Tavattiin internetissä, eräällä foorumilla. Seurattiin toistemme juttuja ja päädyttiin chatissa juttelemaan, tuntui olevan paljon yhteistä ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Aika pian siinä tuli heitettyä läppää, että tulisin saunomaan. Asuin siis itse Helsingissä vielä tuolloin, mutta niin vain otin sitten junan alle ja eräs perjantai itsenäisyyspäivän alla lähdin kuin lähdinkin matkaan. Matkakin tekstailtiin tiiviisti. Kyllähän se kokolailla kolahti samantien, muistan vieläkin kun toinen oli juna-asemalla vastassa pipo syvälle päähän painettuna ja autossa soi Loirin Olkinainen.. Itsenäisyyspäivää pidämme meidän vuosipäivänä, se oli heti seuraavana päivänä tuosta, kyllä sen vain taisi tietää jo silloin.. Olin tuolloin tosiaan viikonlopun käymässä, seuraavan kerran tulinkin jo viikonpäästä jolloin kissani jo jäikin pysyvästi, itse kävin viettämässä joulun vanhempieni luona jolloin kerroin heillekin, että nyt taitaa olla niin, että taitaa tulla muutto Vaasaan. Virallisesti muutto tapahtui joskus helmikuussa(?) vaikka olinkin jo kokolailla sitä ennen kalusteitani lukuunottamatta kotiutunutkin tänne. Nopeaa toimintaa.