Jump to content
Naimisiin.info

Tyttötällainen

Jäsen
  • Viestit

    9
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Profile Information

  • Gender
    Female
  • Paikkakunta
    Oulu

Tyttötällainen's Achievements

Untuvikko

Untuvikko (1/5)

  1. Emmma, samoin meillä on koko viikonlopun varaus, mutta toivon, että tilat olisivat sitten hieman aikaisemmin jo mahdollisesti käytettävissä perjantaina kuin vasta klo 18.00 alkaen. Paikan päällä varausta tehdessämme ja yksityiskohdista sopiessamme tällaisen käsityksen ainakin sain. Koristelupuolella on morsiamen mielikuvituksen "ansiosta" luvassa sellaisia viritelmiä, että aikaa kyllä tarvitaan. Tai vaihtoehtoisesti paljon talkoolaisiksi nakitettuja sukulaisia.
  2. Minä en vielä ole uskaltanut alkaa suunnitella mitään pöytäjärjestyksiä. Varmaan pitäisi. Sitä ennen pitäisi kai saada päätettyä lopullinen vierasmääräkin. 100 henkeä on jo paisunut 110 henkeen. Tietenkin tulee muistaa se, että erittäin todennäköisesti osalla kutsutuista on päällekkäisiä menoja tai eivät pääse paikalle. Hieman yllätyin pe-su varauksen kellonajoista. Postissa tulleiden papereiden perusteella saamme tilat käyttöömme perjantaina vasta kuudelta illalla. Toivottavasti avainten saamisen voi silti sopia hieman aikaisemmaksi koristeluita varten. Ainakin tuttujeni häissä järjestelijät pääsivät koristelemaan pirttiä jo alkupäivästä.
  3. Pheasant, nuo Ikean lakanat kannattaakin pitää muistissa. Kiitos. Meillä tulee kahta eri pom pom -mallia ja kumpaakin kahdessa eri koossa. Tähän mennessä olen tilannut vain valkoisia, sillä alan kallistua lähes kokonaan valkoiseen koristeluun (viherkasvien lisäksi siis). Koska mieheni sormus on valkokultainen ja omani keltakultainen, olen siitä johtanut päässäni idean, että tähän valkoiseen koristeluun lisäisin sitten pieniä ripauksia kultaista ja hopeaa kynttilöiden, paikkakorttien, kakkukoristeen, servettien jne. muodossa. Ystävä lupasi tiedustella, saisimmeko erään firman kautta edullisesti erästä bongaamaani paperista kaitaliinaa, jossa kultainen ja hopeinen väri yhdistyisivät kivasti. Onneksi nämä värisäännöt onkin usein tehty rikottavaksi.
  4. Pheasant, päädyimme lopulta jo aiemminkin mainitsemaani Pitopalvelu Timoseen. Todella laaja ja kattava tarjonta ruokien suhteen ja olemme saaneet aivan loistavaa palvelua jo pelkästään sähköpostien tasolla. Vielä pitäisi käydä paikan päällä sopimassa yksityiskohdista. Nyt onkin sitten kaikki isommat asiat hoidettu. On kirkko, juhlapaikka, pitopalvelu, hääyömajoitus, sormus ja kuvaaja. Ystäväni tekee häämekkoni lopputyönään ja suunnittelu alkaa ihan lähipäivinä. Toinen tuttuni hoitanee minun ja mieheni hiukset sitten juhlakuntoon. Tarkoitus olisi hoitaa samaisen tutun työpaikalla myös ripsienpidennykset, ja serkulta pyydän kynsien geelauksen. Olohuoneen nurkassa on jo huomattava kasa häärompetta (kakkukoriste, organzaa, pom pomeja, tekomurattia, silkkikukkia, tuikkukuppeja...) odottelemassa, että malttaisin viedä ne ennemmin varastoon säilöön. Koko asia vain tuntuu paljon konkreettisemmalta, kun tavarat ovat näkyvillä, heh. Tarkoitus olisi vielä aloittaa taas aktiivisempi kuntoilu, että kehtaa sitten olkaimettomassa häämekossa edustaa. Olen tässä pohtinut pöytäliinojen vuokrausta pirtille. Keskuspesulasta tulisi varmaan halvimmaksi? Mekään emme ole vielä saaneet laskua varausmaksusta.
  5. Omat hääaiheiset postailuni löytyvät lifestyleblogini sisällöstä. Vielä kun ehtisin vain saada tunnistevalikon taas blogin sivupalkkiin näkyville. Tarjolla oululaisen nuoren naisen hääpäivityksiä hääpäivään 28.6.2014 asti ja jälkeen. BLOGINI
  6. Huh, tänään kävimme paikallisen kultasepän luona puolivakavissamme suunnittelemassa tulevaa vihkisormustani, kun sitä ei mistään mallistosta tuntunut valmiina löytyvän. Ei aikaakaan, kun paperille oli ilmestynyt juuri se unelmien keltakultainen vihki. Juuri sellainen, jota olin tuloksetta liikkeistä etsinyt. Timanttihuuma vei ehkä hieman mennessään, ja kuuden pienemmän 0,02 timantin keskelle tulee vielä isompi 0,2 kivi. Eroa VS:n ja IS:n välillä ei olisi edes silmämääräisesti erottanut, mutta päädyin silti ensimmäiseen. Hintaa tuli pienen alaspäin pyöristyksen jälkeen tasan 1500 euroa. Hinta pudonnee vielä hieman, kun viemme "vaihdossa" vanhaa kultatavaraa. Vastaava sormus liikkeestä olisi varmasti maksanut reilusti yli 2000 euroa. Palvelu oli sen verran ensiluokkaista ja suunnittelija niin uskomaton ja suunnittelutyössään periaatteellinen, että kummasti on koko loppupäivän hymyilyttänyt. Myös sormeeni ehkä hieman liian iso kihlakin luvattiin tarvittaessa pienennyttää ILMAISEKSI, jos niin haluan. Ensimmäinen sovitus on joulukuussa, ja lopullista sormusta aletaan työstää helmi-maaliskuussa. Häiden ollessa vasta ensi kesänä tässä ehtii siis hyvin fiilistellä tulevaa upeutta. Siispä lämpimät suosittelut oululaiselle Kulta-Albertille ja Markus Reinikalle.
  7. Huh, Bisketin ilmoituksen jälkeen ja Helenan (kiitos vielä Prinsessahäät2013:lle yhteistietojen lähettämisestä) ollessa hääpäivänämme varattu meinasi jo pieni hääkauhu iskeä, mutta nyt sähköpostiin on alkanut tipahdella varsin varteenotettavia tarjouksia eri pito- ja juhlapalveluilta. Hyvä niin - tulihan noita tarjouspyyntöjä laitettuakin n. 20:een eri paikkaan. Erityisesti pitopalvelu Timosen lähettämä tarjous vaikuttaa todella houkuttelevalta. Onko kellään kokemusta kyseisestä pitopalvelusta? Tänään teimme myös alustavan varauksen hääyösviitistämme sekä kävimme korupaja Kulta-Albertissa suunnittelemassa tulevaa sormustani. Markus Reinikka on mahtava tyyppi! Sekä mieheni että minä olemme tämän päivän olleet yhtä hymyä sen jälkeen kun luonnokseen ilmestyi juuri se oikeanlainen vihkisormus. Olen myös päässyt tilailemaan ison kasan hääsisustustuotteita pirtin koristelua varten. Kivasti alkaa olla asiat yhtäkkiä hoidettuna jo lähes vuosi ennen häitä...
  8. Pheasant, näin minulle valitettavasti pitopalvelutoiminnan suhteen kerrottiin. Kannattaa toki ottaa yhteyttä, ja tiedustella vielä tilauskonditorian kohtalosta. Siitä ei viestissä mainittu mitään. Onneksi heillä oli suositella minulle muutamaa muuta pitopalvelua Helenan lisäksi.
  9. Apua! Saisinko minäkin joltakulta Pitopalvelu Helenan yhteystiedot? Otin jokin aika sitten yhteyttä Biskettiin, mutta he ilmoittivat, että eivät enää vuodenvaihteen jälkeen järjestä pitopalvelua.
×
×
  • Create New...