Happily ever after

Täydellinen hääbiisi: Westlife - Beautiful in white

Hymyilin kyllä, mutta itkin myös vähän väliä. Ihan järjettömän hieno ja liikuttava olo oli kyllä koko päivän.

Minulla oli valtava tyllihelma isoinen laahuksineen ja tyllialushameineen ja mietin kyllä ennen häitä, että miten ihmeessä siitä vessareissusta sitten selvitään. No, hyvinhän ja itseasiassa aika helpostikin selvittiin: käytettiin invavessaa ja kaaso nosti syliinsä laahuksen ja itse keräilin puvun etupuolen syliin. Sitten istahdin pöntölle väärinpäin. Hyvin sujui. Ei siis huolta kanssa morsiot! Kyllä tekin siitä hyvin selviydytte!

Meillä oli myös omat valat. Itse lausuin ulkomuistista, joskin lappu oli kyllä puvun etumuksessa jemmassa varalta. En ihan sanatarkkaan muistanut, mutta hyvin kuitenkin. Mies kaivoi oman lappunsa taskustaan ja luki siitä, mutta oli kyllä silti unohtanut yhden lauseen kun ei siitä suoraan lukenut vaan vilkuili vain tarvittaessa. Mutta ihanat olivat valat ja mies kyllä itketti minua ja me koko yleisöä näillä ihan kunnolla. Suosittelen!

Meillä oli myös siviilivihkiminen juhlapaikalla. Vihkiminen pidettiin ulkona järven rannalla (varasuunnitelma oli sisälle, mutta sitä ei onneksi tarvittu). Meillä oli koristeina valkoinen paviljonki, jonka alla meidät vihittiin. Kaikille lähes sadalle vieraalle oli vaaleat penkit, jotka aseteltiin siten, että niiden väliin jäi käytävä. Pankkien väliselle käytävälle levitettiin myös matto. Meillä mattona oli pinkkiä messumattoa. Lisäksi tilaa rajattiin valkoiseksi maalatuilla ja sopivan mittaiseksi leikatuilla puutukeilla, joiden päälle aseteltiin kukkia. Ulkotilan kukkat hankittiin niin, että perheissä sovittiin keväällä että kaikki jotka aikovat hankkia kesäkukkia omille pihoille ja parvekkeille. ottavat tänä kesänä pinkkiä ja valkoista ja nämä kukat siirrettiin juhlan ajaksi hääpaikalle. Saatiin aika näppärästi runsas kukkakoristelu. Itse vihkimisessä meillä oli kaikenlaista ekstraa, sillä halusimme ihan kunnon juhlavat häät vaikkemme kirkkoa halunneetkaan. Isä saattoi minut sisältä penkkirivien alkuun saakka, johon sulho tuli vastaan. Loppumatkan kävelimme kahdestaan. Taustamusiikkina hyvinkin perinteinen Prinsessa Ruusunen (paikalla oli illan bändistämme tässä vaiheeessa kolme jäsentä: tumpetisti/laulaja, kosketinsoittaja ja kitaristi). Vihkijä toivotti ensin kaikki tervetulleeksi ja antoi sitten hetkeksi mikrofonin kaasosikolleni, joka luki ihanan runon. (Olin häntä tehtävään pyytänyt, mutta en tiennyt mitä hän aikoo lukea, vähän siis yllätystä oli tässä meillekin). Runon jälkeen vihkijä piti meille hyvin henkilökohtaisen puheen. Vihkikaavan osana lausuimme omat valamme sormusten vaihdon yhteydessä. Aviopuolisoiksi julistamisen (ja pusun!) jälkeen kuuntelimme musiikkiesityksen. (Suosittelen tähän väliin jotakin, ihana fiilistelyhetki!) Lopuksi päästimme lentoon kaksi valkoisa kyyhkystä, pussasimme uudelleen ja poistuimme saippuakuplien keskellä. (Järjestimme tämän niin, että penkkiriveissä käytävän viereisillä parilla ihmisellä oli saippuakuplia ja lopuilla huiskutusviirit). Myös hurraahuutoja ja taputusta kuultiin. Poistumismusiikkina oli Pachelbelliä. Kaiken kaikkiaan vihkiminen oli aivan ihana. Joskin itkin varmasti siitä ainakin puolet. Enkä kyllä ollut ainoa, sillä olimme onnistuneet itkettäämään jopa miehiä. Lopuksi vielä rohkaisun sana kaikille häitään suunnitteleville: Uskaltakaa tarttua unelmiinne ja tehkää vihkimisestä juuri sellainen kun siitä haluatte! Siviilivihkimisen ehdottoman hyvä puoli on siinä, että sen voi räätälöidä juuri sellaiseksi kuin haluaa!

Minulla oli puvun alla korsetti, johon sai kiinni sukkanauhat joten käytin hääpäivänä sukkanauhasukkia. Olivat toki tottumattomalle vaikeat pukea (kannattaa harjoitella tai pitää huoli, että paikalla on joku joka pystyy auttamaan ja tietää mietä tekee... onneksi äidit olivat näiden kanssa tuttuja, koska itsellä tuo aiempi kokeilu unohtui hääkiireiden keskellä) mutta käytössä kyllä maailman helpoimmat: Ei tarvinnut koko päivänä miettiä pysyykö ylhäällä vaikka meno loppuillasta olikin vauhdikasta. Vessassa oli helppo käydä. Eivätkä ärsytä ihoa kuten stay upien silikooni saattaa tehdä. (itse olen vuosia käyttänyt aina juhlissa stay up sukkia ja jostakin kumman syystä viime talvena iho ei niitä kestänytkään. Silikooni alkoi tavallaan polttaa. Selvittelin myöhemmin netistä ja tämä kai on tosiaan mahdollista, joskin ei kovin yleistä. Mutta en uskaltanut ottaa hääpäivälle riskiä, sen verran karmealta tuntui). Pari vinkkiä sukkanauhoja käyttäville: Valitse sukkanauhoihin tarkoitetut sukat: stay upit eivät pysy kiinni sukkanauhoissa. Myös sukkien laaduissa on ilmeisesti eroa. Pue sukkanauhat alushousujen alta, jotta pääset käymään vessassa sukkanauhoja irrottamatta.

Meillä oli kuvaus vasta vihkimisen jälkeen, mutta tilanne oli siitä erilainen, että meillä vihkiminen oli juhlapaikalla. Vihkimisen jälkeen pidimme kättelyt ja kohotimme onnittelumaljat ja lähdimme sen jälkeen kuvattavaksi. Vieraat kävivät tänä aikana ottamassa kuvia photoboothissamme. Siinä kuvasi tuttu harrastaja/puoliammattilainen, joka oli kyllä kuin tehty siihen hommaan: hän onnistui yllyttämään ja usuttamaan häävieraita hassuttelemaan ihan tosissaan ja kuulimmekin omia kuvia sivummalla ottaessamme vähän väliä naurua. (Oli helppo rentoutua kuviin kun selkeästi kuuli että vierailla oli hauskaa). Vieraat myös käytivät tätä aikaa ihan jutusteluun. Monet istuskelivat terassilla ja joivat alkumaljansa loppuun. Myös ravintolan baari oli auki, mutta sitä en tiedä kuinka paljon sitä käytettiin. Vähän ennen kuvauksemme loppua, seremoniamestarimme kokosi juhlaväen sisälle omille paikoilleen ja veti huiskutusleikin esittelynä ja vieraiden "lämmittelynä". Ohjelma taisi olla onnistunut, sillä meidän tullessamme tunnelma oli katossa ja viimeinen huiskutus leikissä oli niille, jotka halusivat toivottaa meille vielä onnea. Toisin sanoen pääsimme sisään huikutusten ja onnittelujen saattelemana. Meillä siis kuvaus tuossa välissä toimi varsin hyvin.

No niin, häät on juhlittu ja valokuvat saatu. Ja olen niin onnellinen, että päädyttiin sitten kuitenkin ammattilaiseen. Selailin vielä keväällä uudelleen valokuvaajia ja onnistuin löytämään edullisemman paketin vaikka se sitten tarkoittikin kuvaajan tulemista pääkaupunkisaudulta saakka. Maksoimme siis 1000€ ja se sisälsi koko päivän dokumentaarisen kuvaamisen (sulhasen valmistautumista, morsiamen valmistautumista, vihkiminen ja juhlan kuvausta aina bändin ensimmäiselle tauolle eli kimpunja sukkanauhan heittoon saakka), potrettikuvauksen ja tosiaan nuon kuvaajan matka ja yöpymiskulut. Todellisen ammattilaisen tunnisti kyllä jo työssään. Hyvillä kuvaajilla on taito olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja olla silti todella huomaamaton kaiken aikaa. Ja sen kyllä huomaa kuvissa! Ihmiset ovat kaikissa kuvissa todella rentoja ja luonnollisia. Ja kuvat ovat aivan mahtavia. Potrettikuvissa toki neuvoi ja ohjasi ja niissä meillä on nyt ihan ongelmaksi asti hyviä kuvia valittavana. Miten ikinä niistä osaa valita vain yhden kuvan kiitoskortiin?

Saija Lyytinen. Varasin itseasiassa niin, että laitoin syksyllä maistraattiin ihan vain tiedustelu sähköpostin, että onko ylipäätään mahdollista saada vihkijä lauantaiksi juhlapaikalle. Sieltä sitten samantien tuli puhelu, että vihkijä on varattuna, mihin aikaan tahdotte? Sanoi silloin, että keväällä voi kysellä kuka vihkii. Vihkijän nimi selvisi nyt toukokuun alussa ja hän sitten itse ottikin meihin yhteyttä ja ehdotti tapaamista. Täytyy kyllä sanoa, että tämä asia on mennyt niin vaivattomasti ja ongelmitta (ainakin tähän saakka, pidetään peukut pystyssä että näin jatkuukin), että maistraatin henkilökunta saa ainakin meiltä täyden kympin palvelusta!

Kävimme tänään tapaamassa vihkijää. Aivan ihana nainen oli! Kaikki mitä ehdoteltiin sopii ja onnistuu. Hän kirjoittaa meille henkilökohtaisen puheen ja sitä varten pitkät pätkät juteltiin ja tutustuttiin. Nyt on kyllä yksi huolenaihe vähemmän kun näin hyvin järjestyi tämä asia.

En ollut minäkään ja olin hetken aikaan ihan . Mutta pointti olikin kai siinä, että nyöritettämällä puku kuitenkin mukautuu vähän eri kokoisiksi ja vain yhdessä tietyssä koossa neppari on tavallaan sopivalla. Varmasti siis joskus se voi olla hyvin kiinnikin.

Minulla on puvussa myös muovineppari, mutta juuri viime sovituksessa meille neuvottiin että sen kuuluu olla kiinni vain nyörityksen alkuvaiheessa. Eli sen tarkoituksena on auttaa nyörityksessä. Sen jälkeen se pitää avata, että se pääsee liukumaan syvemmälle kun pukua vielä kiristetään. Mutta minulla siis se selkäosa on aika kova, vahvistettu siis jotenkin, joten ei mene ruttuunkaan helposti.

Meillä vihkiminen on juhlapaikan pihamaalla, joten urkujen tilalla on osa meidän illan bändistä (trumpetti, kitara ja koskettimet). Perinteisiin marsseihin tulee siis ihan tuosta toteutuksesta vähän "uutta". Marsseiksi siis valittiin Prinsessa Ruusunen ja Pachelbellin Canon in D. Häävalssina ihana Maijan ja Jannen häävalssi.

Kannattaa harkita myös korsettia. Minullakin puvun selkäosa oli selkeästi alempana kuin yksienkään rintaliivieni selkäkappale. Löysin kuitenkin korsetin, jonka selkä laskeutui juuri sopivan alas.

Mitä huomenlahjaan kaiverretaan? Siis jos olette ostaneet lahjaksi kelloja/koruja jne. niihin saisi sen kaiverruksen laitettua. Laitetaanko hääpäivä vai se seuraavan päivän päivä? Vai nimet, vai ihan jotain muuta? Minulla mietinnässä ostaa miehelle uusi ja vähän hienompi käyntikorttikotelo, jonka sisäkanteen voi kaiverruksen kivasti laittaa. Meillä hääpäivän jälkeinen päivä on 5-vuotis yhdessäolopäivä, joten periaatteessa sitäkin voisi jotenkin juhlistaa. Periaatteessa siis kaiverrukseen voisin hyvin laittaa sen seuraavan päivän kun sormuksissa kuitenkin on se hääpäivä. Mutta onko se sitten outoa? Ehkä pitäisi pitäytyä ihan vain siinä yhdessä päivässä.