-
Viestit
947 -
Liittynyt
-
Viimeksi vieraillut
Sisällön tyyppi
Profiilit
Foorumi
Kalenteri
Galleria
Blogit
Käyttäjän Maywa kaikki viestit
-
Mä kävin tossa aiemmin talvella melko kattavan kierroksen läpi Turun kukkakauppoja ja piti tänne silloin kirjoitellakin, mutten sitten koskaan jaksanut. Itse päädyin juuri tuohon Roslinin mainitsemaan Kukkakauppa Broncoon, mukava palvelu ja edulliset hinnat ja lisäksi olin kuullut useita hyviä palautteita liikkeestä. Myös sijainti on passeli meitä ajatellen. Heille sai heti lähettää sähköpostilla kuvia ideakimpuista ja lisäksi heille on mahdollista sanoa vain kukkien budjetti ja he tekevät sitten sen budjetin mukaan kimput, pöytäkukat jne. Kukka Fiorissa kävin myös kahteen otteeseen, mutten oikein innostunut saamastani palvelusta. Kauniita kimppuja tekevät kyllä, eikä kai oo liikkeenä sieltä kalleimmasta päästä kuitenkaan. Kukkakauppa Pasadenassa Linnankadulla sain oikein mukavaa ja asiantuntevaa palvelua. Jäi pois valikoimasta oikeastaan kalliiden hintojensa takia, muuten olisin varmaankin päätynyt tähän liikkeeseen. Kukkakauppa Reginassa Linnankadulla myyjä ei oikein vakuuttanut asiantuntemuksellaan, joten unohdin siksi koko kaupan. Hinnat olivat kohtalaisen edulliset. Kukkakauppa Nicolessa Eerikinkadulla oli oikein innokas ja mukava nuori myyjä, joka kyllä ehdotti paljon erilaisia kukkavaihtoehtoja kimppuun. Hinnat olivat myös muistaakseni kohtalaisen edulliset. Oli hyvin varteenotettava vaihtoehto myöskin. Kukkakauppa Floreassa Hämeenkadulla palvelu jäi jotenkin kaivamaan mieltä, hinnat olivat keskitasoa. Kukkakauppa Florassa Yliopistonkadulla palvelu oli ystävällistä, mutta sidonta-asiantuntemus ei oikein vakuuttanut. Edullinen. Kukkakauppoja kyllä siis riittää, riippuu vähän sijainnista ja hintatasostakin, mitä haluaa. Mun kyselemälle kimpulle (oli kuvia mukana) hinta-arvio oli muistaakseni 70-160 euroa, eli haitari on melkoinen!
-
Turun seudun papit ja kanttorit
topic vastasi Maywa:n viestiin aiheessa: Kirkollinen vihkiminen ja siunaukset
Heidi Jokinen oli pappina äitini veljen hautajaisissa viime heinäkuussa. Oli mukavan oloinen pappi ja puhui kauniisti. Vihkijänä hänestä kokemusta ei siis ole, mutta ihmisenä vaikutti oikein mukavalta, joten varmasti hyvän papin saatte. -
Turun seudun papit ja kanttorit
topic vastasi Maywa:n viestiin aiheessa: Kirkollinen vihkiminen ja siunaukset
Kesän työvuorolistat on ilmeisesti nyt tehty, niin osasivat sanoa. Kannattaa siis soittaa ja kysyä! -
Turun seudun papit ja kanttorit
topic vastasi Maywa:n viestiin aiheessa: Kirkollinen vihkiminen ja siunaukset
Meillä varmistui tänään pappi ja kanttori. Onko kellään kokemuksia Katariinan seurakunnan Rauno Vestistä, millainen pappi on? -
Turun seudun papit ja kanttorit
topic vastasi Maywa:n viestiin aiheessa: Kirkollinen vihkiminen ja siunaukset
Onko kellään ajankohtaisia kokemuksia Turun alueen seurakuntien papeista ja kanttoreista? Entäs kokemuksia Jouni Lehikoisesta vihkijänä? -
Meidän häihin tulee viisihenkinen bändi, joka soittaa 3 x 45 min. settiä illan aikana. Hintaa 1500 euroa. Tulevat hieman kauempaa, joten matkakuluja tulee hieman.. Varmasti olisi saanut lähempää halvemmankin bändin, mutta nämä ovat ammattilaisia ja olen lukenut heistä niin paljon hyvää, että mielelläni maksan hyvästä musasta ja menosta. Lisäksi saan naislaulajan niin kuin halusin.
-
Mihin aikaan vihkiminen?
topic vastasi Maywa:n viestiin aiheessa: Kirkollinen vihkiminen ja siunaukset
Meillä vihkiminen klo 16.15. Olisin halunnut ehkä hieman aikaisemmin, mutta toi aika sitten saatiin, vaikka heti kahdeksalta olin luurin päässä varaamassa. No, oli muutama muukin.. Toisaalta ehtii hyvin aamulla valmistautua ja ottaa valokuvat ennen kirkkoa. Eli ihan tyytyväinen olen. -
Kauneuspalvelut - Turku
topic vastasi Maywa:n viestiin aiheessa: Paikkakunta- ja yrityskohtaiset ketjut
Mä kävin kiertelemässä paikkoja tossa ennen joulunpyhiä ja päädyin nyt sitten varaamaan itselleni häämeikin ja -kampauksen sekä toiselle kaasolle meikin ja kampauksen sekä morsiusneidoille kampaukset Pop in -nimisestä paikasta Maariankadulla. Palvelu oli ainakin todella ystävällistä ja ainakin laadukkailla meikeillä tekevät meikit, muita kokemuksia en nyt kyseisestä paikasta tiedä, mutta toivon, ettei tarvitse pettyä. Lupasivat, että kuvia heidän tekemistään kampauksista ja meikeistä saa mennä katsomaan, heillä kun on ne cd:llä, eikä heti siis nähtävillä.. Kävin siis myös kyselemässä Artesta ja Kuplasta, mutta näissä paikoissa oma hääpäiväni ensi heinäkuussa oli jo täynnä! Ja minä kun luulin olevani ajoissa liikkeellä (yli puoli vuotta aiemmin siis..) Kävin myös Hyvä Ilme:ssä, mutta he eivät vielä ottaneet varauksia ensi kesälle kun eivät tienneet, kuka on töissä ja kuka lomilla. Ymmärrän toisaalta tämänkin, toisaalta kuulostaa hassulta että toiset paikat ovat jo täynnä ja toiset eivät ota edes varauksia vielä... Muoks. Peruin nyt sitten myös ton Pop in:n varauksen, koska kävikin ilmi eilen ollessani kampaajalla, että tuttu kosmetologi tekeekin edelleen meikkejä ja on yksityisyrittäjänä. Olen siis ollut nuorempana kaksi kertaa hänellä meikattavana ja olin todella tyytyväinen, lisäksi hän on tehnyt siskolleni aikanaan häämeikin, ja siskoni tykkäsi myös kovasti. Ja kampaukseen meen tutulle kampaajalle. Joten nyt on hyvä fiilis kun pääsee sekä kampaukseen että meikkaukseen tutuille ihmisille ja tietää, että he tekevät hyvää jälkeä. Vaikkakin ovat eri paikoissa, mutta onneksi välimatkat on lyhyet. -
Kauneuspalvelut - Turku
topic vastasi Maywa:n viestiin aiheessa: Paikkakunta- ja yrityskohtaiset ketjut
Tuoreita kokemuksia kaivattaisiin täälläkin. Eli mistä Turussa kannattaa varata häämeikki ja -kampaus? Olisi hyvä olla kaksi tekijää, jotta saadaan kaasolle myös meikki ja kampaus ja morsiusneidoille vielä kampaukset. Olin jo varannut ajat Sokoksen W Hyvä Oloon, mutta päädyn varmaankin perumaan ne. Kokemuksia kaivattaisiin etenkin seuraavista paikoista: Turun Hyvä Ilme, Arte, Helmi ja Kupla. -
Turun hääpukuliikkeet
topic vastasi Maywa:n viestiin aiheessa: Hääpukeutumisen mallisto-, paikkakunta- ja yrityskohtaiset ketjut
Pakko tulla myös hehkuttamaan Fianceeta! Kovin odotuksin täältä lukemieni kehujen perusteella minäkin kävin eilen liikkeessä kokeilemassa hääpukuja. Palvelu oli siis aivan uskomattoman ystävällistä ja ihanaa! Molemmat naiset ovat niin ihania ja sydämellisiä, ja heille on oikeasti tärkeää, että löytää juuri sen oikean puvun, joka tuntuu omanlaiselta ja josta ei jää mitään muttia itselle. Eivätkä edes yritä myydä jotain, mistä näkevät, ettei ole se oma juttu. Kaikessa rauhassa sai sovittaa monia pukuja ja kysyä tyhmältä tuntuvia kysymyksiä ja pohtia asioita. Omistaja näki heti liikkeeseen sisälle astuessani, minkälainen puku saattaisi olla minun juttuni ja "analysoi" todella hyvin vartalonmalliani ja selitti puvuista paljon asioita, joita ei itse todellakaan osaisi edes ottaa huomioon. Ja niinhän siinä sitten kävi, että ensimmäinen sovittamani puku oli se The Puku! :girl_in_love: Kävin myös Sydänkävyssä, jossa oli hienoja pukuja ja palvelu myös ystävällistä, eli ei huonoa sanottavaa sieltäkään. Mutta kyllä Fiancee on kuitenkin joka suhteessa laadukkampi ja palvelu asiantuntevampaa. Tuntui huvittavalta huomata, että lähes toivoin, ettei Sydänkävystä löytyisi mitään parempaa pukua, sillä halusin niin ostaa pukuni Fianceesta ihan jo sen mahtavan palvelun takia! Menin siis välittömästi takaisin Fianceehen ja kyllä se ensimmäinen puku oli sitten se paras ja ihanin. Sydänkävyn ompelijasta en tiedä, mutta Fianceen ompelijaan luotan ainakin satakymmenprosenttisesti puvun korjausompeluiden suhteen. Pukuni jäi heille säilöön ja ihanalta tuntui, kun sanottiin, että saa koska tahansa tulla sovittamaan ja miettimään koruja, kenkiä, kukkia jne. Ihana Fiancee ja ihana puku!! :-X -
Meillä kyllä järjestelyt jää lähes täysin mulle. Mies ei oo muutenkaan kovin "hääihminen", joten en viitsi edes kiusata delegoimalla juttuja hälle, varsnkin kun sulholla on työelämässä nyt niin kiire ja stressiä muistakin asioista. Toki käytiin katsomassa kirkko ja juhlapaikka yhdessä ja menuasioita ja häämatkaa ainakin mietitään yhdessä. Toki kysyn mielipidettä asioihin ja esitän vaihtoehtoja, mutta yleensä se, mikä mulle sopii, sopii myös sulholle. Sulho yrittää vaan budjetin pitää kasassa. Kaasot ja ystävät ovat lähempänä häitä sitten apuna, kun tulee kutsujen ym. askartelua, ja hääpäivänä täytyy sitten delegoida asioita. Ja tietysti äitini on myös luvannut auttaa järjestelyissä. Molemmat kaasonikin kun asuvat toisella paikkakunnalla, niin ei nähdä edes niin usein.. Mutta henkisenä tukena ovat olleet jo sitäkin enemmän!
-
Mulla kaasona rakas isosiskoni sekä paras ystäväni. Molempien kaasona oon myös itse aikaisemmin ollut.
-
Miten toimitte tilausravintolassa?
topic vastasi Maywa:n viestiin aiheessa: Yleistä hääjuhlapaikoista
Me tarjoamme vieraille todennäköisesti alkumaljat ja sitten viinit ruoan kanssa. Myös esim. yhtä drinkkilippua / vieras ollaan mieitty. Loput viinat saa jokainen maksaa itse. -
Sukunimivalintanne (yhdistetty)
topic vastasi Maywa:n viestiin aiheessa: Lait, asetukset ja viralliset asiat
Sama täällä, otan siis mieheni sukunimen. Mielestäni mieheni sukunimi on hieno, ja tykkään siitä enemmän kuin omastani, ja se sopii etunimeeni oikein hyvin. Ja haluan myös, että koko perheellä on tulevaisuudessa yhteinen sukunimi. -
G: Mitä ja miten toivottu häälahjaksi?
topic vastasi Maywa:n viestiin aiheessa: Yleistä häävalmisteluista
Meille tulee varmaan sekä lahjalista että kutsuun tilinumero, johon toivomme rahaa häämatkaa varten. Lahjalistalle tulee sitten sellaisia juttuja, joita oikeasti tarvitsemme / haluamme, ja joita ei ehkä itse tulisi ostettua. Kuitenkin niitäkin ihmisiä löytyy aina vieraiden joukosta, jotka ei halua antaa pelkästään rahaa, niin on kuitenkin mukavampi saada jotain, mitä oikeasti tarvitsee, kuin niitä kymmeniä erilaisia kippoja ja kuppeja. -
Silky: Juu ulkoa ei nyt ihan täydellinen ole, mutta hienot maisemat kuitenkin, ja sisältä se on mun mielestä todella kaunis! Me ollaan varmaankin ottamassa juuri tuo Saaristolaisbuffet, mikä Romallakin on ollut. Siihen ei siis sisälly kakkua, vaan pelkästään kahvileipä, joten sopii juuri hyvin meille, jotta saadaan tuotua oma kakku. Hintaa tolla menulla on 23,50 per nenä. Mua kiinnostais Roma myös, mitä teillä maksoi tuo menu muunneltuna ja millaisia muutoksia teitte, tai siis oliko suuria lisäyksiä tms.?
-
Töissä en saa sormuksia käyttää, joten töissä en kihlasormusta voi pitää. Myös salilla ja tallilla ratsastaessa otan sormuksen yleensä pois (ja jatkossa siis sama vihkisormuksen kanssa). Kotonakin yleensä otan sormuksen pois ruokaa laittaessa, kun joutuu käsiä pesemään usein ym. Mutta muuten on kyllä sormessa, myös öisin.
-
Täällä myös yksi, joka on miettinyt noita boudoir-tyyppisiä kuvia sulhaselle huomenlahjaksi, ja nyt olen alkanut jo ihan innostua ajatuksesta. Hiukan kyllä pelottaa ajatus ammattíkuvaajalle menosta, kun en ole kovinkaan tyytyväinen kroppaani, mutta aion jostain kerätä sitä itseluottamusta. Olen melko varma, että olisi miehelle mieluisa lahja. Ja tosiaan eiköhän ne ammattikuvaajat saa onnistuneita kuvia muistakin kuin mallinmitoissa olevista.. Ja oon lukenut, että monilla yksi isompi kuva on päätynyt esim. makuuhuoneen seinälle, tai miehen yöpöydälle, ja sitten monet ovat teettäneet pienemmistä kuvista ns. albumin / kansion lahjaksi, mikä minusta on myös hyvä idea.
-
Silky: Meillä on häät siis vasta ensi heinäkuussa, että ihan heti en kokemuksia valitettavasti pysty kertomaan. Me ollaan kutsumassa n. 70 vierasta, joten melko pienet häät meillekin tulee. En usko, että 50 on mitenkään liian pieni vierasmäärä, pöytiähän pystyy siellä varmaan järjestelemään niin, ettei näytä ns. liian tyhjältä. Mukavaahan se on, että on vähän väljempää. Oletteko siis käyneet siellä paikan päällä katsomassa? Menuvaihtoehtojahan siellä on muutamia, ja uskon, että ruoka tulee olemaan hyvää, ja Ulla tosiaan vaikuttaa hyvin joustavalta. Meillekin esim. tulee hääkakku meidän ystävän tekemänä.
-
Silky: Meillä on tosiaan juhlat Pikisaaren Meripaviljongissa ja vihkiminen Kakskerran kirkossa, joten etäisyydet on kohdillaan. Mun mielestä ei oo mikään ongelma siirtyä Kakskerran kirkosta esim. Ruissaloon juhlimaan, ei ne etäisyydet Turun seudulla tosiaan niin pitkiä ole. Mutta juhlapaikoissa kyllä riittää valinnanvaraa, vaikka toki tuo omien juomien vieminen karsii listaa kaiketi aika hyvin. Tuon Seremoniamestareiden Ullan kanssa on kyllä kaikki sujunut erittäin sujuvasti ja joustavasti, kerran ollaan nähty ja tietysti oltu yhteydessä sähköpostitse ja puhelimitse. On todella mukava.
-
Meillä ensi kesänä mun siskon tytöt tulee olemaan morsiusneitoina, häiden aikaan ovat 5- ja 7-vuotiaita. Ovat (mikäli mahdollista) enemmän innoissaan häistä kuin minä morsiamena! Ollaan mietitty, että he kävelisivät edellä käytävällä, ja sitten mahdollisesti heittelisivät jotain (ruusunterälehtiä tms.) Tämä vielä vähän auki...
-
Turun valokuvaajat ja valokuvaamot
topic vastasi Maywa:n viestiin aiheessa: Paikkakunta- ja kuvaajakohtainen keskustelu
Mekin olemme miettineet Risto Kuitusta valokuvaajaksi häihimme (potretit + vihkiminen). Kuvat ovat mielestäni hienoja ja hinta edullinen. Kuvia saa mielestäni riittävästi ja ne saa korkearesoluutiokuvina dvd:llä sekä lisäksi nettigallerian käyttöön. Arttu Arojoen kuvat näyttivät myös todella upeilta, mutta hinta on hieman liian suolainen meidän budjettiin.. Yhteydenpito Ristoon on myös sujunut kiitettävästi, muilta kun tosiaan vastausta saa joskus odotella liiankin pitkään.. Mikäli jollain on omakohtaisia kokemuksia Risto Kuitusesta valokuvaajana, niin kuulisin mielelläni lisää! Lähinnä mietityttää se, että miten hän saisi tällaiset (ainakin omasta mielestämme) "ei niin valokuvaukselliset" poseeraamaan niin, että kuvista tulee hienoja. -
Turun hääpukuliikkeet
topic vastasi Maywa:n viestiin aiheessa: Hääpukeutumisen mallisto-, paikkakunta- ja yrityskohtaiset ketjut
Minäkin soittelin jo Fianceen ja tosi mukavalta ja avuliaalta kuulosti myyjä. Sovittelemaan menen sitten kun 2013 mallistot saapuvat, onpahan ainakin vielä aikaa yrittää laihduttaa.. -
Paljonko teille tulee häävieraita?
topic vastasi Maywa:n viestiin aiheessa: Yleistä häävalmisteluista
Meillä alustavassa vieraslistassa kutsuttavia n. 70, joten sopivan pienet häät tulee. -
Täällä myös turkulainen morsian, jolla häät siis tulossa heinäkuussa 2013. Mies alunperin kotoisin Kemiöstä, mutta Turussa jo pitkään asunut. Meillä vihkiminen Kakskerran kirkossa ja juhlat Pikisaaren Meripaviljongissa.