Nannuliini

Minulla on vähän kummallinen tilanne, sillä perheeni (tai äitini lähinnä) suhtautuu hyvin negatiivisesti nimenvaihtooni. Olen päättänyt jo alkaessani seurustelemaan mieheni kanssa, että haluan ottaa hänen sukunimensä aikanaan. Minua kuitenkin harmittaa äitini nuivat kommentit sukunimiasiaan liittyen. Vuonna 1988 kun vanhempani menivät naimisiin, isäni otti äitini sukunimen. Isäni sukunimi oli hyvin tavallinen, varmasti yleisyydessään top-10-listalla, -nen-loppuinen. Äitini nimeä kantaa Suomessa n. 30 henkilöä. Jo pienestä pitäen olen saanut kuulla kommentteja siitä, miten hieno ja harvinainen sukunimi minulla on, jota en saa koskaan vaihtaa pois. Äitini mielestä myös yhdistelmänimet ovat typeriä ja hankalia. Hänen mielestään on aivan turhaa mennä naimisiin, jos molemmat pitävät omat sukunimensä (eivät kuulemma osaa edes sitä asiaa yhdessä päättää). Mieheni on ruotsinkielinen (puhumme yhdessä ruotsia), hänen etunimensä ovat myös tosi ruotsalaisia, joten ne eivät sitten mitenkään sovi minun suomenkieliseen sukunimeeni. Oma etunimeni on yksi maailman yleisimpiä, ja se käy minkä tahansa sukunimen kanssa. Minusta mieheni sukunimi on kaunis, vaikka se onkin huomattavasti yleisempi kun omani. Harmittaa vaan, että naimisiin mentäessä en ehkä voi aidosti nauttia uudesta sukunimestäni, sillä tulen tuottamaan äidilleni pettymyksen.

Voi kiitoksia! Kuukauden käyttökokemuksella olen ollut tosi tyytyväinen sormukseen. Vähän on tietysti tottumista ja aluksi tuntuikin, että kolauttelen sormusta jatkuvasti kaikkialle, mutta äkkiä sen olemassaoloon on tottunut. Keskikiven istutus on kuitenkin suht. matala, vaikka safiiri onkin melko kookas. Onneksi en ainakaan korkeampaan istutukseen päätynyt. Safiiri on myös ihana siitä, että se on jokaisessa valossa vähän eri sävyinen. Kukaan ei ole yhtään ihmetellyt sitä, että sormuksessa on keskikivenä safiiri eikä timantti. Monet vanhemmat rouvat ovat jopa ylpeänä esitelleet rubiini- ja sinisafiirisormuksiaan, joihin en ole jotenkin koskaan kiinnittänyt huomiota! Jotenkin kihlautuneena sitä alkaa kiinnittää huomiota toisten sormuksiin enemmän.

Nyt sain vihdoinkin kaunokaiseni nimettömään Keskikivenä 1,03ct vaaleanpunainen safiiri ja yhteensä 0,3ct W/VS timantteja platinassa. Tyytyväisempi en voisi olla!

Minulle on tulossa (tai sormus on jo täällä kotona, mutten sitä ole valmiina nähnyt kun mies ei ole vielä kosinut) platinakihlasormus. Toisena vaihtoehtona minulla oli 18K palladiumvalkokulta. Platinaan päädyin oikeastaan seuraavista syistä: 1) sitä ei tarvitse rodinoida valkokullan tavoin 2) se on varmasti hypoallerginen (minulla on vaikea atooppinen ihottuma käsissä/sormissa). Valkokultaan verrattuna sormukselleni (halo-sormus 2mm rungolla) tuli hintaeroa 300-400€ kotimaisella kultasepällä teettäessä.

Todella kaunis sormus! Ja hyvin persoonallinen, samanlaista tuskin tulee vastaan En millään malttaisi odottaa omaani! Tämä tilausasia eteneekin hurjaa vauhtia: sopiva safiiri on jo löytynyt

Kiitoksia Tipzilla, olen kyllä aivan mielettömän innoissani, tänään aamulla sain kuvia ja videoita erilaisista kivivaihtoehdoista! Kuvia laitan ehdottomasti tännekin sormuksen saatuani Maydreaming: Kiva kuulla, että olet ollut tyytyväinen safiirisormukseesi! Olisi ihana nähdä kuvia sormuksestasi, en ole törmännyt aiemmin kuin muutamaan safiirisormukseen täällä foorumilla.

Me olemme aloittaneet kihlasormusprojektin, ja yllättävän vaikeaa oli löytää kultaseppä, joka innostuu ideastani. Monet sanoneet suoraan, että haluamanlaistani safiiria on vaikea löytää, eivätkä ole halunneet osallistua tähän projektiin. Nyt löysimme kuitenkin ihanan naisyrittäjän, joka etsii mieleistäni vaaleanpunaista safiiria. Sormukseen tulossa siis yksi iso ja näyttävä cushion-hiottu vaaleanpunainen safiiri ja ympärille pieniä timantteja (halo). Isojen safiirien löytäminen tulee todennäköisesti olemaan vaikeaa ja hinta on huomattavasti kalliimpi kun alunperin odotin. Alustavia hintatiedusteluja koko sormukselle on ollut kaikkea muutamasta tonnista 14 500€ hintaan, mihin budjetti ei kyllä millään opiskelijapariskunnalla taivu. Nyt vain metsästellään sitä oikeaa kiveä!

Meitä kovasti viehättäisi ajatus kirkkohäistä ihan kahdestaan, tuntemattomien todistajien (kanttori ja valokuvaaja) kanssa. Eikä tyydytä mihinkään vähempään kuin Helsingin tuomiokirkkoon Emme ole kihlautuneet, joten häät tulisivat yllätyksenä lähipiirille. Katsotaan kuinka käy, muhkea ballgown-hääpuku on jo ostettu!

Häitä on alustavasti suunniteltu toukokuulle 2015, mies odottaa vielä oikeaa hetkeä kosia Itse olen niihin aikoihin 23-vuotias ja mies 26v. Seurustelua takana silloin 4v 8kk, joista yli 4v. asuttu yhdessä. Mies on silloin toivottavasti valmistunut diplomi-insinööriksi ja käy töissä. Itselläni yliopisto-opinnot pahasti kesken (suunnittelen tällä hetkellä tiedekunnan vaihtoa), teen osa-aikatyötä opintojen oheella. Lapsia ei ole eikä tulekaan ennen valmistumistani. Yhdessä asutaan opiskelija-asunnossa ja säästetään kovaa vauhtia omistusasunnon lainan käsirahaan.

Olo on kyllä hieman kahjo.. Odotan parhaillaan sähköpostia unelmahääpukuni myyjältä.. Ainiin, en ole vielä edes kihloissa! Lieventävänä asianhaarana tosin hääpäivää on mietitty keväälle 2015 ja sulhanen ilmeisesti säästää kovaa vauhtia unelmieni kihlasorukseen.

Moi kaikille odottelijoille, täällä olisi vielä yksi kohtalontoveri.. Minulla ja avomiehellä tulee elokuussa seurustelua täyteen kolme vuotta, josta yhdessä ollaan asuttu 2,5v. Ikää meiltä löytyy 21v. (minä) ja 25v. (mies). Naimisiinmeno pyörii päässä aivan jatkuvasti! Enkä edes halua isoja juhlia vaan karata miehen kanssa kahdestaan vihille. Onneksi hän on samoilla linjoilla, ja asiasta on ihan keskusteltukin ja mm. Toscanaa mietitty. Viime aikoina olen puhunut naimisiinmenosta ja etenkin sormuksista semmoisella syötteellä, että täytyy välillä ihan purra kieltä Mieskin on tosin antanut vähän myönnytystä, sillä kerran yhden romanttisen illan jälkeen hän ikäänkuin sivulauseessa kehoitti minua mittauttamaan sormuskokoni "että se on sitten valmiina kun sitä tarvitsee".. Nyt se sitten lukee jääkaapin ovessa ja mies kiusoitteli laittavansa puhelimeensa mun nimen kohdalle "Nannuliini 16", ettei sormuskoko pääse unohtumaan Meillä ei kaveripiiristä kukaan ole menossa naimisiin tai edes kihlautumassa lähiaikoina (tai ei sitä ikinä tiedä, mutta epäilen suuresti!). Ihan paria kaveria lukuunottamatta kaikki kaverimme viettävät railakasta sinkkuelämää tai ovat juuri eronneita/tuoreissa parisuhteissa. Miehen ehto avioliitolle on se, että hän valmistuu ensin (n. 1v opintoja + diplomityö jäljellä). Olen toki itsekin antanut ehtoja, mm. etten synnytä hänelle yhtään lasta ennen papin aamenta. Onneksi olemme samoilla linjoilla näissä asioissa. Olemme kuitenkin nyt kesän ajan kaukosuhteessa n. 2,5kk ja uskon kyllä, että tämä ikävä saa ja on saanutkin meidät ajattelemaan tulevaisuutta monelta eri kantilta. Etenkin miehen on ollut aika vaikeaa, kun yhtäkkiä vaimoke ei ole ollutkaan kotona touhuamassa. Elokuussa tulen takaisin Suomeen viikkoa ennen meidän 3. vuosipäivää, ehkä sitten..