etanatar

Hyvä Tipzilla, että sait asiat puhuttua puhtaaksi. Turhauttaahan se kun toisesta saa pihdeillä repiä asioita irti. Ja varsinkin se miehen olettamus, että asiasta puhuminen tarkoittaa välitöntä toimintaa Meillä oli vähän sama aikaisemmin. Mutta väänsi aika nopeasti miehelle rautalangasta, että puhuminen ei tarkoita välintöntä olettamusta, että toisen on kosittava. Plus ajatus siitä, että nainen muuttuu heti bridezillaksi, kun sormus on sormessa on järjetön. Ihan niin kuin se rakas tyttöystävä menettäisi kaiken harkintakykynsä ja alkaisi järjettömäksi hormoonihäähermokimpuksi, jonka ainoa elämäntehtävä on saada miesparka mahdollisimman kalliisti naimisiin kanssaan. Kaikki hääohjelmat pitäisi selkeästi lopettaa. Miehet saa niistä ihan outoja olettamuksia...

Aloitin tänään virallisen ja konkreettisen haaveilun. Loin kansion, jonne tallensin jo muutaman inspiraatiokuvan joskus tulevia häitä varten. Tähän asti olen selaillut säännöllisen epäsäännöllisesti muita hääkeskusteluja ja tutkaillut paikkakuntamme mahdollisia juhlapaikkoja. Hääblogeja en ole edes katsonut. Ennen kuin nyt... Muuten en ole häähaaveiluun jaksanut keskittyä. On jotenkin tuntunut turhalta, kun mikään ei ole vielä varmistunut. Mutta, mutta... Mistä tämä yhtäkkinen konkreettinen "hääsuunnittelu"? Liekö taustalla, että pitkäaikainen häävastustaja äitini tänään kyseli, että kai meillä on muutaman vuoden sisään tulossa häät ja lapsia. Äitini, joka on toitottanut minulle niin kauan kuin muistan, että ethän mene naimisiin ja eihän minulla vaan ole mikään kiire hommata lapsia, ilmoittaa oma-aloitteisesti odottavansa lisää lapsenlapsia ja kuulemma se ja se esine on jo hommattu valmiiksi Tässä on nyt molempien puolien suku aloittanut vihjailun. Tätä ei ole koskaan kummallekaan meistä tapahtunut! Molempien suku taitaa olla isojen juhlien kaipuussa Ymmärrän Augustan ja Puffin turhautumisen. Samoja ajatuksia pyöritän välillä itsekin mielessäni. Vaikka itselläni ei niin "paniikinomaista" huolta vuodesta ole. Ja sitten samaan syssyyn on olotila, että eihän tässä nyt kiire ole ja tämä odottaminen on vain hauskaa. Kun ei voi tietää koska mies kosii. Että ollaan nyt sitten yllättyneitä, kun mies haluaa Kun kaikki ihana on vielä edessä Minäkö tuuliviiri

Puff mielestäni puolison tuloilla ei pitäisi olla enää mitään merkitystä opintotukeen eikä asumislisään. Mielestäni sama pykälä on tulossa koskemaan myös työttömyystukea. Mikä on ihan kiva, että Kela hiljalleen herää tähän nykypäivään, jossa puolisolla ei ole velvollisuutta elättää toista. Mutta Kelalta voi ihan sähköpostitsekin kysellä asiaa. Joskus lähetin heille jonkun kysymyksen opintotukeen liittyen ja suhteellisen nopeasti tuli asiallinen vastaus. Tai ainakin muutama vuosi sitten homma toimi niin Mulla mies kanssa heittelee välillä tuollaisia ihan ihmeellisiä heittoja kihloista jne. Sukulaisten vihjailut saivat miehessä aikaiseksi huolestuneen pohdinnan, että pitääkö hänen tehdä asialle jotain... *syvä huokaus*

Onnea Hennarok Itse kosisin miestäni, jos hän ei olisi niin suoraan ilmoittanut hoitavansa sen puolen. Tosin jos sitä kosintaa joudun tässä monta vuotta vielä odottamaan, hoidan sen homman ihan itse alta pois. Kuten Some.Day tuossa jo sanoikin, niin moni on varmasti kosinut, mutta mies ei ole ollut valmis. Moni (itse mukaan lukien) on myös varmasti keskustellut nämä asiat miestensä kanssa läpikotaisin. Ei kai sitä kosimisesta muuten niin haaveltaisi, jos ei olisi täysin varmaa, että se kosinta ja loppuelämä yhdessä ovat varmoja asioita. Sitä kosinnan odottelun turhautumista nostaa se, että monilla miehet kauniista puheista huolimatta lykkäävät tekoihin tarttumista hamaan tulevaisuuteen. Ja vaikka nainen kosisikin, niin sekään ei auta. Vaan kauniit puheet ja lupaukset jatkuvat. Ja sen takia täällä on kasa turhautuneita naisia.

Onneksi olkoon Othilia! Kosiko mies vai mentiinkö sormuskauppaan tekstarikosinnan jälkeen? Etkös miestäsi niin kosinut? Ainakin mitä muistelin takaperin

Ahahahahaaa. Jos minä olen lopettanut miehelle ääneen haaveilemisen, niin miehen suku näyttää pitävän huolen siitä ettei aihe vaan unohdu. Meillä oli tässä sukujuhlat ja muutama miehen sukulainen nimitti minua jo morsiameksi ja toivoi näkevänsä meidät sitten seuraavan kerran meidän häissä. Taitavat sitten odotella jonkin aikaa meidän näkemistä Ja mies totesi sitten illalla, että hän huolestuttaa moinen painostus sukulaisilta. Hän kun haluaa tehdä nämä päätökset ihan itse ilman suvun vihjailuja. Ymmärrän kyllä miestäni hyvin. Meidän kummankaan suvulla ei ole asiaa vihjailla meille, miten tässä nyt pitäisi edetä. Se on ihan meidän asiamme. Tosin en voi kieltääkään, että mieltä lämmitti kuunnella suvun kommentteja. Ja onneksi mieskin otti ne huumorilla

Tuota samaa ihmettelen minäkin, että miksi sen kosinnan pitäisi olla yllätys, jos siitä on jo puhuttu ja sovittu? No, jos mies välttämättä haluaa viritellä jotain romanttista ja juhlallista, niin antaa mennä. Eipä sillä kai ole merkitystä, että nainen turhautuu odottelemaan jotain sellaista mitä ei välttämättä edes kaipaisi. Kylläpä nyt jupisuttaa. Haluan tämän miehen kanssa naimisiin enkä kaipaa mitään suuria ja juhlallisia tilaisuuksia. Ei minulla ole niitä mitään vastaan, jos toinen haluaa. Onhan se kiva paistatella prinsessana yksi päivä ja saada romanttinen kosinta. Mutta se vain alkaa turhauttaa, että kaikki tuntuu nyt menevän miehen halun mukaan näissä asioissa. Tai no. Ei nyt ihan kaikki, mutta nyt tuntuu siltä Niin kuin tuolla aiemmin neuvottiinkin, niin päätin olla ihan hiljaa mistään kihlauksista ja häistä. Kosikoon mies sitten kun siltä tuntuu. Onhan tässä loppuelämä aikaa. Yritän vain kovasti saada tämän jupinafiiliksen pois...

Amen! Meillä oli romanttinen viikonloppumatka, missä sitten tuli kihlauksesta taas puhetta. Mies kyseli kiusoitellen mitä haaveilen kihlailuista ja halusi, että luen hänelle ääneen kosintatarinoita. Hieman myöhemmin, kun asiasta leppoisasti juteltiin, niin selvisi, että haluaa kyllä kosia, mutta sen pitäisi olla yllätys ja en saisi odottaa sitä. Ja kun puhun asiasta melkein koko ajan, niin se ei voi olla yllätys. Miehet ja niiden yltiömäinen romantiikan kaipuu. Näitä keskusteluja luettuani alan olla yhä enemmän sitä mieltä, että miehet ne vasta romantikkoja on. Naimisiin mennään vasta, kun tunteet roihuaa ja silloinkin pitää olla suurinpiirtein kaikki planeetat ja tähdet oikeilla kohdilla. Jos asia on molemmille selvä ja siitä on puhuttu ja kumpikin rakastaa palavasti toisiaan, niin mitä THE MERKKIÄ sitä odotellaan? Ja miten sitä voi olla asiaa odottamatta, jos se on tapetilla ja kumpikin tietää, mikä lopputulos tulee olemaan? Ja miksi toisen päätöksen mukaan mennään? Mies on tunteidensa puolelta täysin valmis kihloihin ja naimisiin, mutta hänellä on periaate, että vuoden seurustelun jälkeen mitään ei voi tehdä. Että se on tyhmää. Kyllä, kyllä. Meillä on aikaa. Tiedetään. Ennen miestäni olin ihan samaa mieltä. Mutta nyt alkaa tuntua siltä, että mitä hittoa sitten? Jos kumpikin tietää, mitä halutaan, niin mitä hiton väliä sillä on kauanko sitä ollaan oltu yhdessä? Jos kuitenkin tarkoitus on olla loppuelämä kimpassa. Että sitten sitä odotellaan, kun mies saa periaatteensa lusittua. Nyt tuli kunnon jupinamutina. Kiitos. Helpotti.

Meillä myös mies naureskelee mun häähaaveiluille ja vihjailuille Toissapäivänä se kiusoitteli mua, kun en halunnut katsoa jotain hääohjelmaa. Mietti kuulemma, että mikä mua nyt vaivaa. Siinä sitten kovaan ääneen julistin, että ainoa hääohjelma, jota seuraan on kakkosen Satuhäät. Kaikki muu on hirveetä sontaa. Ja perkule kun nyt ei enää kehtaa katsoa mitään muuta hääohjelmaa, kun mies on kotona...

Ootko Othilia ajatellut kirjoittaa ajatukset kaikessa rauhassa paperille ylös ja sen jälkeen ojentaa miehelle luettavaksi. Oletko kertonut hänelle, että jatkuva odotus alkaa kypsyttää? Noilla kaksilahkeisilla tuntuu olevan hinku tehdä kaikkea muuta yhteen sitovampaa kuin mennä naimisiin. Mikä siinä avioliiton solmimisessa aiheuttaa sen sitten joskus -reaktion, mutta yhteistä omaisuutta ja lapsia ollaan valmiina tekemään heti? Kai se lapsen tekeminen on mukavampaa puuhaa kuin vihille meneminen

Itselläni on ollut aina ehtona, että miehen on polvistuttava. Muuten minulle on ollut ihan sama millä sanoilla ja missä tilanteessa ja millä puitteilla. Kunhan ei julkisesti. Yök. Mielestäni tuo päätös, vaikka sen arkisesti esittäisikin, on niin intiimi tilanne, ettei siihen sivukorvia ja -silmiä tarvita. Viime aikoina tuo polvistuminenkin on alkanut tuntumaan aika turhalta. Meillä on tapana joskus iltaisin ennen nukahtamista kirjoitella sormella toisen iholle hellyyksiä. Ehkä paras tapa kosia olisi, jos mies kirjoittaisi nuo sanat iholleni kirjain kerrallaan, niin että arvailisin aina tavu tavulta mitä toisella on mielessä Intiimiä, romanttista ja ihanaa Loppujen lopuksi itselläni ei ole koskaan ollut mitään suuria haaveita kosinnasta. Tärkeintä on, että mies kertoo minulle että haluaa viettää loppuelämänsä kanssani ja tehdä minusta vaimonsa. Tosin nuo sanat mies on jo useasti sanonut, että eipä niitäkään tarvitse sydän kurkussa odotella Ja sormukset haluan ostaa ehdottamasti yhdessä. Ja mahdollisimman pian kosinnasta. Hihiihiiiii, sormusostoksia, hihiihiihii *tyttömäistä kihertelyä*

Mulla oli sama olo, kun aloitin seurustelen avokkini kanssa. Häistä aloin haaveilla ensin varovaisesti yksikseni, sitten miehen kuullen ja sitten täällä ja nyt vähän jopa ystäville ja perheelle Nyt sen kehtaa jo myöntää ääneen kuinka kovasti haluan mieheni kanssa naimisiin. Onneksi tuo ukkokin haluaa, mutta on vain sitä mieltä, että asutaan ja ollaan nyt yhdessä vielä hetki ennen sormuksia ja varsinaisia hääsuunnitteluja. Nykyään se lähinnä naureskelee malttamattomuudelleni Niin kuin kyllä itsekin Mutta kun se haaveilu on niiiiiiiiiiiin ihanaa Varsinkin kun ei tarvitse stressata mistään vielä häiden suhteen.

Miehillä tuntuu olevan yleinen sokeapiste kaikille romanttisille hetkille tai mahdollisuuksille että tekemisille. Tai sitten romantiikka ajatellaan niin eritavalla. Itsehän tein niin vuosipäivän tullessa, että ehdotin miehekkeelleni, että mennään kahville sinne, missä kävimme ensimmäisillä treffeillä. Tämä kävi miehelleni ja herrasmiehenä hän tarjosi kahveet ja pullat. Sen jälkeen lähdimme, ah niin romanttisesti, ruokakauppaan hoitamaan viikon ostokset Siellä marssitin miehen kukkaosastolle leikkokukkien luoksi ja käskin valita puskan. Kotiin päästyämme ojensin puskan miehelleni ja pyysin tätä ojentamaan sen itselleni sanoen: Hyvää vuosipäivää rakas. Rakastan sinua hirmuisesti. Ja mies teki naureskellen työtä käskettyä Että näin meillä. Miehen mielestä on romanttista jakaa sämpylän loppu yhdessä telkkaria katsellessa Joten siis päätin, että jos jotain itselleni tärkeää romanttista haluan tapahtuvaksi, niin sitten toteutetaan se. Eli sitten vaikka ostetaan kukkapuska itse ja isketään se miehelle. Mutta alkuperäiseen kysymykseen. Et mielestäni ole kiittämätön akka. Meneehän se epäreiluksi, jos toinen osapuoli vain järjestää aina kaiken. Toisaalta miehet ja naiset käsittävät romanttiset asiat joskus niin eritavalla. Se mikä naiselle on romanttista, voi miehelle olla kliseistä, teennäistä ja ennalta-arvattavaa.

Toi ystävien vihjailut kosimisesta ja hihkumiset sen suhteen on muuten aika rasittavaa. Yksi tyyppi on jo lyönyt vetoa, koska me mennään kihloihin. Ja itsehän tiedän, että siihen menee vielä jonkin aikaa. Vaikka kaikki muut tuntuvat olevan erimieltä. Siinä herää itselle sitten näitä ajatuksia, että tietävätkö he jotain mitä minä en tiedä Oman pään ajatukset ja toiveet on muuten se kaikista rasittavin vihjailija. Tunnen tuskasi Tipzilla. Koita ajatella heti haaveiden noustessa jotain muuta kivaa lomaan liittyvää. Mitä tulelle tekemään ja mitä kivaa yhteistä tekemistä siellä voi keksiä. Ja mitä ravintoloissa syödä ja niin edelleen. Ja jos ei muu auta, niin sano päällesi, että turpa kiinni

Kävin jo avautumassa tuonne kosinnan odottelijoiden jupinaketjuun minun ja mieheni tilanteesta. Kumpikin haluaa naimisiin ja mieskin on jo ilmoittanut, että tulee kosimaan sitten joskus. Että tässä sitä sitten vain haaveillaan. Tosin meillä mies haluaa ne isot prinsessahäät ja itselleni kelpaisi pienempikin juhla. Mutta jos rakas haluaa perinteiset häät niin ollaan sitten perinteellisiä ja haaveillaan jo etukäteen Eilen tuli mahdollisen kaason kanssa pohdittua pukua ja lyhyesti hääohjelmaa. Ja yksi hyvä ystäväni on jo ilmoittanut minulle olevansa kaaso Miehelle jo ilmoitin häiden teemavärityksen ja hääpaikkaa ollaan jo keskenämme silloin tällöin pomputeltu. Suunnitelmallisena ihmisenä olisi vain kohta kiva saada joku alustava aikataulu, jotta pääsisi toteuttamaan niitä miehen haaveilemia prinsessahäitä Kärsimättömän ihmisen on vaikea odottaa. Tosin... jos saisin yksin päättää niin rahtaisin ukkoni maistraattiin ihan kahdestaan.

Hyppään uutena mukaan keskusteluun. Olen jo jonkin aikaa lukenut näitä viestejä, mutta vasta nyt sain itseni mukaan. Ja jostain syystä tämä tuntuu nololta Mutta ei nyt välitetä siitä Tuo keskustelu siitä kuinka naisen pitäisi vain odottaa miehen kosintaa ja valmiutta avioliittoon sekä kaikki puheet siitä koetaan painostuksena, on herättänyt paljon keskustelua minun ja avokkini kanssa. Tai siis minä olen puhunut ja avokki on myötäillyt ja joskus sanonut oman sanansa väliin Olen samaa mieltä edeltävien kanssa, että on väärin että nainen joutuu vain odottamaan miehen kosintaa. Toisaalta nainen voi myös itse kosia, jos siltä tuntuu. Ei se minusta ole painostusta. Eri asia on, jos itse nyt haluaa miehekkeeltä sen kosinnan. Mitä tasa-arvoista suhteen edistämistä se on, kun nainen joutuu odottamaan toisen päätöksiä. Myös se, että mies ei suostu asiallisesti keskustelemaan tulevaisuudesta ja ota naisensa näkemyksiä huomioon, on minusta käsittämätöntä. Omasta tilanteestani sen verran, että olemme avokkini kanssa seurustelleet vuoden ja asuneet yhdessä melkein saman ajan. Olemme alusta asti olleet varmoja siitä, että tässä on se loppuelämän kumppani ja haluamme molemmat naimisiin. Mies on minulle useaan otteeseen sanonut, että tekee minusta vielä vaimonsa jossain vaiheessa. Ja että jo muutaman vuoden kuluttua haluaisi tehdä lapsia ja rakentaa meille omakotitalon. Ja kun uteliaisuudesta kyselen tarkempia aikanäkemyksiä näille suunnitelmia saan ärsyyntyneen puuskahduksen ettei tykkää aikataulusuunnitelmista. Enhän minä nyt mitään tarkkaa aikataulua ollut vaatimassa, mutta olisi ihan kiva tietää millä tahdilla mies olettaisi meidän etenevän Olemme myös puhuneet siitä, että tunteidensa puolesta molemmat tahtoisivat vaikka heti kihloihin ja naimisiin. Järki sanoo, että maltetaan nyt hetki. Tässä on oltu vasta vuosi yhdessä. Ikää molemmilla on lähempänä kolmeakymmentä. Tässä on kuitenkin vuoden päästä tarkoitus lähteä yhdessä isommalla ulkomaanreissulle ja sen jälkeen katsoa mitä elämä tuo (plus säästää rahaa häitä varten) Minulle kelpaisi intiimi vihkiminen maistraatissa ja pienet juhlat lähipiirille. Mies taas haluaisi isot perinteiset prinsessahäät kaikilla mausteilla Mitään varsinaista jupinaa minulla ei ole tilanteesta. Se kuitenkin syö kärsivällisyyttä, kun saa odotella koska ukko haluaisi kosia ja näkisi, että nyt voitaisiin edetä. Se ei enää halua jutella minun kanssa asiasta, koska on olettanut että jotenkin koko ajan odotan sitä kosintaa Mitä siis en todellakaan ole odottanut. Eikä se usko minua. Argh. Minulle kelpaisi hyvin joku karkea aikataulu siitä, minä vuonna niitä häitä voisi harkita. Ihan vain siksi, että niitä olisi kiva alkaa suunnitella Ja tietäisi itsekin, missä tässä mennään. Ja huom! todellakin karkea arvio. En itsekään pidä elämän aikatauluttamisesta eikä minulla ole mikään kiire eteenpäin. Kärsimättömänä ihmisenä minua vain ärsyttää se, että aiheesta joka koskettaa itseäni syvästi ei voida keskustella. Tai voidaan ja keskustellaankin, mutta ei mistään mikä liittyy aikaan. Ja nyt tuntuu etten enää edes halua puhua häistä miehelleni, koska hän on alkanut näyttää pieniä ärsyyntymisen merkkejä. Joten siis pelkään painostavani. Miksi aihe, josta haluan vain haaveilla mieheni kanssa ilman mitään vihjailuja tai painostusta (koska sanon kyllä suoraan, kun jotain haluan) saa toisen ärsyyntymään? Ja näihin kaikkeen perustuen minusta tuntuu jollain tapaa "nololta" itsekin kirjoittaa tänne. Vaikka niin ei ole. Niin ja itsehän haluan sen kosinnan mieheltäni. Periaatteessa olen itse jo monta kertaa epävirallisesti ukkoani kosaissut, mutta aina kiistänyt sen olevan kosinta Olen aina haaveillut siitä, että minua rakastava mies kosii minua ja haluaa minut vaimokseen. Vaikka muuten en häistä tätä aikaisemmin ole haaveillut. Joten sitä kosintaa, sitten joskus odotellessa... ja tilannetta ei helpota se, että kaverit odottavat miehen jo kosivan Minulle ei ole tärkeää ne juhlat tai sormus. Haluan vain olla jotain muutakin kuin tyttöystävä tai avopuoliso. Jaaha... olipa avautuminen. Mieskin tuli jo naureskelemaan mitä tänne avaudun. Ja kun turhautuneena tiivistin koko viestini sisällön niin sain aikaiseksi syvän hiljaisuuden ja lohduttavan pusun. Huokaus. Miehet.