-
Viestit
84 -
Liittynyt
-
Viimeksi vieraillut
Profile Information
-
Gender
Female
Ladinna's Achievements
Juniori (2/5)
-
Mitä teette / teitte häitä seuraavana päivänä?
topic vastasi Ladinna:n viestiin aiheessa: Häiden jälkeen
Aamupala tuotiin hotellihuoneeseen kymmenen maissa. Syötiin sängyssä tunteroinen. Sen jälkeen huomattiin, ettei muuten saatu mitään vihkitodistusta papilta, joka häämatkalle tarvittaisiin, joten hoidettiin asia kuntoon puhelimen välityksellä. Sitten mentiin saunaan ja lilluttiin poreammeessa hyvä tovi. Huoneen terassilla oli hyvä vilvoitella välillä. Iso työ oli saada edellispäivän meikki irti naamasta ilman mitään siihen sopivia aineita tai tarvikkeita . Huoneen luovutus taisi olla kahdelta, jonka jälkeen haimme automme vajaan kilometrin päästä juhlapaikalta ja hurautimme kotiin. Nakkasimme hääyön laukut sinne ja lähdimme ostamaan miehelle iPadia häämatkalle ja kävimme samalla sukulaisen tykönä viemässä tavaroita. Olisi ollut ihana fiilistellä häitä enemmänkin, mutta meillä oli kiire kotiin pakkaamaan, kun jo maanantaina aamupäivästä lähdimme häämatkallemme. Näin jälkikäteen ajateltuna, olisi kannattanut lähtöä siirtää tiistaille ja nähdä vielä perhettä silloin sunnuntaina. -
Mitkä olivat toimivia ideoita ja mitkä turhia?
topic vastasi Ladinna:n viestiin aiheessa: Häiden jälkeen
Näin jälkikäteen ajateltuna pusukellot pöydissä olivatkin vähän huono idea, kun yksi sulhasen sukulainen innostui vähän liikaa kilkuttamaan sitä. Esimerkiksi minä pidin puheen ja se oli aika haastavaa, kun sitä kelloa kilkutettiin aikalailla joka lauseen välein. Kaasot olivat lähellä jo kellon takavarikoimista, joka olisikin ollut ihan hyvä. Hyviä ideoita olivat sopivan helppo, mutta ei kuitenkaan liian helppo häävisa, jonka sai kiertää omaan tahtiin, kun ehti. Vastaukset kävimme me läpi hääparina ja valotimme muutenkin vähän elämäämme kysymysten taustalta. Hyvä idea oli myöskin vieraiden esittely heti hääjuhlan alkuun, jossa me kävelimme pöytien keskellä ja esittelimme nimeltä kaikki vieraamme muille. Onneksi en ollut hommannut mitään hääkäsilaukkua vaan minulla oli vanhastaan musta kirjekuorikäsilaukku, jota käytin päivän. Sateenvarjo jäi täysin turhakkeena käyttämättä, mutta hyvä se oli olla hommattuna, säästä kun ei voi koskaan tietää. -
Pelkäsin etukäteen itkua varsinkin kirkon käytävää kävellessä, mutta pelkoni osoittautuivat aivan turhaksi. Päinvastoin. Heti, kun kirkon ovet avattiin ja marssi rupesi soimaan, mua rupesi vain hymyilyttämään ja naurattamaan . Alttarilla ei ollut mitään ongelmaa. Poislähtiessä miehen käsipuolessa rupesi taas naurattamaan ja naurahdinkin muutaman kerran ääneen, kun ei vaan voinut hillitä. Kuvissakin olen kuin Hangon keksi. Koko päivänä ei oikeastaan tullut yhtään itkettävää hetkeä. Kaikkien puheet olivat enemmän hauskoja, kuin koskettavia. Oman puheeni lopussa oli ihan hetki, jolloin vähän tuntui pala kurkussa. Muut sanoivat, että se oli itkettävä puhe. Päivän ainoa itku tuli hotellihuoneessa, kun hääpuvut oli riisuttu ja kaikki ihanuus jo ohi. Availimme kortteja ja joimme kuoharia kylpytakeissa ja siinä tuli itku onnesta ja helpotuksesta ja osittain myös ikävästä, että nyt se kaikki on ohi.
-
Ei hommattu kumpikaan mitään, koska lähdettiin niin överi-hienolle häämatkalle heti maanantaina häiden jälkeen.
-
Kaikki maksettiin etukäteen, mitä vain voitiin. Hääpaikan ja bändin laskut maksettiin häiden jälkeen.
-
Eipä oikeastaan mitään vastoinkäymisiä ollut, mutta jos jotain niin: -Mennessäni ennen vihkimistä kirkon ovelle noin kolmea minuuttia vaille tasan, minulle sanottiin, että hääautomme sukulaiskuskeineen ei ole vielä tullut. Onneksi melkein heti auto kurvasikin pihaan. Kävi ilmi, että hän oli vain ollut odottamassa soittoa, milloin saa tulla, kun kaikki vieraat ovat kirkossa, mutta kukaan ei vain ollut muistanut soittaa. -Pappi lupasi tuoda sormuslupauksiin lunttilapun, että mitä pitää sanoa. Pappi olikin unohtanut ja sulhanen ei tietenkään muistanut repliikkiään. Hän meni vain vaikean näköiseksi joten minun piti kysyä papilta, että "niin oliko sulla sitä lunttilappua?" . Sitten hän tuli siitä kirjastaan näyttämään oikean kohdan. Itsehän olin edellisenä yönä opetellut sormuslupauksen ulkoa. -Sulhasen kengän pohjassa oli tarrautunut joku hintalappu, joka näkyi polvistuessa ja muutamissa potrettikuvissa vaikka pohjat tarkistettiin ostettaessa. -Sulhanen unohti ratkoa puvun takin liepeiden ompeleet -Ravintolalla ei ollutkaan toisena kahviaveccina sopimuksen mukaan Baileys'ia, mutta Dooleys'ia löytyi, joten sillä mentiin. Niin pieniä asioita, ettei nuo häirinneet lainkaan. Kaikki meni niin hyvin, etten olisi ikinä voinut uskoa.
-
Aika hyvin. Ajattelin, etten varmaan saa unta. Kyllähän se ilta venähti aika pitkäksi. Menin sänkyyn vasta joskus puolen yön jälkeen ja siellä kirjoitin vielä hääpäivän puheeni (ilman viimetinkaa mitään ei tulisi tehtyä). Laitoin nukkumaan joskus kahden maissa ja heräsin seitsemältä kellon soittoon. Aamulla väsytti niin kuin aina. Luulin, että olisin ollut niin jännittynyt, että aamulla olisi ollut helppo herätä, mutta torkkua teki mieli painaa.
-
Miten käytitte häälahjaksi saamanne rahat?
topic vastasi Ladinna:n viestiin aiheessa: Häiden jälkeen
Häämatkaan käytettiin. Oli mukava, kun matkalla ei tarvinnut pihistellä vaan kävimme maksullisilla retkillä ja spa-hoidoissa ja kokeilimme kaikkea muutakin uutta, joka ei all inclusive-pakettiin kuulunut. Säästöjä ja lahjarahoja jäi sen verran yli, että perustimme hätävaratilin, josta voidaan tarvittaessa ottaa, jos esim. joku laite särkyy. -
Kävin kerran vessassa ja nostin vain helmat vannehameen sisässä korviin. Minullakaan ei ollut sukkiksia, joten kaksin käsin sai helmoja pidellä. Vessapaperin saaminen oli tosiaan vaikenta, mutta jotenkin kädet riitti ja selvisin yksin vessareissusta. Tilava, vain minun käyttösäni ollut invavessa helpotti asiaa.
-
51 kutsuttiin, joista loppujen lopuksi seitsemän jäi pois. Kaksi vanhempaa sukulaista ei päässyt, toinen vihoittelee muuten vaan ja toinen on sen verran huonokuntoinen. Yksi nuori sukulainen ilmoitti vasta vähän ennen häitä, että hän ei tule (ei oltu kyllä odotettukaan tulevan). Hääpäivän aamuna kaksi vanhempaa tuttavapariskuntaa ilmoittivat, etteivät pääse flunssan takia.
-
Kyllä olen. Se on kaunis ja käytännöllinen. EIkö sormuksia voi juottaa yhteen? Mieli tekisi juottaa kihla- ja vihkisormus yhteen niin olisivat koko ajan nätisti rinnakkain.
-
Olin yllättävän seesteinen ja rauhallinen koko päivän. Kirkon ovellakin ajattelin, että hassua, kun ei jännitä hirveästi. Hääjuhlassa oli välillä vähän tukala olo, kun syönnin jälkeen tuntui, että hääpuku puristaa mut ihan luonnottomaan asentoon enkä pysty olemaan rentona, mutta sekin olo meni ohi.
-
Miten sujui hääpäivä laahuksellisen puvun kanssa ?
Ladinna replied to aiheen alueelle in Häiden jälkeen
Mulla oli laahus alhaalla muuten koko päivän, mutta tanssien alkaessa yhdeksän maissa, nostettiin se yhteen nappiin, joka oli lisätty. Muutaman kerran joku vieras saattoi seisahtaa laahuksen päälle, mutta kun lähtee aina varovaisesti liikkelle, niin mitään ei repeä. Muuten hääpuku säilyi vaurioitta, mutta yöllä, kun kömmin pikkutaksiin, jolla lähdettiin pois, hinauduin niin antaumuksella kyytiin, että laahuksen nappi irtosi. Hyvä, kun vasta tuossa vaiheessa. -
Häämatka Constance Moofushilla oli aivan mielettömän upea! Kahden viikon aikana oli noin neljä sadepäivää, jolloin oli vähän vaikeampi keksiä tekemistä. Esimerkiksi purjehdus ei onnistunut kolmena päivänä kovasta tuulesta johtuen ja snorklaus oli vaikeaa kovassa tuulessa. Monena yönä sateli enemmänkin. Kaksi viikkoa oli sopiva aika, koska siinä kerkesi jo vähän tulla sellainen kyllästyminen, että ois jo kiva päästä kotiin. Majoituimme senior water villassa numero 58, joka on saaren länsikärjessä pohjoisen puolella laituria. Se olikin aika hyvällä paikalla, kun parhaat riutat oli siinä meidän edessä laguunin sisäpuolella. Auringonlasku ei ihan näkynyt sisälle. Senior water villassa oli se ulkokylpyamme, jossa käytiin pari kertaa, mutta ei se ammeen ihanuus oikein valjennut. En tiedä miten muuten senior ja normi water villa eroavat, mutta tuo amme oli aika turhake. Ulkosuihku siinä vieressä oli aika kiva juttu niin saatettiin suihkutella yhtäikaa. Moofushilla me tipattiin vain huonesiivoojaa 1-2 dollaria per päivä, koska hotellin ohjekansiossa oli, että eivät odota gratuity-maksuja. Respassa oli yhteinen tippilaatikko, jonka sisältö jaetaan kaikille työntekijöille. Myöskään retkillä ei tarvinnut tipata. Seurattiin vähän muiden toimintatapoja, mutta ei kukaan antanut. Sää oli aika miellyttävä, vaikka yhtenäkin päivänä oli +35 astetta, yleensä jotain +28-30. Hyvä vaatetusohje on, niin vähän kuin kehtaa pitää, mutta ravintolassa ei saa olla yläosattomissa tai uima-asuissa. Kenkiä ei tarvinnut kuin tulikuumilla terassilaudoituksilla. Aurinkorasvaa ei voi olla liikaa mukana. Meillä oli neljä vähän vajaata purkkia ja kaikki meni. Lisää jouduimme ostamaan ja kun saarella ei ole kuin yksi hotellin putiikki, niin rasvalla olikin sitten hintaa. Aurinko paistoi keskipäivän aikaan niin kuumasti, että oli pakko olla varjossa. Pilvisinä päivinä saattoi myös palaa, vaikkei aurinkoa edes juuri näkynyt. Snorklaus oli ihanaa. Resortissa saimme snorkkelin ja maskin sekä räpylät. Olimme ostaneet omat maskit ja snorkkelit jo Suomesta, mutta miehen maski meni rikki ja minun ei ollutkaan sopiva, joten käytimmekin sitten vain omia snorkkeleita. En olisi halunnut laittaa vuokraputkea omaan suuhuni, kun se oli jo melko saastaisen näköinen. Yksi retki kuului all-inclusive-pakettiin, joten käytiin snorklausekskursiolla. Se oli ihan mukava reissu, jossa pääsi näkemään muitakin riuttoja, kuin ne oman water villan edessä olleet. Hirveästi oli erilaisia kaloja eikä me osattu pelätäkään niitä, mutta loman viimeisillä päivillä käytiin sellaisessa Malediivi-infossa, niin siellä tuli puhetta trigger fishistä, jota me sitten ruvettiin pelkäämään, kun kuultiin, että se voi hyökätä reviiriä puolustaessaan ja tulla näykkimään. Pois lähtiessä vesitasolento lähti jo klo16 ja seuraava lento vasta vähän ennen puolta yötä, joten odotteluaikana päätimme piipahtaa Maléssa. Speed boat vei vajaassa viidessä minuutissa pääsaarelle ja maksoi 2 dollaria per henki. Kierreltiin saaren pohjoispuolta pitkin päähän saakka ja tultiin keskeltä takaisin. Muutamassa liikkeessä käytiin, mutta shoppailu tuolla oli vähän ahdistavaa, kun kaikki tuijotti, myyjät seurasivat ja läppäsivät ovet lukkoon, kun oltiin tultu sisälle. Oven avaus piti sitten erikseen "pyytää". Varsinkin matkamuistomyymälöiden pitäjät kävivät kadulta asti maanittelemassa sisään ostoksille. Klo 18 melkein kaikki kaupat meni kiinni, koska ihmiset lähtivät rukoilemaan. Pimeä tuli myös noihin aikoihin ja jotenkin tuntui ikävältä olla säkkipimeässä siellä, joten lähdettiin speed boatilla takaisin lentokenttäsaarelle. Lentoyhtiömme oli Turkish Airlines, josta minulla ei ole pahaa sanottavaa, Ruoka oli hyvää, vaihtoehtoja oli ja sitä tuli tarpeeksi. Lennot olivat ajallaan ja henkilökunta normiystävällistä. Välilasku oli Istanbulissa, jossa teimme duty free:stä tuliaisostokset. Siellä on kaupat auki 24h ja poppi soi, joten oli ihan viihdyttävä välilasku.
-
Minäkin voin erittäin erittäin lämpimästi suositella Uutta Seurahuonetta hääjuhlien pitopaikaksi. Varasimme tilan noin puolitoista vuotta etukäteen. Suunnittelu ja yhteydenpito oli ongelmatonta. Kaikki toiveemme, mitä esitimme, onnistuivat (kuten oma suosikkikuohuviini tilattiin erikseen onnittelumaljaksi). Henkilökunta on ystävällistä ja ammattitaitoista. Sali oli varattuna perjantaina ennen meidän häitämme, joten kävimme jo alkuviikosta viemässä koristeet ja teimme esimerkkikattauksen. Salin henkilökunta sitten koristeli tilan ohjeidemme mukaan ja kaikki oli juuri niinkuin pitikin. Meidän ei tarvinnut stressata mitään valmisteluista. Itse juhlan aikana kaikki meni juuri nappiin. Äänentoisto pelasi ongelmitta ja valaistus käytiin vaihtamassa tanssien alkaessa. Aikataulut pitivät suunnitelmien mukaan. Ruokana meillä oli ehdotetut alkupalat muutamilla omilla toiveilla sekä pääruokana kotimainen naudan ulkofile, paistetut perunat, uunijuurekset ja punaviinikastike. Ruoka oli todella hyvää ja kauniisti laitettu esille. Kaikkea riitti myös. Hääkakku tuli leipomosta. Viimeisin mukava yllätys oli loppulaskun pienuus. Seurahuoneella on kallis imago, mutta meidän 48 hengen häille saimme kohtuulliseen hintaan kaiken, mitä halusimmekin todella helposti. Varsinkin, kun summa sisältää kaiken tuikkukynttilöistä lähtien. Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa tästä juhlapaikasta. Ja tämä ei ole maksettu mainos, vaan oma kokemukseni .
- 23 vastausta
-
- Uusi Seurahuone
- seurahuone
-
(ja %d lisää)
Tagit: