Heidi*

No meilla se paatos tuli alle 3kk;ssa, etta ei sita tieda vaikka aika pian teillakin tapahtus. Ootko kattonut esim. Visajourneylta mika se arvio on siella nyt calin suhteen?

Joo muistaakseni nakee kylla. Siella nakyy eka se Initial review jonkun ikuisuuden ja sitten ainakin meilla se vaan yhtakkia tupsahti siihen post decision-kohtaan. Onneks ma tajusin sen sivuston aika myohaan, muuten makin olisin varmaan suunnilleen muuttanut sinne

Babyhanna, muistaakseni meet vaan USCIS-sivulle ja laitat sen teen NOA1-numeron niin pystyt muokkaamaan noita tietoja. Eli mm. sen, etta saatte sitten ainakin NOA2 mailiin/tekstiviestilla ilmoituksen. Mekin tehtiin se vasta jalkikateen, itse asiassa varmaan vasta joku viikko ennen kuin NOA2 tupsahti Me saatiin NOA1 muistaakseni 9pv sen lahettamisen jalkeen. Babyhanna, mihin teen paperit menikaan? Meniko ne Caliin?

Mäkin tossa juuri mietin, että onpas täällä ollut hiljaista. Missä kaikki on? Toivottavasti saatte pian morsian-tittelit niin voidaan jatkaa siellä Mä oon turvallisesti perillä, ihanaa olla täällä oman kullan kainalossa!

Nyt kun muistan niin haluun sanoo, että oon niin iloinen, kun sain linkin tähän foorumiin! Ihan mahtavaa lukea teidän muiden kokemuksia kaikista asioista, ja kun kirjotatte kaikki vielä niin kivastikin. Mun muutto on saanut tän foorumin kautta ihan uusia ulottuuvuksia, ja on ihanaa tuulettaa aivoja samanhenkisten ihmisten kanssa. Toki tulee juteltua omille kavereille myös, mutta ei ne ymmärrä sitä samalla tavalla, kun eivät täysin ehkä ymmärrä tätä koko prosessia ja siihen liittyviä asioita. Ja siippa taas on ihan liian amerikkalainen ymmärtämään asioita suomalaisesta näkökulmasta Eve, mulla on myös ihan sama ongelma noiden kolmen nimenomaisen vokaalin kanssa. Jos joku tavuttaa mulle jotain, niin mun pitää ihan tosissaan keskittyä, että saan kirjaimet oikein. Varsinkin juuri A.ta ja E:tä mun pitää aina miettiä. Silloin aikanaan tein siellä Hyattilla välillä greeterin hommia ja oli tuskallista ottaa puhelimessa vastaan pöytävarauksia, kun sukunimet oli ihan outoja ja kun pyysin niitä tavaamaan nimensä, niin mulla oli vokaalit ihan vinksin vonksin. Kirjotin aina nimen listaan sitten sillä tavalla, miltä se mun mielestä kuulosti. Duunikaverit vaan aina naureskeli, että tais olla taas Heidi, joka on ottanut tän varauksen vastaan.. Mä oon kanssa oppinut ihan mukavasti noita hävyttömyyksiä. No ne kuuluu Suomessakin mun sanavarastoon, joten miksei sitten englanniksi. Siipan suomenkielen osaaminen on vähän vajaata, perkele tulee kyllä aika luontevasti (tosin se kuulostaa ihan ruotsalaiselta gayltä LOL) sekä valikoima muutakin härskiä. Ja osaa se kertoa, että se rakastaa mua på finska myös mutta ei se kovin luontevalta kuulosta Ohhoh, muuten family guy on ihan loistava. Ja american dad! Mä oon muutenkin aika koukussa jenkkien telkkaritarjontaan... (toim.huom. Suomessa voi mennä viikko, etten edes avaa töllöä!) Travel Channel on ihan ykkönen, ja mikäs kivempaa kun joka päivä joltain kanavalta tulee Sinkkuelämän uusintoja Lasi punkkua ja villasukat niin avot Siippa jaksaa ihmetellä miten jaksan päivästä toiseen tuijottaa niitä, mut hei.... Ja kivaa, ku ei ole suomitekstityksiä kiusana niin vitsit on paljon parempia Mitä tulee titteleihin, niin saan kutsua siipan vanhempia ihan omilla nimillä. Ne nyt on muutenkin niin rentoa porukkaa. Musta on silti ihanaa, että siipan isä kutsuu mua aina Miss Heidiksi. Ja aina tullessa ja lähtiessä kaappaa mut karhumaiseen halaukseen. Ne on nytkin ihan tohkeissaan mun tulosta, ja siitä, että vihdoin päästään aloittamaan meen elämä yhdessä. Ne on kyllä aika "suojelevat" vanhemmat, en siis tarkota, että ne roikkus siipan perässä puuttumassa sen tekemisiin tms mutta kyllä hyvin suoraan kertovat, jos miniäehdokas ei ole niiden makuun. Mä onneks voitin ne puolelleni tosi nopeesti, oonhan mä sentään niin ihq Ja koska siippa on niiden kanssa niin läheinen, olis kyllä tosi hankalaa, jos niiden kanssa ei tulis toimeen.

Mä kävin nyt uusiks pyytämässä sitä status-muutosta, että saa nähdä. Siinä taisi kyllä olla myös vaatimuksena, että olisi aktiivinen näissä hääpalstoilla mutta mä en kyllä ole ollut kuin täällä Ei oikein ole mieltä lukea suomalaisista hääjutuista sen enempää, kun häät on kumminkin jenkeissä.. Mä oon kanssa koittanut lukea jne, mutta jotenkin mulla on sellanen olo, että vaikka oon ollut paljon jenkeissä mutta kun en ole vuoteen ollut töissä tms. niin kielitaidon kehitys on jollain tavalla pysähtynyt. Sen vuoden työharjottelun aikana opin huikeasti, mutta nyt tuntuu etten ole juurikaan kehittynyt. Tai toki kielen käyttäminen koko ajan sujuvampaa ja helpompaa, ja eikä joka asiaa enää tarvitse ajatella mutta kuitenkin. Sanontojen oppiminen kyllä auttaa paljon kielellä leikittelyä... Mutta ihan esim. vitsejä en viitsis alkaa opettelemaan. Joskus koitan kääntää jotain hauskaa lausahdusta suomesta englantiin ja siippa on, että mitä häh

Mä oon yrittänyt päästä tuonne! Oon anonut statuksen vaihtoa jo enemmän kuin viikko sitten, mutta vielä en ole sitä saanut... Pitänee muistuttaa ylläpitoa uudemman kerran.

Okei mä en enää koskaan valita mun tulevasta jenkkiperheestä, oon näemmä päässyt todella helpolla! Huh huh Mullahan on kaksi anoppia, ja molemmat on kyllä tosi mukavia. Siipan oikea äiti on jäänyt tavallaan vähän vieraammaksi, kun aina tunnutaan hengailevan siellä Shawnin isällä ja äitipuolella. Mutta siellä on kyllä oikeesti tosi hauskaa ja rentoa, ja siellä on aina tosi kiva käydä. Onneks asuvat siellä Springfieldissä, niin niitä tulee tavattua usein. Siipan sisko on muutaman vuoden mua vanhempi, ja myös tosi tosi mukava. Mulla oli edellisessä parisuhteessa poikaystävän sisko from hell, ja ei oikeastaan koskaan tultu ollenkaan juttuun. Nyt on onneks siinä(kin) kohtaa käynyt tuuri. Mutta tosiaan kyllä pelottaa vähän ne hääjuhlat. Mä en tykkää mistään hörselöistä jne, ja haluaisin pienet ja intiimit häät, ehkä joku 50-70 vierasta ihan max. Tähän siipan äitipuoli vaan naurahti, että sweetheart, pelkästään meillä on jo niiiiin paljon ystäviä, että niistäkin tulee jo se 150. Puuh. Onpa tosi kivaa saada OMIIN häihin sen vanhempien tuttuja, joita en oo koskaan edes tavannut. Mut pitää kai ajatella lahjapöytää vaan... Siipan perhe on siellä Springfieldissä vähän semmosta "kermaa" niin senkin takia mä vähän panikoin noista bileistä. Mä vihaan olla huomion keskipisteenä, ja tälläsenä jörönä suomalaisena se on entistä vaikeampaa. Mulle pidettiin jo tossa elokuussa bridal showerit, josta tunsin ehkä viisi tyyppiä ja se lahjojen avaustilanne oli ihan kauhee, kun kaikki tuijotti mua ja piti olla just semmonen AAHHHH NIIIIIIIIIN Ihana lahja, voi että!! Just TÄLLÄSTÄ mä oon aina toivonut. Poskilihaksia vähän särki illalla siitä hymyilemisestä No onneks skumppa virtasi, niin pystyi edes vähän heittäytymään siihen fiilikseen mukaan. Ja sitten piti tietty rustata kiitoskortit kaikille.. Oli tosi hienoa kirjotella henkilökohtaisia viestejä tyypeille, jota ees mun siippakaan ei tunne No mut ei kai pidä valittaa... Onnekas taidan olla Ps. Ellinora, pistää miettimään miten ne sun exän vanhemmat oli laittanut sen pojan alulle? Sikisikö se pyhästä hengestä vai mitenkä? Vai oliko niillä sitten kuitenkin jotain salaisia seksiorgioita jossain kylppärissä tai hämyisessä tienvarsimotellissa?

Haha, repesin! Nyt mun on pakko kysyy tässä vaiheessa, kun kirjoitit aikaisemmin, että Kansas City on Helsingin ohella sun lempparikaupunkeja, niin eikö se Kansas City sitten ole ns. junttila vai onko mulla aivan väärä käsitys? Siis mulla ei ole itellä mitään käytännön kokemusta, mutta en tiedä mistä olen sellaisen käsityksen saanut. Eikös ysärin lopussa ollu se suomalainen leffaki kuin Going to Kansas City vai mikä se oli, jossa Mikko Nousiainen näytteli sitä jäbää. No mut jostain kuitenkin oon saanu sellainen kuvan, että siellä on tyyliin aika pysähtynyt vai oonko väärässä? Niin kui sä viihdyit siellä sitten, kun erotut joukosta (positiivisella tavalla) jo ihan vaatetuksenkin puolesta? (muoks: näyttelijän sukunimi muutettu) Joo sillo 90-luvulla sen leffan tulon aikoihin se varmaan vielä olikin aikamoinen tuppukylä Mutta nyt se on kyllä nostanut profiilia ihan huikeesti, ja tosiaan tsempannut kovasti päästäkseen irti tosta junttila-maineesta. Voisin sanoa, että kyllä se varmaan keskilännessä kuuluu parhaimmistoon, mut tietty ei mitään jakoa esim. Bostonin, NYkin tms kanssa ... Mutta joka kerta kun oon ollut useemman viikon jumissa Springfieldissä, niin visiitti Kansas Cityyn on ihan niin kuin wow, ihmisethän oikeasti osaa pukeutua eikä ihan joka ikinen enää ajele vastaan avolava-autolla niin kuin Simpson-citysssä. Mulla on tietty Kansas Cityä kohtaan henkilökohtainen side, kun asuin siellä sen vuoden ja toistaseks se vuosi on ollut mun tähän astisessa elämässäni kaikin tavoin ehdottomasti paras! Ei vain mitä tulee Shawnin tapaamiseen, mutta ylipäätään. Ja kun KC toimi näyttämönä tälle mun vuodelle, niin sikskin ehkä tykkään siitä niin paljon Huh, ei kyllä käy kateeks kun kuuntelee teidän juttuja anopeista from hell jne. Mulla on aina käynyt tuuri siippojen perheiden kanssa, onneksi. Shawninkin perhe on huippumukava ja jenkeiksi aika avarakatseisia ja moderneja. Liekö useat matkat Eurooppaan ehkä tehneet niistä vähän suvaitsevaisempia. Ollaan aina saatu nukkua samassa huoneessa, ja itse asiassa Shawnin äitipuoli (tai no melkin kuin äiti, kun ovat olleet Shawnin isän kanssa naimisissa 27v.) suositteli mua lukemaan sen Fifty Shades of Grey-trilogian (jos ette muuten oo lukeneet, suosittelen. Ja nimenomaan enkuksi), ja sitten se vaan hymisi, että kun pääsen ekassa kirjassa noin sivulle 80, niin on parempi varmistaa, että siippa löytyy näköpiiristä, kun alkaa tunteet kuumeta. Öh, että näin meillä Mutta ihana se perhe kyllä on, mutta varsinkin tuo äitipuoli on varsin voimakastahtoinen nainen, eli vähän kauhulla alan sen kanssa suunnittelemaan niitä meidän hääbileitä, kun pelkään, että se jyrää mut alleen ja järjestää sellaset juhlat kun SE haluaa. Pitää vaan nyt jo henkisesti valmistautua olemaan tarpeeksi vahva sanomaan oma mielipiteeni. Onhan kyse sentään kuitenkin meidän, ei hänen päivästä, vaikka arvostankin vanhempien lupautumista maksumiehiksi. Komppaan muuten Eveä kyllä edelleen siinä, että kyllä mun mielestä silti sukupuoliroolit on enempi pinnalla jenkeissä kuin Suomessa. Mutta tämä on tosiaan mun omiin kokemuksiin perustuva ajatus. Esimerkiksi, jos ollaan sukalaisviikonloppua viettämässä, niin mut on tuomittu naisten seuraan juttelemaan vaippamerkeistä ja parhaasta kokolattimattopesuaineesta sillä välin, kun miehet saa tehdä kaikkea jännää! No tämä nyt on ehkä hieman kärjistettyä, mutta.. Ja kerran kun siipalle valittelin yksinäisyyttä ja kaverien puutetta, se vaan lohdutteli, että kyllä sä kohta TYTTÖkavereita löydät. Mä sanoin, etten halua pelkästään mitään TYTTÖkavereita, niin siihen hän vaan tuumas, että aika vaikea mun on kyllä saada mitään poikakavereitakaan, varsinkiin seurustelevia sellaisia. Kulttuurierot vaan sanelee sen siellä, että se ei vaan oo niin "soveliasta" mitä Suomessa.. Paljon tulee siis suomitytölle opittavaa. Ja kun tosiaan esim. mä käyn kyllä äidin, siskon ja mummon kanssa saunassa ja monesti mukana on siskon mies ja niiden vekarat plus sekalainen seurakunta muita sukulaisia. Puhumattakaan, jos kaveriporukassa mennään mökille, ei siellä mitään saunavuoroja ole. Siinä istutaan pylly vasten pyllyä jonkun toisen poikaystävän kanssa, eikä siinä oo mitään kummallista. Ja baarissa, kun ei jaksa jonottaa vessaan niin änkeydytään tyttökaverin kanssa samaan koppiin, eikä siinäkään oo mitään ihmeellistä (siis suomikavereiden kesken). Jenkeissä en tätä ehkä lähtis yrittämään... Tai no, mun KC:ssa asuvat kaverit on kyllä aika epäamerikkalaisia, että ei ne ehkä ihmettelis sitä.. Ps. Vielä Tyylistä: Olin harjotteiluaikana töissä KC:ssa sellasessa pyörivässä fine dining-kattoravintolassa. Erään kerran sinne saapui pariskunta juhlistamaan jotain 30:nnettä hääpäiväänsä ja leidi oli tilaisuuden kunniaksi oikein laittautunut. Tukka oli tupeella, meikkiä, kimaltava paita, kapeat farkut ja JUOKSULENKKARIT. Oikeasti. Eiks tuo tilanne nyt olis vaatinut vähän panostusta? Korkkarit tai edes ballerinan tyyppiset. Ihan jotkut muut kuin JUOKSULENKKARIT. Huoh. Tervetuloa keskilänteen. Joten jeps, Epätoivoinen. Usein tulee huikeita itsetunto-boosteja

Kyllä mäkin taisin joskus äitiltä kysästä, että ootko nyt ihan varmasti mun äiti Syystä, että mä tykkään huidella pitkin poikin maailmaa, ja mulla on ehtymätön matkustelun ja uusien kulttuurien tuntemishalu. Meen äiti viihtyy kotona ja sen mielestä on parasta kun saa koko päivän siivota paikat putipuhtaaksi ja sen jälkeen istahtaa telkkarin ääreen salkkareita katsomaan. Kaupassa käynti naapurikunnassa on viikon kohokohta... No, mutta äiti on onnellinen niin ja se on pääasia. Isä taas on hyvin erilainen (tästä syystä ovat ehkä aikoja sitten eronneetkin), ja sen puolesta en epäilekkään adoptiota. Ainakaan isän puolelta... Sen kanssa on aikanaan koluttu maita ja mantuja ympäriinsä. Mulla ei ei yleensä siipan kanssa ole ollut vaate/pukeutumisongelmia, lähinnä painvastoin. Se tuntuu olevan aina hyvin tyytyväinen mun asuvalintoihin ja myös kivan usein muistaa kehua, että näytän nätiltä tänään (Aika ihanaa muuten, entisellä suomalaisella poikaystävällä oli tapana kysyä, että en kai mä NOIN lähde ulos. Tai mikä parasta, jälkikäteen sanoa, että kun sullakin oli se säkki päällä eilen... Voitte vaan kuvitella kuinka hyvältä pienetkin kehut sen jälkeen tuntuu!) Muiltakin ihmisiltä saan yleensä jenkeissä kehuja, mikä mua sinällään ihmetyttää. Kuten oon jo aiemmin tainnut tällä palstalla mainita, mun vaatteissa ei ole mitään erikoista. Päinvastoin, mä itse luokittelen itseni jopa välillä vähän tylsäksi. Oon ollut vuosia duunissa Espritillä, joten ko. merkki on aika vahvasti esillä mun vaatekaapissa vaikken muuten merkkivaatteista juuri perusta. Välillä tuolla Springfieldissä tulee kyllä vähän ylipukeutunut olo, kun mennään esim. perjantai-iltana johonkin baariin istuskelemaan. Mulla on yleensä esim. kapeet farkut, saapikkaat, toppi/paita ja yleensä huivi. Tykkään myös pienistä asusteista; roikkuvista korviksista tai sitten mulla on jonkunsortin kaulaketju ja rannekoruja. Eli ts. suomalaisesta näkökulmasta ihan tavallisen tallustajan outfit, mutta usein tulee olo, kun olisin vähintäänkin menossa pikkumusta-cocktail bileisiin, kun muut tytöt suosii juoksulenkkareita, roikkuvia kulahtaneita farkkuja/college-housuja ja huppareita. Hmmmmmph. Välillä tulee jopa kiusallinen olo, vaikka tiedän, että täällä Suomessa hukkusin vaan ihan massaan. Adidaksen juoksulenkkarit=american dream. NOT. Jos mä joskus alan niitä käyttää muuta kuin salilla/juoksulenkillä/auton tankkausreissulla, please tulkaa pelastamaan mut!

Ellinora, niin on!! Olin tossa tiistaina ihan uppoutunut siihen blogiin! Ja tosi kiva, että asustelee niin lähellä. Varmasti helpottaa, kun koti-ikävä iskee...

Mullakin on Missourissa muuten pari kertaa mekon kanssa käynyt tuo Marilyn Monroe-moment, ja pari kertaa on ollut hyvin otettu miespuolinen yleisö Mutta hemmetti, kun siellä tuulee ihan koko ajan Mulla on shortsien kanssa asenneongelma, mun mielestä mun koivet näyttää kahdelta paksulta puutukilta, auta armias varsinkin silloin kun istun jossakin. Yäk, ei mitään kaunista katseltavaa. (tai no, omissa silmissä ei ainakaan) Huumorintajusta tuli sellainen mieleen, että suomeksi mulla on aika härski huumorintaju ja oon aika avarakatseinen mitä tulee alastomuuteen jne, ja pissakakka-huumori naurattaa kaikkein eniten. Varmaan tullut noiden miespuolisten kavereiden myötä.. Jenkeissä sitä ei ihan samalla mittakaavalla voi viljellä, ja sillon kerran kahdessa vuodessa kun mietin, että voisin olla englanniksi hauska niin on supistettava suu suppuun, kun seura ei oikein salli härskejä alapääjuttuja Mutta pari kertaa oon kyllä onnistunut sanomaan sopivassa seurassa jotain hauskaakin, ja jälkeenpäin pari siipan jenkkikaveria onkin kuulemma miettinyt, että nekin haluais suomalaisen tyttöystävän kun ne on niin rentoja ja hauskoja. Ja niillä on muuten monella mielikuva, että me suunnnilleen tallustetaan menemään täällä tissit paljaina pitkin kaupungin katuja En oo korjannut tätä mielikuvaa, nauraen oon aina vaan käskenyt niiden matkustaa Suomeen ja tarkistamaan tilanteen itse

Ja muuten, kiitos Ellinora (sinä taisit olla vinkin antaja tuosta Happiness is... Blogin Annista?.) Laitoin hälle juuri pari päivää sitten mailia, ja ollaan nyt rustailtu useita maileja ja oon lueskellut blogia ja hihitellyt samankaltaisille huomioille jenkkiläisestä elämänmenosta, mitä itsekin oon tehnyt. Ja sovittiin jo, että tavataan tässä heti kun pääsen Missouriin ja oon asettunut aloilleni. Tästä se kotiutuminen alkaa! Ja helpottaa kummasti, kun tietää että lähellä asustelee samanhenkinen suomea höpäjävä!

Kivaa kun joku muukin kirjottaa pitkästi... Musta on ihanaa lukea muiden kirjotuksia, ja tykkään itsekin välillä avautua. Mutta joo, Epätoivoinen, vaikka Helsinki onkin mun lempparikaupunki niin onhan se monella tavalla vielä toivoton takapajula ja ahdistavan pieni, varsinkin kun palaa reissusta jostain maailman metropolista Mutta oon vaan vuosien saatossa oppinut yhdistämään Helsingin myös kaikkeen mukavaan, kuten esimerkiksi mun läheisimpiin ystäviini. Ja onhan tänne aina kiva palata... Mä oon muuttamassa Springfieldiin MO, mikä asukasluvultaan on noin Turun luokkaa mut siihen ne yhteneväisyydet sitten loppuukin. Kaikki on ihan levällään ja minnekään ei pääse ilman autoa. Joka kulmassa on pankki tai kirkko, joskus jopa ne molemmat yhdessä, baarit sulkeutuu kello 01 ja melkein kaikilla mun ikäsillä (Öpauttirallaa plus-miinus 2 vuotta kolmestakympistä) on lapsia, ja ne on naimisissa ekaa taikka tokaa kertaa. Koita siinä sitten muodostaa kaverisuhteita, kun seuraava perheetön ikäluokka on joko 20vee tai sitten jo melkein 50v. Että kyllä tässä pientä pelonkin poikasta on rinnassa jännityksen lisäksi... Se Kansas City, missä asuin vuoden, on mun toinen lempparikaupunki, ja sinne ehdottomasti haluan takaisin. Siippa on jo käytännössä suostuteltukin, mutta se on vaan huolissaan duuneista ym., ja kun se ei enää haluais minkäännäköstä kaukosuhdetta; esim. jos mä saisin eka duunin sieltä ja muuttasin sinne. Mut aika utopistista on, että me molemmat saatas hyvä duunipaikka samalla kellonlyömällä, että saas nähdä minkänäköseen kompromissiin me sitten päädytään. Mutta pitää vaan nyt pitää peukut pystyssä, että kaikki menee hyvin. Oon vähän kärsimätön luonne ja kaiken pitäs tapahtua nyt ja heti, vaikka onhan tää viisumiprosessi tietty opettanut kärsivällisyyttä munkin kaltaiselle hätähousulle. Mulla kans tuo englanti aiheuttaa välillä ongelmia. Oon kanssa siipalle sanonut, että ihan oikeasti mulla on ihan hyvä huumorintaju ja saan ihmiset joskus nauramaankin mun jutuille. Englanniksi se on lähinnä sitä, että äännän/sanon jotakin hassusti, ja se on niiden mielestä niiiiiiin huvittavaa. Mua se alkaa vaan ottaa päähän Ja tosiaan kun oikein vituttaa, niin olis kivaa kun vois oikein kunnolla ärripurreilla, tuntuu että englanniksi riidellessä se kiukun pahin särmä kaatuu siihen kieleen. Mutta oppia ikä kaikki, eiköhän se sieltä joskus 10 vuoden päästä tule... Heh, mä voin vaan Epätoivoinen kuvitella sen tilanteen, kun oot hihhuloinut siellä alusvaatteissa... Meillä ei muistaakseni oo sattunut tuollaisia juttuja, siippanen on melko rento noiden asioiden kanssa. Mutta silti ihmetyttää edelleen se, että se ei voi tallustella boxereissa kotona, jos sen kämppis (paras ja lapsuudenkaveri jostain 20vuoden takaa toim.huom!) on himassa. Mä oon tottunut omien suomalaiset miespuolisten kaverieni kanssa, et ne tallustaa menee keskenään sukukalleudet heiluen eikä kukaan pidä sitä yhtään omituisena Ja joo, onhan kaikki Itärannikkolaiset kunnossa Sandyn jäljiltä? Pahoja kuvia ainakin New Yorkista

Mrs.Cat, mä oon muuten saanut ihan samanlaisia kysymyksiä.. Melkein välillä alkaa tulla jo paha mieli, kun ihmiset sanoo mulle, että mun pitäs viimein alkaa hankkimaan suuntaan elämälleni, hankkia kunnon töitä jne mitä siihen nyt kuuluu. Ei jaksas enää jokaselle selittää koko tätä viisumiprosessia ja sitä mikä palkinto siellä sitten lopussa odottaa.. Oon tietoisesti pysytellyt nyt pätkätöissä enkä oo hankkinut pysyvä asuntoa jne, koska viimisen vuoden oon käytännössä henkisesti & fyysisesti valmistautunut maasta muuttoon. Jos olisin päättänyt jäädä Suomeen vakituisesti, niin totta kai olisin hankkinut oman asunnon ja kunnon duunia, mutta tässä tilanteessa se ei vaan kannattanut. Mun "elämän suunta" nyt vaan on siellä Jenkeissä ja joidenkin tuntuu olevan sitä vähän vaikea hyväksyä. Paljon kuulee myös kliseitä, että "niin vaan miehen perässä muutat". No kyllä, näin teen mutta ei se mun mielestä oo ollenkaan huono syy. Nyt on ainakin jotain tuttua ja turvallista odottamassa uudessa maailmassa Ja ihanaa nimenomaan on se, kuinka paljon kaikkee uutta ja jännää elämään tulee. Varmasti myös ikävää, surua ja ongelmia , mutta niille ei saa vaan antaa periksi. Jos mistään ei luovu, ei mitään saakkaan. Ohhoh,olipas nyt vähän liirumia ja laarumia ja ties mitä, mut tältä se nyt vaan tuntuu Ps. Mrs.Cat, joko on liput hankittu?

Jooo meilläkin asustelee vielä hetken kämppis (siippasen paras kaveri) ja munkin pitää aina muistaa, etten missään "vähissä" vaatteissa vaikkapa mene käymään vessassa. Vois mennä kaverilta pasmat sekaisin. Ja huom., siis edes Shawnkaan ei kävele esim. boxereissa vessaan vaan aina vetää päälleen esim. pyjamahousut. Ihan kummaa touhua Mua aina naurattaa, kun Shawn kertoo suomalaisista tavoista, siis siitä reissusta kun se kävi viime syksynä Suomessa.. Kun mentiin vanhempien luokse niin totta kai sauna oli ohjelmassa ja Shawnin mielestä oli huvittavaa, että se tapas tulevan vaimonsa vanhemmat vasta toista toista kertaa, niin heti vaan työnnettiin kuumaan laatikkoon alasti tyttären kanssa ja lyötiin vielä bissekin kouraan kaupanpäälliseksi Ei ihan sopis jenkki-kulttuuriin tuollainen käyttäytyminen...

Hahha, kuulostaa kyllä tutulta Mullakin oli sillon jenkeissä työharjoittelussa kämppiksenä suomalainen kundi, ja muutenkin parhaat vaihdon ajalta saadut kaverit edustaa miessukupuolta... Kyllähän siinä oli siipalla aluksi vähän nielemistä, varsinkin kun siinä vasta tavattiin ja oli suhteen alulle tyypillistä epävarmuutta... Mutta kyllä se nyt on jo tottunut. Ärsyttää vaan noin yleisesti, kun tehdään isommalla porukalla jotain (jenkeissä) niin miehet lähtee tekemään keskenään kaikkea kivaa ja jännää, ja mut on tuomittu jäämään muiden naisten seuraan keskustelemaan omenapiirakka-resepteistä... No vähän kärjistetysti tämä esimerkki, mut näin se vaan valitettavan usein menee. Ja jos lähtisin sinne miesten seuraksi, niin takuulla saisin kaikkien naisten vihat niskoilleni Muutenkin on suomalaisena vähän vaikea tottua näihin kulttuurieroihin. Suomessahan käydään kaikki pinossa ja poikittain saunassa ja kesämökillä naku-uinnilla, ja siellä taas alastomuuteen suhtaudutaan ihan eri tavalla, jopa saman sukupuolen kesken. Ei siellä esim. mieskaverit voisi keskenään kuvitellakaan heittäytyvänsä nakuksi toistensa seurassa ja naisetkin tuntuu olevan kauhean häveliäitä. Mulla on rempseenä ja suorana suomalaisnaisena aina välillä vähän mietittävä miten toimin Tai minkälaisia vitsejä päästelee suustaan. Ellinora, miten sun miehesi on noin niin kuin ylipäätään sopeutunut suomalaiseen kulttuuriin ja tapaoihin? Mitä tykkää esim. saunasta?

Hmm, tosi hassua ettei se sanonut mitään noista rokotuksista. Mä nyt mielenkiinnosta kaivoin omat todistuskopsuni esille, ja eipä oo mullakaan rukseja missään kohtaa rotaviruksesta alaspäin. Vaikka mulla on hepatiitti-rokotukset ja Borgströmillä oli niistäkin tieto (vein kv-rokotuskortin mukanani sinne). Noh, toi I-693 taas joka täällä täytettiin, siinä on ruksia ja päivämäärää ja seltystä joka rokotuksen kohdalla. Toivottavasti sun ei Heidi tartte otattaa rokotuksia sitten täällä vaan Borgstromin todistus menee kertaheitolla läpi . Toi koti-ikävä kyllä iskee ihan välttämättä aina välillä, eikä sille voi mitään. Olo on ihan erilainen kun tulee tänne loppuelämäksi, eikä sillä periaatteella että palaa vielä Suomeen. DC:ssa on melko suuri suomalaisyhteisö, mutta ne on melkein kaikki järestään lapsiperheitä jotka on täällä parin vuoden työkomennuksella ja kuten mä oon tainnutkin sanoa (vai oliko se siellä Housewives-ketjussa), niin tuolloin on toki asenne täääääysin erilainen. Ja ne on muutoinkin ihan erilaisessa elämäntilanteessa, eikä pelkkä yhteinen kieli ja sama kotimaa aina riitä että olis tarpeeksi samalla aaltopituudella. Mä kaipaan Suomesta eniten mun kavereita ja työpaikkaa. Perhettäkin kaipaan, varsinkin sillon kun tuntuu tosi yksinäiseltä ja muutenkin epätoivoiselta, mutta eniten kyllä ikävöin mun kavereita ja sitä, että aina oli joku kenen kanssa käydä lenkillä taikka viinittelemässä taikka vaan katsoa telkkaria. Tai ihan vaan joku kenelle soittaa mihin aikaan vaan, vaikkei olis asiaa. Sitä, että oli mahdollista valita mitä tekee, milloin tekee, kenen kanssa tekee. Sitä, että oli koko ajan kauheasti menoja, hyvä työpaikka ja ihana työporukka. Suomenkieltä mulla oli aluks kanssa ikävä, ja sain kauheita raivareita jos joku enkkusana ei heti muistunut mieleen (vaikka noita käy suomenkielelläkin) tai jos joku vitsi ja slangisanonta meni ohi, ja noin kävi varsinkin väsyneenä jolloin on muutenkin valmiiks hermoherkkä. Ruoista mulla on ikävä tietty niitä ruokia, joita ei pysty postittamaan tai ei löydy täältä: valion raejuustoa (täkäläiset maistuu ihan eriltä), tavallista rahkaa (quark tai greek yoghurt ei oo sama), mehukeittoa, maksamakkaraa. Huomasin tosin kesällä kun olin 2kk Suomessa, että mulla oli ikävä täkäläisiä ruokia . Ja ihmisten hymyilyä, ystävällisyyttä ja avuliaisuutta. Parin kaverin kanssa tehtiin kerran Skypellä illanistujaiset, pelattiin trivialia, juoruskeltiin ja juotiin viiniä . Oli tosi hauskaa, mutta aikaeron takia ne tietty meni sitten nukkumaan jolloin mä jäin pienessä viinihumalassa yksin (siippa oli taas poissa kotoa) jo alkuillasta mikä oli todella mälsää. Enivei, kyllä siipalta on vaadittu kärsivällisyyttä että kestää mun ikäväkohtauksia. Me ei myöskään kumpikaan oltais haluttu naimisiin, mutta nyt kun ollaan niin ihan kivaahan se on ja selkeästi täkäläisessä kultuurissa aviopariin suhtaudutaan niin eri tavalla että mun asenne avioinstituution tarpeettomuudesta ei veis täällä kovin pitkälle . Meillä koko alkutaipale on ollu muutenkin vähän erilainen, kun ekat noin 3kk asuttiin lähinnä hotelleissa ympäri maata ja yhteinen asunto saatiin vasta viime vuodenvaihteessa (ja siippahan vasta nyt alotti työt täällä Washingtonin seudulla, eli ollut melkein järestään tähän asti poissa melkein kotoa joka viikko, joskus myös vkonloput). Meillä oli tuolloin auki, että oisko muutto Bostoniin vai Washingtoniin. Washington on siis meille kummallekin yhtä uusi ja tuntematon kaupunki, eikä myöskään siipalla ole täällä kaveriporukkaa jota kautta mä oisin myös voinut saada kavereita. Ihan yhtä vähän ihmisiä me täällä tunnetaan. Onneks täällä asuu siipan äiti ja sisko, joka olikin iso syy miksi tänne päädyttiin. Mulla oli täällä onneks ihmisiä vierailemassa aika paljon viime keväänä mikä helpotti ikävää. Ekaks tuli hyvä ystävä viikoks, sitten isosisko, sitten äiti ja pikkuveli. Äiti oli pari vkoa ja pikkuveli kuukauden. Ja kesänhän mä olin Suomessa. Enivei, mä oisin ehdottoman innoissani myös tunkemaan suomi-tyttöjen juoruilu- ja viinittelymiittiin!!!! Siipalla on tammikuussa työreissu Vegasiin, ja jos en oo löytänyt siihen mennessä fulltime vakiduunia, niin voipi olla että tungen sen reissulle mukaan . Epätoivoinen, Washingtonin ja Bostonin väliä on myös helppo ja halpa lentää, jos haluat jossain välissä rehvailla!!!! Eve, puit juuri mun kaikki ajatukset sanoiksi Eihän mun tarviis kuin painaa copypastea ja esittää nuo ajatukset omanani Jotenkin tänään muhunki iski yhtäkkiä, et hei mä oon MUUTTAMASSA toiseen maahan ja vielä jonnekin 8000km päähän. Tapasin yhtä ihanaa ystävää, käytiin kahvilla ja Töölön rannoilla kävelemässä, ja sen jälkeen itsekseni kiertelin muutamia kauppoja Helsingin keskustassa. Iski vaan yhtäkkiä tajuntaan, että kolmen viikon päästä mä en voi enää tehdä tätä ja vitsit, miten ikävä mun tuleekaan Helsinkiä. Oon alunperin Porista kotoisin, mutta Helsinki on kyllä niin maailman paras kaupunki. Ehkä kamalaa sanoa näin, mutta kyllä mullakin ehdottomasti tulee eniten ikävä kavereita. Ne on kuitenkin tavallaan muodostanut tän aikuisiän "perheen" ja mullakin on melko iso ja tiivis ystäväpiiri ja vilkas sosiaalinen elämä. Ja ihanaa tosiaan, kun voi millon vaan soittaa kavereille, poiketa kylään viinipullo kainalossa ja parantaa maailmaa villasukat jalassa hyvän ystävän kanssa <3 Jenkeissä mulla ei oo -varsinkaan siellä Springfiedissä- oikeen ketään ystäviä ja pelottaakin vähän, että tuleeko musta yksinäinen ja onneton. Siipalla kyllä on onneks kavereita ja saan niiden mukana pyöriä, mutta ei se ole ihan sama asia. Tutustun helposti kyllä uusiin ihmisiin, mutta kyllä se vie aikansa ennen kuin ollaan ystävyydessä sellaisella tasolla, että oikeasti voisi kaikesta puhua. Ja mulla vielä kun on täällä Suomessa oikeastaan enempi kundi- kuin tyttökavereita ( se kundien selkee, ronski huumorintaju miellyttää mua) niin sekin saattanee aiheuttaa ongelmia. Jenkeissä on jotenkin nuo tyttö/poikaystävyys-roolit paljon kapeampikatseisempia kuin Suomessa.. Siippaselle oonkin aikanaan tehnyt sen selväksi, että se on joko minä JA mun miespuoliset kaverit tai sitten ei mua ollenkaan, ja se onkin onneksi vähän rennompi tuossa asiassa kuin monet muut, joihin oon törmännyt. Oon kyllä muuten kanssa huomannut, että jenkeissä aviopareihin suhtaudutaan eri tavalla mitä Suomessa. Siellä se on vielä instituutiona arvossaan.. En mäkään ihan vielä olisi vihille ehkä mennyt, mutta ihan hyvältä ja oikealta se kuitenkin tuntuu. En oo kuitenkaan minkään suurien kermakakku-häiden perään enkä muutenkaan tykkää kauheesti olla huomion keskipisteenä juhlissa, missä en tunne puoliakaan ( Siipan vanhemmat haluaa järjestää meille keväälle ne isot juhlat, niin saas nähä ollaanko niiden kanssa enää kohta väleissä, kun kerrotaan meidän mielipiteet. Mies onneks komppaa mua, eli ei ainakaan meille tuu asiasta näkemyseroja ) Muutenkin perhearvot on mun mielestä siellä enemmän arvossa kuin täällä Suomessa, vai tuntuuko se vaan musta siltä.. Siellä ollaan kauheen läheisiä ja aina on jotain kissanristiäisiä missä kokoonnutaan perheen tai lähisuvun kanssa yhteen. Ihanaahan se, varsinkin kun mun tuleva "perhe" on ihan huippu ja mut on otettu vastaan kuin kauan maailmalla asunut tytär Sopivasti vielä pääsen sinne nyt, kun holiday-season alkaa Ja mä oon ehdottomasti sitä mieltä, että meen pitää järkätä joku ryhmätapaaminen vaikka tuossa alkukeväästä jonnekin minne kaikille olisi helppo tulla. Mulla on ainakin teistä kaikista tullut hyvät fiilikset, ja vois olla hauska viettää viikonloppu suomi-teeman ja viineilyn merkeissä Tosiaan nuo komennusmatkalaiset on ihan eri rotua... Mullakin yksi kaveri asui monta vuotta Pekingissä, mutta se ei juuri koskaan ollut tekemisissä noiden komennusmatkalaisten kanssa, kun ne kuulemma vaan asuivat kaukana keskustasta aidatuissa "villoissa" eikä juuri vaivautuneet edes tutustumaan paikalliseen kulttuuriin.. Nää vähän valveutuneemmat Pekingin suomalaiset kai kutsuikin niitä "villakoiriksi" Kun muuttaa maahan loppuelämäksi, on vähän pakkokin suhtautua eri tavalla. Ei jenkeistä koskaan tuu kotia, jollei heittäydy siihen ihan täysillä

Missourin alueella taitaa heikosti olla noita suomijuttuja tai ylipäänsä mitään skandinaavista Pandan lakua löytyy kaupasta, samoin Finlandia-vodkaa ja niin Kallen mätitahnaa ja Gevalia-kahvia Eli kyllä mäkin aina raahaan Suomesta mukanani jääkaapillisen kamaa, ja nyt oon jo varoittanut perhettä ja kavereita, että saavat laitella mulle sitten suklaata ja suomalaisia naistenlehtiä ym. Ja tuo Mummola-keittokirja kuulostaa hauskalta, pitääpä kurkata jos sen löytäsin matkaan mukaan. Voisin sitten tossa työpaikkaa odotellessa olla oikein ehtoinen emäntä ( Siinä kohtaa alkaa kyllä mies kyselemään, että vaihtuko vaimoke johonkin toiseen naiseen viimeisimmällä suomi-reissulla ) Munkin tarvii myöntää, että omaa jo vanhempien luona asuvaa karvatassua ja kavereita tulee kaikkein eniten ikävä. Oon muuttanut lapsuudenkodista poies jo melkein 10v sitten, enkä niiden kanssa samassa kaupungissakaan ole asunut 8 vuoteen plus ulkomailla vietetyt ajat, niin kyllä se koti-ikävän pahin ranka on jo taittunut. Toki se tulee olemaan eri asia asua 18h lentomatkan kuin 3h automatkan päässä. Mutta skype on kätevä, ja facebook ja sähköposti. Ja textarinkin voi aina laittaa, jos siltä tuntuu. Kavereita ja lähiperhettä on heti tulossa kylään ens keväänä meen hääpippaloihin, ja jenkeissä asuu jo ennestään muutama kaveri Suomesta.. Ja ens kesänä me koitetaan itsekin päästä Suomeen kylään. Aika rientää...

Hih kiitos oikaisusta Ei mulla oo katos mitään hajua, että mitä piikkejä muhun on pistelty, auliisti vaan nostan hihan ylös kun joku käskee Eli mitäs siihen sellaseen peruspakettiin sitten oikeasti kuuluu? Eli nyt kun on polio ja jäykkäkouristus, niin muistaakseni siinä on joku kolmaskin... Mutta tosiaan ne hepatiitit mua vähän harmittaa, kun joskus sain jostain lääkäriltä sen reseptinkin, mutta sitten olisi pitänyt mennä apteekkiin ja hakea ne, ja sitten mennä tääs lääkäriin/terkkarille tms joka olis pistänyt ne muhun. Saamattomana ihmisenä se jäi sinne kaapin pohjalle pölyttymään ja vanheni. Ja tosiaan nyt se Borgströmin pentele ei vaatinut kuin sen polion tehosteen... No pitää hakea se sitten sieltä, tai jos nyt vielä kerkeis aloittamaan sen täältä käsin ennen kuin lähden... Joo ja ei nämä kyllä mitään helppoja ratkaisuja ole... Asuin jenkeissä Kansas Cityssä elokuu2010-syyskuu2011, mutta se oli tavallaan erilaista kun tiesin, että olen tulossa Suomeen jossakin vaiheessa, plus että mulla oli duunipaikka ja suomalainen kämppis. Viimeisen vuoden mä oon ollut puolet ja puolet Jenkeissä ja Suomessa, ja jenkeissä oloaikana en oo tehnyt duunia tms. Asiaa on helpottanut se, että seutu on tuttua ja sieltä löytyy jo kavereita. Mutta tosiaan, esim. viimeks kun mä olin siellä sen 2kk heinä-syyskuussa, niin kyllä siinä oli monia vaikeita hetkiä. Mun siippa kun asustelee noin 2,5h matkan päässä sieltä Kansas Citystä, ja meillä tuntui olevan joka viikonloppu jotain kissanristäisiä, niin ei keretty sinne käymään kuin kerran. Eli ts. en juuri ollenkaan päässyt tapaamaan omia kavereitani, kun ei mulla siellä Springfiedissä vielä oikein asu muuta kuin tuttuja. Alkoi kyllä ahdistaa ihan täysillä, ja kun ei ollut ketään muuta kehen purkaa se kun siippa-parka, niin tuntui pahalta. Ja vaikka oli ihan kauheeta tulla takas Suomeen, niin hitsi, että oli kivaa nähä omia kavereita Eli kyllä se sopeutumista vaan vaatii... Varsinkin kun ei ole duunissa, ja tuntuu, ettei ole mitään omaa vaan on täysin riippuvainen siitä toisesta. Mutta kyllä mä hyvillä mielin oon lähdössä, ja nyt ei tarvitse enää laskea meen yhteisiä viikonloppuja eli voin hyvillä mielin sillon tällön useemmin reissata itseksenikin sinne KC viettämään kaveri-vloppua. Ja ens keväälle me ollaan puuhaamassa muuttoa sinne kuitenkin... Mutta ikävä tulee ihan varmasti Suomeen, kavereita, perhettä jne. Vaikka viihdynkin jenkki-kulttuurissa... Mutta tosiaan, kyllä sitä aina itsekin välillä miettii ja äiti varsinkin jaksaa muistuttaa, että mitä JOS. Eli jos tunteet haalenee tai muuten vaan tulee eroavaisuuksia, kun arki oikein kunnolla alkaa. Mut sitähän meistä ei voi kukaan tietää, pitää vaan heittäytyä täysillä siihen tunteeseen, mikä sillä hetkellä on, ja miettiä sitten myöhemmin jos ongelmia tulee vastaan. Kyllä tää, että on nyt virallisestui vuosi asuttu kahdessa eri maassa ja oltu pitkiä aikoja erossa, niin kyllä se on vahvistanut tätä suhdetta eli en usko, että me ihan heti ekaan ongelmaan kompastutaan. Tunteet on vain vahvistunut erossaolo aikana. Joskus toki erossaolo-aikana alkaa miettiä, että onko tää sen arvosta jne ja sitten välillä on hassu tunne nähdä ja koskea toista parin kuukauden näkemättömyyden jälkeen. Mutta ihan hetkessä siihen sopeutuu, että se toinen on siinä taas ja tuntuu taas niin hyvältä Tuntuu, että tunteet vahvistuu vielä melkein enempi sillon kun ollaan yhdessä, kun on niin hyvä vaan olla siinä. Mutta kyllä se muutto on riskin arvoinen asia. Ei mitään voi saavuttaa, jollei jostain sitten luovukkin (yäks, mitä kliseitä!). Tsemppiä, kyllä se siitä. Ja jos sä sinne Bostoniin meet, niin mehän voidaan järkätä jotain suomityttöjen tapaamista jonnekin päin jenkkejä Sitten voidaan viikonloppu hengailla yhdessä, höpöttää suomea ja vaihtaa ajatuksia kaikesta mieleen tulevasta Se helpottaa ainakin hiukan Mitä tulee lentoihin, niin mä oon jo ihan tottunut Mä oon reissannut pienestä pitäen, yksinkin ja pitkiä lentoja, joten ylees mä syön sen eka aterian ja otan pari viiniä ja sammahdan siihen asti, kun seuraava ateria saapuu Lyhimmillään tuonne Springfiediin pääsee yhdessä vaihdolla suoraan Helsingistä Chicagoon, mutta AA on niiiiiin ankea matkaväline... Ja nyt hinnat oli paremmin kohdillaan BA:lla, niin se oli helppo valinta. Siellä on vielä palveluakin tarjolla... Kauan meinasit jenkeissä olla tällä kertaa?

Mä sain kopiot siitä lääkärintarkastuksesta, mutta just kattelin sitä rokotuskorttia ja mä en ymmärrä niistä lyhenteistä mitään.. :/ Sen tiedän, että 2006 oon saanut "paketin" jossa on jäykkäkouristus, raivotauti ym. jotain näitä perusjuttuja ja nyt otin polion tehosteen sillon tarkastuksen yhteydessä. Hepatiittejä mulla ei muuten sitten ole ollenkaan,(on ihan laiskuuttani jäänyt ottamatta, kun se on vieläkin tosi monimuikaista!) Borgström ei sanonut niistä mitään eikä influenssasta ym. Pitääkö ne mun vielä hakea? Ja oon kanssa sairastanut vesirokon, mutta ei tohtori edes kysellyt siitä mitään, eli en tiedä/ymmärrä noiden lomakkeiden perusteella onko se merkannut siihen mitään vai ei. No mut ainakin oon perusteellisesti (No tai mr. Borgström ei nyt kovin perusteellinen ollut ) testattu ja tutkittu yksilö, ja voin hyvillä mielin sen puoleen lähteä reissun päälle

Katoin just et jos laitan postin mukana niin 15kg saa 75e:lla... Luulen et se tulee halvemmaksi, kun mitä todennäkösemmin AA rahastaa multa vielä yhden laukun siellä Dallasissa, ja sitten mulla onkin laukulle yhtäkkiä kertynyt hintaa ainakin 150e. Onneks mulla on jo kaikki kesäkamat siellä, niin ei tarvii niiiin paljoo raahata. Mut aina sitä painoa jostain kumman syystä ilmestyy Mä laitan aina kans destination-osoitteen, just esim jenkkeihin mennessä siipan osoitteen (tulevan kotiosoitteen! ) ja Suomeen päin tullessa tän mun kaverin osoitteen, missä nyt oon suomiaikoina asustellut. Ja jenkkeihin mennessä mun jenkkinumeron ja suomeen tullessa mun suomi-numeron

Lainaan itseäni, taidanpa laittaa ylimääräsen paketin postin kautta vaan Koitin BA:n sivuilla varata extra-laukkua, niin tuli vaan maininta että valitsemillani lennoilla lisälaukun osto ei ole mahdollista... Ja mistään ei löydy puhelinnumeroa/sähköpostiosoitetta, jotta voisin kysellä asiasta. Murr.

MrsCat, 16.11 on varattu lennot (Ja paluu 20.1.2013, no sitähän nyt en tietenkään käytä, mutta yks suuntanen olisi ollut melkein 4000e niin tuo menopaluu on ihan hyvä vaihtoehto 750e:lla ) Eli Helsinki-Lontoo-Dallas-Springfield, miellyttävät 19h taas matkustusta Hei kyselinkin jo aiemmin, että miten tuo extra-laukun maksu nyt sujuu? Ootteko konkarit mimmosin varustuksin aikanaan lähteneet? Kun lennän BA:lla ja nettisivut on parhaimmillaankin epäselvät koskien ko. asiaa. Eli jos maksan sen ennakkoon/lähtöselvityksessä, niin meneekö se nyt sitten ihan loppuun asti samalla hinnalla, vai pitääkö Dallasissa maksaa uusiksi kun vaihdan American Airlinesille? Lufthansalla se on kai niin, että samalla maksulla menee koko matka vaikka vaihtaisikin yhtiötä saman allianssin sisällä.. Mutta niissä tuntuu olevan aika paljon yhtiökohtaisia eroja.

Jooo, kyllä tässä on itse kullakin ollut usko koetuksella mitä tulee odottamiseen ja siihen, että näkee niin vähän. Mä oon ihmetellyt miten mun kroppa on kestänyt tilttaamatta joka kerta, kun on pitänyt lähteä jenkeistä takas Suomeen. :/ Se on aina niin kamala tunne, semmonen kauhee möykky vaan kurkussa ja mikään ei tunnu miltään, ruoka ei maistu ja uni ei tule. Sitten kaikki kaveripariskunnat vieressä halailee ja pussailee jne, ja itse tekis mieli kirkua et lopettakaa! PennyV, me ollaan kanssa kuin siamilaiset kaksoset kun ollaan siipan kanssa yhdessä. Mä oon muutenkin semmonen kainalokananen, niin ihanaa kun saa vaan koko ajan olla toisen vieressä Mekin varmasti paikkaillaan läheisyydenkaipuuta piiiitkään kun sinne menen. Epätoivoinen, tsemppiä vaan kovasti!!! Tiedän kyllä tunteen tästä pakkonaimisiinmenosta jne. Mekin sitä vähän mietittiin, mutta kun kuitenkin halutaan olla yhdessä, ja joka tapauksessa jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa se tapahtuisi kuitenkin.. Niin nyt se vähän tapahtuu vaan hiukan aiemmin mitä ajateltiin... Kaksi vuotta me ollaan nyt oltu yhdessä, ja kihloissa puoli vuotta ja kun molemmat meistä hätyyttelee sitä kolmenkympin-rajapyykkiä (tai siippa meni yli jo), niin ei se sitten enää oikeastaan kummalta tunnu ollenkaan Ja mekin ajateltiin tässä loppusyksystä pitää ihan pieni epämuodollinen I DO-tilaisuus ja pirskeet sitten keväällä Kuinka nopeasti muuten CG ja työlupa on teille tullut? Me ajateltiin alkaa täytellä lomakkeita ym heti kun meen sinne, jotta naimisiinmenon jälkeen saadaan heti laittaa se paketti menemään. Täytyy kyllä tunnustaa, etten oo kauheasti vielä kerennyt paneutua siihen AOS-elämään, onko täällä konkareilla neuvoja, mistä kannattaa aloittaa? Visajourney lienee taas hyvä tietolähde? Ja mites muuten sitten passin uusiminen, kun tulee uusi sukunimi? Kerkeekö esim ensi kesän suomen visiitillä sen tehdä sitten? Saanko mä sillä ylipäätään matkustaa jenkeistä suomeen, kun on eri nimi? Ps. Hain mun viisumin eilen! Siinä se nyt kiiltelee uutuuttaan passissa, ja sitten tuo keltainen pullea kuori. Pitää vaan pitää niitä kuin kukkaa kämmenellä, Toivottavasti ei talo pala nyt tai mitään