Irene*

loreeen ihanaaa. Tulee itku silmään aina kun lukee näitä, määkin tahdon!

Ihanaa! Odottaispa muakin tollanen sitten kun meen takas Suomeen.

Pienet on huolet. Eikös pääasia ole se että pääsisitte kihloihin. Naimisiin voi mennä sitten vaikka kahden vuoden päästä. Mä kans yritän ajatella, että ei se kuitenkaan kosi. Mutta luulen, että joudun silti pettymään pahasti jos näin ei todellakaan käy. Jos kesän loppuun mennessä ei tapahdu mitään, niin sitten en tiedä mitä tekisin... ((

Täällä on niin kiva käydä lukemassa muiden jupinoita! Meillä ei mitään uutta auringon alla. Odottelua vain. Mies saa tosin kohta suuremman projektin valmiiksi, niin kenties sinne päähän alkaa eksyä muitakin ajatuksia kun se ei täyty tuosta projektista enää. Ja hän joutuu minua ikävöimään nyt välimatkan takia, niin kenties se auttaa asiaa.

Oih, tosi suloinen kosinta!

Mä haluun naimisiiiiiiiiiiiin. No ensin kihloihin. Ei jaksais odotella! Aina välillä tulee sellanen olo että eikö mies oo yhtä vakavissaan. Vaikka tiedän ettei se ole totta. Ajattelemme vain asian niin eri tavalla. Mutta väkisin ajattelen, että miksi ihmeessä ei jo kosi, jos kerran tiedetään että halutaan toistemme kanssa olla? Haluaisin niin kovasti aloittaa oikeasti yhteisen elämän hänen kanssaan. Minä kun en suostu edes muuttamaan yhteen ennen kihloja. Mutta haluaisin.

Illuusian.unelma, mun mielestä sun ei TODELLAKAAN pidä antaa miehellesi "periksi"! Ei missään nimessä! Ensin naimisiin ja sitten lapsia. Sun ei pidä luopua periaatteistasi miehen vuoksi. Jos mies ei ole valmis kanssasi naimisiin, onko hän todella valmis kasvattamaan yhteistä lasta? Toki kaikille miehille (kuten omalle poikaystävälleni) naimisiinmeno ei ole niin tärkeää, eikä tarkoita etteikö olisi sitoutunut jos ei ole naimisissa, mutta se tuo myös paljon turvaa äidille ja lapselle. Ja jos mies ei ole niin avioliittomyönteinen, ja "annat hänelle kaiken" ilman naimisiinmenoakin, niin hän ei todellakaan tule jatkossakaan kosimaan... Miksi kosisi, jos asuu yhdessä ja on jo yhteisiä lapsiakin?

Joo sanokaapa muuta! Me ei asuta yhdessä, enkä aio myöskään yhteen muuttaa ennen kihloja. Mutta tuntuu jotenkin tosi typerältä aina kun tapaan uusia poikaystävän tuttuja ja hän esittelee minut tyttöystävänään. Tulee sellainen olo että "jep, olen vain tyttöystävä, edelleen näiden kolmen ja puolen vuoden jälkeen..."