kuntzku

Minä olen todella itkuherkkä ihminen, kyynelehdin usein televisiota katsoessa, lauluja kuunnellessa, riidellessä, pettyessä ja listaa voisi jatkaa. Keväällä eskarin päättäjäisissä itkin aivan täyttä kurkkua, joten luonnollisesti olin varma että en tule selviämään kuivin silmin (enkä edes vienosti kyynelehtien) vihkimisestä. Olin melko herkillä jo vihkikeskustelussa mutta yllättäen hääpäivänämme olin tyyni, rauhallinen, en jännittänyt lainkaan ja silmäni kostuivat vain vihkilaulun aikana. Toiset vaimot osasivat jälkikäteen kertoa, että naiset prosessoivat naimisiinmenoa ja etenkin vihkimistä niin paljon etukäteen, että pahimmat tunnekuohut on ikäänkuin eletty jo etukäteen. Liekö tämä oli syy minun tapauksessani vai olinko vaan niin varma ja onnellinen, että sain unelmien mieheni, että en osannut kuin hymyillä

Me tapasimme perinteisesti baarissa. Tiesimme toisemme kyllä ennestään sillä olemme samalta paikkakunnalta kotoisin, mutta hän on juuri sen verran minua vanhempi, ettemme ole esim kouluaikoina samoissa porukoissa hengailleet. Tapaaminen taisi olla kohtalo, sillä tuohon aikaan oli sellaisissa töissä, että minulla oli erittäin harvoin mahdollisuus lähteä viihteelle, eikä se tuona iltana edes ollut suunnitelmissa, lähdin vain kuin kaverini( joka kävi minuakin harvemmin viihteellä) halusi. Miehenkään ei ollut tuon iltana tarkoitus lähteä mihinkään etenkään kaupunkiin asti, mutta niin vai kaverinsa kanssa tie vei samaan yökerhoon meidän kanssa. Baaritiskillä osuttiin nokikkain ja siitä se ajatus sitten lähti. Vein miehen äitini luo yöksi( asuin tällöin jkl:ssä ja olin vain käymässä kotipaikkakunnalla) ja jo viikon tapailun jälkeen seurustelimme. Jotenkin kai sitä alitajuisesti tiesi, että tässä on nyt SE mies, sillä en ole koskaan esitellyt yhtään poikaystävää vanhemmille vielä vähemmän heti ensimmäisen yhteisen yön jälkeen. Asiat ovat sujuneet sen jälkeen omalla painollaan ja noin puolen vuoden seurustelun jälkeen muutimme yhteen, vuoden seurustelun jälkeen ostimme asunnon ja nyt rakennamme taloa ja elokuussa vietetään häitä

Meillä on häät tämän vuoden elokuussa ja silloin minä olen 25 ja mies 28, syyskuussa tulee yhdessäoloa täyteen 4 vuotta, joista ollaan asuttu yhdessä melkein 3,5 vuotta. Kihloissa ollaan häiden aikaan oltu n 1 vuosi 3 kuukautta

Meilläkään ei nyt sen ihmeempiä perusteluita ollut hääpäivän valinnalle, kesähäät halusimme ehdottomasti ja mielellään niin, että on mahdollisuus lomailla häiden aikaan. Heinä- ja elokuulta sitten mietittiin sopivia viikonloppuja ja sitten vain päätettiin, että 3.8.13 on meidän päivä

Meillä on häät 3.8 ja pidän kesälomaa 4viikkoa ennen häitä (niistä kolme viikkoa pakon sanelemana, kun työpaikka on kiinni). Työpaikka aukeaisi kyllä jo hääviikolla, mutta uskon, että viimeiselle viikollekin riittää varmasti hommia. Häiden jälkeen aion mennä maanantaina heti töihin. Häämatkalle lähdetään varmaankin vasta tammikuussa, kun ollaan saatu talon rakennus valmiiksi ja sinne ajattelin säästää loput 2 viikkoa lomaa( meillä ei siis lasketa lauantaita lomapäiväksi).

Meillä mietittiin ensin ihan perinteistä häävalssia ja pyöriteltiin kaikke akselin ja Elinan yäävalssista lähtien. Alkoi epätoivo jo iskeä ja Päätettiin sitten tanssia häävalssina souvareiden tää päivä hääpäivä, kun se ei ehkä ole ihan perinteisin. Kunnes... törmäsin ihan sattumalta YouTubesta Janne Raappanan kaksi onnellista kipaleseen ja se oli rakkautta ensi kuulemalla! Sanomattakin selvää, että häätanssi vaihtui siltä kuulemalta. Sulho on vielä bändin kanssa suunnitellut, että hän mahdollisesti laulaisi kappaleesta tuon alun <3

Meilläkin on vihkiminen kello 14. Oltiin vuosi aiemmin varaamassa kirkkoa, joten saatiin valita ihan vapaasti aika. Pienen kylän kirkossa tuskin muutenkaan kauheata ruuhkaa on kuvaukset on sitten vihkimisen jälkeen, mutta uskotaan, että hyvin keretään jossain välissä kuvia napsia. Itselle oli myös tärkeää, että aamuun jäi sopivasti aikaa valmistautua, ei liikaa eikä liian vähän

Täytyy huokaista helpotuksesta, että meidän ainoa "ongelma" vieraslistaa laatiessa oli, että häistä tulee väkisinkin isot (noin 160 henkilöä), kun minulla on suht iso lähisuku ja miehellä taas on laajempi kaveripiiri. Itse en kuitenkaan osaa jättää kutsumatta hieman vieraampia setiä/tätejä, koska ovat kuitenkin vanhempieni sisaruksia ja lasken sedät/tädit ja serkut vielä kuuluvaksi lähisukuun onneksi kaikki tulevat ainakin suurinpiirtein toimeen keskenään, eikä tarvitse pelätä yhteenottoja hääpäivänämme.

Meillä on vieraslistalla 163 nimeä sisältäen avecit ja noin 20 lasta ja nuorta. Aika paljon vieraita, mutta ei vain osata karsia, onneksi juhlapaikalle mahtuu hyvin eihän kaikki tietenkään pääse paikalle, joten noin 150 henkilöä on varmaan realistinen osallistujamäärä.

Meille tulee kakkosvaihtoehto, koska se kertoo minusta enemmän siitä, että tahdomme olla yhdessä niin kauan kuin elämme vaikka edessä on varmasti huonompiakin päiviä. Mies on kanssani samaa mieltä Toisaalta olen samaa mieltä joidenkin kirjoittajien kanssa, että eihän rakkaus kuolemaan pääty, mutta jos ajatellaan niin, että puoliso kuolisi (koputetaan puuta) nuorena, niin onhan se aivan mahdollista, että toinen löytäisi joskus uuden puolison, eikä se kuitenkaan tarkoittaisi ettei enää rakasta kuollutta puolisoaan. Ei kai kukaan kuitenkaan oleta, että puolison kuoleman jälkeen tulisi elää loppuelämä yksin, itse en ainakaan toivoisi sitä miehelleni, jos minä kuolisin. Tämä nyt oli tietenkin vähän ikävää pohdintaa, en tietenkään halua ajatella puolison kuolemista hääpäivänäni, mutta 2 sopiinparemmin meille, koska minä ainakin vannon tahtovani rakastaa koko loppuelämäni, enkä aio luovuttaa tuli vastaa mitä tahansa

Minä sain aikaiseksi nimikriisin. Olen aina ajatellut ottavani miehen nimen, mutta nyt kun kävin tämän ketjun innoittamana katsomassa nimiemme yleisyyttä, alan tulla katumapäälle:Savolaisia kun Suomessa on lähes 24000 kappaletta ja omaa sukunimeäni "vain" alle 700 henkilöä. Mies ei suostu nimeä vaihtamaan, mutta alan vakavasti harkita yhdistelmänimeä, silloin olisin ainoa laatuaan onneksi tätä on vielä aikaa miettiä

Minäkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että kihlaus on lupaus avioliitosta ja kun kihlaudutaan ovat häätkin suunnitelmissa. Muiden kohdalla en ole niin tarkka siitä milloin häät ovat (vuoden vai muutaman päässä kihlautumisesta), mutta itselle oli aina selvä, että kun kihlauduimme niin päätimme myös hääpäivän. Tosin me kihlauduimme oikeastaan jo joulukuussa 2011(silloin sovimme, että menemme naimisiin kesällä 2013, emme tosin kertoneet tuosta päätöksestä vielä kenellekään), mutta sormukset hankimme vasta toukokuussa 2012 ja silloin päätimme hääpäivän ja paljastimme aikeemme maailmalle

Meillä aloitettiin suunnittelu todenteolla noin vuosi ennen häitä. Kihloihin mentiin viime toukokuussa ja silloin päätettiin hääpäiväksi 3.8.2013. Kirkko varattiin noin vuosi etukäteen ja siitä alkoikin suunnittelu. Välissä on ollut vähän hiljaisempia aikoja ja välillä on valmistelut mennyt rytinällä eteenpäin. Tällä hetkellä meillä on valmistelut todella hyvällä mallilla(kirkko, hääpaikka, pitopalvelu, kuvaaja, morsiamen pukeutumine, kutsut, koristeet yms on jo hankittu)

Meille tulee karkkibuffet, josta vieraat saavat kerätä namuja makunsa mukaan ja sen lisäksi perinteiset tylliin käärityt suklaasydämet

Täällä ilmoittautuu vielä yksi perinteisten häiden järjestäjä! Me menemme kirkossa naimisiin, isi saattaa alttarille (ainakin osan matkaa) eikä sulhanen näe pukua kuin vasta alttarilla. Puku on perinteinen valkoinen prinsessapuku, mutta huntua minulle ei tule, en vain koe sitä omaksi jutuksi. Meillä on suhteellisen suuret maalaishäät: noin 160 vierasta ja juhlat pidetään navetan ylisellä. Häissämme on kakun leikkaus polkaisuneen, häävalssit, sukkanauhan ja kimppun heitot ja mukavat leikit paljon ruokaa ja juomaa, bändi soittamassa. Olemme onneksi molemmat perinteiden vaalijoita eli häiden suunnittelu on sujunut sopuisasti