NiE

Valkokulta ei tummu ja rodinointi ei ole pakollista. Valkokulta pinnoitetaan rodiumilla sen takia, että useimmiten kaupoissa myytävät valkokultasormukset ovat hieman kellertävästä valkokultaseoksesta valmistettuja (poikkeuksiakin löytyy). Monesti rodinoinnilla yritetään myös peittää erivärisenä näkyvää saumaa tai kivenistutuksen liitoksia. Rodinoitu valkokulta on myös kaupallisemman väristä, helpommin myytävää. Monet pitävät rodinoitua pintaa valkokullan oikeana värinä, mitä se todellakaan ei ole. Rodinoinnin alta paljastuu siis valkokullan oma väri, joka aluksi saattaa näkyä tummempina läikkinä, sillä pinnan kuluminen ei ole yleensä tasaista. Valkokultaista sormusta ole pakko keltakultaisten välissä rodinoida, ellet välttämättä niin halua. Jos vk-sormus on uusi, niin rodinoinnin saa siitä poistettua (luultavasti sormukset yhteen juottaessa pinta menee pilalle ja sen joutuisi pinnoittamaan joka tapauksessa uudestaan). Keltakultaisten välissä se valkokultainen sormus toimii mahdollisesti oikeinkin mainiosti rodinoimattomana, vaikka seos olisikin hieman kellertävämpää, sillä keltakultaiset reunat korostavat sen vaaleaa väriä. Huolloksi riittää pelkkä kiillotus, mikäli "sameneminen" (eli normaalit käytön jäljet ja kuluminen) alkaa häiritä. Mikäli kuitenkin haluat valkokultaisesta osiosta rodinoidun, niin se onnistuu kyllä irrottamatta keltakultaisia sormuksia. Koko sormuksen voi rodinoida ja sen jälkeen keltakultaisista sormuksista kiillotetaan (eli käytännössä kulutetaan) rodinointi pois. On myös olemassa erilaisia kynämallisia rodinointivälineitä, joilla pinnoitteen saa laitettua tarkemmin tiettyyn paikkaan, eli pelkästään siihen valkokultaiseen sormukseen.

Tuossa kuvan sormuksessa nuo kivet näyttäisivät olevan tuolla kanavassa ihan napakasti kiinni, eli istutustapa on suhteellisen kestävä. Noin periaatteessa timantin pitäisi olla kestävä myös raakakiteinä. Tuon kuvan sormuksen kivet kuitenkin näyttävät mielestäni hiotuilta, eivät suinkaan hiomattomilta kiteiltä. Mikäli nyt onnistuin kuvan googlettamisen perusteella löytämään tuon kyseistä sormusta kauppaavan firman, niin sormuksen kivistä sanotaan seuraavaa: Otsikko ja lisätiedot ovat siis keskenään aika vahvasti ristiriidassa, sillä raaka on aikalailla hiotun vastakohta, ja noissa otsikon mukaan raakakivissä väitetään siis olevan briljanttihionta. Väriltään kivet ovat melko vaaleita ja puhtaudeltaan I3. Jos kivien puhtausluokka on oikeasti I3, niin se tarkoittaa sitä, että kivien kestävyydelle ei voi antaa minkäänlaisia takeita. Kivet ovat täynnä sulkeutumia, ja kuten kuvasta päätellä saattaisi, niin ne ovat hiottuja mutta niin sameita, ettei niihin saa timantille ominaista kiiltoa. Ne voivat myös hajota (haljeta tai lohkeilla) mikäli niihin kohdistuu iskuja tai painetta. Lisäksi jos olet tilaamassa sormusta nettikaupasta, niin haluaisin varoittaa, että allianssin kokoa on erittäin vaikea, ellei jopa mahdoton muuttaa. Allianssia olisi erittäin tärkeä päästä sovittamaan ihan livenä, että koko olisi juuri oikea. Mua vähän harmittaa toimia tällaisena lyttääjämasentajana, koska tuo on oikeasti mielestäni todella kaunis sormus, ainakin päällepäin. Kannattaa kuitenkin olla yhteydessä Hiipun mainitsemaan Hanna Korhoseen, sillä hänellä on kokemusta raakatimanteista ja niiden käytöstä sormuksissa, joten häneltä saat varmasti arvokasta infoa ja toivottavasti ideoita kestävämpään sormukseen, sillä tuota kuvan sormusta en suosittele tilaamaan, jos haluat pitkäikäisen sormuksen.

Kullatun pinnan uudelleenkultaus pitäisi olla ihan mahdollista. Mielestäni kivet eivät sitä mitenkään estä, eikä sen pitäisi olla mitenkään erityisen työlästäkään, sillä kullattava tuote upotetaan kultausliemeen ja kultaaminen tapahtuu elektrolyysillä. Toki vanha kultaus kannattaa saada alta pois (ellei ole kokonaan vielä kulunut) ja pinta kiiltäväksi jo valmiiksi, jotta kultaus näyttää hyvältä. Jäykempänä versiona ketjun tilalle kävisi esimerkiki panta tai vaijeri, mutta kultaisena niitä kyllä liikkuu markkinoilla aika vähän. Hopeisena olisi varmasti helpompi löytää, ja kullata sitten koruun sopivaksi. Itse pidän eniten tuosta ensimmäisestä korvisvaihtoehdosta. Kaunis, mutta ei liian massiivinen. Kivi toistaa silti kivasti korun muotoa.

Asetelmasta en nyt niinkään tiedä, mutta muutamissa perhejuhlissa on valtaviin lasitölkkeihin kerätty esimerkiksi lupiineja ja jos on kyseiseen aikaan ollut niin oksia kukkivista pensaista. Mitä nyt tulee muita kukkia mieleen niin auringonkukat, ohdakkeet ja koiranputket kasvavat ainakin melko korkeaksi. Tuo koiranputki on tosi mainio käytettäväksi harsokukan tavoin. Sisareni häihin tehtiin ovenpieliin suuret pihlajamaljakot käyttämällä oksia, joissa roikkui pihlajanmarjoja. Näyttivät melkein kukkasilta ja sopivat mainiosti syksyhäihin.

Kyllä siitä materiaalia lähtee, mutta niin vähän ettei edes punnittaessa eroa juuri ole. Yleensä pinta hiotaan erittäin hienolla hiomapaperilla (niin vähän kuin mahdollista) jotta naarmut saadaan pois ja sen jälkeen kiillotetaan ensin "karkeammalla" ja sitten pehmeämmällä laikalla. Aika monitahoinen asia on tämä väriero. Kaupasta ostetut valmissormukset on lähes aina rodinoituja, jolloin minkäänlaista värieroa ei ole. Rodinoinnin alla kuitenkin saattaa olla mitä tahansa kellertävästä valkokullasta harmahtavaan valkokultaan, ja sieltä se alkaa pilkistellä sitten kun rodinointi kuluu pois. Se kellertäväkin siis on valkokultaa, mutta siinä seosaineen määrä on erilainen verrattuna harmaampaan. Useimmiten valmiissa sormuksissa valkokultaseos on todella keltaista. Suurin osa kotimaisista uniikkikoruja valmistavista kultasepistä tilaa luultavastikin valkokultansa Rasmussenilta, joiden palladiumvalkokulta on todella kauniin väristä. Mielestäni 18k ja 14k välillä ei mielestäni ole kovinkaan suurta värieroa, molemmat on selkeästi harmaita.

Miten myyjä perusteli tämän? Nimenomaan sillä kämmenpuolen kulumisella esim. kauppakassia kantaessa. Lisäksi sormus tulisi aina ottaa pois suihkussa, saunassa, käsiä pestessä, yöksi jne, jotta pysyy hyvänä, enkä ole noin huolellinen käyttäjä. Myytävä sormus oli Sandbergin T2-W. Niin luki myös tuolla Sandbergin ketjussa, että allianssi on huolellisen käyttäjän sormus, joten ei ole syytä olla uskomatta. Mukavalta näytti tuo linkinkin sormus. Aikaa on kuitenkin vielä katsella ja harkita. Kuten mainitsin, niin se sormus harvemmin pysyy tasan yhdessä asennossa, joten kuluminen on yleensä aika tasaista. Jos huollatat sormuksen säännöllisesti kultaepällä (vuoden-parin välein) niin en näe riskiä siinä, että käyttäisit sormusta myös suihkussa, saunassa, käsiä pestessä ja öisin. Suurin ongelma on sormuksen likaantuminen (valoaukkoihin ja kivien väleihin kertyy kuonaa ihosta), mutta ihan vaikka kuukausittaisella putsaamisella (ihan kotioloissa, siis vaikka astianpesuainevedellä tai korunpuhdistukseen tarkoitetulla nesteellä ja pehmeällä hammasharjalla) pidät senkin kurissa. Sepän tekemän huollon yhteydessä koru kuitenkin puhdistetaan yleensä ultraäänipesurilla vielä tarkemmin, jolloin kivien ja rungon väliin joutunut lika poistuu ja kivet yleensä myös kiristetään, mikäli ovat löystyneet. Jos siis ihan oikeasti koet, että allianssi on se unelmiesi sormus, niin älä suotta luovu siitä.

Ei sen pitäisi vaikuttaa arkuuteen, sillä koska allianssissa on timantteja sormuksen ympäri, niin se ei jää yhteen asentoon, vaan pyörii ihan omaan tahtiinsa. Esimerkiksi rivisormus tulee korjattua aina samaan asentoon, jos ne timantit kämmenpuolelle eksyy. Aika haukka saa olla jos allianssia aina samassa asennossa pitää. Uskoisin siis allianssin kuluvan varsin tasaisesti kauttaaltaan. Kulumisen vuoksi kuitenkin se (ja kivisormukset ylipäätänsä) kannattaa tarkistuttaa vuosittain, että ne kivet varmasti myös pysyvät kiinni. Ja tämän vuoksi suosittelisin myös teetettyä allianssia, jossa on kunnolliset raeistutukset. Ketjuliikkeiden valmisallianssit voivat hyvin ollakin hauraampia, ohuemmasta materiaalista tehtyjä ja arempia . Loppujen lopuksi en keksi tuon myyjän puheille allianssin arkuudesta juuri muuta syytä, kuin että hän tiesi myyvänsä huonolaatuista allianssia (ts. joku/useampikin sellaisen ostanut on käynyt reklamoimassa kun kivet irtoilivat pian ostamisen jälkeen tms.). En myöskään näe estettä hopeakihlalle/vihkille, mikäli joku sellaisen haluaa. Toki hopea naarmuuntuu ja kuluu helposti, mutta jos valkkaa sormuksen sieltä tukevammasta päästä valikoimaa, niin ei se puhki kulu ees päivittäisessä käytössä. Esimerkiksi noista Kalevalakorun sormuksista Rajalinin sormus, Kaarna ja Uskelan ketohaan sormus ovat muistaakseni melko tukevasta materiaalista valmistettuja ja kestävän oloisia. Ja hopeasormuksiakin voi teettää!

Miten myyjä perusteli tämän? Allianssin kivet kannattaa kyllä tarkistuttaa sepällä vuosittain, tai edes parin vuoden välein, että ovat kunnolla kiinni. Monet sepät tekevät tarkistuksen jopa veloituksetta, kivien uudelleenkiinnittäminen saattaa jo maksaakin. En kyllä itse näe juuri muuta syytä miksi se olisi vain "pyhäsormus". Kannattaa harkita myös tuon allianssin teettämistä, niin saa ehkä hieman laadukkaamman kuin ketjuliikkeiden maahantuomat versiot. Alle kolmella tonnilla irtoaa kyllä jo huolellisesti käsin tehty allianssi, jossa ei ole materiaalissa säästelty.

Siinä tapauksessa kannattaa oikeasti mennä sen kultasepän puheille. Jos tilaat sormuksesi Koruliike Oy:stä, joka taas tilaa sen sormuksen Kultaseppä Ky:ltä, niin sun maksama hinta saattaa Koruliike Oy:n katekertoimien jälkeen olla hieman suurempi kuin suoraan Kultaseppä Ky:ltä tilattuna. 1500 euron sormusremppa ei ole mikään ihan pieni remontti enää. Uskoisin että mikäli niiden sormuksen yhdistämisessä ei ole kamalasti työtä ja valitset pienen timantin tai pari helpolla istutustavalla, niin selviydyt aika edullisesti. Aika iso tekijä hinnassa on materiaalit: kulta on kallista ja timantit on kalliita. Sulla on kuitenkin nyt pääosin se materiaali (eli kulta) valmiina. Kannattaa kysyä myös värillisiä kiviä! Luonnonväreistä kellertävän tai ruskean timantin saa huomattavasti edullisemmin, kuin arvostetumman värisen (eli värittömän tai harvinaisemman värin, kuten pinkin). Istutustavoista suosittelen miettimään hiertämällä tai rakeilla istutettua kiveä, sillä niihin ei tarvita lisämateriaalia. Jos haluat umpisarjaan tai kruunuun istutetun kiven, niin omien sormustesi lisäksi tarvitaan luultavasti lisää kultaa = lisää hintaa. Lähde vaan rohkeasti kyselemään, se ei maksa vielä mitään.

Suosittelen vahvasti kuitenkin hakeutumaan liikkeeseen, jossa pääsee itse keskustelemaan SUORAAN kultasepän kanssa (googleta vaikka kultaseppä + paikkakuntasi). Ketjuliikkeen myyjällä ei välttämättä ole minkäänlaista tietotaitoa tuollaisesta työstä. Kultasepän etsimällä saat varmemmin asiantuntevaa palvelua ja suoraan tarkan hinnan (maksamatta siitä välikädelle, ja samalla tuet kotimaista käsityötä), mahdollisia ehdotuksia mitä sormuksille kannattaisi ylipäätänsäkään tehdä tai myös suoran mielipiteen siitä, mikäli sormukset eivät sovellu yhdistettäväksi. Yleensä jonkunlainen keino kuitenkin löytyy. Sormusten vanhuus ei yleensä aiheuta ongelmia, sillä pahastikin naarmuuntuneet pinnat saa kyllä kiillotettua uuden näköisiksi. Mainitsemasi materiaalin ohuus vaikuttaa kyllä ratkaisevasti siihen, kuinka onnistunut lopputuloksesta tulee tai kannattaako sormuksia sellaisenaan lähteä yhdistämään. Näkemättä sormuksia niistä on hankala sanoa juuri mitään ja hintakin riippuu täysin siitä, että mitä sormuksille tehdään (mahdollinen koon muutos, yhdistäminen juottamalla, pintojen hionta ja kiillotus) ja jos lisätään kiviä niin minkä kokoisia ja kuinka paljon sekä millä tekniikalla ne istutetaan...

Niin, tämäkin dilemma. Oon tottunu käyttämään nykyään ihan sankalaseja. Nää nykyiset pukee mua tosi hyvin ja peilikuva näyttää oudolta ilman. Mutta: nää nyt ei kuitenkaan oo enää uudenuutukaiset ja naarmuttomat, niin eivät mielestäni ole kuitenkaan se paras vaihtoehto hääjuhlaan. Samalla aikaa näiden arkilasieni kanssa hankitut toiset lasit ovat lähes koskemattomat, mutta eivät ole a) yhtä mukavat päässä yhtä hyvin mun kasvoihin sopivat c) yhtä hyvin hääpukuuni (/asusteihin) sopivat En myöskään haluaisi pitää näitä kuvassa, koska laseissa on niin paljon miinusta, että tietyissä kuvakulmissa linssit pienentävät sivuilta niin paljon, että niiden läpi katsottuna mun ohimoissa näyttäisi olevan kuopat. :/ Piilarirumbaan taas kyllästyin jotekin niin pahasti vuosia sitten, etten enää jaksaisi, mutta mielessä on nyt kuitenkin, että ottaisin elokuulle piilarit. Tosin ehkä kannattaisi pitää koko kesän, jos naama päivettyy, niin ei tulis mitään sankojen rajaa näkyviin.

Sain äidiltä vapautuksen, eli voin olla ihan vapaasti kutsumatta sukulaisiani, joiden kanssa en ole ollut tekemisissä juuri koskaan. Listalta karsiutuu siis muutamia vanhempieni sisaruksia (ja tätä myötä myös heidän lapsiaan, eli serkkujani, joita en myöskään muista oikeastaan koskaan edes tavanneni). Hassua sinänsä, kun valmistujaisiin kutsuja laittaessani äiti oli sitä mieltä, että jos hänen tai isän sisaruksista kutsutaan joku, niin ehdottomasti on kutsuttava myös kaikki muut. Mun mielestä häät on isompi juttu, kuin valmistujaiset, mutta mielummin kyllä silti kutsun vain ne, jotka tunnen paremmin. Enää pitäisi siis ratkaista se aiemminkin valittelemani ongelma, että miten lopulta muotoilen kutsun tekstin niin, että osa serkuistanikin voisivat saapua juhliin.

Kävin Tampereen keskustassa ohikulkiessani eräässä kukkakaupassa kysymässä, että suostuvatko tekemään osittain luonnonkukkaisen kimpun. Kaupan pitäjä sanoi, että on mahdollista, mutta kun ei ole tietoa että miten esimerkiksi hiirenvirna kestää, niin se kannattaa testata etukäteen ("juottaa" vuorokauden verran ja testata miten pitää pintansa kun ottaa pois vedestä). Kukat minun täytyisi toimittaa itse, mihin tietysti olin jo etukäteen varautunutkin, sillä en oleta että kauppias lähtee juoksentelemaan pitkin tienvarsia kerätäkseen mulle kukkasia. Tuli aika positiivinen olo. Ehkä tästä vielä tulee jotain. Olispa jo kesä, niin juoksisin hakemaan niitä hiirenvirnoja.

Lempäälän ns-talo on meillä varattuna. Paikka vaikutti hienolta, sali oli siisti (joskin suhteellisen vihreä), yläkerrassa vielä "baarimainen" tila keittiön yhteydessä (keittiö yläkerrassa tosin vaikeuttanee hieman ruokintaa) ja mahdollisuudet kattaa ruoka joko saliin isolle pöydälle tai eteisaulaan yläkerran portaiden lähistölle. Salissa oli suuri lava, jonne tosin oli niin huteran oloiset siirrettävät rappuset, että hieman pelottaa korkokengissä niiden kulku. Nuorisoseuran edustaja esitteli meille taloa ja vaikutti todella ystävälliseltä. Edustajan mukaan sata henkeä mahtuu, mutta noin 80 olisi sopivin henkilömäärä. Astiat oli muistaakseni sadalle ja kuuluvat vuokraan. Pitopalvelullemme (Souper Oy) oli paikka jo entuudestaan tuttu. Pihassa oli reilusti parkkitilaa ja uskoisin että vieraiden pysäköinnin lisäksi pihalle mahtuisi järjestämään vaikka ihan oikeaakin ohjelmaa.

Meidän tapauksessa minun sukunimeni ei ollut mikään vahva vaihtoehto. Ei käy miehen nimen kanssa yhteen, sillä siitä tulisi etunimen kanssa kaksi pitkää samalla konsonantilla alkavaa nimeä peräkkäin, mikä kuulostaa jotenkin vieraalta. Nimeni viittaa myös maantieteelliseen alueeseen/murrealueeseen, johon miehelläni ei ole mitään kytköksiä, eikä hän olisi muutenkaan minun sukunimeäni halunnut. Miehen sukunimi ei tosin sovi yhtä hyvin yhteen oman toisen nimeni kanssa kuin vanha sukunimeni sopi, mutta eiköhän tuohon ajan kanssa totu. Puhuttelunimeni taas sopii uuteen sukunimeen erinomaisesti. Miehen sukunimi on ei -nen -päätteinen (jotenkin minua enemmän miellyttävä kuin se perus -nen) ja aika paljon harvinaisempi kuin oma vanha nimeni. Uskon kuitenkin, että puolisoni olisi ollut valmis vaihtamaan nimensä minun nimeeni, jos tilanne olisi ollut esimerkiksi päinvastainen.

Meillä oli kaavan alussa lisäys Antoine de Saint-Exupéry:lta (vähän yhdisteltynä pari eri pätkää, toinen Pikku Prinssistä ja toinen löytyi jostain aforismikirjasta) ja loppukaneettina tahtomisten ja sormustenvaihdon jälkeen Veijo Meren Kaava oli silti TOSI LYHYT. Jotenkin ajattelin, että kun pistää pari pätkää sinne tänne, niin se pidentyy sopivasti ja sitten taas ajateltiin että mitään kovin pitkää ei haluta, mutta ihan hyvin olisi mahtunut vielä jotain lisääkin tai pidempi runo alkuun. Ei siinä toimituksessa viittä minuuttiakaan tainnut mennä. Vihkijä suostui nuo molemmat pätkät lukemaan ja toimitettiin ne kaavaan lisättynä hänelle sähköpostitse.

Ikean ledien lämpiämättömyyteen ei voi kyllä luottaa. Mulla on jansjö-merkkisiä led-kohdevalaisimia, jotka kyllä kuumenevat ihan kunnolla, jos noita pidempään polttaa. Toki tämä voi olla aivan tapauskohtaista, en tiedä onko riippuvaista ledien tehosta tai jostain. Itelle tuli tuosta linkittämästäsi kuvasta mieleen, että jotain samantapaista voisi saada aikaan purkittamalla jouluvaloja. En tosin tiedä miten ne toimivat hyytelöasioiden kanssa, mutta voisiko hyytelön tilalle miettiä jotain muuta somistetta, vaikkapa akryylitimantteja tms?

Punnitse ja Säästä tai Ruohonjuuri voisivat myös olla käymisen arvoisia paikkoja luomumakeisia etsiessä. Käärepaperillisia karkkeja ei ole kyllä itselle kävellyt vastaan luomuna, useimmin ovat suklaapatukoita tai juurikin lakritsia. Toisaalta en ole käärepaperillisia mitenkään erityisesti etsinytkään, kyllä sellaisiakin varmasti löytyy. Enkä tiedä onko se käärepaperi mitenkään pakollinenkaan, jotenkin itselle vaan iskostunut päähän että olisivat siistimpiä. Nuo Tipzillan linkittämät Wildemansin makeiset on muistaakseni hyviä, mutta nekin taitaa olla irtopainoksia, eikä kääreellisiä. Onnistuiskohan tuollaisten kääriminen sellofaaniin, jos tekee sellaisia vieraille mukaan annettavia perinteisiä karkkipussukoita? Siis vaikkapa niin, että sellofaania ja kerros kangasta päällekäin ja pari karkkia sinne ja rusetilla kiinni?

Pari melko hassua juttua: bändi ja rusketus. Toivon että löytyisi joku entuudestaan tuttu porukka lähipiiristä soittamaan musiikkia, sillä en haluaisi pelkästään nauhalta tulevaa musiikkia. Ahdistaa vaan, että miten saisi kaikille sopivaa musiikkia valittua ja että jos joudutaan tilaamaan jotkut tuntemattomat soittamaan, niin miten siinä lopulta käy. Koska häät on loppukesästä, niin mulla on myös runsaasti aikaa polttaa itseni ihan karrelle (jokakesäinen perinne meikäläiselle) ja kerätä siitä rumat rajat olkaimettoman puvun koristeeksi. Mä en rusketu nätisti, vaan oon niin valkohipiäinen että palan vaan ihan suunnattoman herkästi. Pitää varmaan kulkea poolopaita päällä koko kesä. Tää nyt on vähän tyhmä juttu kyllä, mutta vähän stressaava silti, kun en haluais niitä ravunpunaisia hartioita pilaamaan nättiä pukua. Toki melko perinteisesti pelottavia asioita on myös erilaiset mokaamiset, budjetin räjähtäminen käsiin, vieraiden viihtyvyys jne...

Vuosia sitten huumorilla heittämään kysymykseeni "Koska mennään naimisiin?" sulho heitti vastauksen 6.6.2012. Välillä tätä mietittiin ihan vakavissaan, mutta se tuli kuitenkin vähän liian nopeasti (opiskelut kesken, muuttohässäköitä ja töiden etsimistä yms), ja olishan se ollut kätevästi keskellä viikkoakin. Nyt talvella ruvettiin miettimään, että joku kiva päivämäärä olis kuitenkin mukava, olisi ehkä helpompi muistaakin kuin joku satunnainen lauantaipäivä. Ainoa järkevään viikonpäivään (tässä tapauksessa siis perjantaille) osuva oli 1.3.-13, joten sille päivälle varailtiin käräjäoikeudesta vihkijä ja kutsuttiin ystävät todistamaan ja juhlimaan pienimuotoisesti. Koska molempia miellytti enemmän hääjuhlan pitäminen kesäaikaan, pidämme sukujuhlat elokuussa 17.8.2013, sillä löysimme sille viikonlopulle vapaan juhlapaikan ja pitopalvelun. Tähän liittyy myös sukkanauhan nappaaminen. Sisareni häissä kesällä vuonna 2011 tätini mies nappasi sukkanauhan. Täti ja mies menivät naimisiin kesällä vuonna 2012, ja kyseisissä häissä siippani nappasi sukkanauhan. Eli loogisesti meidän vuoro on siis nyt. Kuinkahan pitkälle tästä vielä saataisiin jatkumo?

Olin jo suunnitellut lahjan hankinnan ja varannut lahjan kaupasta, kunnes viimeisen varauspäivän aattona nukkumaanmennessä keksin varmistaa, että kai me hankitaan huomenlahjat toisillemme. Mun mielestä olis ollut ehkä hieman noloa jos vain mulla olis ollu lahja. Mies sanoi miettineensä lahjan hankintaa, mutta että hänen mielestään huomenlahjat ei kuitenkaan ole nyt tarpeen. Lahja jäi sitten hääpäiväksi hankkimatta. Varaamani lahja, joka oli siis vintage taskukello, jäi vaan mieleen pyörimään niin paljon, että mun oli pakko viedä mies katsomaan sitä. Ja niinpä se nyt sitten tikittää tuossa lipaston päällä, kun siippa innostui siitä niin kovasti. Tarkoituksena on hankkia myös pukuun sopiva liivi, johon tuon kellon saa sitten vitjoineen yhdistettyä hääjuhlissamme (jotka ovat siis vasta myöhemmin kesällä). Mies totesi, että hän hankkii sitten myös mulle lahjan, vaikka vähän myöhässä nämä huomenlahjaksi nyt ovatkin. Sain rannekellon, josta pidän ihan älyttömästi.

Tampereella oli vihkiminen (käräjäoikeudessa) ja vihkitodistus annettiin pyytämättä. Melko koruton todistus, jossa lukee molempien alkuperäiset nimet, päivämäärä ja uudet nimet sekä vihkijän nimi ja allekirjoitus. Alunperin luulin että todistajien nimetkin olis tuohon merkitty, mutta eipä niitä siinä lue.

Tässäpä nyt korvikesormukseni kuva. Tämä on Korutuotteen valkokultainen sormus, jonka ajattelin ensin hankkia ihan vain omaksi ilokseni, koska se oli niin hauska ja siitä tasaleveästä massasta poikkeava. Erilainen. Pisti silmään sieltä kaikkien perussormusten joukosta. Timanttien laatu ei päätä huimaa, eikä sormus kovin kalliskaan ollut, mutta eipä ne tuossa se tärkein ollutkaan, vaan se, että sormus muuten miellytti. Päätin sitten, että tämä saa vihkimisen jälkeen (tarkoitus oli, ettei sormuksia vielä tule, mutta hankin samoihin aikoihin tämän) hoitaa vihkisormuksen virkaa elokuun juhliin asti, jolloin tilalle astuu "oikea" sormus (ja myös siipalle tulee silloin sormus, nyt ei vielä ole mitään). Elokuulle siis teen tai teetän sormukset. Tykkään ajatuksesta, että molemmista päivistä, siis vihkimisestä ja juhlimisesta, jää ihan konkreettisesti muistoksi jotain mukana kulkevaa. Ja tuntuu itseasiassa niin oudolle pitää sormusta vasurissa, että olen ihan tyytyväinen että päätin ottaa tämän korvikkeeksi, niin voi totutella tunteeseen. Kuva (linkkinä, koska tuli epähuomiossa niin iso foto) Kihlaa ei ole, siis ollenkaan olemassakaan. Tämä sormus siirtyy sitten elokuussa oikeaan käteen toimittamaan sitä virkaa, mihin sen alunperin ajattelinkin, eli olemaan kaunis sormus. Ehkäpä linkitän sitten myöhemmin vielä sen virallisen sormuksen kuvan. Hieno kuvahan tästäkin tuli, sormet näyttää melkein varpailta, kun oli käsi tuollai nyrkissä.

Eihän sille mitään standardia ole, että millainen se ivory on. Lähinnä sillä tarkoitetaan juurikin ei-kirkkaanvalkoista, eli hieman norsunluun väristä. Keltaisemman sävyn ymmärtäisin itse sitten jo kerman sävyisenä. Tuo ivoryn sävy vaihtelee todella paljon a) valmistajasta riippuen ja erilaisten materiaalien välillä. Voi olla kyse ihan pelkästään kiillon erosta, mikä tuo sitten toiseen sitä keltaisuutta enemmän. Saman valmistajan tafti ja satiini voivat olla esimerkiksi täysin erivärisiä, vaikka molempien lapussa lukeekin ivory. Ja mitä tulee siihen, ettei kahta samansävyistä ivoryä löydy, niin aivan varmasti löytyy, mutta sen kanssa täytyy olla tarkkana. Puku tai kangastilkku kannattaa olla mukana verrokkina, jos sitä pitää lähtökohtana ja värien samankaltaisuutta kannattaa tarkastella sekä keinovalossa että luonnonvalossa, jos siihen on mahdollisuus. Ei siihen pelkkään hintalapun värimääritelmään kannata tässä asiassa luottaa.

Safiiria tai rubiinia (molemmat korundiryhmän kiviä) suosittelisin. Kuten muutkin ovat sanoneet niin sormuksessa, ja varsinkin kun sormus on päivitäisessä käytössä, tarvitsee olla aika kova kivi, ja safiiri on timantin jälkeen se seuraava vaihtoehto. Käytännössä safiiri ja rubiini ovat siis samaa mineraalia, mutta värin perusteella nimetty eri tavoin. Ja värikirjoa siis löytyy, ja toki myös värittömiä. Kirkas valkosafiiri vaan on timanttiin verrattuna lähinnä vain läpinäkyvä kivi. Siitä puuttuu se timantin valonheijastavuus ja hohde. Värilliset on usein kauniimpia ja esimerkiksi montanan safiirissa (kuvailisin väriä lähinnä petroolinsiniseksi) on aivan upea hohde. Valitettava totuus on, että pehmeämmät kivet eivät vaan kestä sormuksessa, sillä vaikka kivi olisi siis istutettu syvälle ja vain pinta näkyvissä, niin käyttössä ja ajan kuluessa se naarmuuntuu silti ja pinta menettää pikkuhiljaa kiiltonsa. Jotkut kivet ovat helpompia halkeamaan kuin toiset, eli pelkästään naarmuuntuminen ei ole uhkana. Silti mikään ei estä jotain muuta kiveä sormukseen laittamasta. Onhan helmiäkin sormuksissa, mutta nämä ovat yleensä sellaisia koruja, joita käytetään vain juhlissa, eikä päivittäin, jolloin koru ja siinä oleva kivi ei joudu niin kovalle rasitukselle. Jos haluat käyttösormuksen, niin suosittelen valitsemaan sen kiven sieltä mohsin-listan parin ensimmäisen joukosta. Yhtenä vaihtoehtona heittäisin myös hiomattoman kiven. Kotimaisia, esim. Kaavilta löydettyjä, raakatimantteja on ainakin jossain määrin saatavilla, mutta tämä tarkoittaa kyllä sitten melkeinpä sormuksen teettämistä. Asiantunteva seppä osaa neuvoa kiven ja istutustavan valinnassa, jotta yhdistelmä on kestävä (eli mm. että kivi ei ole se herkimmin halkeava). Tässä kuva kuopiolaisen Hanna Korhosen valmistamasta raakatimanttisormuksesta: Muita kotimaisia raakakiviä on esim. granaatti ja kordieriitti. Mielestäni raakakivi on erittäin hauska ja hieman erilaisempi vaihtoehto, ja uskoisin kotimaisen raakatimantin olevan myös eettisempi kuin ulkomailta kaivettu kivi.