-mimi

Meille tulee semmoinen omalta tuntuva kompromissi eli vähän perinteitä ja vähän modernia. Esimerkiksi pukuni on valkoinen, haluan isän saattamaan ja tahdon tulla ryöstetyksi Kimppunikin meinaan heittää, mutta sukkanauhaa ehkä ei. Polkeminenkin on nyt vähän siinä ja siinä, voi olla että vieraiden mielestä se kuuluu asiaan ja kai me sitten poljetaan jos joku vaatii Hääleikitkin saa jäädä vähemmälle, kun itse en oikein edes tuommoisista tiedä ja jotenkin joku tutustumisleikki voi tuntua itsestä väkinäiseltä..no, katsellaan nyt vielä. Mutta kyllä me varmaan jossain muodossa valssataan!

Minunkin sulhaseni tietää naikkareista...viimeistään silloin kun hekottelin ääneen lukiessani sulhasten suusta-ketjua halusi kuulla, mikä siellä tietokoneella nyt niin hauskaa on. Oli pakko sitten lukea ääneen parhaat palat Sulho kysyy myös tasaisin väliajoin "kirjotatko sä musta jotain sinne?" ja jos vastaan kirjoittavani, haluaa hän ehdottomasti lukea mitä tuli kirjoiteltua. Nimimerkkiä en ole erityisesti esitellyt, mutta kaipa hän sen itsekin näkee jos tulee selän taakse kuikuilemaan. Omaa nimimerkkiä ei tuo kyllä varmaan hanki...

Isäni itse asiassa tiesi kihlauksesta jo ennen minua, koska mieheni pyysi kättäni isältä ennen kosintaa Äiti taas varmaan luuli ensin että kyse on jostain puolitosissaan-tempauksesta, tai ei ihan tajunnut että tämä on nyt ihan sitä oikeaa ja pysyvää. Ehkä asiaan vaikutti se, että olimme (ja olemme yhä) 18-vuotiaita - nykyajan mittapuulla aika nuoria sitoutumaan. Puhelinkeskustelumme meni suunnilleen näin: Äiti: "Mitä sä halusit mulle kertoa?" Minä: "No, me ollaan menty nyt J:n kanssa kihloihin!" Ä: *miettii hetken* "Oho, no mitäs se nyt sitten tarkottaa?" M: *hölmistyneenä* "No, mitä se nyt yleensä tarkottaa...?" Ä: "No onks sua kosittu?" M: "...on!" Ä: "Onks sulla sormuskin?" M: "On!" Ä: *innostuu, alkaa hihitellä* "Oooo! Onko sulla siinä dimangeja..." Tämän jälkeen on ollut kovin iloinen koko kihlausjutusta, taisi vaan olla joku tuollainen alkujärkytys kyllä me oltiin tuossa vaiheessa jo yhdessäkin ehditty asua jonkin aikaa, että ei se nyt mitenkään puun takaa mielestäni tullut. Kaverit oli todella yllättyneitä ja super-innoissaan...yksi lähimmistä ystävistämme (tuleva bestman!) halusi yllättäen kilistää lasia ja kuuluttaa uutisen kovaan ääneen vaikka muuten on ehkä vähän ujo sulhasen mummi taas tiedotti tuttuun tapaansa uutisen koko suvulle, niin saimme paljon onnittelutekstareita kaikenmoisilta sukulaisilta. Kukaan ei ottanut uutista kamalan huonosti, mistä olen todella onnellinen

Nimi-passi-politiikka on ainakin etunimien kohdalla tuo, että vanhaa passia saa käyttää. Itse muutin etunimeni elokuussa 2011, passi menee vanhaksi vasta 2013. Tarkistin asian poliisilaitokselta ja on kuulemma luvallista ja laillista käyttä vanhalla etunimellä olevaa passia kunnes se menee vanhaksi. Ja käväisin tosiaan Yhdysvalloissakin tuolla samaisella passilla. Lentoliput tosin varattiin vanhalla nimellä ettei tarvitse selitellä sitten turvatarkastuksissa.

Minua ei pahemmin tuo pelota, olen aika innoissani miehen nimi on harvinainen (muita tämän nimisiä sukuja ei ole) ja minun ei, enkä muutenkaan ole erityisen kiintynyt sukunimeeni. Haluan kovasti olla samanniminen kuin mieheni ja sitten joskus syntyvät lapset. Omalla äidilläni on kaksoisnimi, mutta käyttää pelkkää tyttönimeään ja minua häiritsi pienenä se, että meillä oli äidin kanssa eri sukunimi. Minulta on myös joskus kyselty ovatko vanhempani eronneet, vaikka ihan naimisissa nuo ovat, ovat olleet toistakymmentä vuotta. Ainoa mikä minua mietityttää on että vaihdoin etunimiäni alle vuosi sitten. Otin vakiintuneen lempinimeni Mi viralliseksi etunimekseni, siten että kastenimestä Vilmasta tuli toinen nimeni. Siis näin: (sukunimi on pelkkä esimerkki, en ole oikeasti Järvinen enkä Virtanen) Vilma Marjatta Järvinen -> Mi Vilma Järvinen ja nyt minusta tulisi siis Mi Vilma Virtanen mennessäni naimisiin. Niin miten esimerkiksi vanhat koulukaverit löytävät minut vaikka Facebookista tai mistään, jos etsivät Vilma Järvistä vaikka nimeni on nykyään Mi Virtanen? Ja tosiaan molemmat nimenmuutokset alle vuoden päässä toisistaan. Mitään identiteettikriisiä en ole tuosta kehitellyt, mutta hassultahan se tuntuu että nimi johon minut on kastettu on muuttunut ihan kokonaan.

Todennäköisesti heitän oman kimppuni - kuivakukat ei ole mun juttu, ja tykkään itsekin kompakteista, "napakoista" kimpuista. Mitään valuvaa vaikeaheittoista mallia kimppuni ei siis tule olemaan Mikäs sen parempaa että hääpäivän ajan se ilahduttaa minua, ja häiden jälkeen se ilahduttaa maljakossa jotakin toista onnekasta neitoa

Ahahah, nää on ihan parhaita! ei kyllä tiennyt munkaan mies että mikä on tylli... Meillä käytiin myös äsken seuraavanlainen keskustelu: Morsian: "Mitä sä aiot antaa mulle huomenlahjaksi?" Sulhanen: "Mikä on huomenlahja...?" Morsian: "Lahja joka annetaan aamulla hääyön jälkeen." Sulhanen: *miettii hetken* "....Lisää seksiä." Että semmosta.

kiitos Rimiina! toivotaan ettei ne kauhean kauaa odotuta tällaista kärsimätöntä hätähousua

Häämme ovat tämän vuoden joulukuussa, ja valmistelut on aloitettu 6-7 kk ennen eli melko äskettäin. Kun häät ovat off-season, juhlapaikkaa ja kirkkoa on vielä saatavilla vaikkei vuotta aikaisemmin aloitakaan. Kesähäät olisivatkin sitten olleet ihan toinen juttu... Tähän mennessä budjetti ja vieraslista on tehty, sormus ostettu, kirkko ja juhlapaikka varattu ja kutsujen & paikkakorttien askartelu aloiteltu. Vähän OT: Miten kauan yleensä kestää ennen kuin täältä naikkareista saa Morsian-statuksen? Pyysin sitä sieltä ketjusta 3-4 päivää sitten, ja olen kyllä kirjoitellut tänne palstoille ihan kiitettävästi... olisi vaan ihanaa päästä lukemaan muiden hääpäikkyjä ja tekemään omaa kun kerta valmistelut ovat lähteneet vauhtiin!

Meidän hääpaikkaan saamme onneksi myös lapset mahtumaan, niin ei tarvitse yrittää selitellä mitään kutsuissa. Kaikkien nimet kuoreen vaan Näyttääpi olevan melko arka aihe, kun herneitä osataan vetää nenään puolin ja toisin. Itselläni ei vielä ole lapsia (yritys on päällä kyllä!) niin en osaa kokemuksesta sanoa yhtään mitään, mutta jos olisi niin uskon etten loukkaantuisi vaikka meidät mieheni kanssa kutsuttaisiinkin vain aikuisille-häihin. Ainakin nyt kun järjestelen itse häitä niin ymmärrän paremmin kuin hyvin näitä tila- ja muita käytännön ongelmia joiden kanssa saa painiskella... En myöskään morsiamena suuttuisi, jos vieraspariskunta ei vaan löydä lapsenvahtia ja sen takia jää pois. Miten siitä voi edes suuttua, jos toinen on oikeasti yrittänyt mutta käytännön ongelmat tulevat vastaan? Varmaan vieraita itseäänkin harmittaisi etteivät pääse mukaan juhlimaan, turhaan sitä sitten morsian enää haukkuu. Tosin jos hoitajaongelma olisi ilmiselvä tekosyy ja todellisuudessa kotiin jääminen olisi joku ihmeen mielenosoitus, niin saattaisin kyllä ärsyyntyä! Myös jos olisin häissä vieraana joihin omia lapsiani ei ole kutsuttu, mutta juhlassa on paikalla muita lapsia niin saattaisin ihmetellä. En siksi suosittelisi että osa lapsista kutsutaan ja osa ei. Pelkät morsiusneidot tai imetysikäiset sylivauvat ok, mutta tuo vain sukulaislapset/kaverilapset-ratkaisu voi näyttää juhlavieraan silmään epäoikeudenmukaiselta, vaikka takana olisi hyvä syy.

Me meinataan pistää hääkarkit vaan tarjolle isoihin kulhoihin, vaikka tykkään askartelusta niin pussien tai laatikoiden kanssa näpertely ei jotenkin iske :/ . Valittiin karkeiksi ne Brunbergin sinivalkoiset tryffelit, ei kyllä sovi väriteemaan ollenkaan (punainen/valkoinen/hopea) mutta me tykätään niistä ja meidän häät on Porvoossa, niin Brunberg oli luonnollinen paikka ostaa karkit Kysymys vielä: kuinka paljon karkkia kannattaa varata vierasta kohti? Tai siis, jos meille on tulossa n. 110-120 vierasta, niin montako kiloa karkkia sitten pitäisi ostaa?

Minä en meinannut laittaa hääinfolappuseen muuta kuin ajo-ohjeet. Eipä siihen karttoineen oikein muuta mahdukaan, ja maininta lahjatoiveesta sekä ilmoittautumisohjeet mahtuivat itse kutsuun. Hääjuhlan tarkempi ohjelma laitetaan sitten pöytiin, ja voivathan vieraat käydä tullessaan kurkkaamassa sieltä mitä on luvassa, jos jotain pakottavia tarpeita heillä on. Tarkoitus olisi kuitenkin tarjota ruokaa melko pian kun kaikki ovat saapuneet, emme tahdo odotuttaa vieraitamme 110 vieraasta lapsia on ehkä 15, niin pitää vielä miettiä miten asia ratkaistaan jos noiden pienten lasten kanssa on sitten hoitopulmia...en toki tahdo että kenellekään tulee vaivautunut tai epävarma olo, jos ei tiedä mitä on luvassa. Ehkä kaaso voisi tiedottaa asiasta jotakin kirkolta lähtiessä.

Täälläkin on kaapit väärällään kaikenlaista tavaraa, niin vaikka jotain kippoja tekisikin mieli niin EI VAAN MAHDU Halusin ilmaista rahatoiveen jotenkin pehmeästi, mutta en ole yhtään "hassu loru"-tyyppinen ihminen, niin ratkaisimme asian kirjoittamalla kutsuun näin: "Emme kaipaa lahjoja, mutta säästämme rahaa voidaksemme lähteä jonakin kauniina päivänä häämatkalle." Tilinumeroa ei laitettu, lahjalistaa ei ole eikä mitään tuon enempää - jokainen vieras saa päättää ihan itse tuoko kirjekuoren, haluaako joka tapauksessa antaa tavaralahjan vai tuoko vain hurmaavan itsensä paikalle Ja meillä kyllä kaikki lahjat otetaan ilolla vastaan, oli ne sitten ennalta toivottuja tai ei. Eihän sitä aina voi tietää mitä haluaa, ennen kuin saa sen...jotkut upeimmista ja koskettavimmista lahjoista jotka olen ikinä saanut ovat olleet perintökaluja, jotain suvussa pitkään kulkeneita tavaroita tai koruja joilla on historiat ja tarinat, ja niitä en kyllä ikinä olisi osannut etukäteen toivelistalle laittaa.

Me ostettiin ekana tarvikkeet hääkutsuihin. Tarttuivat mukaan samalla tiimarireissulla kun ostettiin korttipohjat mun ylppärikutsuihin... Seuraavaksi löytyi mekko siviilivihkimiseen, taas olin ylppärimekkojahdissa ja häämekko mukanani tulin kotiin Nyt kutkuttaa kovasti aloittaa sen varsinaisen hääpuvun etsintä.

Kirjoitin tämän säästövinkin johonkin muuhunkin pinoon, mutta anyway: Punainen liha on kallista. Kana, kala tai kasvisruoka on heti monta kertaa halvempaa! Meillä mietitään tarvitaanko liharuokaa ollenkaan, kun morsian (siis minä itse) on kasvissyöjä, niin voitaisiin tehdä moderni ratkaisu ja jättää häränseläkkeet tms. pois kokonaan. Vieraistakin ehkä 10 % on kasvissyöjiä tai syövät ainoastaan kalaa/kanaa. Ja se nyt on todettu monta kertaa, että ei kyllä kasvisruuastakaan nälkäiseksi jää, vaikka sulhasen karppaava lihansyöjä-isä näin väittäisikin

Ensin luultiin pärjäävämme noin 6000 eurolla, mutta nyt näyttää siltä että tuolla rahalla saa just ja just edes ruuat! Häämatkaa ei olla ihan heti häiden jälkeen tekemässä, niin se ei sisälly tuohon budjettiin. Toivottavasti ei mene 10 000 euroa enempää...ei me missään olla pröystäilty, mutta vieraslistasta ei haluttu tinkiä - reilu 120 vierasta siis tulossa. Kaikessa muussa voi mielestäni yrittää säästää, mutta en halua karsia häistäni rakkaita ystäviä ja sukulaisia pois. Säästövinkkejä kaipaaville: tajusin muutama päivä sitten menuvaihtoehtoa valitessani, että punainen liha on kyllä kalliimpaa kuin kaikki muu. Kala, kana tai kasvisruoka - heti säästää sievoisia summia. Olen itse kasvissyöjä, joten meillä on nyt harkinnan alla sellainen ratkaisu että ruuista suurin osa olisi kasvisruokaa ja sitten jotain pientä liharuokaa esim. alkupalaksi tai lisukkeena.

Meidän "ensimmäisiin häihin" eli pieneen siviilivihkimisjuhlaan on vieraita kutsuttu noin 25. Isompaan häävastaanottoon ja liiton siunaukseen on tulossa sitten jo reilu 120...ja tästä määrästä lapsia on n. 20. Vähän hirvittää miten kalliiksi käy juhlien tarjoaminen tuollaiselle määrälle porukkaa (ja kaikkia sukulaisia ei edes ole kutsuttu, vaan pelkästään ne lähimmät!) mutta jos sitä kerran elämässä häitä vietetään niin ei meinata pihistellä ainakaan vieraslistassa.

Ihana ihana ketju, onpas suloisia tarinoita kaikilla Meillä kosittiin eräänä lokakuisena yönä. Oltiin juteltu kihlautumisesta ja käyty ostamassa sormukset yhdessä edellisenä päivänä, ja sitten mies otti sormukset itselleen ja sanoi että kosinta on tulossa, mutta minä en saanut tietää koska ja miten. Keskellä yötä mies sitten käski minun laittaa ulkovaatteet päälle, otti kynttilän mukaan ja kävelytti minut lempipaikalleni. Ihan asuntomme lähellä on pieni kanava joka on valaistu molemmin puolin Venetsia-tyylisesti, ja tämän romanttisen kanavan yli kulkee pieni silta. Mieheni tiesi minun rakastavan kyseistä paikkaa, ja siinä sillalla sitten hän sytytti kynttilän, antoi sen minulle käteen ja polvistui sormusrasia kädessään. Puhui kauniita, itse nyyhkytin jo siinä vaiheessa (itkupilli kun olen), ja kun suuri kysymys saatiin esitettyä ja vastaus oli iso KYLLÄ taisi hänelläkin olla kyyneleet silmissä. Sen kauniimpaa kosintaa en olisi osannut toivoakaan muoks: hymiöt lisätty!

edit: tuplapostaus...

Käytännössä meillä on yhteiset rahat, mutta minun sormus maksettiin miehen kortilla ja miehen sormus minun tililtäni. Mitä lie symboliikkaa siinä sitten ollut..

Meidän vihkikirkossa on aika päinvastainen politiikka kuin monissa muissa - kuulemma ruusun terälehtiä ei saa heitellä, riisiä sen sijaan saa. Olen joka tapauksessa kallistumassa saippuakuplien puolelle niin ei tarvitse vääntää kättä seurakunnan väen kanssa heittelyistä. tähtisädetikut kuulostivat kyllä myös ihanilta, meilläkin on tulossa talvihäät samoin kuin i_sabelillä! ps. meillä heitellään välillä myös lautasia seinään, jos oikein ketuttaa. tai kirjoja. ^otsikosta inspiroituneena

Minun kaksi kaasoani ovat molemmat hitusen vanhempia kuin minä, mutta nuoria tyttöjä ollaan kaikki kaasot ovat 19 ja 20 vuotta, ja minäkin ehdin häihin mennessä täyttää 19.

Minulla kaksi kaasoa ja sulhasella bestmaneita saman verran ei ollut kovin vaikea päätös tuo, ihan helposti tuli molemmilla mieleen kaksi hyvää ystävää.

Jatkoa vielä onnistuneen illan jälkeen: ystäväni suostui kun suostuikin kaasoksi oikein ilolla ja pääsimme skoolaamaan kuohuviinillä ei ihan kyyneliä vuodatettu mutta halailtiin ja naurettiin ja tuo kaaso on semmoinen näpertelijäluonne kuten minäkin ettei hääaskartelut taida kovin tuskaisiksi mennä kun molemmat tekee mielellään! Sanoipa ystäväni vielä että alkaa sitten opiskella mitä kaikkea kaason rooliin oikein kuuluu, kun ollaan molemmat ensikertalaisia...hän kaasona ja minä morsiamena

Mun tuleva anoppi on kyllä huomattavan mukava joihinkin tämän ketjun anoppeihin verrattuna... Ottaa rennosti juhlajärjestelyiden kanssa, rahasta ei nyt vielä ole ollut puhetta niin en tiedä minkälainen asenne on sitten jos he maksavat jostakin osan, mutta tuskin tuo nyt ihmisenä kovasti muuttuu. Ainoa, mistä pahoitin vähän mieleni, on se kun ilmoitimme hääpäivän - sen jälkeen anoppi otti muutaman kerran asian puheeksi ja tahtoi joka kerta keskustella tämän sitoumuksen vakavuudesta ja kuinka sitä ei sitten voi peruuttaa, ja minä sitten jouduin ikään kuin puolustelemaan ja perustelemaan ratkaisuamme ja melkein pyytelemään anteeksi sitä että ollaan naimisiin menossa! Tuli sellainen olo että siellä olisi nyt jotain epäilystä parisuhteen kestävyydestä vaikka mitään epäilemisen aihetta ei ole. Eikä uutinen kyllä voinut tulla kovinkaan puun takaa kun ollaan asuttu yhdessä jo jonkin aikaa ja kihloissakin ollaan keretty olla yli puoli vuotta :/ Omasta mielestäni isompi askel oli muuttaa yhteen, se muutti arkielämäämme paljon enemmän kuin mitä tuo naimisiinmeno käytännössä tulee tekemään. Mutta pitää kai kiitellä onneani että tuo anoppi on muuten tosi ihana ihminen, tullaan toimeen aika hyvin