-
Viestit
39 -
Liittynyt
-
Viimeksi vieraillut
Tietoja käyttäjästä Ms-Jonna
- Syntymäpäivä 05/26/1989
Profile Information
-
Gender
Female
-
Paikkakunta
Espoo
Viimeisimmät vierailijat profiilissa
764 profiilin katselua
Ms-Jonna's Achievements
Juniori (2/5)
-
Tais olla 2vko ennen. Täytyy miettiä, mutta tuo sinun 4-5vko kuulostaa vielä paremmalta.
-
Niin arvelinkin, tekstit menee siis osittain uusiksi. Mikä olisi teidän mielestä hyvä aikaväli häiden ja ilmoittautumisen välillä? mietin kolme viikkoa ennen vai pitäisikö olla kuukausi ennen. Tosin paikkakortit sekä pöytäkolmiot voisi tehdä täydelle määrälle vieraita, ja ne jotka eivät tule niin jättää pois. Askartelutarvikkeet eivät kuitenkaan kaada häiden budjettia . Kaasokin tulossa käymään 20.päivä syyskuussa, jolloin nämä olisi tarkoitus aloittaa.
-
Apua, olenko tehnyt pahan mokan. Nyt se sitten alkoi, kriisi pääni sisällä enkä tiedä mitä tehdä. Olen väkertänyt ihanan morsiusneitoni kanssa noin 40 kutsua, ja ne ovat täysin valmiina olleet jo pidemmän aikaa. Tänään sitten lueskelin blogeja, ja ihastelin muiden kutsuja. Lopulta päädyinkin jollekin nettisivulle, jossa oli kutsujen teksteistä sekä infolapuista ohjeistuksia. Tosiaan meidän infotekstit on tekemättä. Huomasin, että kutsun tekstiin ei suositella laittavan häälahja toivetta, vaan se pitäisi sisällyttää infotekstiin. Olemme nyt pyytäneet mahdollisia muistamisia suoraan kutsussa, joko asunto- tai häämatkakassaan tilinumero. Onko se kuitenkin liian tökeröä, mitä mieltä olette? Lisäksi olemme pyytäneet ilmoittautumista 2 kuukautta aiemmin hääpäivää, mutta onko siinä liikaa aikaa? Itse en ole ollut aikuisena kuin yksissä häissä, ja nyt pelkään tekeväni kaikissa jonkin asteisen virheen. Enkä tosiaan ole saanut kuin yhden kutsun, johon olen itse joutunut ilmoittautumaan. Todennäköisesti tilaan meille uudet kutsut, maksoi mitä maksoi, voipi olla että joudun käymään äitini luona keskustelemassa kutsujen rahoittamisesta. Ihan niin kuin tässä ei olisi tarpeeksi ollut rahallisia menoja.
-
^ olen elänyt siinä uskossa, että kerran elämässään saa vaihtaa nimeään ilmaiseksi. oli menossa naimisiin tai ei. P.S. Meillä sama kuvaaja, ei mitenkään huono valinta. Lauantaina tiedossa miehen pukujen sovitus, jännittää. Saan mennä mukaan, mutta olen ihan hiljaa. Pitäiskö varata nenäliinoja mukaan, jos todellisuus iskee lujaa. Me tosiaan ollaan menossa naimisiin 1. Päivä syyskuuta pitäisi puku viedä ompelijalle, jotta saadaan nyörit ja helma kuntoon, siis apua! En olettanut, että näin nopeasti pitää toimia. Kertoi ompelimosta, että lokakuussa alkaa itsenäisyyspäivä ja joulukuussa vanhojen aiheuttamat kiireet. Se siitä kesäkilojen karistamisesta, harmittaa hieman. En sitten tullut ajatelleeksi.
-
Meille tulee vain DJ, koska halvempi kuin bändi. Lisäksi kun katseltiin bändien soittolistoja olivat ne suhteellisen suppeat, ja pelkään ettei illan hämärtyessä monikaan vaivaidu tanssilattialle jollei ole sopivaa musiikkia. Eikä kolmen toivekappaleen määrä lämmittänyt mieltä, ymmärrän tähän syyn. Joutuvat harjoittelemaan kyseiset kappaleet, ja ajallisesti heillä ei ole aikaa monenkaan biisin opetteluun. Suurin pettymyksen aihe oli kuitenkin se, ettei meidän budjettiin sopivalla bändeillä ollut sekalaista soittolistaa (suomalaisia ja ulkolaisia sekaisin). Emme ole miehen kanssa pelkkiä suomihitti faneja . No onpahan vähemmän ruokittavia suita koska onhan esiintyjät, kuvaajat yms. Ruokittava lakisääteisen ruokatauon mukaisesti Tipsi: saa kysyä, kokoajan isäni on kuntoutunut. Kuntoutuminen on kuitenkin hidastunut merkittävästi, kun päästivät kuntoutussairaalasta pois. Ei löydy liikuttajaa joka päivälle, ja isäni joka liikkumisen suhteen tarvitsee tällä hetkellä autolla siirtymisen, ei onnistu äitini ollessa töissä. Onneksi aikaa on kuitenkin vielä puolisen vuotta.
-
Tipsi, täällä pidetään peukkuja teille. Itselläni sekä miehellä olisi jo kärsivällisyys loppunut, palvelutarjoajalta luulisi löytyvän pelisilmää tuollaisessa tilanteessa. Täydellinen tilaisuus palveluntarjoajalle, mutta ahneus raha-asioissa on yllättävän yleistä. Nälkä kasvaa syödessä. Muuten kuinka moni teistä on miettinyt ensimmäistä tanssia? Onko tulossa häävalssi vai -tanssi? Onko valssi perinteinen ensin morsiuspari, sitten vanhemmat ja lopulta muut vieraat? Itse nyt isäni sairauden aiheuttaman osittaisen halvaantumisen takia olen alkanut miettiä, että jättäisimme häävalssin pois. Mieheni kuitenkin haluaa haalita perinteitä, onko siis suuri etikettivirhe etteivät vanhemmat tanssi perinteiseen tapaan morsiusparin kanssa? Meiltä myös on jäämässä isien puheet pois, koska isäni ei siihenkään tule välttämättä pystymään. Puheisiin on tarkoitus merkitä vapaasana, ja ne jotka haluavat saavat pitää puheen.
-
Oho, onpa tänne tullut paljon tekstiä ja uusia morsiamia. Tervetuloa kaikille. Itse olen pitänyt hiljaisuutta, enkä ole löytänyt aikaa käydä edes kirjoittelemassa. Häiden osalta on kuitenki tapahtunut paljon, ja homma on paremmin kuin hanskassa. Kunhan saadaan vielä säästöt sille tasolle, jota olemme laskeskelleet miekkosen kanssa. Onneksi J sai palkankorotuksen, joka tulee taas helpottamaan meidän säästöjä. Olin tässä kaksi viikkoa lomalla, ja sain ihan suunnattomasti aikaan häiden osalta. Sanottaisiinko, olen aikataulua edellä. Minulle jotain aivan uutta, koska olen yleensä myöhässä kaikessa. Oikeastaan koko kaksi viikkoa lomasta meni häiden järjestelemiseen, mutta nautin jokaisesta hetkestä. Kiitos ihanan morsiusneitoni, joka on ollut avulias. Jo ennen lomaa saimme varattua miehen kanssa papin, joka vaikutti aivan mahtavalta. Ihaninta vielä sekin, että pappi on suorittanut J:n kasteen sekä konfirmaation. Lisäksi saimme vahvistuksen kirkosta, joka on nyt Helsingin vanha kirkko. Lisäksi varasimme kuljetuksen, DJ-palvelun (Wedding crashers) ja tietenkin hääyö tulee olemaan KlausK:ssa. Kaikista tärkeimmät ennen vuotta on siis suoritettu kokonaisuudessaan, ja nyt saadaan taas hieman hengittää. Kiitos lomarahojen pääsin tuhlaamaan. Sain ostettu itselleni kaikki asusteet, kutsukortti tarvikkeet, viltit tupakoitsijoille, vihkisormuksen ja alusvaatteet löysin alennuksesta. Ääh, nyt vain mietin minne laitan kaikki tavarat ennen häitä. Kutsukortitkin ovat täysin valmiit, ja niistä tuli juuri meidän näköiset. Niistä puuttuu ainoastaan infotekstit, jotka taittelen erillisinä kutsukorttien väliin. Eksyin tietysti myös laivalle tuossa toisella lomaviikolla, ja sieltä tarttui käteen tarjouksessa olleet kuusi pullo kuohuviiniä Freixenet Roseta (yht. 30 €). Niitä nyt sitten yritän kerätä kotopuolesta muutaman pullon kuukaudessa, ja joulukuussa on tarkoituksena suunnata Viroon. Mitäköhän kaikkea tullimiehille pitäis olla esillä, jotta saadaan tuoda juomat maihin? Onko teistä kukaan laskeskellut, kuin paljon juomia ylipäätään pitäisi tuoda henkilöä kohden? En itse osaa yhtään arvioida ja pelkään että ruokaviinit loppuvat mun laskupään takia kesken. Suurin osa kutsuvieraista täysi-ikäisiä, ja vieraita 79 aikuista. Hirveesti en haluaisi tuoda ylimääräistä, kun ei tuota ylimääräistä tilaa kauheasti ole. Häähöperyys on saanut totaalisen vallan minusta, enkä millään jaksaisi odottaa h-hetkeä. Tänään taitaakin olla noin 7kuukautta häihin, muistan vielä kuinka hetki sitten siihen oli vuosi ja 7 kuukautta. Mihin se vuosi katosi?
-
Moikka, meillä juhlapaikan varausmaksuna oli 900€, joka sisältää paikanvuokran sekä juhlien jälkeisen siivoojan. Valokuvaajasta meidän ei tarvinnut maksaa varausmaksua, bändeistä/DJ:stä en osaa sanoa.
-
Pikainen päivitys häiden tilanteeseen. Mulla on nyt THE puku, kyseessä Lillian Westin suunnittelema morsiuspuku. tuollainen lähti tänään mukaan Niinatteresta. Puku tulee muuttumaan hieman, jätän kaulanauhan pois, taakse tulee nyörit ja ostan erillisen mustankoristevyön lantiolle. Tässä linkki suunnittelijan sivustolle, jossa enemmän kuvia puvusta http://www.lillianwest.com/lillian_west/6301 Suosittelen Niinatarta, aivan ihanaa asiakaslähtöistä palvelua. Kuva lainattu sivulta http://www.glamourousgowns.co.uk
-
Pitää tulla tänne hehkuttamaan, nyt meillä on valokuvaajakin. Varsinkin kun on juuri se valokuvaa jonka halusimmekin. Kyseessä on Petri Mast, aivan upeita kuvia. Lisäksi surffailin hääforumilla ja en löytänyt hänestä mitään pahaa sanottavaa. Sen verran pitää vielä kehua, että vastaus tuli heti tuntia myöhemmin minun lähettämästä viestistä. Viestien pohjalta vaikuttaa todella mukavalta, enkä usko että tarvitsee jännittää kameran edessä.
-
Onnittelut Ninni_ , aivan mahtava joululahja Itse näin hieman vaivaa häihimme, ja päätin laittaa eräälle valokuvaajalla kyselyä. Toivotaan ettei olisi vielä varattu, vaikka pelkään pahoin. Taidan olla hänen suhteen jo myöhässä, mutta katsotaan. Rakastuin häneen ottamiin valokuviin, ne olivat juuri sellaisia kuin omista häistä haluan nähdä. No jos ei onnistu niin pitää jatkaa etsiskelyä. Jos en monen muun asian suhteen ole tarkka häiden suhteen, niin ainakin valokuvista olen. Kyseinen päivä on kuitenkin meille kaikille se tärkein elämän aikana, enkä halua sitä halvinta harrastekuvaaja ottamaan kuviamme. No okei, toinen asia missä en pihistele on ruoka ja morsiuspuku. Ehkä tuo lista on kuitenkin pidempi, kun alan tarkemmin miettimään.
-
Heippa kaikki. Ei ole tullut pitkään aikaan kirjoitettua, eivätkä häät ole olleet mielessäkään. Isäni sairastui vakavasti ennen joulua, kun hän sai ensimmäisen aivoinfarktin. Tähän päivään mennessä hän on saanut niitä jo neljä. Lääkärit ovat vihdoinkin saaneet tietoon syyn, joka nämä tukokset aiheuttaa. Kyseessä erittäin harvinainen sairaus Vaskuliitti, joka on isäni aivoissa. Vihdoinkin hänellä on aloitettu lääkitys, ja nyt vain odotamme lääkityksen tehoamista. Voitte vain kuvitella ettei häiden suunnittelu ole nyt number one. Jollen ole töissä tai kotona, istun isäni sängyn vieressä sairaalassa. En ole nähnyt isääni näin paljon kuin viimeksi kun asuin kotona. Häihimme on suunnilleen vuosi ja muutama hassu päivä, joten suunnittelu pitäisi aloittaa toden teolla. Tähän asti olemme vain säästäneet rahaa häihin, minkä budjetti on yli 10000€. Säästöjen suhteen tosin olemme jo puolessa välissä, emmekä ole saaneet avustuksia sen suhteen. Kaasoni on tulossa käymään luonamme tammi-helmikuun vaihteessa, jolloin viihteellä olon lisäksi voisimme uhrata muutaman tunnin häiden ideointiin. Yritän mahdollisimman paljon aktivoitua täällä ja kirjoitella, kun jotain saadaan aikaiseksi. Seuraavaksi pitäisi saada mies kastettua ja rippikouluun, jotta ylipäätään saamme järjestettyä kirkkohäät jotka haluamme. Pitäkää peukkuja ettei ole jo liian myöhäistä.
-
Hei kaikki, ei ole tullut käytyä täällä vähään aikaan. Aikani olen kuluttanut töissä, salillakaan ei ole tullut käytyä. Onneksi tässä on aikaa, kunhan saan ensin käteni kuntoon. Olen viidettä päivää sairaslomalla jännetuppitulehduksen takia, ensimmäisiä hetkiä kun uskallan rasittaa kättäni tietokoneella. Suunnitelmiimme ei ole paljoa tullut uutta, mutta bestman on nyt valittu ja pyydetty tehtävään. Lisäksi ystäväni vahingossa lipsautti, että olenko kuullut polttareistani mitään. Ajatteli että hänen kaksoissisar (joka myöskin ystäväni) on lipsauttanut minulle jotain polttareistani, tässä vaiheessa olin ihan ymmälläni (tajusin käyttää tilaisuutta hyväksi). Kyselin joko he suunnittelevat polttareitani, mutta vastaukseksi sain "olen ihan hiljaa etten lipsauta mitään vahingossa". Rivien välistä luettuna päädyin, että kyllä he niitä jo suunnittelevat. Viime yönä sitten päädyinkin näkemään painajaisia polttareistani, pelkään korkeitapaikkoja joten pahin pelkoni on benjihyppy. Ja olenkin alkanut miettimään millä verukkeella pääsisin siitä eroon, jos joutuisin kohtaamaan pahimman pelkoni. Tällaista siis meille... Olen toki muutaman hääaiheisen hankinnan ehtinyt suorittamaan, joita en ole edes kehdannut laittaa budjettiin "perushankintoja" kauppareissujan kanssa samanaikaisesti. Kuten arvata saattaa ei kyse ole käytännöllisistä tarvikkeista, vaan "voi kun tämä olisi ihana häissämme, eikä se maksa kuin 20 €". Valehtelematta olen saanut tuhlattua nopeasti laskettuna häihimme 100 € ja tämä vain muutaman kuukauden sisään. Morsiuspuku on nyt pannassa, luojan kiitos, paino pitää saada putoamaan. Tekisi mieli aloittaa tupakointi uudelleen puolen vuoden tauon jälkeen, koska painoni on noussut lopetettuani kymmenen kiloa. Nämä vatsamakkarat saa minut hermoromahduksen partaalle. Yritän nyt kuitenkin fiksummalla tavalla tiputtaa 14kg pois kolmessa kuukaudessa, joten salillakäynti ja omien syömistottumusten seurailu saa alkaa toden teolla. Sen verran olen saanut aikaiseksi, että jalat ovat jo kiinteytyneet, mutta en ole niihinkään tyytyväinen. Tulen varmasti tilittämään tänne, kun salilla käynti ei onnistu tai paino ei tunnu putoavan. Pahoittelen jo näin valmiiksi, ja minulle voi tulla sanomaan "nyt hiljaa" . kuva 1. Illan kakkospuku saapui (tilattu Zalandosta), lisään puvusta kuvan päälläni kunhan kiloja on tippunut kuva 2. Korteille säilytysrasia / juhlapaikalle infolaatikko meistä (lopullinen käyttötarkoitus juhlissa vielä avoinna). kuva 3. Lahjapakettikortit (Ikea), joille keksinkin muuta käyttöä paikkakortteina.
-
Täälläkin odotan mielenkiinnolla Buffyn uusia suunnitelmia puvun suhteen Ethän pidä meitä kauaa jännityksessä?
-
Tänään lähti tilaukseen illan kakkospuku, joka tullaan näkemään loppuillasta hääjuhlassa ja jatkoilla päälläni (jos vai istuu päälleni). Tilasin puvun Zalandosta, josta olen kuullut hyvää ystäviltäni. Jännittää kuinka puku tulee istumaan päälleni, vai näytänkö vaateripustimelta. Alla kuva tilatusta puvusta, kyseessä Jane Normanin suunnittelema juhlapuku. Rakkautta ensi silmäyksellä , toivottavasti näyttää yhtä kauniilta päälläni. Lisäksi olen jo katsellut morsiuspukuja, ja suunnittelen varaavani ajan Niinattareen. Kun vain saisin kaasoni käymään Espoossa. Puku on Lillian Westin suunnittelema, ja olen aivan totaalisen rakastanut siihen. Alla kuva puvusta