"Olen janni_n:n kanssa samaa mieltä, että polttarit ovat lähes yhtä tärkeä päivä kuin hääpäivä." Komppaan. Aikuisen elämässä on käytännössä vain yksi juhlapäivä, jolloin voi tehdä mitä vaan, eli polttarit! On hyvät ystävät ja päivä täynnä juhkalun näköistä ohjelmaa. Sellaisten järjestäminen kerran ihmisen elämässä ei pitäisi olla ystäville ylivoimaisen vaikeaa! Tai niin aikakin luulin. Olipa minullakin polttarit. Kaksi hyvää ystävääni toimivat kaasoina, molemmat tuntevat minut hyvin ja ovat aikaansaavia. Mitään ihmeempiä kiireitä ei kummallakaan ole ollut, ei edes lapsia, toinen ei edes töissä ja aikaa suunnitteluun oli viime syksystä. Toiselle olen itsekin järjestäny ihanat polttarit (vuolaasti niitä kehui), joten idea on hallussa. Mikä siis voisi mennä vikaan? Minulla oli pari toivetta: EN halua pukeutua typerästi en halua tehdä mitään missä joutuu vaivaamaan ulkopuolisia ihmisiä, enkä halua keilata (tylsin laji jonka tiedän). Mitä halusin, oli saada iso porukka ystäviä kasaan, syödä hyvin, bilettää ja korkata skumpat hyvien ystävien kanssa. Näiden toiveiden noudattamisen ei luulisi olevan kovinkaan hankalaa. Olin silti äimistynyt miten hyvin kaikki mitä en toivonut toteutettiin ja toiveitani taas ei. Tärkein toiveeni meni pieleen jo heti alkuunsa: koska polttarijärjestelyt jäivät aivan viime tippaan (myöhemmin kuulin että niitä ei meinattu järjestää oleenkaan ja että ainoastaan siskoni toimesta mitään polttareita edes oli), vain kaksi kaveriani pääsi paikalle. Suurinta osaa ystävistäni kaasot eivät ikinä kutsuilla vaivanneet. Tämä harmitti minua kaikkein eniten. Polttarini alkoivat sillä että minut kuljetettiin kaupungille ja puettiin typerästi. Oli siinä mielikuvitus lentänyt, sillä sain päälleni mahdollisimmat hankalat työvaatteeni. Sellaiset, mitä käytän töissäkin vain jos on aivan pakko, ja tilanne tukala. Jo vaatteiden näkeminen siis lähinnä ärsyttää. No, ei se mitään, kuten moni muukin morsian tuntuu tehneen, hymyilin ja toivoin asioiden paranevan. Raahauduin kaupungilla eteenpäin vaatteissani, kädet täynnä erilaista tarpeellista tavaraa, välillä pudonneita tavaroita keräillen. Muilla oli tietenkin päällä kivat bilavaatteet. Eka tehtäväni oli sitten myydä tavaroita kadulla. No, ei se mitään, jatketaan hymyillen. Tämän riemun jälkeen kulutimme aikaa paikallisessa kaupassa, koska mitään hankintoja ei oltu tehty etukäteen. Seuraavaksi kulutimme aikaa jonkun kotona ja samaa istuskelua jatkettiin pariinkin otteeseen päivän aikana aina ohjelmien välissä. Mitään täytetehtäviä ei ollut, vain istuskelua. Sitten minulle kerrottiin mitä kaikkea vaatteita tulisin tarvitsemaan (esim. bikinit). No mitään vaatteista minulla ei tietenkään ollut mukana (haloo!). Kukaan ei siis ollut vaivautunut hankkimaan paikalle tarvittavia vaatteitani. Morsiussauna oli ihan kiva, tosin täysi kopio siitä mitä itse olin kaasolleni aikoinaan järjestänyt. Saunaa seurasi, tadaa: keilausta. Tosin tylsyyden tunne hukkui nopeasti pahaan oloon, jota hohtokeilaus minulle aiheuttaa. Keilaradalta siirryimme ravintolaan. Sain onneksi luopua hankalista työvaatteistani, ja mitäpä muutakaan sitä tyttö laittaisi juhliin päälle kuin omat tylsät kotivaatteet ja tennarit. Syön käytännössä aina ravintolassa kalaa, mutta kaikista kaupungin ravintoloista nyt oli valittu se jossa kalaa ei ollut. Koko päivän ruokani koostuivat siis morsiussaunalla lounaaksi syödystä porkkanasalaatista ja illalla ravintolan salaatista. Ilta huipentui paikallisessa lähinnä keski-ikäisten baarissa, joka on myös siskoni vakkaripaikka. Hänen omia ystäviään sitten liittyikin seuraamme, mikä tosin tasoitti väkimäärää omien raittiiden polttarivieraideni hipsiessä kymmenen maissa nukkumaan. Tässä vaiheessa minua erityisesti harmitti se, että polttareihini oli jätetty kutsumatta kaikki ne alkoholia juovat ja tanssivat kaverini....Loppujenkin omien vieraideni osoittaessa kotiinlähdön merkkejä, totesin etten todellakaan jää siskoni ja hänen kavereidensa seuraan vaan lähden nukkumaan minäkin. Elämäni "hauskin" päivä päättyi sitten reilusti ennen puoltayötä, ilman tanssia, ilman skumppaa ja skoolausta tuleville vuosille. Mulle jäi hirveän paha mieli ja olin aivan valtavan pettynyt. Kun kerran elämässä saisi viettää oikein ihanan omannäköisen päivän, miten on mahdollista että tuotetaan vaan paha mieli? Oikeasti, kerran elämässä juhlien järjestäminen ystävälle ei pitäisi olla elinikäsissä ystävyyssuhteissa liikaa vaadittu!