haluamme... Ilmeisesti vihkiminen on mahdollista saada järjestettyä jonnekin muualle kuin ao. toimistorakennukseen, mutta miten mahtaa onnistua asian sopiminen näin etänä ja kannattaako... Hääkuvat haluaisimme, joten niitä varten pitää varata valokuvaaja. Mekon haluaisin mukaani Suomesta (mikä asettaa tiettyjä rajoituksia mekolle, mutta ei se mitään ). Kaiken keskellä mietityttää yhä, jos menisi sittenkin Suomessa maistraatissa naimisiin niin, että lähtisi siitä suoraan häämatkalle New Yorkiin. Häät on tarkoitus pitää syksyllä 2014, joten on tässä aikaa pähkäilläkin. Miten paljon etukäteen te muut olette aloittaneet konkreettiset järjestelyt (lento- ja hotellivaraukset, valokuvaajan varaus ym.)?

Olimme puhuneet yleisesti kihloihin menemisestä ja minä monesti kertonut, ettei tarvitse pelätä, etten vastaisi myöntävästi. Kosinta tuli kuitenkin yllätyksenä, samoin sormus. Olin kyllä toivonut mielessäni, että jos jouluun mennessä jotain tapahtuisi, mutta onneksi ei tarvinnut odottaa sinne asti.

Tasan 16 on kihlasormukseni, joka tulee toimimaan myös vihkinä sitten aikanaan. Siinä ja siinä, onko liian tiukka, mutta nyt ovat sormet olleet kyllä vähän turvoksissakin helteestä johtuen. En myöskään ole tottunut sormuksiin ja tuo titaaninen on aika paksureunainen, joten ehkä sekin vaikuttaa.

Häät syksyllä 2014. Minä olen silloin 32-vuotias ja mies 33. Tuolloin olemme olleet yhdessä noin 12 vuotta. Meillä on yhteinen omakotitalo, pari lemmikkiä, ei lapsia. Vakituiset työpaikat molemmilla. Kaveripiirissämme olemme viimeiset naimisiinmenijät, mikä tässä on ehtinyt kismittää vuosien varrella kohtuullisen paljon ( ) mutta nyt tuntuu, että tämä on ollut meille sopivin ratkaisu. Elämässä on ehtinyt tapahtua kaikenlaisia surullisia myllerryksiä, ja nyt tuntuu että on hyvien asioiden aika.

Tämä on ehkä tyhmä kysymys... mutta miten ihmeessä te olette lähteneet liikkeelle puvun etsimisessä? Onko kaikilla ollut mielessä jotain selkeitä kriteereitä puvulle tai käsityksiä, mikä itselle sopii? Miten tarkkaan hääpukuliikkeessä olisi hyvä tietää ennakkoon, mitä etsii? Minulla ei siis ole aavistustakaan, millainen hääpuku minulle passaisi. Laahusta en halua ja mielellään ei olkaimetonta, mutta muuten kaikki on auki... polvipituinen vai pitkä, värillistä vai kokovalkoista, millainen pääntie, millainen mekonmalli... Tuntuisi tosi tyhmältä mennä hääpukua sovittamaan periaatteella "kokeilen kaikkea mahdollista". Vai voiko niin tehdä?

Nostetaan vanhaa aihetta! Me aiomme mennä naimisiin ihan vain kahdenkesken, joko Suomessa tai mahdollisesti ulkomailla. En siis varsinaisesti tarvitse kaasoa (paitsi tietysti kaasoni voisi olla toisena todistajana maistraatissa, jos päätämme mennä Suomessa vihille), mutta kaipaisin kuitenkin Erityistä Häähössötyskaveria. Tämän Erityisen Häähössötyskaverini haluaisin mukaan pukua etsimään ja ehkäpä hän voisi järjestää jotkin pienimuotoiset polttarit (lähinnä kokoontuminen kaverien kesken, ei suurempia ohjelmanumeroita). Onko kuitenkin jotenkin aliarvioivaa pyytää yhtä ystävistäni tähän hommaan? Mitään juhlia ei varmaan kuitenkaan tulisi (ehkä jotkut bileet jälkikäteen), ja jos menemme ulkomailla naimisiin, hän ei näkisi edes vihkimistä. Silti haluaisin jonkun nimetyn henkilön, jonka kanssa jakaa suunnitelmat ja unelmat. Siis joku muukin kuin tuo kihlattuni. Miten tämä Häähössötyskaveriksi pyytäminen kannattaisi mielestänne toteuttaa? Haluan, että ystäväni tietää että hommasta voi myös kieltäytyä...

Mies oli teettänyt meille titaaniset kihlat/vihkit (molemmille tulee vain yksi sormus) ja täytyy kyllä hehkuttaa tuota materiaalia! Tuntuu kevyeltä ja lämpimältä, hyvällä tavalla huomaamattomalta. Tykkään myös siitä, että on vähän erikoisempi materiaali, en ehkä osaisi käyttää esimerkiksi keltakultaista rinkulaa. Alunperin suunnitelmissa oli kuulemma ollut terässormukset, mutta koska minä olen allerginen aika monelle asialle, niin teräksen nikkelipitoisuus oli huolettanut. Titaanin ei ainakaan nykytiedon mukaan pitäisi allergisoida.

Mies maksoi molempien sormukset, kun (vanhan päähänpinttymänsä mukaisesti...) kosi minua sormuksen kanssa. Kummallekin tulee vain yksi sormus ja niihin sitten kaiverretaan myös hääpäivä aikanaan.

Töppönen: Turun linna kirkko on kyllä ihana! Onneksi Turun seudulla riittää historiallisia kirkkoja muutenkin, joten Maarian kirkko ei ole mitenkään pakollinen. Itse haaveilen naimisiinmenosta New Yorkissa ja mies ei ole ainakaan heti tyrmännyt ajatusta. Aiemmin haaveenani oli Mauritius mutta ehkä urbaani ympäristö on sittenkin enemmän meidän juttu. Häistämme tulisi muutenkin hyvin pienet ja koska meiltä kummaltakin on molemmat vanhemmat kuolleet, tuntuisi senkin vuoksi hyvältä ajatukselta pitää ihan vain meidän kahden häät kaukana. Pitää vain malttaa vielä olla kovasti hehkuttamatta ajatusta miehelle, kun tuntui se kosintakin olevan aika ison henkisen ponnistelun takana 11 vuoden yhdessäolon jälkeen. Ehkä siis totuttelemme näihin uusiin sormuksiin kuukauden - pari, ja vasta sitten tuon haaveeni enemmän esille. Naimisiin olisi kuitenkin tarkoitus mennä 2014 syksyllä, joten kovin kauan en voi haaveita itsellänikään hautoa.