i_nkku

Samoin! En halunnut kutsua äidin puolen sukulaisia, sillä en koe, että olisimme erityisen läheisiä. Sanoin äidillenkin, että ketään ei kutsut ohi listan. Jos yks saat tulla, kohta siellä on kaikki ja homma levinnyt käsiin. Ei minulla mitään heitä vastaan ole, mutta jos näemme kerran vuodessa tai jos silloinkaan emmekä ikinä soittele tai muuta, niin en laske heitä lähimmäisiimpini. Isän puolen sukulaisten kanssa olemme enemmän yhteyksissä ja se oli heti selvää, että heidät kutsutaan. Itse olen vähän odotellut, että koska joku mieheni kavereista kysyy saako "deitin" ottaa mukaan, mutta onneksi ei ole kysytty... vielä. Kutsuimme hyvät ystävämme puolisoineen, mutta tälläiset säädöt ja deitit jättäisin mielelläni ulkopuolelle. Viime talvena mieheni sai kutsun ystävänsä häihin ja kutsussa ei ollut minun nimeä, vaikka olimme olleet yhdessä jo useamman vuoden. En ollut moksiskaan, ymmärrän toki, että olen hieman ulkopuolinen ja en paria edes tunne, tiedän nimeltä ja kerran törmännyt kaupungilla, miehen nähnyt pari kertaa paremmin.

1800 euroa on ilman muuta paljon rahaa, mutta joku muu saattaa laittaa sen verran hääpukuun, kun taas joku toinen selviää 800 euron puvulla. Kuvia kuitenkin katsellaan kymmenien vuosien ajan, eli niistä on iloa itselleen ja muillekin todella pitkäksi aikaa. Ja mitä olen lukenut häitään jo viettäneiden naikkareiden tarinoita, niin juuri valokuvaukseen panostaminen on ollut useimmiten häiden parhaita sijoituksia. Yhdyn edelliseen! Meillä valokuvaus todella oli yksi parhaista sijoituksista, kun joihinkin panostamista katuu jälkeenpäin Olen kuullut samaa, ja tiesin heti, että tähän hommaan voi panostaakin. Kun katsoo valokuvaajien hääkuvia, tulee niistä todella hyvä ja iloinen mieli, vaikka itse ei paikalla ole ollutkaan tai paria tunne. Samanlaiset muistot haluan itsellenikin. Lisäksi pystyy itse olemaan hieman rennommin, kun tietää, että joku muu huolehtii kuvaamisen eikä tartte murehtia, että tuliko kakunleikkaamisesta nyt varmasti hyvä kuva Meillä on häät vasta edessäpäin, mutta kuvaaja on jo buukattu ja tästä dokumentaarisesta kuvauksesta joudumme maksamaan n. 1200 euroa.

Minulle on ollut oikeastaan aina selvää, että en halua muuttaa sukunimeäni. Kuten muutkin täällä ovat sanoneet, tuntuisi se melkein samalta kun jos vaihtaisin etunimeäni. Vaikka sukunimeni on harvinaisempaa sorttia, ei se ollut syynä. Miehelle asia oli ok, eikä hänkään halunnut ottaa minun sukunimeäni niin näillä jatketaan

Olen aivan samaa mieltä... Sain aikaisemmin kutsun viralliselle juhlavastaanotolle, jota ennen kävin meikissä ja lopputulos ei ollut yhtään sitä mitä olin toivonut ja myös pyytänyt ja loppujen lopuksi taksissa pyyhin meikkiä pois ja koitin sutia itse jotain päälle. Ei hyvä. Tässä ei ollut mitään koemeikkiä, joten lopputuloksesta en sen enempää ehtinyt keskustella tai korjauttaa. Mutta otin opikseni ja nyt osaan painottaa paremmin mitä haluan. Koemeikkini oli suht sellainen kuin halusin, ja uskon, että häämeikkini on toivomani myös. Haluan luonnollisen meikin, en tunne itseäni "kotoisaksi" vahvoissa meikeissä, ja lähinnä ammattimeikkaajan tarvikkeiden vuoksi halusin teettättää meikkini. Lisäksi minulla ei ole paljoakaan tietoa varjostuksista ym. Tällä hetkellä ainakin tuntuu, että pystyn paremmin nauttimaan päivästä, jos meikkaaja saa minut edes kuvittelemaan, että minulla on kauniimpi ja kestävämpi meikki kuin jos olisin sen itse sutinut

Täysi yllätys, puhettakaan ei juuri ollut Tiesin, että mieheni on se oikea, mutta jostain syystä en kokenut tai ei juurikaan ollut käynyt mielessä kihlautuminen tai häät, tilanne oli hyvä sellaisenaan, vaikka toki se hyvä nyt kihlautuneenakin on! Silti ei tarvinut miettiä vastausta sekuntiakaan.

Ihana lukea muiden tarinoita! Olimme seurustelleet vuoden, asuneet yhdessä puoli vuotta kun tämä tapahtui. Puhetta ei ollut juurikaan ollut häistä yms., tilanne oli hyvä sellaisenaan. Kihlauspäivän aamuna meillä oli ollut vähän eripuraa, ei mitään suurempaa mutta lähdetty ovesta aika hiljaisina. Kesken työpäivän mieheni tuli työpaikalleni ja polvistui edessäni ja pyysi aamuista anteeksi ja sanoi, että haluaa olla kanssani loppuelämän ja pyysi vaimokseen ja kaivoi esiin sormuksen. Olin hetken hiljaa ja kyyneleet alkoi tulla silmistä, ja menin itsekin polvilleni halaamaan ja pussaamaan häntä ja lopuksi sain sanottua kyllä. Asiakkaat ympärilla olivat hetken ihmeissään ja mietti mitä tapahtui, mutta eiköhän sekin heille selvinnyt kun nousin takaisin jaloilleni niin taisin huutaa, että menin just kihloihin! Loppupäivän töistä ei meinnanut tulla mitään, onneksi oli lyhyt päivä. Illalla kotona sovittiin tarkempi hääpäivä seuraavalle, eli tälle kesälle. Sormuksen mies oli onnistunut valitsemaan ihan nappiin, kokoa piti hieman pienentää, mutta muuten sormus oli täysin makuuni. Myöhemmin vasta tajusin, että vaikka miehenikään ei tätä juurikaan suunnitellut vaan meni tunteiden perässä, niin kosiminen työpaikallani oli aika kiva, sillä siellä tapasimme ensi kertaa. Yleensä en pidä yllatyksistä lainkaan, varsinkin julkisia jotenkin kummaksun, mutta tämä meni kyllä nappiin

Meillä vieraita tulee muutama päälle 50 ja ihan samasta syystä kanssasi. Kutsuimme ihmiset, joiden kanssa olemme lähes päivittäin tekemisissä, jos ei kasvokkain niin ainakin soitellaan. Halusimme häistä pienet ja lämminhenkiset, vaikka toki sellaiset voi isommatkin olla. Lisäksi pidämme lapsettomat häät, "juhlarauhan" lisäksi vain yksillä kavereillamme on pieniä lapsia ja heillä olisi nopeasti voinut tulla häissä tylsää.